gjmvfruo
Jouluna voi miettiä, mikä on sitä tärkeintä perhearjessa ja ehkä kääriä pakettiin sitä OIKEAA aikaa lapsilleen.
Sen näkee, kenen lapset saavat aikaa vanhemmiltaan ja kenen ei. Kenen vanhemmat ovat paneutuvia, kenen ei. Ne jotka saavat aikaa, ovat kouluissa ja harrastuksissa aina ajallaan, heillä on oikea varustus mukanaan, heidän vanhempansa ovat hyvin kärryillä lapseen, kouluun ja harrastustoimintaan liittyvistä asioista. He seuraavat lasten harrastuksia ja ovat säännöllisesti mukana taustavoimissa. Ne lapset, jotka eivät saa aikaa, ovat tyypillisesti myöhässä, heiltä puuttuu varusteita, heidän vanhempansa ovat aina kuutamolla kaikesta tiedotuksesta (liittyipä kouluun tai harrastuksiin) eikä lapsi itsekään koe, että kotona ollaan hyvin kärryillä häneen liittyvistä asioista, vaan kokee epävarmuutta. Ja kyllä, ajan ollon lapsi huomaa, ettei hänen asioita huolehdita useinkaan niin hyvin kuin muiden ja sen surun häivähdyksen näkee näiden lasten silmistä.
Meillä koulussa varusteet puuttuu aina samoilta lapsilta. Retkivaatteet puuttuu, eväät puuttuu, ollaan myöhässä eikä useinkaan oikeassa paikassa jos päiväohjelmassa jotakin poikkeavaa. Koulukuvauspäivä unohtuu, juhlatilaisuuksiin unohtuu. Kouluun tuotavaksi pyydetyt jutut unohtuu. Synttäripäivinä valtaosa lapsista tuo jotain pientä luokkaan jaettavaksi, nämä lapset harvemmin. Vanhemmat unohtaneet, lasta harmittaa.
Treeneihin lapsi tuodaan tyypillisesti myöhässä, varusteet on mitä on, eikä vanhemmilla kiinnosta jäädä seuraamaan jälkipolven edistymistä edes hetkeksi. Jos on joukkuekuvaa tms, lapsi ei ole sovitussa varusteista kun vanhemmat eivät ole muistaneet koko kuvausta.
Samat lapset oottavat muita lapsia pidempään, että vanhemmat ehtivät hakemaan. Muiden mentyä samat vielä edelleen odottavat kyytiään. Heidät on myös dumpattu reeneihin törkeetä ylinopeutta kurvaten. Kun ollaan aina myöhässä.
Vanhemmat luulee ettei tätä sähellystä kukaan pane merkille, mutta kyllä sen näkee ennen kaikkea lapsi itse, mutta myös opettajat, valmentajat ja muut vanhemmat. Monia harmittaa näiden lasten puolesta. Niiden, joiden vanhemmilla ei ole koskaan OIKEAA aikaa. Elämä on kiirestä, mutta voisko vähän paneutua lapsensa asioihin paremmin. Lapsille se on tärkeämpää kuin mitä kaiken kiireen keskellä huomaatte ajatellakaan.
Sen näkee, kenen lapset saavat aikaa vanhemmiltaan ja kenen ei. Kenen vanhemmat ovat paneutuvia, kenen ei. Ne jotka saavat aikaa, ovat kouluissa ja harrastuksissa aina ajallaan, heillä on oikea varustus mukanaan, heidän vanhempansa ovat hyvin kärryillä lapseen, kouluun ja harrastustoimintaan liittyvistä asioista. He seuraavat lasten harrastuksia ja ovat säännöllisesti mukana taustavoimissa. Ne lapset, jotka eivät saa aikaa, ovat tyypillisesti myöhässä, heiltä puuttuu varusteita, heidän vanhempansa ovat aina kuutamolla kaikesta tiedotuksesta (liittyipä kouluun tai harrastuksiin) eikä lapsi itsekään koe, että kotona ollaan hyvin kärryillä häneen liittyvistä asioista, vaan kokee epävarmuutta. Ja kyllä, ajan ollon lapsi huomaa, ettei hänen asioita huolehdita useinkaan niin hyvin kuin muiden ja sen surun häivähdyksen näkee näiden lasten silmistä.
Meillä koulussa varusteet puuttuu aina samoilta lapsilta. Retkivaatteet puuttuu, eväät puuttuu, ollaan myöhässä eikä useinkaan oikeassa paikassa jos päiväohjelmassa jotakin poikkeavaa. Koulukuvauspäivä unohtuu, juhlatilaisuuksiin unohtuu. Kouluun tuotavaksi pyydetyt jutut unohtuu. Synttäripäivinä valtaosa lapsista tuo jotain pientä luokkaan jaettavaksi, nämä lapset harvemmin. Vanhemmat unohtaneet, lasta harmittaa.
Treeneihin lapsi tuodaan tyypillisesti myöhässä, varusteet on mitä on, eikä vanhemmilla kiinnosta jäädä seuraamaan jälkipolven edistymistä edes hetkeksi. Jos on joukkuekuvaa tms, lapsi ei ole sovitussa varusteista kun vanhemmat eivät ole muistaneet koko kuvausta.
Samat lapset oottavat muita lapsia pidempään, että vanhemmat ehtivät hakemaan. Muiden mentyä samat vielä edelleen odottavat kyytiään. Heidät on myös dumpattu reeneihin törkeetä ylinopeutta kurvaten. Kun ollaan aina myöhässä.
Vanhemmat luulee ettei tätä sähellystä kukaan pane merkille, mutta kyllä sen näkee ennen kaikkea lapsi itse, mutta myös opettajat, valmentajat ja muut vanhemmat. Monia harmittaa näiden lasten puolesta. Niiden, joiden vanhemmilla ei ole koskaan OIKEAA aikaa. Elämä on kiirestä, mutta voisko vähän paneutua lapsensa asioihin paremmin. Lapsille se on tärkeämpää kuin mitä kaiken kiireen keskellä huomaatte ajatellakaan.