Mikä minussa on vialla, kun kaikki ystävät kaikkoavat?

[sorro.w]

Olen ystävänä lojaali ja uskollinen, osaan kuunnella ja löydän oikeat sanat silloin kun ystävä kaipaa lohdutusta. Nämä on minulle sanottukin. Silti kaikki tärkeät ystävät ja myös kaverit häviävät yksi toisensa jälkeen. Ok, tiedän myös ne ikävämmät piirteeni; olen vahva mielipiteissäni, en kuitenkaan mikään jyrä tai besserwisser. Suutun epäoikeudenmukaisuudesta ja hylkäämisestä. Edellytän ystäviltä samanlaista lojaaliutta, mitä itse annan ystävänä. Haluan, että asioista voidaan keskustella ristiriitatilanteissa. Pelkään kateutta ja hylätyksi tulemista.

Laskeskelin eilen, että olen vuosien varrella menettänyt viisi ihan parasta ystävää. Sellaisia sydänystäviä, joille uskoudutaan kaikesta. He olivat todellisia ystäviä. Ensimmäisen menetin parikymppisenä, toisen noin 23-vuotiaana, sen jälkeen heitä on tasaisesti tippunut matkan varrella pois. Olen nyt 35v. Nyt kukaan ei enää halua (?) olla kanssani missään kovin läheisissä tekemisissä. Tulee sellainen olo, että pikemminkin haluavat pysytellä kaukana. Pelkäävät ehkä, että joutuvat taas ystäväkseni?

En tiedä miten muuttaisin itseäni tai mitä tekisin jottei tällaista tapahtuisi tai löytäisin vielä ystävän / ystäviä?

 

[viisikymppinen isoäiti]

Se on varmaan juuri tuo vahvat mielipiteet, sitähelposti jyrää toiset, huomaamattaan. Mun tytär on juuri tuollainen, hänen on hirveen vaikee löytää, tai säilyttää ystäviä. Toivon, että kun ikää tulee lisää kehittyis tässä asiassa

 

[-tibis]

Entäs jos se ei johdu sinusta alkujaankaan vaan syynä ovat ystävien muuttuneet elämäntilanteet?

 

[vierailija]

Se on varmaan juuri tuo vahvat mielipiteet, sitähelposti jyrää toiset, huomaamattaan. Mun tytär on juuri tuollainen, hänen on hirveen vaikee löytää, tai säilyttää ystäviä. Toivon, että kun ikää tulee lisää kehittyis tässä asiassa

Tai sitten heidänlaisillaan on ihan tarkoituksella vahvat periaatteet, joita aidot ystävät kunnioittavat, mutta niitä saattaa olla täällä vain aika harvakseltaan ?

Tuo epäoikeudenmukaisuuden inhoaminen on minusta hyvin ihailtava asia.

 

[päätön]

ihan normaalia.

 

[vierailija]

Entäs jos se ei johdu sinusta alkujaankaan vaan syynä ovat ystävien muuttuneet elämäntilanteet?

Miten elämäntilanne muuttuu niin paljon että ystävät jää?

Emmä nää esim perheen perustamista, uutta rakkautta tai muuta syynä siihen ettei voisi olla enää ystävä jonkun kanssa, jos ne sellasia aitoja on.

 

[vierailija]

Harva ystävä on pysyvä. Ajattelin aiemmin samalla tavalla ja laskin menetettyjä ystäviä, kunnes tajusin, että aika aikaansa kutakin, ja ystävät ovat mukana elämässä sen aikaa kun ovat, ja sitten pitää vain löytää uusia ystäviä. Uusia ystäviä onkin sitten löytynyt töistä ja harrastuksista, ja vanhoihin pitää aina välillä (kerran vuodessa) yhteyttä, vaikkei heidän kanssaan olisikaan enää mitään yhteistä.

Senkin opin, että jos ystävyys ei tapahdu itsestään, ei kannata ruveta tyrkyttämään itseään, koska sitten joutuu vain hyväksikäytetyksi.

 

[-tibis]

Miten elämäntilanne muuttuu niin paljon että ystävät jää?

Emmä nää esim perheen perustamista, uutta rakkautta tai muuta syynä siihen ettei voisi olla enää ystävä jonkun kanssa, jos ne sellasia aitoja on.

Aina ei vaan, juuri mainitsemiesi vuoksi, ehdi.

 

[ap.]

Miten elämäntilanne muuttuu niin paljon että ystävät jää?

Emmä nää esim perheen perustamista, uutta rakkautta tai muuta syynä siihen ettei voisi olla enää ystävä jonkun kanssa, jos ne sellasia aitoja on.

Minäkin jotenkin ajattelisin, että syvä ystävyys kestäisi elämän tuulet ja muutokset. En ole mikään sietämätön tyyppi, oman navan ympärillä pyörivä "prinsessa". Minulle on mm. sanottu, että susta on helppo pitää. Ja juuri juttelin puhelimessa vanhan ystävän kanssa, joka sanoi, että "tykkään susta kyllä tosi paljon, mutta kun..." ja sitten seurasi selittelyä miksi emme enää koskaan tapaa toisiamme livenä. Silti tiedän, että hän tapaa muita ystäviään. Minulle vain ei löydy aikaa. Enkä minä sitä hänelle valitakaan, olen vaan tosi surullinen.

 

[Echo]

Vaikea tietää näkemättä ihmistä. Se voi olla joku tiedostamaton tapa tms.joka muissa ihmisissä tökkii. Ja joskus ihan perheen perustaminen koettelee yhteyksiä sinkkukavereihin, vaikken tiedä olisiko sulla siitä kyse.

Nuo kuitenkin särähti että vaadit ystäviltä lojaaliutta, et tykkää epäoikeudenmukaisuudesta jne. Tavallaan hyviä asioita, mutta oletkohan liian suorapuheista/raskassoutuista/dramaattista seuraa? Oletko liian yksipuolinen? Ihmisen on hyvä olla muutakin kuin vain hyvä kuuntelija.

Ei kaikki ystävät ala keskustelemaan ristiriitatilanteissa, siis jos on itsensä tai ystävän välinen ristiriita. Tämä voi kuulostaa oudolta neuvolta kun on ystävät kyseessä, mutta monet naiset pitävät "meidän pitäisi puhua meidän välisestä skismasta ihan ystävyydellä" -puheita raskaina tai syyttävinä, vaikkei syytöksiä lauottaisikaan.

Monet kriisit ratkotaan ei-suorilla keinoilla. Jos vaan antaa ymmärtää joitain asioita, niin tulee puhuneeksi paljon, normi-ihminen tajuaa vihjeistä - ja raskaat välienselvittelykeskustelut on tarpeettomia.

Tää oli siis mun arvio susta, mut syitä voi olla muitakin.

 

[vierailijavaan]

Vaikea tietää näkemättä ihmistä. Se voi olla joku tiedostamaton tapa tms.joka muissa ihmisissä tökkii. Ja joskus ihan perheen perustaminen koettelee yhteyksiä sinkkukavereihin, vaikken tiedä olisiko sulla siitä kyse.

Nuo kuitenkin särähti että vaadit ystäviltä lojaaliutta, et tykkää epäoikeudenmukaisuudesta jne. Tavallaan hyviä asioita, mutta oletkohan liian suorapuheista/raskassoutuista/dramaattista seuraa? Oletko liian yksipuolinen? Ihmisen on hyvä olla muutakin kuin vain hyvä kuuntelija.

Ei kaikki ystävät ala keskustelemaan ristiriitatilanteissa, siis jos on itsensä tai ystävän välinen ristiriita. Tämä voi kuulostaa oudolta neuvolta kun on ystävät kyseessä, mutta monet naiset pitävät "meidän pitäisi puhua meidän välisestä skismasta ihan ystävyydellä" -puheita raskaina tai syyttävinä, vaikkei syytöksiä lauottaisikaan.

Monet kriisit ratkotaan ei-suorilla keinoilla. Jos vaan antaa ymmärtää joitain asioita, niin tulee puhuneeksi paljon, normi-ihminen tajuaa vihjeistä - ja raskaat välienselvittelykeskustelut on tarpeettomia.

Tää oli siis mun arvio susta, mut syitä voi olla muitakin.

Kyllä tänäpäivänä ihmiset varmasti myös koittavat hyötyä monen "oikeudenmukaisuudesta" Ja siis ylipäätään käyttävät hyväksi sen aikaa kuin ihmistä johonkin omaan juttuun tarvitsee.

Mutta näin ei sovi tietenkään ajatella. Pitää olla osiltaan avoin uusille ihmissuhteille ja pettymyksille, jos niitä tahtoo kokea.

Ihmiset kun ei läheskään aina ole sitä rehellisempää sorttia.. Ja hyvät ystävät on kuin lottovoitto, eli todella harvassa. Mutta sitäkin arvokkaampia

 

[Echo]

Kyllä tänäpäivänä ihmiset varmasti myös koittavat hyötyä monen "oikeudenmukaisuudesta" Ja siis ylipäätään käyttävät hyväksi sen aikaa kuin ihmistä johonkin omaan juttuun tarvitsee.

Mutta näin ei sovi tietenkään ajatella. Pitää olla osiltaan avoin uusille ihmissuhteille ja pettymyksille, jos niitä tahtoo kokea.

Ihmiset kun ei läheskään aina ole sitä rehellisempää sorttia.. Ja hyvät ystävät on kuin lottovoitto, eli todella harvassa. Mutta sitäkin arvokkaampia

Niin. Jotkut käyttävät toisia ihmisiä vain likaämpärinä ja terapeuttina silloin kun menee huonosti, ja silloin kun menee hyvin niin nää terapeuttikaverit unohtuu.

Seuraavasta ei ap saa suuttua, mutta en jaksa muotoilla kauniimmin. Ajatus silti on auttaa sua....

Mutta tavallaan sen terapeuttikaverin tarvitsisi olla muutakin kuin se kiltti olkapää. Usein kun joku aloittaa "olen hyvä kuuntelija..." niin kyseessä on ns.tylsä hiiruli joka ei muita kiinnosta kuin kriisitilanteissa, jolta vain saa sen kiltin hymyn ja keskusteluavun.

Kaveruuteen ja ystävyyteen kuuluu sit muita "osaamisen" (kamala sana, älkää ymmärtäkö väärin) ja samankaltaisuuden tasoja: kyky pitää hauskaa, kyky jakaa kiinnostavia asioita, kyky toimia yhdessä, yhteiset mielenkiinnonkohteet jne.

Ja nuoruuden jälkeen tulee aikuisuudessa monille uusia kontakteja, uusia ihmissuhteita ja kuvioita ja moni saattaa vaihtaa nuoruuden kaveruuden "tasokkaampaan" seuraan - valitettavasti. Kaikki eivät jaksa tai ehdi hengata peräkylän kiltin koulukaverin kanssa kun pitää tutustua mielenkiintoiseen työkaveriin tai mammakaveriin.

 

[vierailija]

Minäkin jotenkin ajattelisin, että syvä ystävyys kestäisi elämän tuulet ja muutokset. En ole mikään sietämätön tyyppi, oman navan ympärillä pyörivä "prinsessa". Minulle on mm. sanottu, että susta on helppo pitää. Ja juuri juttelin puhelimessa vanhan ystävän kanssa, joka sanoi, että "tykkään susta kyllä tosi paljon, mutta kun..." ja sitten seurasi selittelyä miksi emme enää koskaan tapaa toisiamme livenä. Silti tiedän, että hän tapaa muita ystäviään. Minulle vain ei löydy aikaa. Enkä minä sitä hänelle valitakaan, olen vaan tosi surullinen.

Ei kestä. Syvä rakkauskin kestää sen 7 vuotta ja sitten puolet pareista eroavat. Nykyään ei arvosteta mitään pysyvää, vaan tärkeintä on mennä hetken tunteen aallonharjalla, ja kun aalto taittuu, etsitään seuraava aalto. Sellainen on nyky-Suomi, ja muunlaista kulttuuria kannattaa etsiä jostain muusta maasta.

 

[viera.s]

Kuulostat ystävänä raskaalta ja vaativalta. Elämänvaiheessa, jossa useimmilla on perheet ja eletään ruuhkavuosia, monella ei ole ylipäätään aikaa ja kiinnostusta kovin intensiivisiin ystävyyssuhteisiin. Ja sinusta saa kuvan, että sinulle ei mikään kevennetty ystävyys käy, vaan vaadit paljon.

Vahvat mielipiteet saattavat olla ongelma, jos ne merkitsevät ettet kunniota ja siedä toisenlaisia mielipiteitä. Onhan useimmilla vahvoja mielipiteitä, mutta jos tietää että ystävällä on ao asiasta toisenlaiset mielipiteet, pitää olla sen verran sosiaalista pelisilmää ettei jatkuvasti niitä omia mielipiteitään julista. Tai siis oikeastaan ollenkaan sen jälkeen, kun molempien kanta on jo selväksi tullut. Ystäviä ei pidä yrittää käännyttää omalle kannalleen, vaan kunnioittaa heidän näkemyksiään.

 

[ap.]

Niin. Jotkut käyttävät toisia ihmisiä vain likaämpärinä ja terapeuttina silloin kun menee huonosti, ja silloin kun menee hyvin niin nää terapeuttikaverit unohtuu.

Seuraavasta ei ap saa suuttua, mutta en jaksa muotoilla kauniimmin. Ajatus silti on auttaa sua....

Mutta tavallaan sen terapeuttikaverin tarvitsisi olla muutakin kuin se kiltti olkapää. Usein kun joku aloittaa "olen hyvä kuuntelija..." niin kyseessä on ns.tylsä hiiruli joka ei muita kiinnosta kuin kriisitilanteissa, jolta vain saa sen kiltin hymyn ja keskusteluavun.

Kaveruuteen ja ystävyyteen kuuluu sit muita "osaamisen" (kamala sana, älkää ymmärtäkö väärin) ja samankaltaisuuden tasoja: kyky pitää hauskaa, kyky jakaa kiinnostavia asioita, kyky toimia yhdessä, yhteiset mielenkiinnonkohteet jne.

Ja nuoruuden jälkeen tulee aikuisuudessa monille uusia kontakteja, uusia ihmissuhteita ja kuvioita ja moni saattaa vaihtaa nuoruuden kaveruuden "tasokkaampaan" seuraan - valitettavasti. Kaikki eivät jaksa tai ehdi hengata peräkylän kiltin koulukaverin kanssa kun pitää tutustua mielenkiintoiseen työkaveriin tai mammakaveriin.

Kiitos kommenteistasi. En suutu enkä loukkaannu, tätähän minä kysyin ja toivoin saavani kommentteja. Olen toki miettinyt, että pitäisikö ihan kysyä suoraan näiltä taakse jääneiltä ystäviltä mikä minussa tökkii, mutten ole tohtinut

Tunnistan itsessäni nuo mainitsemasi terapeuttikaveri -piirteet ja ainakin yksi näistä ent. ystävistä kyllä käytti minua häikäilemättä ns. terapeuttina. Tiedän aina milloin hänellä menee hyvin juuri siitä, kun hänestä ei kuulu. Sitten kun hänellä on kriisi päällä hän soittelee / viestittelee / kyläilee päivittäin. Oikeastaan minun pitäisi sanoa hänelle seuraavan kriisin yhteydessä, että etsii jonkun toisen terapeutin itselleen. Olen kuunnellut hänen murheitaan ja kriisejään kymmeniä ellen satoja tunteja puhelimessa tai kahvimukin äärellä.

Minä osaan kyllä irrotella, pitää hauskaa, hauskaksikin minua on kuvailtu. Ehkä tuo dramaattisuus minkä mainitsit on yksi helmasyntini. Koen hirveänä tietyt asiat ja suhtaudun ehkä liian dramaattisesti niihin. Voisin keventää hieman tyyliäni, se on totta.

 

[9mmmm]

Vaikea tietää näkemättä ihmistä. Se voi olla joku tiedostamaton tapa tms.joka muissa ihmisissä tökkii. Ja joskus ihan perheen perustaminen koettelee yhteyksiä sinkkukavereihin, vaikken tiedä olisiko sulla siitä kyse.

Nuo kuitenkin särähti että vaadit ystäviltä lojaaliutta, et tykkää epäoikeudenmukaisuudesta jne. Tavallaan hyviä asioita, mutta oletkohan liian suorapuheista/raskassoutuista/dramaattista seuraa? Oletko liian yksipuolinen? Ihmisen on hyvä olla muutakin kuin vain hyvä kuuntelija.

Ei kaikki ystävät ala keskustelemaan ristiriitatilanteissa, siis jos on itsensä tai ystävän välinen ristiriita. Tämä voi kuulostaa oudolta neuvolta kun on ystävät kyseessä, mutta monet naiset pitävät "meidän pitäisi puhua meidän välisestä skismasta ihan ystävyydellä" -puheita raskaina tai syyttävinä, vaikkei syytöksiä lauottaisikaan.

Monet kriisit ratkotaan ei-suorilla keinoilla. Jos vaan antaa ymmärtää joitain asioita, niin tulee puhuneeksi paljon, normi-ihminen tajuaa vihjeistä - ja raskaat välienselvittelykeskustelut on tarpeettomia.

Tää oli siis mun arvio susta, mut syitä voi olla muitakin.

noh kerros joku esimerkki miten huonot ja skismat selvitetään vihjeillä? ymmärsin tota vihje hommaa toisaalta jos toinen ei kestä suoraa puhetta saattaa jäädä pinnan alle kytemään okei mietin parisuhdetta esim mäkin oon suorapuheinen myös ongelmista kun jos niitä ei puhu niin se tekee mun mielen raskaaks ja mitä vähemmän toista kiinnostaa sen hiljasemmaks homma muuttuu. sitten käy niin kun mies ottaa viinaa ja siellä pohjalla on paljon tunteita jotka olisi pitänyt käydä läpi syntyy räjähdys. mun mielestä jos asioita ei käsitellä suoraan tilanteissa niin antaa vältteliästä tossumaisen ja epävarman kuvan. kaikki ei voi olla kivaa. kun raskaat keskustelut puhdistaa välejä.
kyssäri viel kaikille kuinka moni täällä kuuntelee jos miehellä on murheita ? vai siirättekö keskustelua myöhemmäksi?

 

[ap.]

Kuulostat ystävänä raskaalta ja vaativalta. Elämänvaiheessa, jossa useimmilla on perheet ja eletään ruuhkavuosia, monella ei ole ylipäätään aikaa ja kiinnostusta kovin intensiivisiin ystävyyssuhteisiin. Ja sinusta saa kuvan, että sinulle ei mikään kevennetty ystävyys käy, vaan vaadit paljon.

Vahvat mielipiteet saattavat olla ongelma, jos ne merkitsevät ettet kunniota ja siedä toisenlaisia mielipiteitä. Onhan useimmilla vahvoja mielipiteitä, mutta jos tietää että ystävällä on ao asiasta toisenlaiset mielipiteet, pitää olla sen verran sosiaalista pelisilmää ettei jatkuvasti niitä omia mielipiteitään julista. Tai siis oikeastaan ollenkaan sen jälkeen, kun molempien kanta on jo selväksi tullut. Ystäviä ei pidä yrittää käännyttää omalle kannalleen, vaan kunnioittaa heidän näkemyksiään.

Ok, kiitos kommentistasi. Olen sitten ehkä liian raskas ja vaativa. Mitenkähän sellaisen piirteen muuttaisi? Miten "keventäisin" persoonaani? Ideoita?

 

[vierailija]

Kuulostat ystävänä raskaalta ja vaativalta. Elämänvaiheessa, jossa useimmilla on perheet ja eletään ruuhkavuosia, monella ei ole ylipäätään aikaa ja kiinnostusta kovin intensiivisiin ystävyyssuhteisiin. Ja sinusta saa kuvan, että sinulle ei mikään kevennetty ystävyys käy, vaan vaadit paljon.

Vahvat mielipiteet saattavat olla ongelma, jos ne merkitsevät ettet kunniota ja siedä toisenlaisia mielipiteitä. Onhan useimmilla vahvoja mielipiteitä, mutta jos tietää että ystävällä on ao asiasta toisenlaiset mielipiteet, pitää olla sen verran sosiaalista pelisilmää ettei jatkuvasti niitä omia mielipiteitään julista. Tai siis oikeastaan ollenkaan sen jälkeen, kun molempien kanta on jo selväksi tullut. Ystäviä ei pidä yrittää käännyttää omalle kannalleen, vaan kunnioittaa heidän näkemyksiään.

En nyt tiedä, kun analyysin sait jo ap:sta luotua.
Ei ap ole missään vaiheessa sanonut ettei osaa tehdä muuta kuin olla tukeva olkapää ja vaatimusten sanelija.

Mä uskon että enemmän on kyse siitä, että samoin kun ystävät yleensä, ovat jakaneet paljon, ja kun joku vain katoaa elämästä se aiheuttaa ristiriitaisia tunteita, kun ap on kriittinen myös itseään kohtaan. Osaa katsoa peiliin siis, mutta jää tuijottelemaan liian kauaksi aikaa. Mutta onhan se silloin aina fakta, että toinen on löytänyt elämäänsä jotain mikä on saanut unohtamaan ap:n ja hylkäämisen tunne on aina vahva.

Tosin ei hajuakaan oikeestaan. Näistä tietää ne ihmiset joista on itsessään kyse.

 

[Occamin partaveitsi]

Ei AP:n kannata lähteä pohtimaan sitä, mitä vikaa hänessä on, vaan mitä niillä muilla on. Tuossa iässä ruuhkavuodet iskee ja silloin prioriteetit ovat jossain muualla kuin ystävyyssuhteissa.

Oma havaintoni on se, että ainostaan lapsuuden ystävät pysyvät ystävinä myös aikuisena ja sitten sellaiset statuksen tai omaisuuden perässä juoksevat taas tippuu siinä kohtaa kun menetät statuksesi vaikkapa työpaikan vaihdoksen johdosta.

Esimerkki: eräs statuksen perässä hiihtelevä naimisissa oleva nainen oli koko ajan tunkemassa kylään, haki töitä minulta, soitteli ja mielisteli kun olin "tooosi" iso bossi ja mukana politiikassa (= paljon julkisuutta), mutta sitten kun jätin ne taakseni ja hakeuduin vähemmän stressaavaan duuniin, loppui yhteydenpito kuin seinään. Toinen vastaava ihmistyyppi on se perkeleen olalletaputtelija ja tyhjännauraja, joka tulee mm. ravintolassa kehumaan miten helvetin hyvä mies olet ja puhelee diibadaabaa saadakseen sinusta kaiken mahdollisen statushyödyn irti (eli kehuu omille kavereilleen tuntevansa sinut ja kokee arvostuksensa nousevan siitä).

 

[Echo]

Kiitos kommenteistasi. En suutu enkä loukkaannu, tätähän minä kysyin ja toivoin saavani kommentteja. Olen toki miettinyt, että pitäisikö ihan kysyä suoraan näiltä taakse jääneiltä ystäviltä mikä minussa tökkii, mutten ole tohtinut

Tunnistan itsessäni nuo mainitsemasi terapeuttikaveri -piirteet ja ainakin yksi näistä ent. ystävistä kyllä käytti minua häikäilemättä ns. terapeuttina. Tiedän aina milloin hänellä menee hyvin juuri siitä, kun hänestä ei kuulu. Sitten kun hänellä on kriisi päällä hän soittelee / viestittelee / kyläilee päivittäin. Oikeastaan minun pitäisi sanoa hänelle seuraavan kriisin yhteydessä, että etsii jonkun toisen terapeutin itselleen. Olen kuunnellut hänen murheitaan ja kriisejään kymmeniä ellen satoja tunteja puhelimessa tai kahvimukin äärellä.

Minä osaan kyllä irrotella, pitää hauskaa, hauskaksikin minua on kuvailtu. Ehkä tuo dramaattisuus minkä mainitsit on yksi helmasyntini. Koen hirveänä tietyt asiat ja suhtaudun ehkä liian dramaattisesti niihin. Voisin keventää hieman tyyliäni, se on totta.

Toisaalta se on luonnollistakin että kun menee jollakulla hyvin niin hänestä ei aina kuulu mitään. Kun jos menee hyvin, niin on töitä/projekteja, ihmisiä vilisee ympärillä, ehkä mielenkiintoisia reissuja. Vuorokaudessa ei riitä tunnit jokaisen kaverin huomioimiseen.

Joskus annan jonkun ystäväni viuhtoa rauhassa tukka putkella silloin kun hänellä menee lujaa, suon sen ilon hänelle. Sit kun on hänellä rauhallisempi tilanne, on mun mielestä meidän treffien aika.

Mutta jos niihin terapoimiisi kavereihin haluat olla yhteydessä, niin ehdota jotain muuta vipinää kuin raskas kaffittelu? Viet sen kaveruuden painopisteen terapiaistunnoista pois.

 

[Echo]

Ei AP:n kannata lähteä pohtimaan sitä, mitä vikaa hänessä on, vaan mitä niillä muilla on. Tuossa iässä ruuhkavuodet iskee ja silloin prioriteetit ovat jossain muualla kuin ystävyyssuhteissa.

Oma havaintoni on se, että ainostaan lapsuuden ystävät pysyvät ystävinä myös aikuisena ja sitten sellaiset statuksen tai omaisuuden perässä juoksevat taas tippuu siinä kohtaa kun menetät statuksesi vaikkapa työpaikan vaihdoksen johdosta.

Esimerkki: eräs statuksen perässä hiihtelevä naimisissa oleva nainen oli koko ajan tunkemassa kylään, haki töitä minulta, soitteli ja mielisteli kun olin "tooosi" iso bossi ja mukana politiikassa (= paljon julkisuutta), mutta sitten kun jätin ne taakseni ja hakeuduin vähemmän stressaavaan duuniin, loppui yhteydenpito kuin seinään. Toinen vastaava ihmistyyppi on se perkeleen olalletaputtelija ja tyhjännauraja, joka tulee mm. ravintolassa kehumaan miten helvetin hyvä mies olet ja puhelee diibadaabaa saadakseen sinusta kaiken mahdollisen statushyödyn irti (eli kehuu omille kavereilleen tuntevansa sinut ja kokee arvostuksensa nousevan siitä).

Tuo on niiiin totta.
Nuoruudessa oli aikaa laiturinnokassa puhua syntyjä syviä ja moni kelpuutti resuisemmankin kaverin, sit yli 20-vuotiaille iskee _aikuisuus_ ja oman elämän rakentaminen. Oma elämä ympäröidään vain niillä sopivilla tyypeillä.

Ja siinä eteenpäinpyrkimisessä näkee joskus rumia kuvioita.

 

[9mmmm]

Kiitos kommenteistasi. En suutu enkä loukkaannu, tätähän minä kysyin ja toivoin saavani kommentteja. Olen toki miettinyt, että pitäisikö ihan kysyä suoraan näiltä taakse jääneiltä ystäviltä mikä minussa tökkii, mutten ole tohtinut

Tunnistan itsessäni nuo mainitsemasi terapeuttikaveri -piirteet ja ainakin yksi näistä ent. ystävistä kyllä käytti minua häikäilemättä ns. terapeuttina. Tiedän aina milloin hänellä menee hyvin juuri siitä, kun hänestä ei kuulu. Sitten kun hänellä on kriisi päällä hän soittelee / viestittelee / kyläilee päivittäin. Oikeastaan minun pitäisi sanoa hänelle seuraavan kriisin yhteydessä, että etsii jonkun toisen terapeutin itselleen. Olen kuunnellut hänen murheitaan ja kriisejään kymmeniä ellen satoja tunteja puhelimessa tai kahvimukin äärellä.

Minä osaan kyllä irrotella, pitää hauskaa, hauskaksikin minua on kuvailtu. Ehkä tuo dramaattisuus minkä mainitsit on yksi helmasyntini. Koen hirveänä tietyt asiat ja suhtaudun ehkä liian dramaattisesti niihin. Voisin keventää hieman tyyliäni, se on totta.

on hyvääkin draamaa kun laittaa vaikka musat korville kun lähtee ulos ja kuvittelee kaikenlaista . tiiät varmuudella toisesta miten ne jaksaa kuunnella sinua kun puhut murheista. kysy suoraan mitä mieltä he ovat sinusta tosi ystävät ei hätkähdä moista kysymystä vaan vastaavat tarkkaile vastauksia pitkä mietintä voi paljastaa suhteen pinnallisuuden?. mun mielestä noi kuvailemasi jutut syventää suhdetta ja noissa kriisien selvittelyissä pitää muistaa että jotkut rakastaa ongelmien ratkaisuja joka syventää taas sitä suhdetta. vaarana voi olla se että jos noita keskusteluja käydä heti alussa niitä on vaikeempi alottaa myöhemminkään. kun tulee niitä tunteita että ei kehtaa kysästä kun on totuttu tiettyyn tapaan suhteessa. sä voit muuttaa sitä kysymällä suoraan sittenpähän tiädät ja mielesi saa rauhan? tapasi hakea syvällisiä suhteita on ihailtavaa toivottovasti toiveesi toteutuu.

 

[vierailija]

Pohdi ennemminkin niitä ihmisiä joilla tiedät olevan paljon ystäviä. Miten he kohtelevat sinua ja muita? Mikä on se asia joista heissä pidät?

Minä huomasin näiden ihmisten olevan hyvin varovaisia mielipiteissään ja pyrkivät aina harkitsemaan sanojaan ennenkuin sanoavat mitä mieltä ovat. He hymyilevät paljon, heillä on laaja huumorintaju, heille on aina tervetullut kyläilemään, he pyrkivät aina olemaan ystävällisiä eivätkä koskaan korota ääntään. He eivät suutu helposti ja he ovat mielenkiintoisia ihmisiä joilla on omia kiinnostuksenkohteitaan. Olen huomannut että monesti ovat luovia ihmisiä. Heidän seurassaan ei tule koskaan tunne että he arvioisivat minua tai yrittäisivät vertailla itseään minuun, vaan voin olla oma itseni. En tunne itseäni uhatuksi heidän kanssaan, eikä minun pidä olla varpaillaan että loukkaanko koska ovat pohjimmiltaan positiivisia ja iloisia ihmisiä.

Mieti millaisista ihmisistä sinä pidät! Ajattele sitten omaa toimintaasi, missä asioissa voisit olla "luotaantyöntävä" tai sellainen että ihmiset varovat ottamasta yhteyttä sinuun? Onko sinulla esim. tiukat rajat vierailuille, pitäisikö sinun kanssasi suunnitella kaikki viikoa etukäteen? Näytätkö herkästi suuttumisesi, loukkaannutko helposti? Jo nuo piirteet ovat rajoittavia ystävyydelle.

 

[Echo]

Pohdi ennemminkin niitä ihmisiä joilla tiedät olevan paljon ystäviä. Miten he kohtelevat sinua ja muita? Mikä on se asia joista heissä pidät?

Minä huomasin näiden ihmisten olevan hyvin varovaisia mielipiteissään ja pyrkivät aina harkitsemaan sanojaan ennenkuin sanoavat mitä mieltä ovat. He hymyilevät paljon, heillä on laaja huumorintaju, heille on aina tervetullut kyläilemään, he pyrkivät aina olemaan ystävällisiä eivätkä koskaan korota ääntään. He eivät suutu helposti ja he ovat mielenkiintoisia ihmisiä joilla on omia kiinnostuksenkohteitaan. Olen huomannut että monesti ovat luovia ihmisiä. Heidän seurassaan ei tule koskaan tunne että he arvioisivat minua tai yrittäisivät vertailla itseään minuun, vaan voin olla oma itseni. En tunne itseäni uhatuksi heidän kanssaan, eikä minun pidä olla varpaillaan että loukkaanko koska ovat pohjimmiltaan positiivisia ja iloisia ihmisiä.

Mieti millaisista ihmisistä sinä pidät! Ajattele sitten omaa toimintaasi, missä asioissa voisit olla "luotaantyöntävä" tai sellainen että ihmiset varovat ottamasta yhteyttä sinuun? Onko sinulla esim. tiukat rajat vierailuille, pitäisikö sinun kanssasi suunnitella kaikki viikoa etukäteen? Näytätkö herkästi suuttumisesi, loukkaannutko helposti? Jo nuo piirteet ovat rajoittavia ystävyydelle.

Peesi!!!

 

[Occamin partaveitsi]

Pohdi ennemminkin niitä ihmisiä joilla tiedät olevan paljon ystäviä. Miten he kohtelevat sinua ja muita? Mikä on se asia joista heissä pidät?

Minä huomasin näiden ihmisten olevan hyvin varovaisia mielipiteissään ja pyrkivät aina harkitsemaan sanojaan ennenkuin sanoavat mitä mieltä ovat. He hymyilevät paljon, heillä on laaja huumorintaju, heille on aina tervetullut kyläilemään, he pyrkivät aina olemaan ystävällisiä eivätkä koskaan korota ääntään. He eivät suutu helposti ja he ovat mielenkiintoisia ihmisiä joilla on omia kiinnostuksenkohteitaan. Olen huomannut että monesti ovat luovia ihmisiä. Heidän seurassaan ei tule koskaan tunne että he arvioisivat minua tai yrittäisivät vertailla itseään minuun, vaan voin olla oma itseni. En tunne itseäni uhatuksi heidän kanssaan, eikä minun pidä olla varpaillaan että loukkaanko koska ovat pohjimmiltaan positiivisia ja iloisia ihmisiä.

Mieti millaisista ihmisistä sinä pidät! Ajattele sitten omaa toimintaasi, missä asioissa voisit olla "luotaantyöntävä" tai sellainen että ihmiset varovat ottamasta yhteyttä sinuun? Onko sinulla esim. tiukat rajat vierailuille, pitäisikö sinun kanssasi suunnitella kaikki viikoa etukäteen? Näytätkö herkästi suuttumisesi, loukkaannutko helposti? Jo nuo piirteet ovat rajoittavia ystävyydelle.

Enpä oikein tiedä. Tosi ystävä hyväksyy sinut sellaisena kuin olet, eli ei ketään tarvitse alkaa mielistelemään tai muuttamaan omaa normaalia käytöstään vain siksi, että saisi ystävän. Mikäli esimerkiksi itse on ihminen, joka pitää syvällisistä arvoista ja ystäväkandidaatti on pintapuoliseen, kauneuteen keskittynyt, niin enpä usko, että siitä koskaan mitään tulisi.

Luovuudesta: minun mielestäni suurin osa tuntemistani luovista ihmisistä ovat todella räiskyviä persoonia ja heidän ymmärtämisensä vaatii oikeasti töitä. Usein extroverttejä ja kovia puhujia.