Ekaluokkalaisten koulupäivät

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Miten minusta tuntuu, että tänä päivänä ekaluokkalaisten koulupäivät on tosi lyhyitä, verrattuna mitä itsellä oli aikanaan. Silloin ei ollut mitään iltapäiväkerhoja, vaan ihan vain koulua. Nykyään lapsilla vain 4 tunnin päivä ja sitten pitää keksiä miten lapsi pärjää loppuosan siitä päivästä, jos ei ole iltapäiväkerhossa paikkaa, kuten meillä ei ole.
 
...oisko mahdollista että aika kultais muistot :)?

Kyllä mulla ainakin oli ekaluokkalaisena ihan yhtä lyhkäisiä päiviä kuin tämän päivän ekaluokkalaisillakin, sillä erotuksella että sitä järjestettyä iltapäiväkerhotoimintaa ei ollut, mikä olisi saanut olla suotavaa :) - liian aikaisin liian isoihin saappaisiin hyppääminen ei suinkaan ole mikään helppo juttu eli koulupäivien jälkeinen yksinäisyys on iso asia pienelle ihmiselle siedettäväksi.
 
Mun muistin mukaan ekaluokkalaisten kouluviikko on aina ollut suurinpiirteinen 20 tunnin mittainen. Joskus kansakouluaikaan 70-luvulla se on voinut olla pitempi, sillä lauantaisinkin oli koulua. Kansakoulun tuntimääriä en muista, mutta tuskin nekään kovin pitkiä päivä oli. Muistelen, että ehdin käydä kansakoulua vuoden verran ennenkuin peruskoulu tuli.
 
Eiköhän se kokonaistuntimäärä ollut aika sama koko kouluvuoden aikana. Ensimmäisellä luokalla vuonna -70 oli vielä lauantaisin koulua, olisikohan ollut 3 tunnin päivä ja yksi lauantai oli aina vapaa kuukaudessa. Muistan olleen kymmenestä tai yhdestätoista kahteen päiviä, kässätunnit oli puolella luokasta aamusta, puolella iltapäivästä, minä kuuluin iltapäiväryhmään. Koulu alkoi silloin vasta syyskuun ensimmäisenä. Mutta eipä ollut syyslomia - tosin täällä se on kahden päivän mittainen.
 
Yhteistyössä