Te jotka olette olleet pitkään yhdessä 10+

Kyllä, tämä on ihan hirveän surullista, olisi niin ihana ostaa vaikka samanlaiset tuulipuvut sen ihka oman puolison kanssa ja käydä sauvakävelyllä. Ja pelata golfia. Ja käydä risteilyllä. Yhdessä laivan kannella katselisimme kuuta ja miettisimme lastenlapsiamme ja kilistäisimme maljoja samaan sävyyn olevissa asuissamme. Sitten menisimme laulamaan karaokea ja laulaisimme ihanan yhteisen biisimme, tauskin "sinä vain". :'(

No arvattavissahan se oli. Sinulla ei ole mitään käsitystä mitä on olla hyvässä parisuhteessa. Olet mielessäsi jäänyt kiinni johonkin 80-luvun tuulipukukliseeseen. Tai siihen että parisuhde tarkoittaa aina vierekkäin saman asian tai harrastuksen kanssa nyhväämistä. Heh heh. Olet kyllä tooooosi naiivi.

Ehkä hyvän parisuhteen merkitys joskus sinullekin valkenee, ehkä ei.

 

Mikä pakko on "vaihtaa"? Oletko kuullut ollenkaan elämästä ilman parisuhdetta? Entä seurustelusta/tapailusta ilman että muutetaan koskaan samaan huusholliin?
Taitaa olla ihan mahdoton ajatus kaltaisellesi staus quo- ihmiselle.

Mutta jatka sinä sitä hammastenkiristelyä ja pakkopullaparisuhdetta, pääasia että tulee ziljoona vuotta täyteen, joku voi vaikka antaa jonkun kruunun siitä sitten kun istut siellä vanhainkodissa.

Kaikilla ei ole tullaista pakkomiellettä siitä, että yhden ja saman ihmisen kanssa ei voisi olla onnellinnen, siksi. Useimmat asuvat mielummin yhdessä jonkun toisen kanssa kuin yksin. Ja etenkin siinä vanhainkotivaiheessa on elämä huomattavasti rattoisampaa, kun on kumppani, eikä tarvitse yksin märehtiä kaikkia päiviä.

 

Ei se mikään harmi ole, olen introvertti luonteeltani, parisuhde olisi yhtäkuin painajainen.
Kyllä se huvittavalta kuulostaa että ihmissuhteesta leivotaan työsarka jota kynnetään ja kynnetään. Ajattele jos sen ekaluokan kaverinkin kanssa olisi pakko tahkota koko elämä kaverina, ihan vaan siksi kun on ekaluokalla tutustunut siihen.

Onhan mulla erityisiä ihmisiä, sitä kutsutaan perheeksi. Sääliä ei tarvitse, en minäkään sinua sääli, ilmeisesti pidät tuollaisesta elämäntavasta ja koet sen omimmaksi.

Melko naivilta kuulostaa ajatus, että ystävien ja kumppanien kanssa on aina mentävä hyvin ja täydellisesti tai muuten tämä saa kenkää. Riidat, erimielisyydet ja etääntymisen jaksot kuuluvat elämään. Ei edes omien lasten kanssa aina jaksaisi olla, mutta ei näitä silti heivaa ulos elämästään.

 

No arvattavissahan se oli. Sinulla ei ole mitään käsitystä mitä on olla hyvässä parisuhteessa. Olet mielessäsi jäänyt kiinni johonkin 80-luvun tuulipukukliseeseen. Tai siihen että parisuhde tarkoittaa aina vierekkäin saman asian tai harrastuksen kanssa nyhväämistä. Heh heh. Olet kyllä tooooosi naiivi.

Ehkä hyvän parisuhteen merkitys joskus sinullekin valkenee, ehkä ei.

Ei valkene, jos minusta on kiinni. Että hehheh vaan itsellesi.
Sellaista kuin "hyvä parisuhde" ei ole keksittykään jos multa kysytään. Se tarkoittaa aina jonkun toisen aikuisen kanssa elämistä (ellei puhuta seurustelusta, jolloin molemmilla omat huushollit = hyvä asia).. ja jos puhutaan jonkun toisen aikuisen kanssa saman katon alla elämistä, se on aina PERSEESTÄ ja syvältä, vaikka linnut miten visertäisi ja viuluserenadit soisivat taustalla. Piste.

 

Ei valkene, jos minusta on kiinni. Että hehheh vaan itsellesi.
Sellaista kuin "hyvä parisuhde" ei ole keksittykään jos multa kysytään. Se tarkoittaa aina jonkun toisen aikuisen kanssa elämistä (ellei puhuta seurustelusta, jolloin molemmilla omat huushollit = hyvä asia).. ja jos puhutaan jonkun toisen aikuisen kanssa saman katon alla elämistä, se on aina PERSEESTÄ ja syvältä, vaikka linnut miten visertäisi ja viuluserenadit soisivat taustalla. Piste.

Mistä voit tietää, jos sinulla ei kunnollista pitkää suhdetta ole ollut. Se, että sinä et siinä onnistu, ei tarkoita, etteikö moni muu voisi onnistua.

 

[QUOTE="...";30748755]Melko naivilta kuulostaa ajatus, että ystävien ja kumppanien kanssa on aina mentävä hyvin ja täydellisesti tai muuten tämä saa kenkää. Riidat, erimielisyydet ja etääntymisen jaksot kuuluvat elämään. Ei edes omien lasten kanssa aina jaksaisi olla, mutta ei näitä silti heivaa ulos elämästään.[/QUOTE]

Sun mielestä ilmeisesti kaikki ihmiset joihin koskaan tutustut, pitää raahata mukana loppuelämä. Tuolla periaatteella elämästä tulee kyllä todella tukalaa. Normaali ihminen tajuaa ettei kaikki ihmissuhteet kestä ikuisesti, elämään voi tulla ihmisiä, ja sieltä voi myös joskus poistua ihmisiä.
Lapsia on turha verrata parisuhteeseen, tai ylipäätä perhettä. Perhe on ikuinen. Ainakin mulle, kaikille ei.

 

Kahdesti olen pakannut lapset autoon ja kerännyt tavarat kaikessa hiljaisuudessa kun mies ollut töissä. Ajatuksella että nyt lähden tästä suhteesta kävelemään. Mutta jokin on estänyt lähtemästä.

Tosin viimeisellä kerralla pillahdin itkuun siinä vaiheessa silloin kuusivuotias lapsi kysyi näkeekö hän isäänsä enää. Ja tässä vaiheessa sammutin auton, vein kamat sisälle ja lähdin lasten kanssa kauppaan. Mies tosin kyllä oli ihmetellyt kun hirveä nippu matkalaukkuja eteisessä pakattuna ja meitä ei näy missään.

Mutta en vaan osaa elää lasten isän kanssa. Kommunikointi ei toimi ja ajatusmaailmat on samanlaiset. Ja yhdessäolo tökkii. Ihan naurattavan pienet asiat alkaneet vuosien mittaan raivostuttamaan. Ja nimen omaan kun ne ajatusmaailmat on siis samanlaiset. Molemmat saattaneet peräjälkeen käydä kaupassakin ja sitten jälkimmäisenä tullut ihmettelee kun jääkaappi täynnä. Tai pahimmillaan ollut puhe edellisenä päivänä että syödään pizzaa iltaruoalla. Ja mies on ajatellut helpottaa asiaa ja hakenut töistä tullessaan pizzat ja minä olen saattanut tilata kotiinkuljetuksella. Ja sitten on ruokaa taas kaksinkertainen määrä.

Viimeiset vuodet käytännössä oltu vaan kämppäkavereita kun ei kumpikaan oikein tunne hirveää vetoa toista kohtaan. Mutta mies ei halua erota ja minä en tiedä mitä teen.

 

Ei valkene, jos minusta on kiinni. Että hehheh vaan itsellesi.
Sellaista kuin "hyvä parisuhde" ei ole keksittykään jos multa kysytään. Se tarkoittaa aina jonkun toisen aikuisen kanssa elämistä (ellei puhuta seurustelusta, jolloin molemmilla omat huushollit = hyvä asia).. ja jos puhutaan jonkun toisen aikuisen kanssa saman katon alla elämistä, se on aina PERSEESTÄ ja syvältä, vaikka linnut miten visertäisi ja viuluserenadit soisivat taustalla. Piste.

Niin, tuo on sinun totuutesi. Ja varmasti monien muidenkin.

Mutta oikeasti on olemassa onnistunuttakin yhdessä asumista ja elämistä. Esim. meillä. Yli 10v olemme yhdessä asuneet, emmekä ole kyllästyneet toisiimme tai yhteiseloon. Kummallakin on myös omat juttunsa, eikä kyttäillä toistemme tekemisiä. Yhteen törmätessä (tarkoittaen esim. kotona ohi kävelemistä tai kaupoilla treffaamista) hymyillään ja halaillaan. Mutta niin kiinnittyneitä emme ole toisiimme ettemmekö osaisi antaa toistemme elää ja hengittää omillaan.

 

[QUOTE="...";30748761]Mistä voit tietää, jos sinulla ei kunnollista pitkää suhdetta ole ollut. Se, että sinä et siinä onnistu, ei tarkoita, etteikö moni muu voisi onnistua.[/QUOTE]

Olenko jossain väittänyt ettei parisuhteessa voi "onnistua". En ole.
Pointtini on se, että se kuulostaa huvittavalta. Ihan kuin kyse olisi jostain suorituksesta. Pidetään kirjaa montako vuotta on jo suoritettu yhteistä vankeusrangaistusta, ja ajatellaan että muut ovat kovin kiinnostuneita tuloksesta.

En halua elää teennäistä elämää, kaikki parisuhteet joita olen todistanut ja todistan parhaillaan, näyttävät jollainlailla teennäisiltä ja draamanhakuisilta, ne pitkätkin liitot. En ymmärrä ihmisiä joilla pitää siellä kotona olla joku kenelle saa yhtämittaa valittaa tms. Mikä siinä on se pointti. Yksinäisyydenpelkoko vai mikä. En tajua vaan ollenkaan.

 

Sun mielestä ilmeisesti kaikki ihmiset joihin koskaan tutustut, pitää raahata mukana loppuelämä. Tuolla periaatteella elämästä tulee kyllä todella tukalaa. Normaali ihminen tajuaa ettei kaikki ihmissuhteet kestä ikuisesti, elämään voi tulla ihmisiä, ja sieltä voi myös joskus poistua ihmisiä.
Lapsia on turha verrata parisuhteeseen, tai ylipäätä perhettä. Perhe on ikuinen. Ainakin mulle, kaikille ei.

En yhtään ihmettele, ettet ole onnistunut pitkää suhdetta kehenkään luomaan; tuo toisten sanojen vääristely ja ahdasmielisyytesi on sen verran rasittavaa, että ei sitä kukaan kestä.
En raahaa kaikkia mukanani, mutta esim hyviä ystäviäni raahaan, vaikka välillä olisi riitaakin. Melko pinnalliseksi jää ihmissuhde, jos se ei kestä yhtään mitään negatiivista.
Ja mitä tulee perheeseen, niin tottakai oma puoliso on perhettä. Todella sääli, että et ole kokenut ketään ihmistä niin läheiseksi, että laskisit hänet perheeseesi, vaikka ette verisukulaisia ole. Olet oikeasti menettänyt paljon.

 

Parasta ehkä onkin se, että kotona on se joku, jolle valittaa. Näiden "pistelijöiden" suurin ongelma lienee se, ettei siellä ole ketään ja joillakin muilla on, mikä tekee kipeää Maailmaan mahtuu kaikenlaista yrittäjää ja monennella kierroksella olijaa, mutta vain harva pääsee maaliin parisuhteen saralla ja onnistuu sen saavuttamaan...ja kaikkein kipeintä tekee, kun yrittää saavuttaa sellaista, minkä joku toinen on jo saanut omakseen kauan sitten

 

Olenko jossain väittänyt ettei parisuhteessa voi "onnistua". En ole.
Pointtini on se, että se kuulostaa huvittavalta. Ihan kuin kyse olisi jostain suorituksesta. Pidetään kirjaa montako vuotta on jo suoritettu yhteistä vankeusrangaistusta, ja ajatellaan että muut ovat kovin kiinnostuneita tuloksesta.

En halua elää teennäistä elämää, kaikki parisuhteet joita olen todistanut ja todistan parhaillaan, näyttävät jollainlailla teennäisiltä ja draamanhakuisilta, ne pitkätkin liitot. En ymmärrä ihmisiä joilla pitää siellä kotona olla joku kenelle saa yhtämittaa valittaa tms. Mikä siinä on se pointti. Yksinäisyydenpelkoko vai mikä. En tajua vaan ollenkaan.

Ehkä kyse on siis vain siitä, millaisia ihmisiä lähipiiriisi ja tuttaviisi kuuluu. Negatiiviset ihmiset hakeutuvat toistensa seuraan ja onnelliset toisten onnellisten.
Itse tiedän ja tunnen monia pariskuntia (itseni mukaanlukien), joilla on hyvä suhde ja jotka ovat onnellisia toisistaan. En tunne ketään, jonka suhde vaikuttaisi teennäiseltä tai draamanhakuiselta. Tuskin kukaan enää nykypäivänä pysyy yhdessä ihan vain, koska ei muka voisi erota. Asenteesi siis tuntuu pohjautuvan jonnekin historian jäänteisiin. Herää hyvä ihminen nykypäivään.

 

mahtaa vuosikymmeniä aviossa jyystettyjen sukuelimet falskata..
Pysyykö virtsakaan sisällä kun on vuosikymmeniä nussittu.

Hanki apua tuohon sinun ahdistukseesi

 

Parasta ehkä onkin se, että kotona on se joku, jolle valittaa. Näiden "pistelijöiden" suurin ongelma lienee se, ettei siellä ole ketään ja joillakin muilla on, mikä tekee kipeää Maailmaan mahtuu kaikenlaista yrittäjää ja monennella kierroksella olijaa, mutta vain harva pääsee maaliin parisuhteen saralla ja onnistuu sen saavuttamaan...ja kaikkein kipeintä tekee, kun yrittää saavuttaa sellaista, minkä joku toinen on jo saanut omakseen kauan sitten

Tässä tyypillisen pikkuvaimon vastaus. Heti kun joku ei noudata tuota "maaliin pääsyä parisuhteen saralla", niin se merkitsee tietysti että on kateellinen.
Kaikkein kipeintä tekee että kateellinen ihminen kuvittelee, että kaikki muutkin kadehtivat kaikkia. Ihan normia "ajattelua" tällä palstalla.

 

[QUOTE="...";30748788]Ehkä kyse on siis vain siitä, millaisia ihmisiä lähipiiriisi ja tuttaviisi kuuluu. Negatiiviset ihmiset hakeutuvat toistensa seuraan ja onnelliset toisten onnellisten.
Itse tiedän ja tunnen monia pariskuntia (itseni mukaanlukien), joilla on hyvä suhde ja jotka ovat onnellisia toisistaan. En tunne ketään, jonka suhde vaikuttaisi teennäiseltä tai draamanhakuiselta. Tuskin kukaan enää nykypäivänä pysyy yhdessä ihan vain, koska ei muka voisi erota. Asenteesi siis tuntuu pohjautuvan jonnekin historian jäänteisiin. Herää hyvä ihminen nykypäivään.[/QUOTE]

Ei kun minä nimenomaan olen astunut nykypäivään, ja jotkut on menneet ajassa taaksepäin.

Löydän kyllä yhden hyvän asian siitä että jotkut aikuiset elävät saman katon alla, se on ympäristönäkökulma. Energiaa kuluu vähemmän.
Muita hyviä puolia siitä ei löydy.

 

Parasta ehkä onkin se, että kotona on se joku, jolle valittaa.

Saatat hyvin olla oikeassa. Minulla meni pitkään avioliiton alussa ennen kuin ymmärsin ettei minun pidäkään yrittää auttaa vaimoani ongelmien ratkaisussa. Hän halusi vain puhua ja minun tarvitsi vain kuunnella.

Nyt on jo helppo erottaa se milloin hän tarvitsee apua ja milloin pelkästään kuuntelijaa.

 

Mä ymmärrän että kaikki ei halua parisuhdetta. Uskon että ilmankin voi olla onnellinen. On onnellisia parisuhteita ja on onnettomia parisuhteita. Mulle parisuhde ei ole sellainen asia että se olisi pakko olla. En pystyisikään olla huonossa suhteessa. Olen aika erakko luonteeltani ja tosi ujo, sitä ei kyllä moni tiedä, kun olen kyllä sosiaalinen ja mulla on paljon kavereita, mutta sisimmässäni en ystävysty helposti ja kaipaan paljon omaa rauhaa. En jaksa tavata ystäviäkään liian usein enkä tykkää höpöttää puhelimessa. En mäkään kestäisi muita kodissani kauan kuin perhettäni. Mulle oma perhe on lapset ja mies, heitä jaksan mielelläni. Niiden kanssa on rentoa, pystyn olla täysin oma itseni ja heille tykkään osoittaa hellyyttä runsain mitoin vaikka ystävienkin halaaminen ei ole täysin luontevaa mulle. Aikasemmat poikaystävät jätin nopeasti kun multa loppui kiinnostus ja kaipasin vapautta, mutta mieheni sai minut todella rakastumaan ja halun olla yhdessä. Hän oli niin hyvä mulle, hän teki ja tekee minut onnellisemmaksi kuin ilman häntä. Hänessä oli ja on sitä jotain. Hänen menettäminen olisi kamalaa. Olisi iso osa hyvää elämästä poissa.

 

Tässä tyypillisen pikkuvaimon vastaus. Heti kun joku ei noudata tuota "maaliin pääsyä parisuhteen saralla", niin se merkitsee tietysti että on kateellinen.
Kaikkein kipeintä tekee että kateellinen ihminen kuvittelee, että kaikki muutkin kadehtivat kaikkia. Ihan normia "ajattelua" tällä palstalla.

Kyse ei ole siitä, mitä mallia parisuhteesta kannatat. Kyse on siitä, miten ahdasmielisesti, vähätellen ja negatiivisesti suhtaudut niihin, jotka viihtyvät pitkässä parisuhteessa. Se saa sinut kieltämättä kuulostamaan kateelliselta.

Jos oikeasti olisit onnellinen ja tyytyväinen omaan tapaasi ja elämääsi, ei sinulla olisi tarvetta vähätellä muiden valintoja. Itse esim olen onnellinen omassa pitkässä suhteessani, ja koska olen siihen tyytyväinen, ei minulla ole tarvetta kadehtia esim ystävääni, joka elää omasta tahdostaan sinkkuna, vaan voin olla onnellinen hänen puolestaan.

 

Ei kun minä nimenomaan olen astunut nykypäivään, ja jotkut on menneet ajassa taaksepäin.

Löydän kyllä yhden hyvän asian siitä että jotkut aikuiset elävät saman katon alla, se on ympäristönäkökulma. Energiaa kuluu vähemmän.
Muita hyviä puolia siitä ei löydy.

Käsityksesi ovat kyllä todella vanhanaikaisia, vaikka ehkä itse kuvittelet keksineesi jotain uutta ja ihmeellistä...

 

[QUOTE="...";30748827]Kyse ei ole siitä, mitä mallia parisuhteesta kannatat. Kyse on siitä, miten ahdasmielisesti, vähätellen ja negatiivisesti suhtaudut niihin, jotka viihtyvät pitkässä parisuhteessa. Se saa sinut kieltämättä kuulostamaan kateelliselta.

Jos oikeasti olisit onnellinen ja tyytyväinen omaan tapaasi ja elämääsi, ei sinulla olisi tarvetta vähätellä muiden valintoja. Itse esim olen onnellinen omassa pitkässä suhteessani, ja koska olen siihen tyytyväinen, ei minulla ole tarvetta kadehtia esim ystävääni, joka elää omasta tahdostaan sinkkuna, vaan voin olla onnellinen hänen puolestaan.[/QUOTE]

Mä olen aina ollut sellainen ihminen, että mua ärsyttää jotkut asiat suunnattomasti ihan sen vuoksi että inhoan niitä, se on ihan puhdasta in´hoa, joskus jopa melkein vihaa, eikä se koskaan johdu kateudesta. Sillon kun joku asia ällöttää minua, tai näen punasta, mun on päästävä se sanomaan. Ei se sen kummampaa ole.
En ole milläänlailla onneton tai mulla ei mene edes huonosti omassa elämässä, välillä on vaan pakko annattaa ja kunnolla, kun joidenkin mielipiteet on niin saakelin vanhakantaisia etten pysy housuissani enää.

KOITTAKAA TAJUTA.

 

Tässä tyypillisen pikkuvaimon vastaus. Heti kun joku ei noudata tuota "maaliin pääsyä parisuhteen saralla", niin se merkitsee tietysti että on kateellinen.
Kaikkein kipeintä tekee että kateellinen ihminen kuvittelee, että kaikki muutkin kadehtivat kaikkia. Ihan normia "ajattelua" tällä palstalla.

Mulle ei oikeastaan ekana tule viestittelystäsi mieleen kateellisuus vaan se, että haluat loukata muita ihmisiä. Se, miksi niin teet, häiritsee varmasti enemmän sinua itseäsi. Mutta muiden loukkaaminen tai tällaisella palstalla räksyttäminen ei asiassa auta. Toivottavasti live-minäsi on mukavampi.

 

[QUOTE="...";30748830]Käsityksesi ovat kyllä todella vanhanaikaisia, vaikka ehkä itse kuvittelet keksineesi jotain uutta ja ihmeellistä...[/QUOTE]

Kertoisitko mikä niissä on vanhanaikasta?

No ehkä siltä osin, ettei sellainen mies+nainen/ ydinperhe ole kovin vanha keksintö. Tai edes romanttinen hölynpöly huuhaa-parisuhteilu.

 

Mä olen aina ollut sellainen ihminen, että mua ärsyttää jotkut asiat suunnattomasti ihan sen vuoksi että inhoan niitä, se on ihan puhdasta in´hoa, joskus jopa melkein vihaa, eikä se koskaan johdu kateudesta. Sillon kun joku asia ällöttää minua, tai näen punasta, mun on päästävä se sanomaan. Ei se sen kummampaa ole.
En ole milläänlailla onneton tai mulla ei mene edes huonosti omassa elämässä, välillä on vaan pakko annattaa ja kunnolla, kun joidenkin mielipiteet on niin saakelin vanhakantaisia etten pysy housuissani enää.

KOITTAKAA TAJUTA.

Ok, nyt sä pääsit sanomaan. Case closed.

 

Anteeksi, mutta

En ymmärrä ihmisiä. Nyt eletään sentään 2000-lukua.
Pidättekö te muistakin joutavista ihmissuhteista kiinni, kun on vaan pakko.
Miksi elämästä pitää tehdä ehdontahdoin tommosta pakkopullaa, kysyn vaan.
Mutta on se sitten hienoa varmaan vanhainkodissa päästä sanomaan että "oltiin naimisissa 50 vuotta", ihan kuin ketään kiinnostaisi, mutta status quo ennenkaikkea, vai mitä.

Oletko koskaan ottanut huomioon, että parisuhteessa on joku muukin osapuoli kuin sinä itse? Ajatteletko, että voit heppoisin perustein suistaa läheisesi katastrofiin?

 

Mä olen aina ollut sellainen ihminen, että mua ärsyttää jotkut asiat suunnattomasti ihan sen vuoksi että inhoan niitä, se on ihan puhdasta in´hoa, joskus jopa melkein vihaa, eikä se koskaan johdu kateudesta. Sillon kun joku asia ällöttää minua, tai näen punasta, mun on päästävä se sanomaan. Ei se sen kummampaa ole.
En ole milläänlailla onneton tai mulla ei mene edes huonosti omassa elämässä, välillä on vaan pakko annattaa ja kunnolla, kun joidenkin mielipiteet on niin saakelin vanhakantaisia etten pysy housuissani enää.

KOITTAKAA TAJUTA.

Ehkä kyse on sitten itseinhosta. Käsityksesi pitkästä parisuhteesta on jämähtänyt jonnekin nelkytluvulle, etkä kestä sitä, että omast noin vanhanaikaisia käsityksiä. Nykypäivänä on varsin harvinaista, että pariskunta sinnittelisi yhdessä, jos suhde ei vain toimi. Ne jotka ovat pitkään yhdessä, saavat yhdessäolosta enemmän kuin mitä saisivat ilman sitä. Muuten he eivät olisi yhdessä. Tuo käsityksesi siitä, että ihmiset ovat yhdessä vain koska kuuluu, on todella vanhanaikainen. Eli ei mikään ihme, että housuissasi on epämukavaa.

Kannattaisi myös oikeasti miettiä, miksi joidenkin tuntemattomien omat valinnat saavat sinut vihaamaan. Kuten sanottu, onnellisella ihmisellä ei ole tarvetta vihata ketään/mitään, vaan sitä onnea haluaa jakaa myös muille. Jos ihminen hermostuu ja vihastuu mitättömistä asioista noin kovin, kertoo se siitä, että ei ole kovin onnellinen.