Jaaa...a. Minä en pakota ketään. Minä toin vain esille tärkeän tutkimuksen, josta poiki varmasti ajatuksia herättävä viestiketju. Suomessa asiat ovat paremmin, se on selvä. On kuitenkin niin, että paineet äidin ulkonäköä säästävään synnytykseen ja imetykseen kasvaa koko ajan. Eli mikäli ei pidetä nykyistä tasoa, aletaan helposti lipsua ymmärtämättä seurauksia. Edelleen korostan, että lääketieteellisin perustein on OK syntyä sektiolla. En ehkä osannut sitä tarpeeksi alussa korostaa, kun noin hirveästi provosoiduit. Sektiosynnytyksessä tulee kiinnittää erityistä huomiota mikrobiomin kehittymiseen.Täällä Suomessa ei harrasteta sektioita huvin vuoksi. Kyllä se on aina vaaratilanne ja riski vauvalle ja/tai äidille. Siksi pidän tällaista aloitusta jo sinällään mauttomana.
Tietämykseni ja kokemukseni mukaan (myös synnytyssaleilla työskennelleenä) alasynnytykseen jopa painostetaan Suomessa, sektiota ei saa vain siksi ettei huvita synnyttää alakautta. Ja äidit ovat rakastavia, omistautuvia äitejä jotka ovat valmiit tekemään kaikkensa lapsensa eteen.
Sektiovauvalle on ehdottomasti parasta syntyä terveenä sektion kautta, ennemmin kuin sinisenä ja elottomana alateitse vaikka väkisin!!! Ai on vastuutonta mainostaa HPV:n tartuttamattomuusetuja jotta ihmiset suosisivat sektiota? Entäs itse, pakotat ihmiset synnyttämään alateitse vaikka se voi olla lapselle vaarallista! Sinähän tässä melko kansankynttilä olet, asetat mikrobiasiassa pienen vauvan hengenvaaraan ja pahimmassa tapauksessa äiditkin!
HPV on edelleen mitätön tekijä kokonaisuudessa. Mikäli sitä ei saa synnytyksessä, saa sen jotenkin muuten. HPV ei aiheuta syöpiä, mutta ne huonot elintavat aiheuttavat.
Mikrobiomin merkitys on todella suuri. Ne voidaan linkittää mielenterveydestä lähtien vaikka miten moneen sairauteen. Tätä on syytä korostaa, koska monikaan ei tätä tajua. Otetaanpa tästä hetkestä referenssipiste ja tarkastellaan asiaa parin vuoden päästä.