Tuli vain mieleen, että millainen elämä/elämäntilanne teillä oli 22 -vuotiaana?

Olin valmistunut ensimmäiseen ammattiini, tein keikkatöitä ja muutin mieheni kanssa yhteen.

 

Olin työtön, kouluttamaton ja hukassa elämäni kanssa.

 

Olin työtön, kouluttamaton ja hukassa elämäni kanssa.

Niin ja huonossa parisuhteessa, josta pian sitten erosinkin..

 

Mitäs 22 vuotiaan nyt tapahtuikaan:

Mielisairaan EX-tyttöystävän perättömät ilmiannot ja niistä seuranneet vuosia kestäneen useat oikeudenkäynnit päällä, jossa joissakin olin asianomistajana ja joissakin syytettynä.

Silloisen "elämäni rakkauden" kanssa ero, kun todennäköisesti ei suhde kaukomatkaa, kun ruotsissa sen kesän työskentelin. Festarireissu Ranskan Europavox-festareille lehdistöpassilla tais olla sen vuoden positiivisin kohokohta.

Masentuneisuutta ja ahdistuneisuutta (vaikka en mie mitään diagnoosia hakenut) sekä omakustanteiset terapiakäynnit. (Isä pakotti hankkimaan, kun oli sen verran vierestä seurannut) Insinöörinpaperit opinnäytetyötä vaille kasassa. Ja taisin mie sen vuoden lopussa alkaa hengailemaan tulevan vaimoni kanssa.

 

Olin koulutuksessa jota kaduin ja asuin paikkakunnalla josta en pitänyt. Jossain vaiheessa pääsin asumaan kauemmas keskustasta, keskelle luontoa, ja sitten aloin viihtyä ihan toisella tapaa. Oli ihana retkeillä metsissä ja rannoilla. Ikävä vieläkin tuota luontoa...
Jotain kavereita oli, eka seurustelusuhde päättyi riitaan. Isäni kuoli rankan sairauden jälkeen.

 

No täytin nyt kesällä 22v. Mutta kerrotaan nyt tammikuusta asti.

Olin löytänyt kymmenien muuttojen jälkeen kodin jossa olin onnellinen ja tammikuuhun mennessä asunut reilun 1v. Vuosi alkoi isäni kuolemalla ja siitä vajaa kk oli henkilökunnan virkistyjäis ilta jossa tutustuin lähemmin tulevan lapseni isään. Meille kehkeytyi suhde, joka oli sovitusti kaveruuspohjalla kera makuuhuone etujen Minä joka olin päättänyt jatkaa ihanaa sinkkuvuottani irtosuhteineen ja seksisuhteineen, rakastuin, jota en olisi myöntänyt ellei mies olisi ensin avannut suutaan. Pari kk myöhemmin lopetin työni baarimikkona, jossa olin ollut yli 1v. ja muutin miehen mukana pois rakastamastani kunnasta. Täytin 22v ja ruvettiin suunnittelemaan lasten hankintaa ja tulinkin heti raskaaksi ja muutettiin takaisin sinne mistä lähdettiinkin. Aloitin pari kk sitten työt toisessa baarissa ja elän onnellista ja rauhallista koti elämää ja odotan innolla maaliskuussa syntyvää esikoistamme

 

Olisinpa noin nuori vielä

miten joku voi kaivata tota ikää.
Aivan hirveetä suoraansanoen.
En kyllä paljon muista, aika hurjaa ja kurjaa tais olla. Jatkettua teini-ikää tms.
yök. Onneksi ei tarvitse palata nuoruuteen. Hyvä nautittava elämä alkoi vasta kolmenkympin jälkeen.

 

Itte täytin itte just 22 ja tuntuu jotenki NIIN PIRUN VAIKEELTA saada elämässä mitään aikaan.

sellasta se mullakin oli. Lohdutonta ahdistavaa paskaa enimmäkseen koko nuoruus.
Mutta voin lohduttaa, elämä voi muuttua vanhemmiten kivemmaksi.

 

Opiskelin sillon sinkkuna. Normaalia elämää.

 

Olin työtön, kouluttamaton ja hukassa elämäni kanssa.

Sama täällä.

 

Olin ollut kihloissa 2 vuotta, kokeillut vähän myös avoliittoa ja vuonna 91 olin töissä ensin sairaalassa siivoojana ja sitten vanhainkodissa hoitoapulaisena. Fyysinen kuntoni oli todella hyvä, mutta eläkettä ei kertynyt mulle noista töistä, koska olin silloin alle 23-vuotias. Olen tyytyväinen, että sain edes pari vuotta tehdä töitä ennen sairastumistani ms-tautiin 24-vuotiaana.

 

Sain ekan lapsen ja jätin amk-opinnot kesken.. tai oikeastaan oli tarkoitus jatkaa niitä, mutta äitiysloman aikana tajusin, ettei kannata, kun ala ei työllistänyt juuri ketään..
Asuin vuokrakaksiossa avopuolison kanssa..

 

Tapasin 22-vuotiaana mieheni, ja menimme naimisiinkin kun olin vielä 22. Valmistuin amk:sta ammattiini ja menin töihin. Tästä on nyt 12 vuotta.

 

Olin sinkku, asuin ulkomailla, tein töitä, rilluttelin ja pidin hauskaa. Tähän tekisi mieli laulaa että " oi niitä aikoja, oi niitä aikoja..." Mahtavaa ja ihanan huoletonta.

 

Siitä on jo pieni ihmisikä kun olin 22, ja kun jälkeenpäin ajattelen sitä aikaa, niin on vaan hyvä ettei silloin tajua kuinka naiivi ja tyhmä siinä iässä on. Tosin se taitaa olla hyväkin kun ei ole huolta huomisesta eikä aavistustakaan siitä, mitä omat ratkaisut elämässä voivat tuoda tullessaan. Ostimme silloin mieheni kanssa maatilan, kävin pätkätöisssä ja vanhaa taloamme remontoitiin jotenkuten. Raha oli tiukalla ja aloin odottamaan ensimmäistä lastani. Yhdessäasuminen miehen kanssa paljasti hänestä jo alkuun sellaisia puolia, joista aavistin ettei liitto olisi tasavertainen.

 

Silloin synnytin toista lasta ja rakensimme ensimmäisen talon . Oli myös vaikeuksia elämässä.

 

Asuin opiskelijasolussa, mutta en opiskellut lainkaan, vaan lauloin taustoja bändissä lähes sata keikkaa vuodessa. Hyvä kokemus siinä mielessä, että tajusin etten halua muusikoksi, ilman tuota kokemusta olisin varmasti miettinyt asiaa loppuikäni. Muulla ajalla hoidin lapsia jotta sain vähän lisää tuloja opintotuen päälle. Ei parisuhdetta. Elämä oli vapaata ja mukavaa.

 

Opiskelin ja olimme siihen mennessä olleet mieheni kanssa naimisissa jo useamman vuoden. Asuimme opiskelija-asunnossa. Vauvakuume oli kova ja sinnittelin, kunnes opiskelut olivat loppusuoralla. Tein ilta- ja viikonlopputöitä kaupassa rahoittaakseni opinnot. Taloudellisesti aika tiukkaa aikaa, mutta selvittiin.

Ei mitään sekoiluja vaan rauhallista kotielämää

 

Opiskelemassa talvella ja kesällä vanhassa kesätyöpaikassa. Elämä oli helppoa ja huoletonta, vaikka elämänhallintaa hieman piti välillä harjoitellakin. Rahaa ja ystäviä oli sopivasti, seksiä liian vähän...

 

Valmistuin koulusta. Muutin miehen kanssa yhteen. Työskentwlin verotoimistosa. nuori ja lapsellinen.

 

22-vuotiaana olin kahden lapsen äiti. Kihloissa. Elettiin yhteisen elämän rankinta vuotta. Mulla oli masennusta ja miestä ahdisti koulu/työ-kuvio. Enpä usko, että haluaisin elää sitä vuotta uudelleen. 23-vuotiaana oli asiat paremmin.

 

Öööö.. Olin ollut mieheni kanssa 6 vuotta yhdessä ja 3 vuotta naimisissa. Lapset 4v ja 2v. Asuttiin vielä vuokralla ja olin kotiäiti (ylioppilas), mies teki töitä vähän pätkittäin. Pienellä elettiin, mutta onnellisina silloinkin. Paljon on muuttunut elämä nyt parin vuoden aikana, mutta hyvällä muistelen noitakin hetkiä

 

Sain esikoisen 22-vuotiaana ja opiskelin neljättä vuotta kauppakorkeassa. Asuttiin vuokralla ja mieskin opiskeli vielä tuolloin. Valmistuin 24-vuotiaana.

Nyt 6 vuotta myöhemmin meillä on omistusasunto (ostettu 3 v sitten), toinen lapsi ja molemmat vakitöissä Suurin muutos on tuloissa jotka ovat 5-kertaistuneet. Ei ole ikävä köyhää opiskeluaikaa.

 

Sinä vuonna menin naimisiin, olin yksivuotiaan pojan äiti, muutettiin isompaan asuntoon ja kirjoitin ylioppilaaksi.

ai sinäkin oot teinimutsi. Alkaa valjeta, miks tällä palstalla on näin alhainen taso.

 

Siis onko kaikki tämän palstan käyttäjät saaneet vekaransa parikymppisinä tytönletukoina?