Karu totuus raiskauksista - jopa 13-kertainen ero
Lauantai 14.3.2015 klo 16.47
Tutkijan mukaan ulkomaalaistaustaisten henkilöiden tekemien raiskausrikosten suurta määrää on vaikea selittää.
Helsingin käräjäoikeus vangitsi perjantaina viisi ulkomaalaistaustaista nuorta törkeästä raiskauksesta epäiltyinä. (JOHN PALMÉN)
Helsingin Tapanilassa maanantai-iltana tapahtunut nuoren naisen joukkoraiskaus on nostanut raiskausrikokset jälleen suurennuslasin alle.
Helsingin käräjäoikeus vangitsi perjantaina viisi 15-18-vuotiasta ulkomaalaistaustaista nuorta todennäköisin syin törkeästä raiskauksesta epäiltyinä.
Tutkinnanjohtaja
Jyri Hiltunen Helsingin poliisista kommentoi aikaisemmin Iltalehdelle pitävänsä tapausta monessakin mielessä hyvin poikkeuksellisena.
- Useamman tekijän juttuja tapahtuu joskus, mutta en muista, että tämänkaltaisissa olosuhteissa olisi tapahtunut sellaista edes ihan lähivuosina, Hiltunen sanoi.
Poliisiammattikorkeakoulun mukaan raiskauksia on tapahtunut viimeisten vuosien aikana yhä enenevissä määrin - ainakin tehtyjen ilmoitusten perusteella.
Poliisi kirjasi viime vuonna yhteensä 940 ilmoitusta raiskauksesta, törkeästä raiskauksesta tai niiden yrityksestä. Vuonna 2013 ilmoituksia kirjattiin 792.
Valtaosa viime vuonna tehdyistä ilmoituksista (778) koski perustekomuotoista raiskausta. Törkeistä raiskauksista tehtiin kaiken kaikkiaan 52 ilmoitusta.
Ilmoitusten määrä on lähes kaksinkertaistunut vuodesta 2009, jolloin ilmoituksia kirjattiin yhteensä 503.
Määrä on noussut kuudessa vuodessa peräti 87 prosenttia.
Huomattava ero
Oikeusministeriön vuonna 2012 teettämän selvityksen mukaan joka kolmas raiskausrikoksesta tuomittu on ulkomaalaistaustainen.
Selvityksen pohjana käytettiin pääosin tuomioistuinten tuomioita vuosilta 2006-2010.
Perustekomuotoisissa raiskauksissa ulkomaalaistaustaisten tekijöiden osuus oli selvityksen mukaan 34 prosenttia ja törkeissä tekomuodoissa 41 prosenttia.
Tilastokeskuksen mukaan Suomessa asui vuoden 2013 lopussa 301 524 ulkomaalaistaustaista henkilöä. Tämä on 5,5 prosenttia koko väestöstä.
Ulkomaalaisten ja maahanmuuttajien rikollisuuteen perehtyneen tutkijan mukaan ero rikollisuustasoissa näkyy selvimmin nimenomaan raiskausrikoksissa.
- Maahanmuuttajaryhmien välillä on huomattavan suuria eroja kaikissa rikostyypeissä, mutta raiskausrikoksissa kaikkien tutkittujen maahanmuuttajaryhmien rikollisuustaso oli korkeampi kuin suomen- tai ruotsinkielisen kantaväestön, tutkija
Martti Lehti Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutista sanoo.
Lehti oli tekemässä viime vuonna julkaistua selvitystä, jossa käsiteltiin Suomessa asuvia maahanmuuttajia sekä tekijänä että rikoksen uhrina.
Selvityksessä tarkasteltiin kantaväestön ja Suomessa vakituisesti asuvien ulkomaalaistaustaisten henkilöiden tekemiä pahoinpitelyjä, raiskauksia, ryöstöjä ja varkauksia vuosina 2010-2011.