Miten selviätte vauva-ajasta järjissänne?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kamala arki
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Älä haaskaa energiaasi näihin saivartelijoihin. Niitä tällä palstalla riittää. Olen sun kohtalotoverisi, kuuntele mua :) Meillä esikoinen syksyllä 3v ja kuopus nyt 3kk - olin 2kk sitten samassa tilanteessa kuin sitä nyt :) Onneksi mulla on sulle kannustavaa sanottavaa tässä vaiheessa: se helpottaa pian! Meillä jo nyt elämä paljon iisimpää. Ymmärrän täysin tuskasi, mulla nimittäin oli kuitenkin yksi oljenkorsi, yksi eläkkeellä oleva isovanhempi josta on ollut suuri apu esikoisen kanssa.

Mun neuvo sulle on tämä: mene päivä kerrallaan -mentaliteetilla, älä edes ajattele huomista (paitsi ruokien osalta ;) ). Käytä oikoteitä; valmisruokia, jätä siivoamatta, unohda KAIKKI muu. Huokaise jokaisen päivän päätteeksi ja ajattele, että ollaan lähempänä sitä 3kk rajapyykkiä, jolloin alkaa olla vähän rytmiä vauvalla, tottuu nukkumaan vaunuissa, masuvaivat yleensä helpottaa. Tee vaikka "aamukampa" :) Tsemppaa itseäsi siihen hetkeen, kun vauva on vähän isompi, taisteluasenteella, perkele! ;) Nuku aina kun voit, tai ainakin oikaise sohvalle ja LEPÄÄ. Unohda kaikki muu, keskity omaan jaksamiseesi ja lastesi hoitamiseen. Se on tässä tilanteessa täysin sallittua.

Nyt on jo paljon helpompaa, esikoinen tottuu vauvaan koko ajan paremmin, kasvaa tilanteeseen. Vauvan hoito helpottuu jatkuvasti. Kesä on kohta käsillä :)

Kyllä sä pärjäät! Ja vuoden päästä luet täältä jonkun toisen tekstiä samasta aiheesta, etkä enää edes muista millaista se oikein olikaan...

Kiitos. :) Ja kyllähän minä sen periaatteessa tiedän että noin se on. Vauva kasvaa ja elämä muuttuu, helpottuu tavallaan. Samoja mietteitä olen käynyt esikoisen koliikkiaikana, vaikka ei niitä enää niin muista.

Kämpästä päätellen siivoukset on jo unohtuneet ja jäljellä olevasta vyötärömakkarasta päätellen eineksiäkin on tullut vähän vedettyä... :D
 
Se ihan vauva aika onkin ihan hirveetä!! Jos se sua yhtään lohduttaa niin on selvitty siitä. Mä en ole yhtään järjestyksen ihminen mut liialliset sotkut alkaa vituttamaan. Mä makasin lattialla usein kun äitini tuli auttamaan ja se oli sitten eetä nouset ylös siitä. Mulla oli taipumus liioitella ja draamaa. Lapset viihtyy kauppakeskuksissa ja sä näet siellä muitakin ja voi löytyy joitain jotka haluaa auttaa ja ainakin vanhukset tykkää ja on ihan innoissaan.
 
Kiitos. :) Ja kyllähän minä sen periaatteessa tiedän että noin se on. Vauva kasvaa ja elämä muuttuu, helpottuu tavallaan. Samoja mietteitä olen käynyt esikoisen koliikkiaikana, vaikka ei niitä enää niin muista.

Kämpästä päätellen siivoukset on jo unohtuneet ja jäljellä olevasta vyötärömakkarasta päätellen eineksiäkin on tullut vähän vedettyä... :D

Joo ja totta kai saa avautua, sitähän varten tää palsta on ;) Eikös vaan autakin kun saa purkaa näppikselle ja palstamammoille kuinka hirveää välillä on? :) Mä erehdyin joskus sanomaan sen ääneen (myöskin esikoiseni koliikkiaikana) jossain persekerhoissa ja sain tooodella pahaa silmää ja outoja mulkaisuja osakseni. Sen jälkeen sattumoisin olen kuullut monen ko. persekerholaisen suusta, miten yöt tuolloin valvottiin koliikkisen vauvan kanssa - mutta sitä ei jostain syystä SAA SANOA ÄÄNEEN?! Outoa.

Mutta joo, kyllä sä pärjäät! :)
 
Voisin vielä "ystävällisesti" todeta teille vitun saivartelijoille, jotka aina on viisastelemassa PIENEN IKÄERON kanssa, että jos nainen lähemmäs 4-kymppisenä perustaa perheen niin eipä siinä odotella vuositolkulla sitä toisen lapsen yrittämistä. Ja niille empatian jättiläisille todettakoon, että ei, en halunnut hankkia lapsia nuorempana koska kouluttauduin, kävin töissä (säästin rahaa) ja etsin ensin OIKEAN miehe ja isän lapsilleni.
 
Aivan! Nyt mä muistinkin mikä mua auttoi jaksamaan sillon, kun esikoinen oli tosi pieni; salitreeni/ zumba/ spinning! Liikunta yksinkertaisesti antaa ihan hirveesti voimaa jaksaa ja kun pystyy sen liikunnan kautta jättämään huolet hetkeksi. Suosittelen.

Se ei kyllä muuta sitä kotia yhtään siistimmäksi, mutta paremman mielen siitä saa.
 
Ellakoo. Meillä just tuo tilanne. Mä olen nyt 30 vuotias ja toinen lapsi tulossa aika lyhyellä ikäerolla. Mä oon tosiaan aina ollut tietoinen ehkäisystä hyvinkin. Kouluttauduin, tein töitä ja asustelin muutaman vuoden ulkomaillakin ja olen elänyt. Nyt on hyvä aika perustaa perhe ja tosiaan jaksamisen kanssa on välillä ollut ongelmia, johtunee lähinnä tästä mun luonteesta, joka vaatii jonkinlaista täydellisyyttä joka asian suhteen. Noi vuodet ulkomailla kylläkin saivat mut ajattelemaan, että ei mikään päiväkoti pienelle lapselle ole "paha" asia, missä asuin ei ollut sosiaaliturvaa jonka turvin olla kotona.. äidin oli mentävä töihin yleensä n. 6 kk päästä synnytyksestä viimeistään, usein aikaisemmin. Lapsi vietiin päiväkotiin tai omille vanhemmille hoitoon.

Menispä nää kaikkitietävät niille vinkuun noita omia totuuksiaan :D Naikkoset antas kunnolla selkään tommosille (vähän temperamenttisempaa porukkaa muutenki).
 
Vähentäkää nyt ensimmäisenä ainakin sitä ulkoilua, jos kerran kukaan ei siitä nauti, eikä siitä ole mitään hyötyä, vaan tuntuu olevan enemmän vain haittaa. Itse kävin ulkoilemassa lasten ollessa pieniä max kerran päivässä ja aina ei sitäkään. Molemmat lapset nukkuivat päiväunetkin pääsääntöisesti sisällä.

Unohda kaikki pakko ja velvollisuudet ja tee juuri niin kuin itsestäsi helpoimmalta tuntuu. Lopeta turha suorittaminen ja muiden mielipiteiden mukaan eläminen. Lapseni ovat jo kouluikäisiä, mutta hoksasin jo vuosia sitten, ettei ole kenenkään etu, jos äiti polttaa itsenstä loppuun. Pitää osata hellittää.

Minä turvaudun surutta eineksiin. Samaa ruokaa syödään monta päivää peräkkäin. Mies tekee myös osansa (tekee ruokaa, pesee pyykit, osallistuu lasten menoihin yms.) Siivoan vain kahden viikon välein ellei ole vieraita tulossa. Ainoastaan Pyykit, ruokailu ja tiskit on pakollisia, kaikki muu voi odottaa.
 
Voi, mä muistan noi ajat. Nyt jälkikäteen ongelma oli vaan se että maailma nyt vaan supistuu niiden tenavien ollessa pieni. Ja siksi ne arjenasiat ja ongelmat tuntuu joskus ylitesepääsemättömän raskailta kestää. Saatko AP yhtään omaa aikaa, silloin kun mies on kotona? Vaikka ei mitään sen kummampaa kuin että lukkiudut vaikkapa makkariin lukemaan tunniksi korvatulppat korvassa tms. JOSKUS hyvinkin pieni juttu auttaa jaksamaan.

Ja teille jotka täällä näsäviisaana huutelette: mitäs teitte noin pienellä ikäerolla. MITÄS Kun se joskus onkin sun oma lapses kun valittaa väsymystää lasten kanssa. Meinaatteko silloinkin olla itse vielä yhtä taäydellisiä ja kritisoida lastenne ratkaisuja? Jos ette niin pistäkää jo nyt turpanne kiinni ja ymmärtäkää että jaksaminen ja voima varat on hyvin subjektiivisia ominaisuuksia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kaikki selviää;30825442:
Lapset viihtyy kauppakeskuksissa ja sä näet siellä muitakin ja voi löytyy joitain jotka haluaa auttaa ja ainakin vanhukset tykkää ja on ihan innoissaan.

Ei helvetti, kauppakeskuksiin lasten kanssa!? Opettaa penskoille todella tervettä kulutuskeskeistä maailmankuvaa, ja lapset ilahduttaa huudolla ja riehumisella niitä jotka yrittää siellä kauppakeskuksissa käydä ostoksilla. Tämä kommentti selittikin sitä, miksi myös paikallinen kauppakeskus on aina täynnä törmäileviä ja riehuvia lapsia, ja niiden vanhempia jotka näyttää siltä että ei voisi vähempää kiinnostaa mitä pentunsa puuhaavat. Uskomatonta ettet edes ymmärrä hävetä.
 
Ei tarvii aina siivota. Ei aina tartte ulkoilla... Meille äideille asetetaan ulkopuolelta jos jonkinlaisia vaateita. Pitäs olla sellainen ja tällainen ja tuollainen jotta on hyvä äiti. Pitäs siivota ja kokata ja laihduttaa jotta olis hyvä vaimo...ja tietenkin pitää olla vielä hyvä ystävä ja tietenkin aktiivi jossain mamma-lapsiryhmässä ja ja ja ... JA vasta sitten on hyvä.

Pyydä reilusti mieheltäsi omaa aikaa lähipäivinä. Mene ulos, istu vaikka puistonpenkille yksin ja mieti mitkä ovat SINUN ja SINUSTA merkityksellistä elämässä. Mitä itse vanhemmuudelta haluat ja mitkä auttaa sinua jaksamaan. ÄLÄ näyttele muulle maailmalla, älä yritä tavoittaa kirjoittamatonta äiti-myyttiä. Hahmota millainen SINUN äitiys on. Sitten pyrit vaan jättämään kaiken turhan pois. Sulla saa olla makkaroita vyötäisillä - tulee vielä se päivä kun voit laihduttaa ja keskittyä siihen. Teillä on sotkuista - ok, mitäs sitten? Teet sen mitä nyt pysty ja jaksat. Kymmenen vuoden päästä kuule saat luututa ihan rauhassa....

Ole itsellesi armollinen. Älä missään tapauksessa kuuntele noita typeriä huutelijoita. Ja ennen kaikkea elä vertaa toisiin äiteihin itseäsi. Sä teet sen mihin sinä pystyt. Ja se riittää. Ajattele itseäsi ja rakasta itseäsi. Se on parasta mitä voit lapselle antaa. Kukapa ei haluaisi lapselleen antaa mallia että kelpaa sellaisena kuin on?
 
Voisin vielä "ystävällisesti" todeta teille vitun saivartelijoille, jotka aina on viisastelemassa PIENEN IKÄERON kanssa, että jos nainen lähemmäs 4-kymppisenä perustaa perheen niin eipä siinä odotella vuositolkulla sitä toisen lapsen yrittämistä. Ja niille empatian jättiläisille todettakoon, että ei, en halunnut hankkia lapsia nuorempana koska kouluttauduin, kävin töissä (säästin rahaa) ja etsin ensin OIKEAN miehe ja isän lapsilleni.

Minkä vitun OIKEAN miehen???? Kyllä mä ainakin olen lapseni tehnyt ihan oikeiden miesten kanssa. Aikä törkeetä tekstiä sulta kun jotkut on tehneet vauvansa keinona ja on sua parempia äitijä. Mummoäidit on paskoja ja vitun törkeitä olleet aina. Kiva lapselle kun äiti on vanhus ja ei jaksa mitään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kaikki selviää;30825527:
Minkä vitun OIKEAN miehen???? Kyllä mä ainakin olen lapseni tehnyt ihan oikeiden miesten kanssa. Aikä törkeetä tekstiä sulta kun jotkut on tehneet vauvansa keinona ja on sua parempia äitijä. Mummoäidit on paskoja ja vitun törkeitä olleet aina. Kiva lapselle kun äiti on vanhus ja ei jaksa mitään.

Ja toiset ymmärtää kasvaa aikuiseksi ennen kuin ryhtyy leikkimään vanhempaa... Kunnioitettavampaa kuin se että osaa vaan huutelun kultaisen taidon ;)
 
Meillä on yhtä vauvavuotta ollut kokoajan ja hyvin on selvitty :-) Lapset -11, -12 ja -14 ja tulossa myös -15. Kaksi vanhinta käy kerhossa 3h 2xvko ja hoitoapua ei saada sukulaisilta ollenkaan (eikä muualtakaan kyllä) eli lähinnä minä hoidan lapset, mies käy töissä mutta osallistuu kyllä kaikkeen iltaisin ja vk-loppuisin jos ei satu työreissulla olemaan. Ulkoillaan ja lapset leikkii keskenäänkin, myös pienin 1v mukana touhuilemassa.

Meillä kyllä aika rauhalliset lapset, riittää ulkoilut puistossa/omalla pihalla, pikku lenkkejä käydään kävellen, esikoinen pyöräilee ja pienin on kärryssä. Perhekerhossa ollaan käyty leikkimässä muiden lasten kanssa ja puistossakin joskus muitakin käy, tosin aina ei satu saman ikäisiä mutta onneksi noista isommista on kaveria toisilleen, pienin seikkailee vielä omia juttujaan puistoillessa :-)

Ei tämä nyt niin vaikeaa ole mitä monet valittaa. Toki joskus ärsyttää kun sattuu sellainen päivä että lapset/joku lapsista kiukuttelee enemmän. Mutta järjissäni olen aina päivittäin, joskus väsyttää mutta se johtuu lähinnä siitä että on jäänyt katsomaan tv:tä liian myöhään illalla kuin että johtuis lapsista, kuten monesti tuntuvat kaikki kuvittelevan :-D :-D

Joskus työelämä houkuttaa, opiskelut lähinnä kun alanvaihto kiinnostaa mutta tyydyn siihen että tätä on mun elämä nyt, kuitenkin lapset ovat pieniä niin vähän aikaa että miksi sitä ei jaksais. Ja tämä on ihan mukavaakin elämää kun vaan tekee siitä sellaista, ei ole kiire mihinkään :-) Vaikka monen pienen kanssa tekemistä riittää, ei ehdi tylsistyä vaikka en kyllä koe olevani ylityöllistettykään, silleen sopivasti ;-)
 
Joo helpottaa 3Kk mutta hankaloituu taas ku alkaa yölliset reenit. Meillä vauva 4Kk alottaa kääntyily reenit kahentoista jälkeen yöllä ja jatkaa 2-3asti ja sillon ei juuri nukuta, sen jälkeen heräilee sit vaan 1,5 h välein. Kauhulla odotan kun alkaa ryömimisreenit ku esikoisella meni ihan hulvattomaks mutta parasta on se että kuitenkin ohimeneviä vaiheita, ja jälkikäteen muistellen liiankin pian;-) MLL Perhekahvilasta huonona kokemuksena vauvan kans voin sanoo että meteli ja äkkinäiset mukuloiden kiljasut voi olla vauvalle aika paikka.. Lisäksi meidän paikkakunnalla äidit ei pätkääkään katto muksujensa perään joten itse en voinut edes istua kun kakaralauma hyökkäsi vauvan kimppuun ja yritti jokapuolelta sörkkiä. Vaununkoppa oli varuks mukana että voisin vauvan laskea sinne käsistäni, mutta sieltä oltiin heti repimässä vauvan lelut, harsot, tutit sun muut eikä puhettakaan että olis vauvan sinne laittanut. Kukaan ei komentanut, itse tietysti yritin kieltää. Esikoisen vuoksi sinnittelin tunnin mutta toiste en kyllä mene. Perhekerhosta sen sijaan ihan hyvät kokemukset, ääntä sielläkin mutta siihen vauva tottui ja sekä vanhemmat että ohjaaja katsoi lasten perään ja lapset käyttäytyivät nätisti ja kiltisti katsoivat vauvaa.
 
Ei hele... Äitinä ei kyllä voi ikinä tehdä mitään oikein, aina löytyy joku viisaampi neuvomaan. :D Mulla on vain yksi lapsi, jonka kanssa olen kotona vaikka lapsi onkin yli kolme. Ihmettelijöitä kyllä löytyy! Miksi lapsi ei ole tarhassa, pitäisi olla. Miksi et halua toista lasta, liian iso ikäero tulossa jne.

Argh! Jos mulla olisi vielä vauva tässä ja kehtaisin sanoa, että unet ovat jääneet vähille niin nämä samat suuret tietäjät valistaisivat mua, että itsepähän olen soppani keittänyt tekemällä kaksi kakaraa liian pienellä ikäerolla. :)
 
[QUOTE="jjj";30825576]Ei hele... Äitinä ei kyllä voi ikinä tehdä mitään oikein, aina löytyy joku viisaampi neuvomaan. :D Mulla on vain yksi lapsi, jonka kanssa olen kotona vaikka lapsi onkin yli kolme. Ihmettelijöitä kyllä löytyy! Miksi lapsi ei ole tarhassa, pitäisi olla. Miksi et halua toista lasta, liian iso ikäero tulossa jne.

Argh! Jos mulla olisi vielä vauva tässä ja kehtaisin sanoa, että unet ovat jääneet vähille niin nämä samat suuret tietäjät valistaisivat mua, että itsepähän olen soppani keittänyt tekemällä kaksi kakaraa liian pienellä ikäerolla. :)[/QUOTE]

Näin se menee. Siksi kirjoitinkin yllä jo että AP kannattaisi otta pieni huokaus tauko ja miettiä selkeäksi se vanhemmuus jollaisen hän haluaa lapselleen antaa. Ja sellaisena kun itse sen jaksaa. Eikä miettiä mitä kukin sanoo puhumattakaan ulkopuolisista paineista.

Koska teet niin tai näin, aina se on väärin. Meillä kaksi, super pienellä ikäerolla. Ja se jeesustelu alkoi jo heti kun kerroin toista odottavani.... Siitä viis. Me tehtiin niin kuin puolison kanssa koettiin meille oikeaksi. Totta hitossa joskus väsytti. Mitäs sitten? Silloin siitä tuli rutistuakin. Mutta näin jälkikäteen katsottuna ne oli vaan lyhyitä hetkiä elämässä kun tuntui ettei riitä mihinkään. Loppuviimein oleellisinta on ollut elää niin kuin itse tahdottiin. Jos anoppia kauhistutti kaaos silloin niin on sekin tähän päivään mennessä jo siitäkin hengissä selvinnyt =)
 

Yhteistyössä