Yks tositapahtumiin perustuva elokuva täytyy kaikkien katsoa. Siinä kerrotaan yhteisöstä, josta lähetettiin sopeutumattomia Afrikkaan. En tiedä asiasta enempää, mutta minkälaista oppia siellä sitten täytyi noudattaa?
TV 1 esitti tiistaina 5.5.2007 klo 21.00 ravisuttavan elokuvan "Magdalena-sisaret". Se kertoo katolisen nunnajärjestön johtamista laitoksista, joihin sijoitettiin "syntiin" langenneita naisia. Synniksi riitti orpous, raiskatuksi tuleminen tai aviottoman lapsen synnyttäminen.
Magdalena-luostareissa huolenpito tarkoitti lähinnä henkistä ja ruumiillista pahoinpitelyä. Nunnien menetelmät täyttivät kaikki sadismin tunnusmerkit.
Katolinen kirkko on vastustanut elokuvaa kiivaasti, mutta sen tekemiä paljastuksia se ei ole kyennyt kumoamaan. Ne päinvastoin vahvistettiin Irish Times -lehden aiheesta julkaisemassa artikkelisarjassa.
Venetsian elokuvajuhlilla palkittu elokuva muistuttaa, ettei naisten sorto uskonnon nimissä rajoitu kiihkomuslimien hallitsemiin maihin, vaan sitä harjoitetaan myös keskellä kristittyä Eurooppaa.
Elokuva kertoo neljän Magdalena-käsittelyyn joutuneen naisen tarinan. Kaikkiaan heitä oli n. 30000."
Lisättäköön vielä, että Magdalena-toiminta lopetettiin v. 1996, vasta julkisen kohun jälkeen