Haaveilin pitkistä vaunulenkeistä, mutta haaveeksi jäivät kun vauva ei viihtynyt vaunuissa yhtään, eikä todellakaan suostunut nukahtamaan vaunuihin yhden ainoata kertaa. Alkoi viihtyä puolisen tuntia kerrallaan kun oppi istumaan ja näki rattaista kunnolla ympärilleen, mutta vielä silloinkaan en päässyt ulkoilemaan kunnolla kun hyvin sujuva aika oli niin lyhyt.
Ajattelin, että omaa aikaa on sitten illalla kun vauva nukahtaa, mutta saatiinkin iltavirkku, joka ei millään suostunut nukahtamaan ennen puoltayötä, usein meni kahteenkin asti. Päiväunetkin olivat max puolituntiset, riippumatta siitä koska vauva herätettiin aamulla (lopulta annettiin nukkua niin pitkään kuin nukkui kun herättäminen ei parantanut tilannetta ollenkaan). Se siitä omasta- ja parisuhdeajasta. Isolla työllä ja vaivalla saatiin pikkuhiljaa aikaistettua unirytmiä niin, että noin puolitoistavuotiaana nukahti "jo" puolen kymmenen maissa.
Kuvittelin lukevani kirjoja imettäessäni ja suorittavani opintoja "kun vauvathan ei tee muuta kuin nukkuu", mutta väsyneenä sitä jaksoi syventyä vain kännykällä surffailuun. Ja koska vauva vaati jatkuvaa seuraa/seurustelua/viihdytystä eikä nukkunut kunnon päikkäreitä, en juuri tehnyt omia juttujani ekan vuoden aikana.
Kuvittelin jatkavani hyvin aktiivista liikuntaa (10-20 tuntia viikossa ennen raskautta), mutta univeloissani ja vauvaa viihdyttäessäni en todellakaan pystynyt. Meidän kuntosalillekin (Fressi sekin) lapsen saa viedä lapsiparkkiin vasta kun osaa kävellä ja suurinpiirtein pärjää muiden lasten kanssa, sylivauvoja eivät huoli.
Koti oli ennen lasta siisti aina, mutta koska mieluummin olen lapsen kanssa hänen hereillä ollessaan, niin siivottua tulee joskus iltaisin jos jaksan. Eli tavarat on usein hujan hajan.
Luulin, että lasta kaitsiessaan voi välillä samalla tehdä jotain omia juttuja esim. tietokoneella, mutta ainakin meidän supervilkas tapaus on vaatinut ensimmäiset vuotensa niin paljon huomiota, että se estää keskittymisen ihan täysin. Eli mikään "toisella silmällä vahdin lasta ja toisella teen muuta" ei todellakaan onnistu.
Paljon on kiinni lapsen temperamentista, niitä asioita joihin ei pysty vaikuttamaan yhtään tai joihin voi vaikuttaa vain vähän, on yllättävän paljon. Sitten sen näkee kun vauva syntyy ja sen kanssa elää, suunnitelmat on oikeastaan ihan turhia kun suurella todennäköisyydellä niitä ei pysty kuitenkaan noudattamaan (ainakaan niin, että vauvalla olisi hyvä olla).