L
liikaako?
Vieras
Tilanne siis tämä: perheeseen kuuluu vanhemmat ja yksi alakouluikäinen lapsi.Vanhemmilla on (ollut jo vuosia) yhteinen liikuntaharrastus, joka vie leijonanosan heidän vapaa-ajastaan. Viikossa harjoituksia vanhemmilla on iltaisin neljänä iltana viikossa. Näistä vähintään kolme arki-iltaisin. Harjoituksissa kestää yleensä iltaneljästä noin iltaseitsämään-kahdeksaan. Perheellä ei ole autoa, joten harjoitusmatkat kuljetaan bussilla tai kävellen, joskus harrastuskaverin autokyydillä. Lapsi kulkee treeneissä mukana tai on illat yksin kotona (klo 15-20 välillä, joskus saattaa venyä yli yhdeksään). Kesäisin päivät ovat vielä pidempiä, koska kentällä saatetaan olla keskipäivästä myöhäiseen iltaan. Kävelymatka kesäkentältä lähimmälle bussipysäkille on 3km. Näinä iltoina perhe ei syö lämmintä ruokaa ollenkaan - joko voileipäeväitä tai lapsi syö kotona ollessaan mitä kaapista löytyy.
Laji (olympiajousiammunta) on sellainen, että turvallisuussyistä treenipaikoilla oleminen on hyvin rauhallista ja rajoittunutta. Hiljainen pitää myös olla, koska harjoittelijoille tulee antaa rauha keskittyä. Ampumaradalla on vähän toisia lapsia, ja hekin sellaisia, jotka harjoittelevat lajia itse, joten heistä ei ole kaveriksi lapselle. Lasta itseään on yritetty "kannustaa" aloittamaan jousiammunta, mutta häntä ei kiinnosta. Tästä syystä lapsella itsellään ei ole harrastuksia ollenkaan. Käytännössä lapsi siis voi istua hiljaa lukemassa tai tekemässä läksyjä. Jos lapsi kiukuttelee tai marisee haluavansa kotiin, jompikumpi vanhemmista (tai molemmat) suuttuvat ja syyttävät lasta siitä, että hän yrittää tahallaan pilata vanhempiensa keskittymisen.
Kisoja harrastukseen liittyen on kerran kuussa ja nämä yleensä toisilla paikkakunnilla. Kisamatkat saattavat olla satojakin kilometreja pitkät. Kyydit kisoihin saadaan joko joukkuekavereilta, joskus isän veli kyyditsee perheen kisapaikalle. Lapselle ei hankita näiksi päiviksi hoitajaa, vaan hänen tulee kulkea mukana. Kisapaikoilla pätee samat säännöt, kuin harjoituksissakin: hiljaisuus ja varovaisuus turvallisuussyistä. Toisia lapsia ei kisoissa myöskään näy (elleivät ammu itse). Kisoissa tai sitä edeltävinä iltoina minkäänlaista kiukuttelua tai valittamista ei sallita. Lapsi on tuotu kisoihin muutaman kerran kipeänäkin (yhden kerran vesirokossa, tämä silloin kun lapsi oli yhdeksän), ja toisten aikuisten tiedusteluihin vastattu, ettei lapsella ole mitään hätää.
Eli kysyisin: onko tämä liiallista vai ihan kohtuullista? Tietenkään vanhempien ei tule lopettaa kaikkea perheen ja töiden ulkopuolista elämää lapsen tulon jälkeen. Mutta missä menee kohtuullisuuden raja? Miten paljon vanhemmat voivat odottaa lapsen (8-12-vuotiaan) joustavan oman harrastuksensa nimissä?
Laji (olympiajousiammunta) on sellainen, että turvallisuussyistä treenipaikoilla oleminen on hyvin rauhallista ja rajoittunutta. Hiljainen pitää myös olla, koska harjoittelijoille tulee antaa rauha keskittyä. Ampumaradalla on vähän toisia lapsia, ja hekin sellaisia, jotka harjoittelevat lajia itse, joten heistä ei ole kaveriksi lapselle. Lasta itseään on yritetty "kannustaa" aloittamaan jousiammunta, mutta häntä ei kiinnosta. Tästä syystä lapsella itsellään ei ole harrastuksia ollenkaan. Käytännössä lapsi siis voi istua hiljaa lukemassa tai tekemässä läksyjä. Jos lapsi kiukuttelee tai marisee haluavansa kotiin, jompikumpi vanhemmista (tai molemmat) suuttuvat ja syyttävät lasta siitä, että hän yrittää tahallaan pilata vanhempiensa keskittymisen.
Kisoja harrastukseen liittyen on kerran kuussa ja nämä yleensä toisilla paikkakunnilla. Kisamatkat saattavat olla satojakin kilometreja pitkät. Kyydit kisoihin saadaan joko joukkuekavereilta, joskus isän veli kyyditsee perheen kisapaikalle. Lapselle ei hankita näiksi päiviksi hoitajaa, vaan hänen tulee kulkea mukana. Kisapaikoilla pätee samat säännöt, kuin harjoituksissakin: hiljaisuus ja varovaisuus turvallisuussyistä. Toisia lapsia ei kisoissa myöskään näy (elleivät ammu itse). Kisoissa tai sitä edeltävinä iltoina minkäänlaista kiukuttelua tai valittamista ei sallita. Lapsi on tuotu kisoihin muutaman kerran kipeänäkin (yhden kerran vesirokossa, tämä silloin kun lapsi oli yhdeksän), ja toisten aikuisten tiedusteluihin vastattu, ettei lapsella ole mitään hätää.
Eli kysyisin: onko tämä liiallista vai ihan kohtuullista? Tietenkään vanhempien ei tule lopettaa kaikkea perheen ja töiden ulkopuolista elämää lapsen tulon jälkeen. Mutta missä menee kohtuullisuuden raja? Miten paljon vanhemmat voivat odottaa lapsen (8-12-vuotiaan) joustavan oman harrastuksensa nimissä?