vierailija
Moikka,
itseäni jäi hieman häiritsemään miehen viesti ensimmäisten (ja viimeisten) treffien jälkeen niin haluan kysyä teiltä, että miten tämän viestin tulkitsette
Olen siis itse 25v ja mies 27v eli jo jonkin verran ihmisiä nähty. Molemmat asumme tällä hetkellä Helsingissä, mutta itse olen alunperin kotoisin tästä 30km päästä Vantaalta ja mies pohjoisesta Oulusta.
Näimme eilen ja kävimme 2h kävelylenkillä. Mielestäni ilta oli erittäin mukava ja niin näytti miehestäkin olevan. Molemmat olimme tosi puheliaita, niin ei ainakaan tylsää tullut. Muutoinkin juttelimme aika paljon myös opiskelustamme, sillä vaikka emme samaa alaa opiskelekaan niin silti molemmilla on yliopistotasoiset opiskelut kesken. Lähdettyämme perinteisesti halasimme toisiamme ja mainitsimme että oli mukava ilta jne.
Kotiin päästyäni laitoin tunnin päästä viestiä, että mulla oli mukava ilta ja mielelläni näkisin uudelleenkin jne Mies vastasi tähän hetken kuluttua näin:
"Oli kyllä mukava ilta sun kanssa. Vaikutat kyllä fiksult, ajattelevalta ja aika vahvalta naiselta
En oikein tiedä miten tämän nyt ilmaisisin, mutta musta tuntuu, etten mä kuitenkaan osaisi heittäytyä tähän juttuun. Oon vähän liian maalaispoika "
Jäin lukemaan tuota vikaa lausetta, että mitä hä Itse ymmärrän tuosta niin että olin miehen mielestä liian erilainen, vahva ja puhelias nainen ja hän enempi hiljainen ja ujo maalaispoika, vaikka ei näin kyllä todellakaan mielestäni ollut. Vai voiko tämän ymmärtää jotenkin erilailla?