kysymys
Muutimme tähän puoli vuotta sitten ja nyt pähkäilemme asiaa. Miehen mielestä voi ulkoilla yksin ja 9 vuotiaan sisaruksen kanssa ja itseäni epäilyttää tuo lampi sulana aikana ja muutama muu asia. Tontti on muuten rauhallinen,mutta autoja ajaa vierestä välillä. Sisarus on osoittanut jo aikuistenkin läsnäollessa että yllyttää pienempää sellaisiin leikkeihin missä ilman aikuisen valvontaa pienempi satuttaa itseään. Leikeissä on ollut pitkään mukana kiristäminen, mielen nopea muuttuminen josta syntyy erimielisyyksiä ja ongelma siinä ettei isommalla ole jostain syystä juurikaan ristiriitojen ratkaisutaitoja. Sit menee tappeluksi kun nuorempi ei jaksa joustaa koko ajan. En tiedä vaikuttaako kun lapsi on meillä vuoroviikoin,mutta on kyllä tekemisissä muidenkin laksten kanssa. Luulisi että heidänkin kanssa oppii oikeaa ja väärää. Lasta vastaan minulla ei ole mitään, on tässä seurailtu kanssa käymistä ihan sisälläkin ja yritetty auttaa lasten välistä toimintaa. Ulkona tulisi jo pärjätä ettei koko aika mene tappeluksi.
Kysymys siis, annammeko nuoremman olla ulkona ilman aikuisen valvontaa yksin/ sisaruksen kanssa?
Kysymys siis, annammeko nuoremman olla ulkona ilman aikuisen valvontaa yksin/ sisaruksen kanssa?