Nuoren mahasyöpä

  • Viestiketjun aloittaja ellie12
  • Ensimmäinen viesti
ellie12
Hei! Epämääräisten jo viikon kestäneiden vatsaoireiden takia minua kiinnostaisi tietää kuinka todennäköinen mahasyöpä alle 20 vuotiaalla on? Sitä tässä olen monta päivää pelännyt:(
 
ellie12
Muita oireita mm närästys, ruokahaluttomuus ja kaikki ruoka ällöttää ja syömisen jälkeen vatsakipeä, pahoinvointi, oksettaa mutten kuitenkaan kertaakaa ole oksentanut, runsas röyhtäilyn tarve + yleinen ahdistunut olotila. Välillä oireet ovat kadonneet vähäksi aikaa ja esimerkiksi yhden päivän ne olivat kokonaan poissa, kunnes illalla palasivat taas kun tulin kotiin.
 
Hyvin epätodennäköistä. Esimerkiksi paksusuolisyöpä lähettää yleensä etäpesäkkeen (metastaasin) esim. aivoihin/maksaan, josta oireet tulevat ilmi.

Mikäli kipusi on ylävatsalla, voisi kyseessä olla refluksi. Tutustu ylävatsaoireiden Käypä Hoito-suositukseen.
 
Muita oireita mm närästys, ruokahaluttomuus ja kaikki ruoka ällöttää ja syömisen jälkeen vatsakipeä, pahoinvointi, oksettaa mutten kuitenkaan kertaakaa ole oksentanut, runsas röyhtäilyn tarve + yleinen ahdistunut olotila. Välillä oireet ovat kadonneet vähäksi aikaa ja esimerkiksi yhden päivän ne olivat kokonaan poissa, kunnes illalla palasivat taas kun tulin kotiin.
Tässä epäilen enemmän psyykkisiä tekijöitä (stressi). Suolistopuolelle jos menee, kyse on ns. toiminnallisesta vatsavaivasta.
 
Tietääkö kukaan tapauksia että nuorella olisi mahasyöpä, koska oon lukenut että sitä ei hirveästi nuorilla esiinny mutta silti en sen pelosta pääse eroon.
Tässä sinulle tilastoja. Elät nyt sellaista aikaa elämässäsi, jolloin "morfologiasi" muuttuu hurjasti. Kehossasi tapahtuu valtavasti muutoksia, kun munasarjasi alkavat toimia ja "käskevät" muut aikuistumiseen (naiseksi) johtavat geenit aktiiviseksi.
 
vierailija
Tietääkö kukaan tapauksia että nuorella olisi mahasyöpä, koska oon lukenut että sitä ei hirveästi nuorilla esiinny mutta silti en sen pelosta pääse eroon.
Epäilen tässä nyt enemmän psyykkistä vaivaa.
Todennäköisesti kyse on jostain aivan muusta kuin syövästä, vaikka olisit vähän vanhempikin.
Vatsavaivoja on monenlaisia, sappikiviä, chrohnin tautia, ärtyneen suolen oireyhtymää, mahahaavaa..ovat yleisiä ihan nuorillakin ihmisillä.

Itseni on hankala ymmärtää tuollaista pelkoa.
Jos sairastaisitkin vatsasyöpää, mitä sitten?
Et sinä sitä murehtimalla voisi estää tai parantaa, se sitten hoidettaisiin ja joko selviäisit tai kuolisit.
Thats it.
Turha miettiä tuollaista kun ei ole edes tutkittu asiaa ja kaikki me joskus kuollaan, miksi pelätä kuolemaa?
 
vierailija
Veikkaisin ennemminkin jonkin ruuan epäsopivuutta. Onko sinulla ollut pienenä ruoka-allergia? Se voi puhjeta teini-iässä uudestaan. Voit kokeilla viikon esim olla ilman maitotuotteita, auttaisko?
 
  • Tykkää
Reactions: endis
Veikkaisin ennemminkin jonkin ruuan epäsopivuutta. Onko sinulla ollut pienenä ruoka-allergia? Se voi puhjeta teini-iässä uudestaan. Voit kokeilla viikon esim olla ilman maitotuotteita, auttaisko?
Hyvä pointti. Useiden ihmisten laktaasin eritys lakkaa aikuisiän kynnyksellä. Eli alkava laktoosi-intoleranssi voi aiheuttaa vatsanväänteitä.
 
p@ula
Hyvä pointti. Useiden ihmisten laktaasin eritys lakkaa aikuisiän kynnyksellä. Eli alkava laktoosi-intoleranssi voi aiheuttaa vatsanväänteitä.
Ja jos ei ole sienisokeria hajottavaa entsyymiä tulee pienestäkin määrästä sientä tai otakin hiivauutetta kamalat kouristukset. Siitä ei aina kukaan puhu edes.

Mut jos on allerginen soijalle, on sitä toooosi hankala karttaa, katsos:
http://www.evira.fi/portal/fi/elintarvikkeet/2878/?bid=4369

Mitä olet syönyt tänään?
 
p@ula
Muita oireita mm närästys, ruokahaluttomuus ja kaikki ruoka ällöttää ja syömisen jälkeen vatsakipeä, pahoinvointi, oksettaa mutten kuitenkaan kertaakaa ole oksentanut, runsas röyhtäilyn tarve + yleinen ahdistunut olotila. Välillä oireet ovat kadonneet vähäksi aikaa ja esimerkiksi yhden päivän ne olivat kokonaan poissa, kunnes illalla palasivat taas kun tulin kotiin.
Kyllä se jostakin sellaisesta johtuu, mitä suuhun on mennyt, paitsi et hajuista mulle tulee monesti ihan järkky etova olo. Mut aina se syy löytyy...

Katso! Mulla ei ole mitään lääkkeitä eikä vitaniineja käytössä, just siksi, kun ne ei sovi mulle. Esimerkiksi monivitamiinivalmisteissa e-vitamiini on yleensä soijaaäljyä. Kamala olo tulee jo yhdestäkin nappulasta.
 
p@ula
p@ula
Hyvä pointti. Useiden ihmisten laktaasin eritys lakkaa aikuisiän kynnyksellä. Eli alkava laktoosi-intoleranssi voi aiheuttaa vatsanväänteitä.
Mikähän sen entsyymin hävittää? Luulin itsekin kauan aikaa sitten et olis sellainen, mut ei mitään vaivaa tuu luomumaidosta, jota kahvissa käytän. Tunen varmaan tusinan verran ihmisiä, joilla on ollut ihan sama juttu. Olisko ne ihmisten ja eläinten lääkkeiden käytössä syntyvät jäämät syynä? Ja korrenvahvistajat tietysti sekä glyfosaattijäämät...
 
p@ula
Vatsakatarri/vatsahaava? Rohkeasti lääkäriin selvittämään, mikä sua vaivaa. Tuskin sulla syöpää kuitenkaan on.
Jos johtuu ruoasta, ei selvitä lääkäri. Itse sellaiset pitää tehdä, aina. Niin se vaan menee eikä parhaassakaan tapauksessa koskaan kuule, mikä sitä pootiulasta auttoi, kun ei ne tervehtyneet mene enää lääkäriin. Tarvii ymmrtää englantia tässä:
 
p@ula
Vatsakatarri/vatsahaava?
Noista en ole kuullutkaan... Mut ensin katsoisin, jos oistuu ruokavaliolla, esimerkiksi margariineja ei kaikki voi käyttää ollenkaan, kun niistä maha tulee kipeksi. Varsinkin jos on nikkeliallergia, tulee, koska aina siinä prosessissa jää vähän nikkeliä ruotteeseen. Oikeaa voita kun syö, ei mitään vaivaa. Siitäkin paras voi löytyy Lidl`stä, luomuvoi. Ihan huippuhyvää!
Huomasithan, et noi tummennetut paksut tekstit ovat linkkejä varsinaiseen asiaan...
 
p@ula
Korrenvahvistajista kuulin ekan kerran kauan sitten radiosta, että belgialaiset viljelijät eivät halunneet käyttää niitä siksi, että itselle tuli jotakin oireita. No, vasta kun muuan crohnikko joutui yhtäkkiä sairaalaan, huomasin asiayhteyden uutisista, kun hän ei ollut huomannut sitä, kysyin myöhemmin. No, hänen luvalla tein sit tämän sivun, mut siinä on hyvä esimerkki, miten pienestä määrästä jotakin voi suolisto turvota tukkoon.

Korrenvahvistajat tekevät täysjyväviljan kuorestakin niin paksun, et tavalliset mahanesteet eivät siihen enää pysty, vaan niitä happoja alkaa erittyä enemmän kuin tavallisesti. Siitä sit tulee omat vaivansa, kuten närästys. Närästykseen taas auttaa tavallinen manteliauhe nopeasti, mut sitähän ei kukaan läääkäri määrää... Askorbiinihappo närästää ja sitruunahappo myös. Kumpaakaan en voi itsekään (terv eenäkään!) käyttää, joten voit aloitaa vaikkapa niiden karttamisesta. Tuoteselosteet on just siksi et ei syö sellaista, mitä ei siedä. Muuten maha ärtyy. Mut mulle tulee esim pansuolasta ja aromisuolasta migreeni, joten moni sapuska jää automaattisesti siksi pois. Varmaan nekin närästäisi kamalasti, kuten kaikki aromia vahvistavat aineet, jos ne on tehty soijasta tai maissista, sillä nehän just ovat niitä muuntogeenisiä aineksia, joita crohnikko ei siedä ollenkaan - selvis siitä videosta. Maltodekstriini on myös tehty niistä, jos ei erikseen lue, et olisi tehty vaikkapa perunasta. Sitä ei pidä muutenkaan käyttää, kun se on "nopeinta" hiilaria, josta esimerkiksi pöpöt saavat parhaiten energiansa, samoin syöpäsolut, jos sellaisia jossakin jo kasvaa.
 
p@ula
Tässä epäilen enemmän psyykkisiä tekijöitä (stressi). Suolistopuolelle jos menee, kyse on ns. toiminnallisesta vatsavaivasta.
Tuossa karkea kuitu voi tehdä kamalan pahaa jälkeä, jos alkaa käyttää jotakin kuitua, joka raastaa sit mekaanisesti sisukset rikki. Toi on helppo testata niin, et käyttää esimerkiksi luomukauranlesettä tai eiluomua eli tavallista kauranlesettä. Se tavallinen närästää kamalasti, saman voisi saada sahanpuruillakin, mut en aio kokeilla... Enkä tarkoita sitä, etteikö se luomu närästäisi ollenkaan. Mut jos vaiva ilmenee suoliston turpoamisena - kuten tämä tekee - on vaarallista lisätä kuitua. Saman tekee varmaan moni muukin myrkky!

Rasvaton ruokavalio aiheuttaa ummetusta, mut sitähän ei kukaan taida kertoa? No, näitä myrkkyjäämiä sallitaan siksi, et se vilja ei kaatuisi tuulessa. Syynä on liian painavat tähkät ja liian laajat peltoalat, eikä mikään muu! Siksi viljan korsia halutaan vahvistaa.
 
p@ula
Tais jäädä vajaaksi mun edellinen viesti? Ne korrenvahvistajat ovat nykykielellä kasvunsääteitä, jolloin hakusanana on kasvunsääde. Varmaan joku muukin sumutuksen peittämä nimi on olemassa, mut en vaan huomaa. Käyttöturvallisuustiedotteet täytyy aina lukea. Jäämiä sallitaan niin kauan, kun niitä käytetään. Luomussa noita ei saa käyttää, mutta asimerkiksi askorbiinihappoia saa ja siksi ei voi väittää, et luomukaan olisi mikään pelastus. Mut kun tuntee viljelijän, voihan sen asian kysyä...
 

Yhteistyössä