Lämpötila on viime yönä laskenut monin paikoin pakkasen puolelle. Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin mukaan kylmintä on viime yönä ollut Sallan Naruskassa, jossa lämpötila kävi 1,7 astetta pakkasen puolella.
Lisäksi pakkaslukemia mitattiin myös muun muassa Sodankylässä, jossa lämpötila laski 1,3 astetta pakkaselle. Inarin Saariselällä pakkasta mitattiin hieman yli yksi aste, Sallan kirkonkylällä lähes yksi aste ja Kittilässä puoli astetta.
Myös maan eteläosassa on ollut viileätä. Esimerkiksi Lappeenrannassa lämpötila on ollut viime yönä vain hieman nollan yläpuolella. Kaikki lukemat on mitattu kahden metrin korkeudesta, joten lämpötilat maan pinnalla ovat voineet olla vielä alhaisempia.
Ilmatieteen laitokselta kerrotaan, että tänään on vielä monin paikoin aurinkoista, mutta tuuli voimistuu hiljalleen. Länteen saapuu iltapäivästä hajanaisia sadealueita. Illan aikana lounaaseen saapuu yhtenäisempi sadealue, joka levittäytyy yön kuluessa idemmäksi.
Tänään lämpötila voi kuitenkin vielä nousta aurinkoisilla alueilla lähemmäs 23 astetta, mutta yleisesti sää muuttuu epävakaaksi ja viileämmäksi viime viikon hellelukemiin verrattuna.
Kesä keikkuen tulevi