Tiesin ettei kukaan auta lasten kanssa. Silti tein lapset.

[äiti vain]

Meillä on kaksoset. Jo ennen raskaudenyritystä tiesin ettemme tule saamaan lasten tai kodinhoitoapua keneltäkään. Raskausaikana kyllä lähipiiri puhui että "me sitten tullaan hoitamaan vauvoja", mutta eipä täällä ketään näkynyt.

Kodissamme puulämmitys, niin muistan kun yöllä kannoin puita sisälle kun sain lapset nukkumaan... Vauvavuoden hoidin lapset yksin, miehen ollessa viikot reissutöissä. Onneks meidän lapset ovat olleet terveitä, ja alun itkuisuuden jälkeen aika helppoja. Vilkkaita kyllä ovat, kävelemään lähtivät aikaisin ja sen jälkeen menoa on riittänyt

 

[:))]

Täällä myös yksin on hoidettu seittemän lasta. Tai toki mies välillä kaverina.

 

[sdfdsfs]

Sekin on jo paljon jos mies auttaa.

 

[Omenta]

Lähes yksin olen minäkin omani kasvattanut, ensimmäisen lapsen jälkeen pienellä ikäerolla saimme kaksoset ja sitten pian jo erottiinkin. Mies muutti kauas eikä ollut arjessa läsnä millään lailla. Nyt ovat kaikki jo koululaisia ja kyllä me on pärjätty mutta minua ärsyttää kun samaan aikaan kaveri märisee miten on raskasta ja vaikeaa kun "kukaan ei auta", hänellä myös kolme lasta joista kaksi vanhinta on vuoroviikoin isällään ja nuorimman isä on arjessa joka päivä läsnä. Tämän lisäksi nuorin on vähintään kerran kuukaudessa jossain yön ja useita kertoja muutamia tunteja kun äiti käy kampaajalla tai hierojalla jne. Olen koittanut selittää mutta ei se ymmärrä että mulla on ollut kaikki kolme mukana mm gynekologilakin, se oli vaan otettava ne mukaan jos halus johonkin päästä ja tämä kaveri valittelee kun kukaan ei ota nuorinta että pääsis edes yksin kauppaan Arjen sankarina pitää itseään kun on lapsen kanssa kotona kaksin sen ajan kun mies on töissä.. Että huhheijaa. Toiset on oikeasti yksin ja toiset vaan kuvitelmissaan että saavat sädekehää kiillotettua. Tsemppiä teille muille jotka ootte yksin lapset kasvattaneet, ei aina tarvita sitä kylää ympärille

 

[-9-9-]

Noinhan se menee. Itse olen nyt raskaana, ja kovasti saa kuulla että lapsi saa ihan milloin vain tulla hoitoon jne.

Mutta sitten taas kun hankittiin tuo remppakuntoinen talokin, niin yksi syy miksi se uskallettiin ostaa oli kun joka tuutista toitotettiin että tietysti autetaan, tehdään sitten talkootyönä maalaus ja sisäremppaa. Noh... Eipä ole talkooporukkaa tai yleensäkään ketään näkynyt, vähän ollaan kusessa tuon talon kanssa, mutta päivä kerralla jotain pientä saadaan tehtyä. Eli en kyllä luota pätkääkään noihin "minä autan, minä olen aina olemassa ja käytettävissä". Pelkkää paskapuhetta

 

[nahutou]

Mä en taas ymmmärrä sitä, että miksi muiden lapsiarjen raskautta pitää vähätellä "kun sillä on kuitenkin mies aputa ja sitä ja tätä"... Mä uskon, että pikkulapsiaika on suurimmalle osalle raskasta, vaikka lapsi olisi ns. helppo ja mies olisi kuvioissa jne. Varmasti on paljon raskaampaa yksin, mutta raskasta voi olla muillakin. Tilanteeseen vaikuttaa niin moni muukin asia, kuin vain lasten määrä ja tukiverkoston laajuus. Jokainen ihminen on erilainen, kokee asiat eri tavalla, kestää erilaisia asioita jne.

 

["piipula"]

niin minäki ,lapsethan tehdään perheelle eikä auttajille, mies minullakin ympäri suomea viikot töissä mutta kun tuli kotoiin toki kantoi vastuunsa ja upeita aikuisia sekä vanhempia heistä on kasvanut

 

[viera.s]

Kiva, hyvähän noita on etukäteen miettiä, ettei tule sitten pettymystä tai pahimmillaan ala päätös kaduttamaan. Eihän lapsia ole mikään pakko tehdä, vaan jokainen miettiköön plussat ja miinukset realistisesti omista lähtökohdistaan käsin. Yllätyksiä voi tietysti tulla ja silloin toivoisi, että lähipiiri sekä yhteiskunta on välittävä ja vanhemmat saavat tarvittaessa tukea.

Minä en olisi varmaan lasta tehnyt, jos olisin ajatellut ettei lastenhoitoapua mistään saada tai pystytä edes ostamaan tarvittaessa. Eli ilman turvaverkostoja lapsenhankinta olisi varmaankin siirtynyt myöhemmäksi, koska silloin ei vielä ollut juuri ylimääräistä rahaa.

Meille ei kukaan kyllä lupaillut lasta hoitovansa. Ehkäpä tuollaiset lupailijat ovatkin epäluotettavimmasta päästä. Kaikista läheisimmät ja lasta vanhempien rinnalla suurimmalla innolla odottavat kun ei koe asiaa velvollisuutena, johon lupaudutaan, vaan oikeutena, jonka saa kun vanhemmat ja lapsi ovat siihen valmiita. Meillä asuu siis hyväkuntoisia lapsen isovanhempia lähellä ja tottakai oletettiin että he mielellään ainutta lapsenlastaan joskus hoitavat, kuten on käynytkin. Jos joku isovanhemmista olisikin yllättäen ollut vastahakoinen tai vaikka sairastunut eikä siksi kykeneväinen auttamaan, niin äärimmäisen epätodennäköistä että kaikille olisi niin käynyt. Siinä tapaudessa oltaisiin toki selvitty ilman apua tai sitä rahalla ostaen, mutta välttämättä lapsentekoon ei oltaisi ryhdytty, jos tuollaista vaihtoehtoa oltaisiin pidetty todennäköisenä.

Eihän isovanhemmat kuitenkaan vauvavuotta juuri pystyneet silti helpottamaan ja se olikin valvomisineen rankka, mutta sittemmin heistä on ollut suuri apu. Suhde lapseen on myös heille sekä lapselle palkitseva, joten kyse ei toki ole pelkästään tai edes pääasiassa meidän auttamisestamme, vaan esim. lapsen kyläilyt sovitaan suurimmalta osin muista syistä, kuin sen takia että me tarvittaisiin lapsenvahtia.

 

[vierasss]

Meillä on lapset tehty tietäen että ulkopuolista apua ei ole saatavissa (minun äitini kuollut, isään ei yhteyttä, ei sisaruksia, miehen vanhemmat ja sisar) ulkomailla. Hyvin on pärjätty, ainahan se toki jossain vaiheessa raskaalta tuntuu kahden pienen kanssa. Meillä lapset eivät ole koskaan olleet esim- viikonloppuhoidossa missään, vanhempi (nyt 8 v. on ollut pari kertaa kaverin luona yökylässä).

Kaikki on niin suhteellista, mulla oli kaveri joka valitti koko ajan arjen raskautta koska mies on aina töissä (500 000 e/v palkalla...), vaikka itse teki vain 50% työaikaa (minä täyttä tietenkin), isovanhemmat kuitenkin hoitivat lapsia joka viikko (vievät ja hakivat pk:sta, ottivat yökylään viikoittain auttoivat kotitaloustöissä) siivooja kävi ja vanhemmat saivat matkustaa kahdestaan ulkomaan lomille useita kertoja vuodessa... välillä oli hieman raskasta kuunnella sitä valitusta, eikä oikein enää osannut kommentoida mitään kun itse miehen kanssa on hoitanut kaiken ilman mitään yhteisiä lomia tmv. Olen tullut siihen tulokseen että mitä enemmän ihmisellä on, sen epäkiitollisempia heistä tulee.

 

[vierass]

Lähes yksin olen minäkin omani kasvattanut, ensimmäisen lapsen jälkeen pienellä ikäerolla saimme kaksoset ja sitten pian jo erottiinkin. Mies muutti kauas eikä ollut arjessa läsnä millään lailla. Nyt ovat kaikki jo koululaisia ja kyllä me on pärjätty mutta minua ärsyttää kun samaan aikaan kaveri märisee miten on raskasta ja vaikeaa kun "kukaan ei auta", hänellä myös kolme lasta joista kaksi vanhinta on vuoroviikoin isällään ja nuorimman isä on arjessa joka päivä läsnä. Tämän lisäksi nuorin on vähintään kerran kuukaudessa jossain yön ja useita kertoja muutamia tunteja kun äiti käy kampaajalla tai hierojalla jne. Olen koittanut selittää mutta ei se ymmärrä että mulla on ollut kaikki kolme mukana mm gynekologilakin, se oli vaan otettava ne mukaan jos halus johonkin päästä ja tämä kaveri valittelee kun kukaan ei ota nuorinta että pääsis edes yksin kauppaan Arjen sankarina pitää itseään kun on lapsen kanssa kotona kaksin sen ajan kun mies on töissä.. Että huhheijaa. Toiset on oikeasti yksin ja toiset vaan kuvitelmissaan että saavat sädekehää kiillotettua. Tsemppiä teille muille jotka ootte yksin lapset kasvattaneet, ei aina tarvita sitä kylää ympärille

Aina löytyy joku, jolla asiat ovat vielä huonommin. Kenelläkään ei siis ole oikeutta valittaa mistään? Monella on asiat paljon huonommin kuin sinulla. Sinulla on silti oikeus minusta sanoa, että olet väsynyt. Ihmiset ovat myös erilaisia jaksamisen suhteen, joten eikö voisi suhtautua kanssaihmisiin suvaitsevaisesti. Miksi pitäisi käydä jotain kummallista kurjuuskilpailua?

 

[.....]

Miksi niitä lapsia pitää tehdä, jos ei jaksa? Ja voihan palkata hoitajan, jos ei saa koskaan lapsia minnekään. Moni opiskelija hoitaa pienelläkin rahalla ja vastuuntuntoisesti.