lume_liitto
Hei
Asia on niin, että menin naimisiin kesäkuussa 2014 ulkomailla. hankin aviopuolisolleni oleskeluluvan ja maahanmuuttovirasto myönsi luvan kahdenviikon päästä hakemuksen laitosta !
Puolisoni(nainen) saapui suomeen ja vajaa 2viikko saapumisen jälkeen on mennyt viranomaisten juttusille ja aikoo hakea "trvapaikan" suomesta vaikka hänellä on minun hankkima oleskelulupa vielä 6kk voimassa !
Asian todellisuus on se että tällä naisella on ollut suhde toiseen mieheen siinä maassa mistä hän tuli ja nyt aikoo ottaa minusta eron ja hakea sille toiselle miehelle oleskeluluvan suomeen hakemalla ensin itselleen "turvapaikan" !
olen ollut maahanmuuttoviraston kanssa yhteydessä ja lähettänyt heille kirjeen missä olen kertonut koko tarinan + kaikki oikeat lailliset tositteet siitä että hän on minun kanssa naimisissa .
poliisille tämä nainen on valehtellut aika paljon minusta ja on yrittänyt niillä valehteluilla minua poliisin silmissä syylliseksi ja varmentaa turvapaikka hakemuksensa positiivista vastausta !
mitä oikeutta minulla on tässä asiassa ? olen asunut 16 vuoden ajan suomessa, käynyt armeijan suomessa, olen tehnyt töitä ja maksanut veroja valtiolle. niin onko minulla mahdollisuus vaatia hänen oleskeluluvansa perumista ? kai minulla on edes yksi oikeus tässä asiassa ? Koska maahanmuuttoviraston kirjeen mukaan vaimon oleskeluluvan myöntämisperuste oli " SUOMEN KANSALAISEN AVIOPUOLISO"... mutta nyt minulta on lähetenyt hyvin paljon rahaa, mutta naisella ei ole ollut aikomustakaan elää minun kanssani vaan se, että pääsisi suomeen minun hankitulla oleskeluluvalla !
nainen on valehtellut poliisille vaikka mitään niin hän on tällä hetkellä jossain turvakodissa ja yrittää esittää minua jotenkin "vaaralliseksi" jaon sanonut poliisille että en halua nähdä miestäni!!
tämän naisen kannalta kyse ei ole mistään muusta kuin lumeavioliitosta !
osaako joku neuvoa minua tässä asiassa mitä voisin tehdä ?