Löi nyrkillä toista - korvattava 670000 euroa - ei maksa koskaan?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Että näinnn
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

Että näinnn

Vieras
Yksi nyrkinisku teki miehest

Heinola Kohtalokas nyrkinheilautus teki 36-vuotiaasta miehestä liikuntakyvyttömän loppuelämän ajaksi.
Mies sai vakavan aivovamman kaaduttuaan ja lyötyään päänsä katuun.

Parikymppinen lyöjä tuomittiin Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa vuoden ja kahden kuukauden mittaiseen ehdolliseen vankeuteen.

Tuomittu joutuu kantamaan lisäksi huomattavan taloudellisen taakan. Hänen on maksettava uhrille kaikkiaan noin 670 000 euron korvaukset. Summasta noin 600 000 euroa on ansiomenetyksiä ja 70 000 euroa kärsimys- ja muita korvauksia.

Ansionmenetyksiä koskeva korvaus on 2 067 euroa jokaisena kuukautena siihen saakka kunnes uhri saavuttaa vanhuuseläkeiän. Maksettavaa lyöjälle tuli 24 vuodeksi eli vuoteen 2039 saakka.

Päijät-Hämeen käräjäoikeus antoi tuomion vuoden takaisesta pahoinpitelystä perjantaina.

Miehet tapasivat toisensa viime vuoden helmikuussa heinolalaisessa ravintolassa. Vanhempi mies pyrki nuoremman miehen pöytäseurueeseen, mutta häntä ei huolittu pöytään.

Yöllä ravintolan suljettua ovensa miehet tapasivat vielä ravintolan edustalla, jossa sananvaihdon jälkeen nuorempi löi vanhempaa yhden kerran kasvoihin kohtaloikkain seurauksin.

Ennen nahistelua uhri halusi viedä nuoremman miehen naisystävän kotiinsa, jolloin nuorempi mies tuuppasi ahdistelijan nurin. Kun mies nousi löi hän tätä kerran kasvoihin. Hän ei jäänyt seuraamaan mitä uhrille kävi.

Uhri kiidätettiin sairaalahoitoon. Hän sai iskusta niin vakavat vammat, että on lopun elämänsä muitten autettavana. Häntä kuntoutetaan edelleen.

Tuomittu on työssä käyvä mies eikä ole aiemmin syyllistynyt rikoksiin. Hän myönsi syyllisyytensä, mutta totesi, että vakavien vammojen tuottaminen ei ollut hänen tarkoituksensa.


SIINÄ VANHA UKKO LUULI ITSESTÄÄN JOKA SUHTEESSA AIVAN LIIKAA JA NUORI KOLLI TEKI SEN MITÄ TUOSSA ON TEHTÄVÄ!
 
Ei tietenkään maksa. Ei kannata työnteko hänellä tämän jälkeen, jos palkasta ulosmitataan tuo korvaus. Ulosmittaukselta suojassa oleva summa on lähinnä hengissäpysymisraha, ei sen eteen kannata töitä tehdä, kun sen saa kaiken maailman tukiaisinakin. Harmi sinänsä, että yhdestä lyönnistä meni pilalle hänen elämänsä. Harmi lyödyllekin. Kyllähän hän tietenkin korvauksen saa, sen kustanemme me veronmaksajat. Mutta surullista molemmille..
 
Jos tuntematon kaveri lähentelee naistasi kännipäissään, niin on moraalinen oikeus vammauttaa ja jättää heitteille? Jos ei osaa puhumalla selvittää ongelmia, niin ei kuulu ihmisten ilmoille. Korvaukset on reilut, mutta häkin olisi pitänyt heilahtaa vuosiksi.
 
Mie oon muuten miettinyt, maksaako joku taho korvauksia uhrille tuomitun "puolesta" ja tuomittu maksaisi/velkaantuisi sitten tälle taholle tms? Kun en usko että käytännössä kukaan puolisoaan, lastaan, kaveriaan tai tuntematonta piessyt sankari maksaa määrättyjä tuhansien eurojen kipukorvauksia uhreille, ollessaan vaikka työtön ja tuloton jolloin ulosmitattavaa ei ole. Tokihan siinä sitten tuomittu kärsii ne seuraamukset mitä maksamattomista laskuista ja kuluista ihmiselle yleensä seuraa, mutta näkevätkö nämä uhrit ikinä senttiäkään korvausrahoistaan?
 
Eikö Valtionkonttori maksa nuo korvaukset? Elikkä toisin sanoen veronmaksajat? Mutta onko niin, että valtionkonttorilla on oikeus päättää itse tai siis kohtuullistaa tuota korvausta? Tekijältäkin varmasti ulosmitataan kaikki omaisuus ja tulevasta palkasta suuri osa.
 
Eikö Valtionkonttori maksa nuo korvaukset? Elikkä toisin sanoen veronmaksajat? Mutta onko niin, että valtionkonttorilla on oikeus päättää itse tai siis kohtuullistaa tuota korvausta? Tekijältäkin varmasti ulosmitataan kaikki omaisuus ja tulevasta palkasta suuri osa.

Ne valtionkonttorin korvaukset on tuossa tapauksessa ihan olemattomia, muutama tonni. Että valtionkonttori maksaa hieman paremmin tekijän täytyy olla karkuteillä vankilasta tai valtion mielisairaalasta.

Jossakin oli kerran esimerkkejä mitä valtionkonttorimaksaa ja ne olivat olemattomia summia. Saahan se uhri nyt ja jatkossakin työkyvyttömyyseläkkeen, mutta varsinaiset korvaukset jää saamatta.

Tekijä taas ei tule koskaan olemaan virallisessa työssä, eikä omista itse juuri mitään. Että tälleen se menee.
 
Tarttis jotenkin uudelleenjärjestellä tuo korvauslaki niin, että työssä olisi kannattava käydä, vaikka siitä korvauksia ulosmitattaisiinkin. Että ihminen silti yrittäisi ja pystyisi elättämään itsensä ja perheensä. Nythän korvausten lisäksi myös tuomitun elatus siirtyy veronmaksajien vastuulle.

Aikanaan yliopistossa oli kurssikaveri, joka sanoi, ettei koskaan tule menemään töihin, koska palkka menisi entisen yrityksensä konkurssivelkoihin. Eli vaimonsa palkalla ja opiskeli itselleen erilaisia ammatteja. Kului näköjään aika noinkin.
 
Tarttis jotenkin uudelleenjärjestellä tuo korvauslaki niin, että työssä olisi kannattava käydä, vaikka siitä korvauksia ulosmitattaisiinkin. Että ihminen silti yrittäisi ja pystyisi elättämään itsensä ja perheensä. Nythän korvausten lisäksi myös tuomitun elatus siirtyy veronmaksajien vastuulle.

Aikanaan yliopistossa oli kurssikaveri, joka sanoi, ettei koskaan tule menemään töihin, koska palkka menisi entisen yrityksensä konkurssivelkoihin. Eli vaimonsa palkalla ja opiskeli itselleen erilaisia ammatteja. Kului näköjään aika noinkin.

1990 luvun lama teki myös kymmenientuhansien henkilöiden työssäkäynnin turhaksi ja siihen oli hyvin pitkälti syynä Suomen valtion tekemä devalvaatio joka ajoi tuhansia yrityksiä yhtenä yönä nurin ... eli valuuttalainat joita yrittäjiä yllytettiin ottamaan pomppasivat niin korkeiksi että " se oli siinä" ja sen jälkeen on olleet velkaa joka jatkuu koko loppuelämän.
Velkoja pitäisi pystyä järjestelemään niin että työstä jää itselle riittävästi, silloin voittajia olisivat kaikki.
 

Yhteistyössä