Vapaat aukioloajat eikä mikään muuttunut

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Onhan tämä nyt perseestä. Kauppojen aukioloajat vapautuivat, ja edelleen kaikki kaupat menevät kiinni juuri silloin kun asiakkailla olisi aikaa käydä kaupassa. Kohta lähden ajamaan 50 km Kirkkonummen Prismaa kohti, kun mikään muu järkevän kokoinen kauppa ei taaskaan ole auki.
 
On kyllä huippua, että kaupat saa olla auki miten vain. Meidän kaupungissa on vuosikaudet olleet tietyt kaupat auki joka päivä. Siis myös joulupäivät, uudenvuodenpäivät, kaikki pääsiäisen pyhät, juhannukset ja kaikki sunnuntait. Paikallinen k-supermarket on auki päivittäin klo 21 asti paitsi joulu- ja juhannusaattona menee kiinni aikaisemmin.

Sunnuntai on hyvä päivä käydä kaupassa, kun on itsellä aikaa. Melkoinen kuhina täällä käy kaupoissa silloinkin, kun ihmiset on tottuneet siihen. Hyvä näin.
 
Vapaat aukioloajat ovat kuolinisku pienille ruokatavarakaupoille. Pienten liikkeiden on entistä vaikeampi kilpaila isoja marketteja vastaan, kun isot marketit saavat olla auki miten haluaa. Ennen myöhään auki sai olla vain pienet liikkeet ja tämä oli yksi pienten liikkeiden kilpailuvaltteja isoja vastaan. Onko enää pieniä liikkeitä, jotka eivät ole siirtyneet, lue ajettu ahdinkoon ja ostettu, S-ryhmän tai Keskon omistukseen?
 
Aika hiljaista voi kohta kyllä olla. Prismatkin pidetään nyt aluksi iltamyöhään auki, jotta asiakkaat menisivät niihin. Kannattavaahan se ei S-ryhmälle ole, mutta pienet saa tapettua tuolla tavalla pois.
 
Onhan tämä nyt perseestä. Kauppojen aukioloajat vapautuivat, ja edelleen kaikki kaupat menevät kiinni juuri silloin kun asiakkailla olisi aikaa käydä kaupassa. Kohta lähden ajamaan 50 km Kirkkonummen Prismaa kohti, kun mikään muu järkevän kokoinen kauppa ei taaskaan ole auki.
Luuletko tosiaan urvelo, että kauppaketjut mulkkaavat valmiit työvuorolistat uusiksi ihan vain sinun takiasi?
 
Kannattaisihan ne laittaa uusiksi ennen kuin ne ovat "valmiita". Vai meinaatko, että työvuorolistat on tehty puoli vuotta sitten, kun lakimuutoksesta ei vielä tiedetty? Onhan tämä muutos ollut jo kuukausia tiedossa. Tai ehkäpä se Kirkkonummen Prisma on ainoa firma kaupan alalla, joka seuraa uutisia edes kerran kahdessa kuukaudessa.

Minäkin osasin ottaa lakimuutoksista selvää jo viime vuonna, ja jäin varhennetulle äitiyslomalle, jotta äitiyspäivärahani lasketaan vielä vanhalla kaavalla, eli saan enemmän rahaa käteen kuin jos olisin aloittanut äitiyslomani vasta tämän vuoden puolella. Vain tyhmät eivät varaudu lakimuutoksiin etukäteen.
 
Älkää sitten valittako kun ruoan hinta on korkealla eikä taatusti laske tällä "aina auki"-systeemillä.

No hinnat kyllä laski kaikilla kaupparyhmillä viime vuonna vähän pakon edessä. Eikä trendi ole muuttumassa. Kilpailu on niin kovaa, ettei siihen ole mahdollisuutta. Mutta jos pidempi aukiolo nostaa hintoja, niin hip hei sitten pienille yksityisyrittäjille. He voivat myydä maitoa ja leipää tooosi halvalla, kunhan vain pitävät liikkensä auki kuten ennenkin.
 
Ja kauppojen aukiolojen vapautuminen tarkoittaa juuri sitä mitä siinä lukee. Kauppias voi pitää markettiaan auki vaikka pelkästään tiistaisin klo 10-12 jos se tuntuu olevan liiketoiminnallisesti tuottavin ratkaisu. Mikään ei pakota laajentamaan aukioloaikoja esim. nykyisestä, jos niin ei tahdo. Vapaus tarkoittaa vapautta. Se tarkoittaa että kukaan tai mikään ulkopuolinen instanssi ei sano yritykselle milloin heidän pitää kauppaa tehdä, vaan he saavat tehdä sen juuri niin kuin liiketoiminnallisesti kannattavimmaksi kokevat.
 
Öljyn hinta on laskenut 120 dollarista per barreli noin 35 dollariin per barreli. Se ei näy tässä maassa yhtään missään, vaikka joka ikisen tuotteen valmistamiseen se vaikuttaa (logistiikka, muovit jne). Katteet ovat siis parantuneet ja tällä perusteella S- ja K-mafia ovat tehneet huipputulosta osakemarkkinoilla. Mutta mites sitten suu pannaan, kun ostovoima kyykkää entisestään ja öljyn hinta kimpoaa takaisin?
 
Puoli-Eurooppaa on siinä vaiheessa vainaa. Varmaan vetelämaat ensin, ja sitten Ranska ja Suomi perässä...
 
On kyllä huippua, että kaupat saa olla auki miten vain. Meidän kaupungissa on vuosikaudet olleet tietyt kaupat auki joka päivä. Siis myös joulupäivät, uudenvuodenpäivät, kaikki pääsiäisen pyhät, juhannukset ja kaikki sunnuntait. Paikallinen k-supermarket on auki päivittäin klo 21 asti paitsi joulu- ja juhannusaattona menee kiinni aikaisemmin.

Sunnuntai on hyvä päivä käydä kaupassa, kun on itsellä aikaa. Melkoinen kuhina täällä käy kaupoissa silloinkin, kun ihmiset on tottuneet siihen. Hyvä näin.
 
On kyllä huippua, että kaupat saa olla auki miten vain. Meidän kaupungissa on vuosikaudet olleet tietyt kaupat auki joka päivä. Siis myös joulupäivät, uudenvuodenpäivät, kaikki pääsiäisen pyhät, juhannukset ja kaikki sunnuntait. Paikallinen k-supermarket on auki päivittäin klo 21 asti paitsi joulu- ja juhannusaattona menee kiinni aikaisemmin.

Sunnuntai on hyvä päivä käydä kaupassa, kun on itsellä aikaa. Melkoinen kuhina täällä käy kaupoissa silloinkin, kun ihmiset on tottuneet siihen. Hyvä näin.
 
Mä en käy viikonloppuisin ruokaostoksilla ellei ole ihan välitöntä tarvetta. Leivät on kuivia, lihat ja maidot päiväykset lähellä ja ylipäänsä moni tuote loppu. Viikolla on tuoreempaa tavaraa.
 
Aivan älytöntä! Miettikää työntekijöitä ja heidän elämää. Aina töissä ja pienellä paikalla. Milloin he saavat olla perheen kanssa? Kuka hullu menee yöllä kauppaan tai pääsiäisenä jne!!! Ihan sairasta nykyään!!! Ostakaa ihan sama mitä, kunhan ostatte, eikö muuta elämässä ole?! Hankkikaa elämä niin ei tarvi kaupoissa ravata!!!
 
Ei perhe äitiä kaipaa joulupäivänä tai äitienpäivänä. Eiku...
 
Yhteistyössä