Uusioperheen elämää - ahdistaa

["omena"]

Olemme uusioperhe mieheni kanssa, minulla ei ole lapsia ennestään, hänellä on. Lapset on joka toinen vkl meillä ja pitkin viikkoakin kun niitten äiti ei jaksa olla niitten kanssa. Itseäni ahdistaa lapset koska haluaisin todella kovaa itse lapsen. Olen kertonut miehellenikin tilanteen mutta hän ei ota asiaa kuuleviin korviin.

Tavallaan ymmärrän että mies ei halua enään lapsia, mutta hän on meidän suhteen alkuvaiheesta saakka tietänyt sen. Nykyään hän vaan sanoo että kyllä joskus haluaa, mutta itsellänikin ikää reippaasti yli 30v ja miehelläkin kohta 40v joten ei tässä ole aikaa odotella ja odotella.

Lapsilla ei ole mitään käytöstapoja ja mies antaa niiden rikkoa kaiken ja syödä mitä ikinä varhaisteinit haluavatkin, eli roskaruokaa yms mässyä. Koska pitäähän niiden nyt tykätä olla hänen luonaan. Ex:nsä kanssa ei ole mitään virallista sopimusta huoltajuudestakaan vaan ainoastaan että he sopivat siitä keskenään missä ja millon lapset ovat, yhteishuoltajuus heillä on.

Itse haluaisin että uutettaisiin toiselle paikkakunnalle ja rakennetaan talo, mutta mies haluaa asua tuossa omassa talossaan jonka siis ostanut exänsä kanssa johon mulla ei ole mitään sanavaltaa koska se on hänen lapsuudenpaikkakunnallaan. Itse haluaisin muuttaa 10-20 km päähän jolloin oma työmatkani lyhenisi 80km:stä hieman ja miehenkin työmatka hieman lyhenisi. Molemmilla vakituiset työt.

Auttakaa minua että mitä teen ja kuinka saan miehenkin ymmärtämään että tämä tilanne ahdistaa, kun se että sen kerron että se ahdistaa niin ei mene jakeluun saakka. Rakastan miestäni enkä halua hänestä luopua, tosin hän ei ole ottanut kuuleviin korviinkaan sitä että olen tässä jo pari vuotta odottanut että mentäisiin kihloihin ja naimisiin… Vaikka sekin tuo omat ongelmat tähän arkeen mukanaan sitten kun ei miehen sukunimeä aijo ottaa. (hän ei sitä vielä tiedä)

 

["äitipuoli"]

Olen ollut 7 vuotta uusperheessä jossa miehellä lapsi vuoroviikoin. Meillä kolme yhteistä. Mekin on kuljettu kivinen tie ja vieläkin on särmiä siloteltavana. Pitkälle on päästy, mut en lähtis uudestaan tähän. Sun kirjoituksen perusteella sanoisin että kannattaa etsiä uusi mies. Tuo mies ei kuulosta kovin sitoutuneelta sinuun. Ja uusperheessä tulee olemaan monenlaista haastetta, teillä kuulostaa olevan jo nyt. Tällä kokemuksella mitä itselläni on uusperheestä, sanoisin että kannattaa jatkaa matkaa. Voit olla paljon onnellisempi

 

[Pois pois]

Ilman muuta, etsi uusi mies. Sellainen jolla ei ole lapsia. Uusioperheen elämä on aina monimutkaista. Vuosien rämpimisen jälkeen usein helpottaa vähän, mutta alkuvuodet on lähes poikkeuksetta takkuamista, riitoja, pahaa mieltä yhdelle sun toiselle, ja lapset kärsivät siinä missä aikuisetkin.

En suosittele.

 

[Taiston tielle]

Tuossa tilanteessa, arvoisa sisko, kannattaa ehdottomasti käyttää palstamammojen vanhoja, koeteltuja strategisen uusfeministivallankumouksen keinoja eli:

Syyllistäminen
Nalkutus
Pihtaaminen

Yhdistämällä nämä kaikki ns. SNP-strategian aseet saat lähes miehen kuin miehen ahdistettua nurkkaan, ajettua hulluuden partaalle ja lopulta nöyrtymään ja alistumaan sinun, eli Naisen tahtoosi, siihen ainoaan, oikeaan ja sädehtivän puhtaaseen.

Perustelitkin jo tuossa palstamammojen standardien mukaisesti oman näkemyksesi mollaamalla miestä ja hänen toimintaansa. Mustamaalauksen aste on riittävä, joten sinulle on myönnetty täten palstamammojen virallinen marttyyrimamman sädekehä ja voit nyt alkaa viemään edellämainittua SNP-strategiaa käytäntöön. Voimia sinulle sisko, tuhoa sen sian oma tahto määrätietoisesti äläkä epäröi tulla palstalle kysymään apuvoimia mikäli et kykene kaikkien puukkojen selkäänlyömiseen yksin.

 

["omena"]

Emme me oikeastaan mieheni kanssa ikinä riitele, ja en haluaisi hänestä luopua, sillä kun olemme ilman hänen lapsia niin kaikki on todella hyvin.

Haluaisin vaan itsekkin saada lapsen, koska parikymppisenä tehty abortti on kaduttanut koko iän, ja olisihan se helpompaa jos mullakin olisi lapsia, hän joutuisi samaan tilanteeseen - eli olla ulkopuolinen ja yksinäinen jälkiensiivooja.

olemme keskustelleet hänen exänsä, eli lasten äidin osuudesta, ja mieheni tekee lähes kaiken mitä se akka pyytää koska pelkää että menettää lasen huoltajuuden, ei kuitenkaan uskalla vaatia lastenvalvojalla virallista päätöstä huoltajuudesta ja miten lasten tapaamiset järjestyy. Olen jopa ehdottanut miehelleni sitä että otetaan lapset ns meille asumaan kokonaan ja niiden äidille satunnainen tapaamisoikeus. mutta ei mies tätkään halua kun olemme molemmat töissä ja joutuisivat olemaan iltapäivisin yksin. Olen saonut että sekin järjestyisi jos meillä olisi yhteinen lapsi, niin minähän olisin kotona sen vuoden pari sen kanssa ja sitten joututtaisi järjestämään muutenkun kuviot sen mukaan.

Eikä mun ikäsenä enään mistään edes löydä kunnollista miestä, kellä ei ole lapsia mutta haluaa lapsen ja haluaa naimisiin je perheen tiedän että olen epäonnistunut elämässä kun en 20-30 v ikäisenä ollut yhdessäkään suhteessa mistä olisi saatu lapsi aikaiseksi, miehet eivät halunneet ikinä ja nyt kun on suhde ns vankalla pohjalla niin olen liian vanha

 

[vierass]

Tiedän niin tuon tunteen!!!Meillä miehellä edellisestä liitos kaksi.Tehtiin kyllä kaksi yhteistä lasta parin vuoden seurustelun jälkeen(yht.lapset jo 10 ja 12 ja isommat aikuisia)
Minä myös halusin omia lapsia heti suhteen alussa.Mies juurikin sopi lastensa vierailut meillä ex:n kanssa suuremmin minulta kysymättä.Olivat vähintään joka toinen vkl ja kesällä kaksi viikkoa.Ja minua niin otti päähän,että toiset voivat niin päättää minunkin "vapaa-ajasta"
Kun jäin lastemme kanssa kotihoidolle,alkoi seinät kaatua päälle,asuimme miehen rakentamassa talossa,jonka oli tehnyt ex:n kanssa..
Mutta mieheni suostui myymään talon ja muutimme "omaan taloon" Se oli ihanaa,sai alkaa sisustaa ja laittaa kotia meidän perheelle.
Nyt ollaa oltu yhdessä 15v ja hyvin menee.Nyt alkaa helpottaa elämä muutenkin,koska isot on jo aikuisia,käyvät kyllä välillä meillä ja yhteiset lapsekin jo helpossa iässä..
Mutta kivinen on ollut tämä valitsemani tie,mutta mieheni on niin ihana ja yhdessä ollaan kuitenkin selvitty

 

[Pois pois]

[QUOTE="omena";30794344]Emme me oikeastaan mieheni kanssa ikinä riitele, ja en haluaisi hänestä luopua, sillä kun olemme ilman hänen lapsia niin kaikki on todella hyvin.

Haluaisin vaan itsekkin saada lapsen, koska parikymppisenä tehty abortti on kaduttanut koko iän, ja olisihan se helpompaa jos mullakin olisi lapsia, hän joutuisi samaan tilanteeseen - eli olla ulkopuolinen ja yksinäinen jälkiensiivooja.

olemme keskustelleet hänen exänsä, eli lasten äidin osuudesta, ja mieheni tekee lähes kaiken mitä se akka pyytää koska pelkää että menettää lasen huoltajuuden, ei kuitenkaan uskalla vaatia lastenvalvojalla virallista päätöstä huoltajuudesta ja miten lasten tapaamiset järjestyy. Olen jopa ehdottanut miehelleni sitä että otetaan lapset ns meille asumaan kokonaan ja niiden äidille satunnainen tapaamisoikeus. mutta ei mies tätkään halua kun olemme molemmat töissä ja joutuisivat olemaan iltapäivisin yksin. Olen saonut että sekin järjestyisi jos meillä olisi yhteinen lapsi, niin minähän olisin kotona sen vuoden pari sen kanssa ja sitten joututtaisi järjestämään muutenkun kuviot sen mukaan.

Eikä mun ikäsenä enään mistään edes löydä kunnollista miestä, kellä ei ole lapsia mutta haluaa lapsen ja haluaa naimisiin je perheen tiedän että olen epäonnistunut elämässä kun en 20-30 v ikäisenä ollut yhdessäkään suhteessa mistä olisi saatu lapsi aikaiseksi, miehet eivät halunneet ikinä ja nyt kun on suhde ns vankalla pohjalla niin olen liian vanha [/QUOTE]

Tuossa onkin sitten jo monta syytä lähteä lätkimään. Ei se tuosta parane.

Et ole lasten äiti, älä yritä viedä lapsia heidän omalta äidiltään!

Se mikä sinua stressaa, ei näköjään stressaa miestäsi (lasten sotkemiset, syömiset jne.) Et ole lasten vanhempi, joten sinun pitää osata joustaa ja laittaa omat tunteesi taka-alalle. Suhteenne on miehesi lapsille haitallinen ellet pysty siihen.

Akattelet lasten äitiä. Se osoittaa ettei sinulla ole, eikä todennäköisesti tule olemaan riittäviä henkisiä kykyjä selvitä uusioperheen haastavasta elämästä. Siinä pitää osata kunnioittaa kaikkia. Akatteleminen on lapsellista ja kertoo että sinulla on "musta" mieli.

Miehelläsi olisi todennäköisesti asiat ihan ok lasten kanssa ilman sinua. Ainakin vähemmän asioista häiritsisi.

Et halua erota koska pelkäät ettet löydä hyvää miestä kenen kanssa perustaa perhe. Mies ei tunnu olevan sinulle ykkös juttu, vaan jonkinsortin kompromissi. Mikä taas on haitallista miehesi lapsille.

 

[vierass]

Tuossa onkin sitten jo monta syytä lähteä lätkimään. Ei se tuosta parane.

Et ole lasten äiti, älä yritä viedä lapsia heidän omalta äidiltään!

Se mikä sinua stressaa, ei näköjään stressaa miestäsi (lasten sotkemiset, syömiset jne.) Et ole lasten vanhempi, joten sinun pitää osata joustaa ja laittaa omat tunteesi taka-alalle. Suhteenne on miehesi lapsille haitallinen ellet pysty siihen.

Akattelet lasten äitiä. Se osoittaa ettei sinulla ole, eikä todennäköisesti tule olemaan riittäviä henkisiä kykyjä selvitä uusioperheen haastavasta elämästä. Siinä pitää osata kunnioittaa kaikkia. Akatteleminen on lapsellista ja kertoo että sinulla on "musta" mieli.

Miehelläsi olisi todennäköisesti asiat ihan ok lasten kanssa ilman sinua. Ainakin vähemmän asioista häiritsisi.

Et halua erota koska pelkäät ettet löydä hyvää miestä kenen kanssa perustaa perhe. Mies ei tunnu olevan sinulle ykkös juttu, vaan jonkinsortin kompromissi. Mikä taas on haitallista miehesi lapsille.

Tämä on niin tyhmästi kirjoitettu !!!!Tuskin ap haluaa viedä lapsia äidiltään ja alkaa "äidiksi"Ja kyllä TODELLAKIN hänellä on oikeus ja ihan velvollisuuskin opettaa miehen lapsille käytöstapoja eikä alistua palvelijaksi !!!!!!!!!!!!

 

["äitipuoli"]

Tämä on niin tyhmästi kirjoitettu !!!!Tuskin ap haluaa viedä lapsia äidiltään ja alkaa "äidiksi"Ja kyllä TODELLAKIN hänellä on oikeus ja ihan velvollisuuskin opettaa miehen lapsille käytöstapoja eikä alistua palvelijaksi !!!!!!!!!!!!

Samaa mieltä, pitää saada sanoa mielipide, opettaa, kasvattaa ja komentaa. Ei homma muuten onnistu. Olette perhe ja perheessä on kaksi aikuista joita lapset tottelevat.

 

[vierass]

[QUOTE="omena";30794289]Olemme uusioperhe mieheni kanssa, minulla ei ole lapsia ennestään, hänellä on. Lapset on joka toinen vkl meillä ja pitkin viikkoakin kun niitten äiti ei jaksa olla niitten kanssa. Itseäni ahdistaa lapset koska haluaisin todella kovaa itse lapsen. [/QUOTE]

Mun mielestä on kuitenkin hienoa että mies ajattelee sekä lapsia että eksää jos toinen ei aina jaksa. Eihän se välttämättä helppoa ole jos toisella on lapset lähes koko ajan.

Tuossahan voisi miettiä myös sekä vuoroviikkoja että jotain pidennettyä viikonloppua (ke-su tai to-ma) kun kirjoitit myöhemmin että olet sanonut jos lapset tulisi vallan teille.
Riippuen tietysti kuinka pitkään lapset ovat totttuneet tuohon joka toinen vkl juttuun.

Aina ei voi vaan "vaatia" miten asiat pitäisi mennä jos toisella/molemmilla on lapsia edellisestä suhteesta.

 

["omena"]

Tuossa onkin sitten jo monta syytä lähteä lätkimään. Ei se tuosta parane.

Et ole lasten äiti, älä yritä viedä lapsia heidän omalta äidiltään!

Se mikä sinua stressaa, ei näköjään stressaa miestäsi (lasten sotkemiset, syömiset jne.) Et ole lasten vanhempi, joten sinun pitää osata joustaa ja laittaa omat tunteesi taka-alalle. Suhteenne on miehesi lapsille haitallinen ellet pysty siihen.

Akattelet lasten äitiä. Se osoittaa ettei sinulla ole, eikä todennäköisesti tule olemaan riittäviä henkisiä kykyjä selvitä uusioperheen haastavasta elämästä. Siinä pitää osata kunnioittaa kaikkia. Akatteleminen on lapsellista ja kertoo että sinulla on "musta" mieli.

Miehelläsi olisi todennäköisesti asiat ihan ok lasten kanssa ilman sinua. Ainakin vähemmän asioista häiritsisi.

Et halua erota koska pelkäät ettet löydä hyvää miestä kenen kanssa perustaa perhe. Mies ei tunnu olevan sinulle ykkös juttu, vaan jonkinsortin kompromissi. Mikä taas on haitallista miehesi lapsille.

en ole lasten äiti, enkä aijo heidä siltä viedä poiskaan, mutta kai mä nyt sentään saan omassa kodissani omia tavaroitani edes sen verta varjella ettei ne riko kaikkea, telkkaria, läppäriä, ipadia jotka on MUN, ei mieheni, eikä meidän vaan alunperinkin mun. Se että jos nyt olisi kyse tarhaikäsestä joka vähän sottaa syödessään niin se ei haittaa, mutta mäkö en saa sanoa vastaan jos poika heittelee kaverinsa kanssa lihapullia pitkin seiniä tai tytöt piirtelee tusseilla vessan seinään kun se on niin cool?

Minullakon ei saa olla tunteita? jos ne osaisi käyttäytyä eikä rikkoisi ihan kaikkea jonka tietää olevan ns mun omaisuutta, niin ei siinä mitään, mutta ei kenenkään muun lapset noin käyttäydy… Tottakai mua ahdistaa kun ei voi ostaa itselleen yhtään mitään kun se kummiski rikotaan. Ja lapset kyllä muistaa aina kertoa että en saa suuttua jos ne rikkoo mun läppärin (viimeksi haki sen meidän makuuhuoneesta ja heitti ikkunasta pihalle). munko pitäisi vaan silitellä niiden päätä että voi voi?
Jos kyse olisi normaalista, eli että tarhaikäinen syö "sottaavasti" tai ei ymmärrä ettei kurasilla kengillä juosta sisälle niin asia olisi ihan ok. Nää varhaisteinit kyllä osaa kertoa että mä en ole heidän äiti ja mulla ei ole mitään sanottavaa heille, mä en saa suuttua heille ja mä en päätä mitä he syö (eli jos he pyytää välipalaa ja mä kysyn että jugurttia vai leipää niin vastaus saattaa olla että sä viet meidät mäkkäriin) ja se ei mun mielestä ole ihan niinkun se on. Jos mä ostan ruokaa, ja teen ruokaa joka on terveellistä ja hyvää tavallista kotiruokaa niin ei mun mielestä niillä ole oikeutta vaatia pizzaa, hampurilaisia, sipsiä, karkkia ja limua ruuaksi.

En tiedä missä pusikossa olet kasvanut, mutta kyllä meilläpäin, kaikilla ystävilläni kellä on lapsia niin ne syö ihan normaalia ruokaa kotona vaikka olisikin uusioperhe. ja jos olen kylässä ystäväni luona ja lapset vaikka tappelee kun äiti ei näe niin kyllä mä sanon niille että älkää viitsikö tapella, ihan ystävällisesti toki.
Ennenvanhaan mulla oli ystäveni lapsia useamminkin kylässä ja kyllä mulla oli sillonkin ihan täysi oikeus kieltää niitä katolle kiipeemästä yms mitä tarkaikäiset saattoi keksiä. Jos oli jotakin erikoista niin sitten niitten äidille siitä sanoin, mutta ei kukaan niistä ruvennut kitisemään ikinä että en ole heidän äiti kyllä he saa kiivetä kerrostalon katolle tikkaita pitkin (sillon asuttiin kerrostalossa), joten miksi en vastaavaa saisi kieltää miehen lapsilta?

 

[Pois pois]

En nyt viitsi lainata tuota pitkää tekstiä, mutta niin, siitäkin huomaa ettei uusioperheenne tule toimimaan. Aivan liikaa ristiriitoja, erimielisyyksiä, ärsyyntymisiä joka suuntaan.

 

["omena"]

Mun mielestä on kuitenkin hienoa että mies ajattelee sekä lapsia että eksää jos toinen ei aina jaksa. Eihän se välttämättä helppoa ole jos toisella on lapset lähes koko ajan.

Tuossahan voisi miettiä myös sekä vuoroviikkoja että jotain pidennettyä viikonloppua (ke-su tai to-ma) kun kirjoitit myöhemmin että olet sanonut jos lapset tulisi vallan teille.
Riippuen tietysti kuinka pitkään lapset ovat totttuneet tuohon joka toinen vkl juttuun.

Aina ei voi vaan "vaatia" miten asiat pitäisi mennä jos toisella/molemmilla on lapsia edellisestä suhteesta.

No toinen ei "jaksa" tarkoittaa tässä yhteydesäs ettei sitä huvita. se vaatii ihan järkyttäviä elatusmaksuja mieheltäni, joka kyllä tienaakin ihan hyvin, ja mies kiltisti suostuu ettei vie asiaa käräjille tms minne huoltajuusriidat menee. Niillä rahoilla sitten äiti ostaa kaljaa ja tupakkia. On soittanut miehelleni monta kertaa myöhään illallalla että hae lapset hän lähtee baariin. Siis aikaan jolloin lasten pitäisi olla jo nukkumassa koulupäivinä ja nippa nappa mekin ollaan usein jo nukkumassa. Jos se olisikin siitä kiinni että ei oikeesti jaksa, on liian raskasta niin asia olisi toinen.

lapset on tottuneet siihen jokatoinen vkl, mutta koska ramppaavat meillä jatkuvasti, niin uskoisin että aika hyvin ne tottuisi siihen että asuisi meillä. Mutta ei noilla käytöstavoilla, tai niiden puutteella voi asua meillä jos ne ei tottele yksinkertaistakaan juttua mitä mä sanon. hyvin on kyllä niitten äiti opettanut niitä etten mä saa niitä komentaa kun en ole niitten äiti.

En mielestäni vaadi liikoja jos haluan että läppärit, telkkarit yms tällaset pysyisi ehjänä hieman pidempään kun 1-2kk ennenkun lapset keksii ne hajottaa. se olisi ihan eri asia jos joku tarhaikäinen sillon tällön vahingossa pudottaa lasin tai lautasen syödessään tai vastaavaa.

 

[vierass]

Eiköhän lasten isässäkin ole vikaa jos antaa lasten käyttäytyä noin.
Voihan olla että lapset reagoivat käyttäytymisellään noin koko eroon.
Elleivät sitten ole aina käyttäytyneet noin ydinperheessäkin.

Tuossa kohtaa olisi kunnon keskustelun paikka sekä miehen että lasten kanssa.

 

["omena"]

Eiköhän lasten isässäkin ole vikaa jos antaa lasten käyttäytyä noin.
Voihan olla että lapset reagoivat käyttäytymisellään noin koko eroon.
Elleivät sitten ole aina käyttäytyneet noin ydinperheessäkin.

Tuossa kohtaa olisi kunnon keskustelun paikka sekä miehen että lasten kanssa.

miehen kanssa olen asiasta keskustellut, mutta en saa oikeen muuta tukea sielät kun että "pitäähän lapsilla edes yksi turvallinen koti olla". hän ei kuitenkaan osaa sanoa oikeen miksi noin sanoo, mutta kyllä se vahvasti viittaa siihen että äidillä ei ole kaikki ok. hän ei kuitenkaan siellä ikinä käy, hakee vaan lapset pihasta. eikä hän osaa kysyttäessa kertoa että missä vika.

Mieheni ja lasten äidin erosta on jo aikaa, nuorin on ollut sillon 2v ja nyt jo varhaisteini joten en nyt ihan usko että siitäkään kyse. Enemmänkin varmaan että äitinsä luona saavat tehdä mitä haluavat.

Miehen kanssa pystyn kyllä keskustelemaan, mutta en oikeen tiedä mitä lähteä kaivamaan, mitä ehdottamaan kun tilanne on mikä on.
Lasten kanssa ei ole keskustelu yhteyttä, ne kun pitää mua lähinä palvelijana jolla ei ole sanavaltaa. Jos en vie heitä mäkkäriin syömään ne suuttuu ja hajottaa kaiken, jos vien niin ei siitäkään mitään positiivistä sanaa tule

 

[Pois pois]

[QUOTE="omena";30794422]miehen kanssa olen asiasta keskustellut, mutta en saa oikeen muuta tukea sielät kun että "pitäähän lapsilla edes yksi turvallinen koti olla". hän ei kuitenkaan osaa sanoa oikeen miksi noin sanoo, mutta kyllä se vahvasti viittaa siihen että äidillä ei ole kaikki ok. hän ei kuitenkaan siellä ikinä käy, hakee vaan lapset pihasta. eikä hän osaa kysyttäessa kertoa että missä vika.

Mieheni ja lasten äidin erosta on jo aikaa, nuorin on ollut sillon 2v ja nyt jo varhaisteini joten en nyt ihan usko että siitäkään kyse. Enemmänkin varmaan että äitinsä luona saavat tehdä mitä haluavat.

Miehen kanssa pystyn kyllä keskustelemaan, mutta en oikeen tiedä mitä lähteä kaivamaan, mitä ehdottamaan kun tilanne on mikä on.
Lasten kanssa ei ole keskustelu yhteyttä, ne kun pitää mua lähinä palvelijana jolla ei ole sanavaltaa. Jos en vie heitä mäkkäriin syömään ne suuttuu ja hajottaa kaiken, jos vien niin ei siitäkään mitään positiivistä sanaa tule [/QUOTE]

Kuinka kauan olette olleet yhdessä?

Uskotko itse että saatte tuon joskus toimimaan?

 

["Puuhippa"]

Ei ihmekään jos lasten äiti ei jaksa tuollaisia kauhukakaroita. Kasvatus on mennyt vituilee.

 

[xcv]

Jos ette saa sääntöjä sovituksi, niin muuta omaan kotiin ja palaatte yhteen, kun lapset ovat kasvaneet. Jos siis haluat juuri tämän miehen kanssa jatkaa.
Mitä mies tekee, jos suutut esim. tabletin tahallisesta rikkomisesta?
Lapset kyllä hakee rajojaan, eikä niitä kukaan näytä heille laittavan, jos mitä tahansa saa tehdä. Käsittämätöntä.

 

["omena"]

Kuinka kauan olette olleet yhdessä?

Uskotko itse että saatte tuon joskus toimimaan?

asuttu yhdessä 3v sitä ennen melkein 3v niin että emme asuneet yhdessä. jolloin vasta melkeen vuoden yhdessä olon jälkeen alettiin yrittää tutustuttaa miehen lapsia minuun. isoi osasi jo ekalla kerralla kertoa että en ole hänen äiti enkä voi häntä komentaa. Sillon siis olivat vielä aika pieniä ja ihan neutraalissa paikassa käytiin. siitä sitten pikkuhiljaa että oltiin enemmän yhdessä miehen kanssa lasten kanssa ja silleen että oisivat saaneet tottua rauhassa tilanteeseen. alkuun menikin ihan ok ja vaikka viiminen 4-5kk ennen yhteen muutoa asuttiinkin käytönnässä saman katon alla niin meni lastenkin kanssa ihan ok, vasta oikesatsaan 1v sen jälkeen kun muutettuun yhteen niin yhden kesän jälkeen lapset oli ihan ihmeellisesti käyttäytyviä…

haluaisin uskoa että saadaan homma toimimaan, miehen kanssa menee hyvin, mutta nuo lapset on se joka vähän ahdistaa. ja kyllä sekin vaikuttaa omaan mielentilaani paljon että kaipaan sitä omaa lasta. loppupelissähän olen tuossa perheessä se ulkopuolinen.

 

[vierass]

[QUOTE="omena";30794422]
Miehen kanssa pystyn kyllä keskustelemaan, mutta en oikeen tiedä mitä lähteä kaivamaan, mitä ehdottamaan kun tilanne on mikä on.
Lasten kanssa ei ole keskustelu yhteyttä, ne kun pitää mua lähinä palvelijana jolla ei ole sanavaltaa. Jos en vie heitä mäkkäriin syömään ne suuttuu ja hajottaa kaiken, jos vien niin ei siitäkään mitään positiivistä sanaa tule [/QUOTE]

Juuri noista pitäisi keskustella miten teillä ollaan ja käyttäydytän, ei niinkään siitä millaista lapsilla on äidin luona.
Ja siitä että vaikka et lasten äiti olekaan niin ei sinunkaan silmille saa hyppiä ja käyttäytyä noin sinua kohtaan.
Jos isä ei osaa tuohon millään tavalla puuttua, niin ei hyvältä tulevaisuutenne tunnu.

 

[Tuota noin]

Itsekin uusperheellisenä tiedän kokemuksesta että alku on kivikkoinen, eikä kiintymys kumppanin lapsiin synny saman tien (kaikilla ei välttämättä ikinä). Mutta käytöksen pitää olla sekä aikuisilla että lapsilla asiallista ja muita perheenjäseniä kunnioittavaa. Aikuiset sopivat yhdessä järkevät pelisäännöt ja huolehtivat että niitä noudatetaan. Huonot välit exään yleensä vaikeuttavat tätä.

Tapa, jolla kuvailet tilannettanne, ei anna paljon toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Suhde miehen lapsiin on huono. Et saa miehen kanssa sovittua molempia tyydyttäviä ratkaisuja. Omat toiveesi eivät tule kuulluksi, mutta toisaalta et kerro, että miten esim. muutto toiselle paikkakunnalle vaikuttaisi miehesi lapsiin. Hankaloittaisiko se yhdessäoloa ja onko se juuri tavoitteesi: päästä kauemmas miehen lapsista?

Ymmärrän tarpeesi saada oma lapsi ja mielestäni siitä ei pitäisi joutua tinkimään, vaan olisi etsittävä kumppani joka haluaa samaa. Kaipuu omaan lapseen on niin voimakas tarve, että jos siitä haaveesta luovut, niin mitä katkeruutta tunnet sitten kun lapsentekovuodet ovat menneet eikä omaa lasta ole? Ja voitko olla varma että suhde nykyiseen mieheen on enää edes kasassa silloin?

 

[uusperheestä kokemusta]

Mietipä asetelma toisin päin. Sun lapset edellisestä liitosta kävis teillä joka toinen vkl ja satunnaisesti viikolla ja nykyinen miehes ei voi sietää SINUN lapsiasi.
Lienee peiliin katsomisen paikka molemmilla!

 

["omena"]

Itsekin uusperheellisenä tiedän kokemuksesta että alku on kivikkoinen, eikä kiintymys kumppanin lapsiin synny saman tien (kaikilla ei välttämättä ikinä). Mutta käytöksen pitää olla sekä aikuisilla että lapsilla asiallista ja muita perheenjäseniä kunnioittavaa. Aikuiset sopivat yhdessä järkevät pelisäännöt ja huolehtivat että niitä noudatetaan. Huonot välit exään yleensä vaikeuttavat tätä.

Tapa, jolla kuvailet tilannettanne, ei anna paljon toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Suhde miehen lapsiin on huono. Et saa miehen kanssa sovittua molempia tyydyttäviä ratkaisuja. Omat toiveesi eivät tule kuulluksi, mutta toisaalta et kerro, että miten esim. muutto toiselle paikkakunnalle vaikuttaisi miehesi lapsiin. Hankaloittaisiko se yhdessäoloa ja onko se juuri tavoitteesi: päästä kauemmas miehen lapsista?

Ymmärrän tarpeesi saada oma lapsi ja mielestäni siitä ei pitäisi joutua tinkimään, vaan olisi etsittävä kumppani joka haluaa samaa. Kaipuu omaan lapseen on niin voimakas tarve, että jos siitä haaveesta luovut, niin mitä katkeruutta tunnet sitten kun lapsentekovuodet ovat menneet eikä omaa lasta ole? Ja voitko olla varma että suhde nykyiseen mieheen on enää edes kasassa silloin?

Muutto toiselle paikkakunnalle tarkoittaa minun tapauksessani sitä että muutettaisi 10-20km päähän yhteen kylään. Nykyisin lapset asuu n 6-7km päässä meilät, ja jos muutetaan 10km päähän niin välimatkaa olisi ainoastaan 3-4km ja toisesta ääripäästäkään olisi kun reilu 10km meille, joten se ei sinensä vaikuta mihinkään.

en halua tehdä lasta yhden yön suhteessa eikä minun ikäinen enään löuydä lapsetonta miestä joka haluaisi lapsen nyt. en minäkään halua lasta joka ei ole toivottu molemminpuolisesti tai mikä olisi saanut alkunsa jostakin lyhyestä max parin kuukauden seurustelusta. miehen kanssa ollaan oltu sen verran kauan yhdessä jo että sen puoleen se olisi ns luonnollista. olisin halunnut lapseni saada jo sillon 25 vuotiaana kun normaalistikkin, yli kolmekymppinen ensisynnyttäjä kun on jo aikamoinen riski. Mutta en haluaisi että oma lapsi oppii kaikki pahat tavat.


joku tuolla kysykin mitä mies tekee kun lapset rikkoo ipadin. no kyllä se niille sanoo että ei saa rikkoa, mutta siihen se jääkin. ennen se vähän yritti paimentaa niitä ja asettaa rajoja mutta kun ei ne sitäkään oikeen kunnioita ja usko niin aika paha mitään on tehdä

 

[vierass]

Mietipä asetelma toisin päin. Sun lapset edellisestä liitosta kävis teillä joka toinen vkl ja satunnaisesti viikolla ja nykyinen miehes ei voi sietää SINUN lapsiasi.
Lienee peiliin katsomisen paikka molemmilla!

Mutta jos kaikki menee lapsilla noin miten ap on kirjoittanut niin kyllä niistä lapsillekin puhua pitäisi eikä katsella "läpi sormien". Ei välttämättä ap:n mutta lasten isän.

 

[vie-ras]

[QUOTE="omena";30794572]joku tuolla kysykin mitä mies tekee kun lapset rikkoo ipadin. no kyllä se niille sanoo että ei saa rikkoa, mutta siihen se jääkin. ennen se vähän yritti paimentaa niitä ja asettaa rajoja mutta kun ei ne sitäkään oikeen kunnioita ja usko niin aika paha mitään on tehdä[/QUOTE]

Tulee paheneen vaan tuolla meiningillä.