7 kg lihominen teki tyttömäisestä hoikasta naisesta ruman keski-ikäisen tantan

  • Viestiketjun aloittaja lihonut
  • Ensimmäinen viesti
lihonut
Voihan vitura sentään. Olen lihonut talven aikana 7 kg ja muutos ulkomuodossa on valtavan suuri. Syksyllä olin hoikka ja simpakka. Nyt olen ällöttävä laardikasa. Selväksi on tullut, että ylikilot vanhentavat, eivätkä sovi ainakaan minulle yhtään.

Leukoja on tullut tuplasti lisää, vatsa näyttä siltä kuin olisin viimeisilläni raskaana, reidet hinkkaavat yhteen ja naama on pyöreä pallinaama. Kamalaa. Ei uskoisi, että syksyllä olin vielä tiukassa kunnossa, käytin s-kokoisia vaatteita ja näytin oikeasti hyvältä. Kaksi kiloa olen saanut pois, mutta edelleen ulkomuoto muistuttaa pönäkkää tanttaa.
 
vierailija4444
Jaa, vai niin. Mä oon talvella ottanut 5kg ja silti menee s koon vaatteet, enkä koe olevani laardikasa. Ja syskyllä oli painoindeksi about 21 niin nyt 23. EDELLEEN normaalipainoinen. kiloja tulee ja menee. Kun vaan pysyy normipainon rajoissa. MIkään ei meinaan ole typerämpää kuin kuluttaa elämänsä vaakan tuijotteluun ja siihen että ressa joka muutoksesta.
 
aapee.

Samat painoindeksilukemat ovat minullakin. Nyt siis 5 kg painavampi kuin syksyllä.

Minulla kilot kerääntyvät ilmeisen epäedullisesti, koska näinkin pieni muutos painossa rumentaa valtavasti. Ei voi mitään, mutta vaikuttaa seksielämäänkin, kun ei tee mieli esitellä tätä nykyistä röllömahaa. 3 kg pitäisi ainakin saada pois, jotta alan näyttämään taas ihmismäiseltä ja vaatteet istuisivat päällä nätisti.
 
tai hankkia parempi itsetunto jossa elämä ei ole muutaman kilon päälle. Joko on varattu aika kauneusleikkaukseen? Meinaan iho alkaa veltostua, roikkua ja rypistyä iän myötä (ja mitä laihempi sen noepammin)....

Anteeksi tyly tyylini, mutta surttaa jos itsensä kunnioitus on jostin muutamasta kilosta kiinni.
 
Iho on alkanut jo veltostua, roikkua ja rypistyä, koska ikää on reilusti. Siksi yritän pitää kiinni vielä edes jostain 'kauneuden' rippeistäni. Hoikassa kunnossa pysyminen on ainoa tapa, millä pystyn hidastamaan tanttautumistani.
 
Just just. No siinähän tuhlaat elämäsi ja onnesi jonnin joutavaan =) TIetty jos mitään muuta kauneutta ei löydy niin kai ser ulkoisessa on roikuttava. Ja edelleen pahoittelen tylyyttäni, mutta näin vaan asian näen. Menetät elämässä paljon muutamn kilon kyttäämisen vuoksi.
 
  • Tykkää
Reactions: Lunatic
vierailija visitor
Minua vaan naurattaa nää "apua, lihoin 5kg ja nyt olen ihan armoton läskikasa, laardiperse" :D

Ihmisillä on välillä ihan käsittämättömän vääristynyt mielikuva omasta vartalosta.
 
vierailija123
Täällä on nyt ilmeisesti sellaisia +25kg ihmisiä kommentoimassa, jotka ammattiloukkaantuvat eivätkä osaa ajatella.

Joillekin kilot eivät sovi. Minulla on ihan huikean näköisiä, pikkuisen pulskia tai ylipainoisia naisihmisiä ystävänä. Kilot menee oikeisiin kohtiin, iho hehkuu ja pysyy pinkeänä.

Sitten on toisenlaisia.. Tulee se 5 kiloa, ja kaikki menee reisien ulkosyrjään pallura-muhkura ihoksi, joka näyttää kivuliaalta ja harmaalta. Vähän riiittää leuan alle, ja silmäpusseiksi. Ja jenkkakahvoihin. Sitten näytetään lähinnä omituiselta, ja ehkä vähän sairaaltakin.

Ihan turha väittää, etteikö asiassa ole eroja, kun siinä on.
 
vierailija7754
No jos ihminen itse ei huomaisi eroa lihottuaan viisi kiloa, niin on ollut ennestään silloin jo vähän pullukka tai on todella pitkä tai todella lihaksikas.
Tai ihminen joka pystyy vaan katsomaan itseään/tai ei huomaa vaikka ympärysmittaan olisi tullut HURJAT 1cm lisää....

On tää vaan niin pinnallsita touhua. Kun ihmiset käyttäis saman energian, mitä painon kyttäämiseen menee, itsetunnon kohtamiseen ja johonkin muuhun kuin peilin tuijottamiseen, niin tää maailma olis paljon armeliaampi paikka. Vaan kun ei. Normaalipainoinkin tuskailee, lehdet kirkuu kuinka joku tiputti vauakilot viikossa ja toinen on herran jesta lihonnut 10 kg. EIKÖ meillä oikeastiole enää mitään merkityksellisempää tässä maailmassa?

Ja noin tiedoksi, painan 50-56kg (vaihtelee tuolal välillä) ja pituutt 155cm, eli en ole se "iharmakkarapallero" joka huutelee. Vaan normaalipainoinen nainen jota kumkmastutttaa suuresti ihmisten kouhkaaminen muutamasta kilosta.
 
En ollut alkamassa ketään miksikään palloksi nimittää. Aloittaja ei vouhkaa, vaan hänellä on huono olo, kun on lihonut. Se ei ole pois sulta tai muiltakaan. Sä voit olla rauhassa sen painoinen kuin tykkäät.
 
vierailija7745

Mutta mitä ihmeen järkeä on haukkua itseään noin, ja tuottaa itselleen pahaa mieltä, muttaman vaiviasen kilon vuoksi? Elämän tuhlaamista jonnin joutavaan...luulis merkityksellisempiäkin juttuja olevan.

Toisin epäilen että ap on niitä jotka on kilpaa ilkkumassa muiden kiloja, silloin on aika vaikea omiaan hyväksyä "kun joutuu ilkumiensa" listalle.

Tyylini on suora, mutta vain ja ainostaan sen vuoksi että ihmiset kiusaa itseään todella turhilla asioilla. On eriasia jos kiloja tulee niin että terveys kärsii. Mutta se onkin toinen eskustelu se.
 
aapee.
Tai ihminen joka pystyy vaan katsomaan itseään/tai ei huomaa vaikka ympärysmittaan olisi tullut HURJAT 1cm lisää....

On tää vaan niin pinnallsita touhua. Kun ihmiset käyttäis saman energian, mitä painon kyttäämiseen menee, itsetunnon kohtamiseen ja johonkin muuhun kuin peilin tuijottamiseen, niin tää maailma olis paljon armeliaampi paikka. Vaan kun ei. Normaalipainoinkin tuskailee, lehdet kirkuu kuinka joku tiputti vauakilot viikossa ja toinen on herran jesta lihonnut 10 kg. EIKÖ meillä oikeastiole enää mitään merkityksellisempää tässä maailmassa?

Ja noin tiedoksi, painan 50-56kg (vaihtelee tuolal välillä) ja pituutt 155cm, eli en ole se "iharmakkarapallero" joka huutelee. Vaan normaalipainoinen nainen jota kumkmastutttaa suuresti ihmisten kouhkaaminen muutamasta kilosta.
Ei ole kyse pinnallisuudesta. Vyötärö kasvoi 10 cm, joten olen jo riskirajalla terveydellisesti.
 
vierailijakin.
No kyllähän 7 kg lihominen tarkoittaa vaatekoon suurenemista. Mulla ainakin on tyköistuvia jakkuja, jotka kiristää melkoisesti, jos lihoo 7 kg ja makkara tursuaa housun tai hameen vyötäröltä. Kyllähän tuollainen lihominen säikäyttää ja jos sille ei mitään tee niin kohta on toiset 7 kg lisää ja se onkin jo oikeasti ongelma ja mikään vanha vaate ei mahdu mitenkään päin päälle.
 
Mutta mitä ihmeen järkeä on haukkua itseään noin, ja tuottaa itselleen pahaa mieltä, muttaman vaiviasen kilon vuoksi? Elämän tuhlaamista jonnin joutavaan...luulis merkityksellisempiäkin juttuja olevan.

Toisin epäilen että ap on niitä jotka on kilpaa ilkkumassa muiden kiloja, silloin on aika vaikea omiaan hyväksyä "kun joutuu ilkumiensa" listalle.

Tyylini on suora, mutta vain ja ainostaan sen vuoksi että ihmiset kiusaa itseään todella turhilla asioilla. On eriasia jos kiloja tulee niin että terveys kärsii. Mutta se onkin toinen eskustelu se.
Ethän sä ap:ta tunne tai voi olettaa hänestä mitään. Ei se, jos itse tykkää olla hoikka, tarkoita, että olis muiden kiloja haukkumassa. Mun kropassa ainakin parikin kiloa näkyy, eikä kyse ole siitä, että kiisaan itseäni, vaan haluan voida hyvin. En halua menettää vyötäröä, koska tykkään kauniista vaatteista ja tykkään siitä että vyötärö ja lantio erottuu. Jos lihoisin 7 kiloa, minulla katoaa kivat muodot. Olisi itseni kiusaamista olla välittämättä siitä miltä tuntuu. Istuminenkin tuntuu hirveältä jos kiloja tulee.
 
Laaardi
Ymmärrän aloittajaa täysin. Itse olen luonnostani lyhyt, pieni ja hento ja 7 ylikiloa todellakin muuttaisi ulkomuotoa ja ennen kaikkea olotilaa radikaalisti. Olen juuri sitä epäonnekasta naistyyppiä jolla kilot tulevat mahaan ja seuraavaksi pebaan. Meillä jokaisella on tietynlainen kehonkuva jossa tuntee olonsa hyväksi. Turhaan joku isompi ihminen johon samat kilot "häviää", nimittelevät toisia joissa kilot näkyvät, turhamaisiksi.
 
Läskimooses
No seitsemän kiloa on todellakin paljon kenen tahansa painossa. Ihmetyttää kommentit jotka vähättelee "muutamien" kilojen painonnousua ja leimaa muuta väittävät turhamaisiksi. Kyllähän tuo vaikuttaa negatiivisesti jo terveyteenkin, verenpaineeseen, kolesteroliin ym.
 
Yhteistyössä