Miksi jotkut jakelevat nyt "suomalaisetkin raiskaa"-juttuja?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Eihän kukaan (kai?!) ole muuta väittänytkään. Olen silti huolissani siitä, miten paljon enemmän turvapaikanhakijat sitä tekevät, sekä muita rikoksia. Suhteessa lukumäärään tietenkin. Olen ihan suvaitsevainen ihminen ja suvakiksi onkin monesti haukuttu, koska pidän kuitenkin järjen puheissani enkä alennu mihinkään turhaan huuteluun. Huoleni kuitenkin esitän asiasta.

Mitä sillä siis perustellaan, jos kerrotaan, että suomalaisetkin raiskaa? Vähentääkö se jotenkin kasvanutta uhkaa?
 
Väität sä ettei suomalaiset miehet muka raiskaa??? Kaikki miehet raiskaa ja ne on samanlaisia. Sillä ei oo mitään merkitystä mistä ne on ainoostaan sillä että ne on miehiä on merkitystä. Miehethän sais loppumaan raiskaamiset jos ne haluais mut eihän miehet oo edes halukkaita tuomitsemaan raiskaamisia.
 
Minäkään en tajua mikä ihmeen argumentti ja puolustus tämä on. Onko joku muuta väittänyt ja tuskin kukaan on epätietoinen, että suomalaisetkin raiskaa.
 
Suvakkien viimeisiä epätoivoisia tekoja. Suomalaiset miehet raiskaavat, kyllä. Joten ei ole mitään syytä raahata tänne lisää raiskaavia miehiä, etenkin kun raiskaamiskynnys on heillä huomattavasti alempi.
 
Väität sä ettei suomalaiset miehet muka raiskaa??? Kaikki miehet raiskaa ja ne on samanlaisia. Sillä ei oo mitään merkitystä mistä ne on ainoostaan sillä että ne on miehiä on merkitystä. Miehethän sais loppumaan raiskaamiset jos ne haluais mut eihän miehet oo edes halukkaita tuomitsemaan raiskaamisia.
Joidenkin miesten raiskausalttius on vaan kovempi, siinä se ero tulee, joten kaikki miehet ei ole samanlaisia.
 
Joo, on ärsyttävää.
Lapsethan käyttävät paljon tuota "kyllä nuo muutkin sitä teki" -keskustelutekniikkaa.
Joo, niin tekivät, mutta nyt ei puhuta heistä.
 
Mutta kun ei ole, jo tietyt kulttuurit opettaa miehiä suhtautumaan esimerkiksi naisiin ja tyttöihin eri tavalla. Tilastoissa tämä sitten näkyy yliedustuksena. Eli vielä kerran kaikki miehet ei ole samanlaisia.

Kaikki miehet on samanlaisia. Miehet on täälläkin koko ajan väittäneet että miehet on tälläsiä ja naiset on tälläsiä ja että erot on isot. Minkä takia tässä aiheessa ainoostaan olis sitten joku ero??? Miesten aivot on peniksessä tai penis siis hallitsee niitä. Jos penis poistettais niin loppuis raiskaukset. Raiskaukset tapahtuu sen takia koska miehillä on penis.
 
Joo, on ärsyttävää.
Lapsethan käyttävät paljon tuota "kyllä nuo muutkin sitä teki" -keskustelutekniikkaa.
Joo, niin tekivät, mutta nyt ei puhuta heistä.

Aamen.

Tänäänkin fb kiertää jonkun nuoren isänmaantoivon avautuminen pörssiyhtiön pomon raiskauskeissistä, jossa koitetaan epätoivoisesti selittää että pörssijohtajat raiskaa Suomessa suhteessa enemmän kuin turvapaikanhakijat. Matematiikka vaan on päin persettä. Nuorena naisena kyllä hirvittää jos ja kun oman maan nuoret miehet on NOIN yksinkertaisia.
 
joka maassa raiskataan. Kyse on kuitenkin nyt siitä, että muslimikulttuurissa raiskaus on ok ja lisäksi naisen oma vika. Muslimikulttuurissa tehdään joukkoraiskauksia.

Suomessa kenenkään suomalaisen olisi erittäin vaikea löytää jostain pari kaveria joiden kanssa voisi yhdessä raiskata, mutta muslimimaassa olisi vaikea löytää se yksi kaveri, joka vastustaisi raiskaamista ja auttaisi raiskattua.
 
Kaikki miehet on samanlaisia. Miehet on täälläkin koko ajan väittäneet että miehet on tälläsiä ja naiset on tälläsiä ja että erot on isot. Minkä takia tässä aiheessa ainoostaan olis sitten joku ero??? Miesten aivot on peniksessä tai penis siis hallitsee niitä. Jos penis poistettais niin loppuis raiskaukset. Raiskaukset tapahtuu sen takia koska miehillä on penis.
Voit tutustua eri kulttuureihin ja uskontoihin, ehkä ymmärrät ihmisten erilaisuutta paremmin. Youtubesta ja googlettamalla pääset alkuun.
 
Väität sä ettei suomalaiset miehet muka raiskaa??? Kaikki miehet raiskaa ja ne on samanlaisia. Sillä ei oo mitään merkitystä mistä ne on ainoostaan sillä että ne on miehiä on merkitystä. Miehethän sais loppumaan raiskaamiset jos ne haluais mut eihän miehet oo edes halukkaita tuomitsemaan raiskaamisia.

Kaikki miehet raiskaa?
Jotenkin sitä kuvittelis, että raiskauksia olis huomattavasti enemmän, jos kaikki miehet raiskaisi....
 
Kaikki miehet on samanlaisia. Miehet on täälläkin koko ajan väittäneet että miehet on tälläsiä ja naiset on tälläsiä ja että erot on isot. Minkä takia tässä aiheessa ainoostaan olis sitten joku ero??? Miesten aivot on peniksessä tai penis siis hallitsee niitä. Jos penis poistettais niin loppuis raiskaukset. Raiskaukset tapahtuu sen takia koska miehillä on penis.

Mitä sulla on miehiä vastaan?
 
  • Tykkää
Reactions: epek
Aamen.

Tänäänkin fb kiertää jonkun nuoren isänmaantoivon avautuminen pörssiyhtiön pomon raiskauskeissistä, jossa koitetaan epätoivoisesti selittää että pörssijohtajat raiskaa Suomessa suhteessa enemmän kuin turvapaikanhakijat. Matematiikka vaan on päin persettä. Nuorena naisena kyllä hirvittää jos ja kun oman maan nuoret miehet on NOIN yksinkertaisia.
Kaikki lähtee minusta tyttöjen ja naisten asemasta, hyvin loogista että ne maat on rankasti yliedustettuina joissa se on huono, kaikki tämä näkyy sitten rikostilastoissa. Miksi on niin vaikea myöntää, että kulttuureissa on eroja, ei ne ole samanlaisia.
 
Kaikki miehet on samanlaisia. Miehet on täälläkin koko ajan väittäneet että miehet on tälläsiä ja naiset on tälläsiä ja että erot on isot. Minkä takia tässä aiheessa ainoostaan olis sitten joku ero??? Miesten aivot on peniksessä tai penis siis hallitsee niitä. Jos penis poistettais niin loppuis raiskaukset. Raiskaukset tapahtuu sen takia koska miehillä on penis.
Sillä perusteella kaikki naisetkin olisi yhtä tyhmiä kuin sinä. Mutta sekään ei pidä paikkaansa, luojan kiitos. Ja faktahan on se että naiset harjoittavat tehokaammin henkistä väkivaltaa,eli eipä naisetkaan pulmusia ole. Edelleen tämäkään ei päde kaikkiin naisiin.

Aikas suurella joukolla suomalaisia miehiä on kunnioitus naisen fyysistä koskemattomuutta kohtaa. Valitettavasti ei toki kaikilla. Mutta suurella osalla. Tää pätee myös perheväkivaltaan. Sitäkin on liikaa suomessa. Mutta ääri-islamistisessa maailmassahan vaimon piekseminen nyt kuuluu perusarkeen, ansainnut sen on jos nyt sattuu vaikka ikkunasta katsomaan ulos väärään aikaan (pihalla vieras mies tms).

Ja yksi seikka muuten on myös unohtunut, nämä "tulevaisuuden"toivothan myös pieksee lapsiaan. Kummastelen ettei tämä ole noussut suvaitsevaisten mieleen.... Tai kai sekin on vaan ok. Kyllä ne luokkasaliopinnoissa oppii ettei suomessa lasta saa lyödä (NOT)
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
Kaikki lähtee minusta tyttöjen ja naisten asemasta, hyvin loogista että ne maat on rankasti yliedustettuina joissa se on huono, kaikki tämä näkyy sitten rikostilastoissa. Miksi on niin vaikea myöntää, että kulttuureissa on eroja, ei ne ole samanlaisia.

Onkin mielenkiintoista että usein turvapaikanhakiboiden päätöntä haalimista perustellaan "kulttuurin rikastumisella" ja "monikulttuurisuudella", mutta kun joku kehtaa huomauttaa että esim islamilaisessa kulttuurissa naisia ei kunnioiteta ja he ovat miestä vähempiarvoisia, niin aletaan haukkumaan rasistiksi ja kylvämään argumenttia "he ovat ihan samanlaisia kuin me kaikki muutkin" ja kaikki on kiinni vain "suomalaiseen kulttuuriin sopeuttamisesta".

Niin, ettäkö haluatteko te sitä monikulttuuria tänne vai ette???!!
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
Kaikki lähtee minusta tyttöjen ja naisten asemasta, hyvin loogista että ne maat on rankasti yliedustettuina joissa se on huono, kaikki tämä näkyy sitten rikostilastoissa. Miksi on niin vaikea myöntää, että kulttuureissa on eroja, ei ne ole samanlaisia.
Ei sitä voi myöntää - liekkö joku Natsi trauma vielä elossa, että pitää mennä sitten juuri sen toisen ääripään kautta ja hyväksy kaiken maailman teot ja toiminnot "koska ketään ei saa syrjiä".

Maailma ei ole homogeeninen. Las Palmasin lomilla käynneillä ei ole hajuakaan siitä mikä voi kultuurilla todellisuudessa on. Suomen kultuuri on verraten nuori, eikä uskonto ole meillä koskaan ollut kovinkaan määrittävä tekijä kultuurin synnyssä. Jos ja kun ajattelee hommaa näin suppeasti, lienee suht selkeää miksi toiset tuntuvat "kieltävän" kultuurieronjen vaikutuksen ihmisiin. Mutta me jotka olemme vähän muutenkin maailmaa nähneet, tiedostamme mitä todellisuus on. Se ei tarkoita etteikö suuressa osassa kultuureita olisi hienot piirteensä, esim. perhekeskeisyys joka meiltä alkaa olla jo kadoksissa.

Yhtä hyvin me voisimme tuoda tänne Borneon sadenmetsissä edelleen eläviä ihmissyöjä-rodun viimeisiä edustajia. Lyödä heille puku päälle ja pistää teknologiateollisuuden palvelukseen - oppiihan he, tietenkin, kun opetamme ettei Suomessa vaan tavata syödä kavereita. Ihan yhtä utopistista on ajatella että Islamin kaltaisen, vahvan kultuuritaustan omaava oppii tämän maan tapoihin. Toki on niitä yksilöitä joille muukin maailma on tuttu ja joilta löytyy oma tahto muuttua. Mutta valitettavasti jo yhteisön painostus Islamin kultuureissa on niin vahva että vaikka tahtoisit muuttua, et uskalla koska omat voi sinua siitä rangaista ja saatat perheesi suureen häpeää....Haluttomuus muuttua on siis jopa inhimillistä. On vaikea vastustaa "oman väen" tuottamaa painetta.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
Kaikki miehet raiskaa?
Jotenkin sitä kuvittelis, että raiskauksia olis huomattavasti enemmän, jos kaikki miehet raiskaisi....

Voiskohan olla ettei suurin osa mee poliisin tietoon....ja mä en sanonut että kaikki miehet ois raiskannut kun monet on epäonnistuneet. Kaikki miehet voi raiskata koska niillä on penis. Mä väitän että raiskaukset loppuu jos miehiltä poistetaan penikset. Jos sä uskot ettei se vaikuttais niin mä mielellään kuulen sun perustelut.
 
Toisaaltaan jos naisilta ommeltaisiin suut kiinni, sekä emätin ja rektaali suljettaisiin, niin silloinkaan raiskauksia ei voisi tapahtua?

(Jos kaikki miehet raiskaa, niin sen tarvii sitten olla aika tositositosi iso osa raiskauksista, jotka ei mee poliisin tietoon ja jotenkin mun kohta 40- vuotisen elämäni aikana voisin kuvitella tulleeni raiskatuksi jokusen kerran, jos kaikki miehet raiskaa)
 
Voiskohan olla ettei suurin osa mee poliisin tietoon....ja mä en sanonut että kaikki miehet ois raiskannut kun monet on epäonnistuneet. Kaikki miehet voi raiskata koska niillä on penis. Mä väitän että raiskaukset loppuu jos miehiltä poistetaan penikset. Jos sä uskot ettei se vaikuttais niin mä mielellään kuulen sun perustelut.
Eipä muakaan ole kyllä raiskattu - vaikka kovin tyrkylläkin olen ollut. Sentään tehnyt kohta 20 vuotta töitä täysin miesvaltaisella alalla. Ja tähän on mahtunut illan istujaiset ym. JA ei, en ole edes vapaaehtoisesti jakanu =D Ja ei, en ole myöskään ryhävalas hieltähaisevine karvapehkoineen (lue olisin saannut jos olisin halunnut)

Ootko muuten kuullut että naisetkin voi raiskata? Tästä on tuomioitakin annettu. Joten sinun perusteluilla nainenkin raiskaa kun sillä on vagina ;)

Mutta joo, Porvooosta tuulee
 
Yhteistyössä