Toiminko ihan väärin?? lasten haku päiväkodista

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hermot menee
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

hermot menee

Vieras
Joskus kun hakee lapsia päiväkodista, saattavat alkaa höpöttämään ja villeilemään, tai toinen saattaa kiukutella eikä suostu pukemaan tai lähtemään jos kaikki ei mene täysin niin niinku itse haluais. Saattaa kiukutella eteisessä että en tule tai en ota tavaroita eikä niitä kukaan muukaan saa ottaa.

Tänään sitte meni hermot ja kotiin päästyä pidin vähän isommalla äänellä puhuttelun ja sanoin että antaa olla viimenen kerta ja että sillon lähdetään reippaasti kun haen. Olin siis pahalla päällä ja tuli korotettua ääntä, ihan hävettää :( varmaan naapuritki kuuli tämän puhuttelun.

Toiminko ihan väärin ja miten pitäis toimia?
 
Voithan pyytää anteeksi liian kovaa ääntä, mutta toistaa asian rauhallisemmin kuitenkin. Ei se mihinkään muutu, että toteltava on eikä lapset voi vanhempia pompotella.
 
Lapsille saa hermostua. Ja välillä melkein pitääkin.

Mutta jälkeenpäin kun tilanne on rauhoittunut, voi asiasta keskustella vielä uudestaan ja pyytää anteeksi jos on tullut liikaa tulistuttua.
Myös aikuisilla on lupa näyttää tunteitaan.
 
  • Tykkää
Reactions: hallittu kaaos
Entä suutuinko liian turhasta tai pienestä? Kun eikö jotkut asiantuntijat sano että lasten pitäis antaa suuttua ja mököttöö ja kiukutella ja näyttää muutkin tunteensa.. Niin onko väärin sitten kieltää se mökötys..?
 
No teit väärin, eikä siitä huutamisesta ole mitään apua. Selitä asia rauhallisesti ja perustellen lapsille. Eikä se luultavasti yhdellä kertaa mene perille, vaan joudut selittämään monta kertaa.

Lapsilla on ollut pitkä päivä tarhassa, ja kun näkevät tutun rakkaan ihmisen, väsymys purkautuu ulos kellä mitenkin. Kannattaa muistaa, että ei se päiväkodissa olo välttämättä aina helppoa ole lapsillekaan, joten johonkin se pitää purkaa.
 
Joo, lasten pitää antaa näyttää tunteensa ja kiukutellakin saa, mutta ei se sitä tarkoita, ettei vanhempia tarvi totella. Kun on aika lähteä päiväkodista, sieltä lähdetään. Ja just silloin, kun äiti käskee. On tosta tullut väännettyä kerran jos toisenkin. ????
 
samaa sarjaa tämän kanssa että ei saa laittaa lasta nurkkaan / jäähylle- vielä puoli vuotta sitten kaikenmaailman asiantuntijat tätä suosittelivat. nyt pitäisi vaan jaaritella ja lässyttää ja antaa lapselle aina lisää siimaa.. ei esim 2 vuotiaan kanssa voi mitään neuvotella, eikä sen voi antaa päättää. aikuinen määrää, ja sit lähetään kun lähetään. ei kannata niitä lapsia liian silkkihansikkain kohdella- käy pian niin että teillä kotona on uudet pomot - ja kaupassakin vietetään viisi vuotta, kun joka lelun ja namin ja mielenosoituksen jälkeen keskustellaan ja paijataan päätä. kyllä se hermostuminen ja äänen korottaminen kuuluu elämään. ei lapsi kaipaa vanhemmasta kaveria. lapsi kaipaa rajat ja aikuisen määrittämään ne. ehkä on helpompaa sopia jo kotona, että kun päiväkotipäivä päättyy niin äiti/ isä tulee hakemaan. ja sitten lähdetään kotiin mukisematta ja nurisematta - tai muuten ( sovitut seuraamukset huonosta käytöksestä) toki pitää muistaa itsekin jaksaa käyttäytyä hyvin vaikka väsyttää ja räntää sataa... sit joskus vaan ei pysty ja hermot menee joltain, tai kaikilta. tulee puhuttua rumasti, tiuskittua ja huudettua.. sekin kuuluu elämään. sit sovitaan, pahoitellaan ja jatketaan eteenpäin .ei se ole niin vaarallista.
 
Meillä ei ole lasta laitettu nurkkaan/jäähylle, eikä ole pahemmin huudettukaan. Tiukasti on sanottu, kun on ollut tarvetta. Kaupassa ei pahemmin kinuta, kun ei olla koskaan annettu mankumiselle periksi, joten lapsi on tajunnut sen turhaksi. Eli ei sitä tarvitse räyhätä tai lasta rangaista, kyllä sitä muutenkin saan lapsesta kunnollisen kasvatettua.
 
Jotain asiasta kertoo se, että et uskaltanut pitää puhutteluasi siellä päiväkodissa, kun asia oli ajankohtainen. Vaan vasta suljettujen ovien takana kotona. Ilmeisesti siis ymmärrät että reaktiosi oli liioiteltu.

Meidänkin lapsi usein kiukuttelee päiväkodista haettaessa. So what, sen kun kiukuttelee, kyllä me sieltä kotiin päästään kuitenkin eikä yleensä ole siinä vaiheessa edes mihinkään kiire. Toki lapsen pitää totella vanhemman asiallisia käskyjä, mutta ei lapset ole mitään koneita ja heilläkin on oikeus tunteisiinsa. Vähän kypsymättömältä sen sijaan tuntuu vanhempi, joka lapsen kiukutteluista kovasti hermostuu.
 
Jos epäilyttää, niin mitä jos kysyisit menettelyohjeita niiltä lasten kanssa uloslähdön ammattilaisilta, eli oman ryhmän lastenhoitajilta/lastentarhanopettajilta? Tuskin suuttuvat, vaan ihan mielellään jakavat vinkkejä.

Sen mitä olen seurannut toimintaa useammassakin pk:ssa niin aika tiukasti/kovaa niille pukemisen yhteydessä yhteistyökyvyttömiksi heittäytyville lapsille henkilökunnan taholta puhutaan. Sitä tiukemmin, mitä pidempään vitkuttelu jatkuu. Sitten jos alkaa vaikuttaa siltä, että lapsi jää ns. muiden kelkasta niin ne vaatteet laitetaan väkisin päälle (jolloin lapsi yleensä parkuu minkä kurkusta lähtee), eikä suinkaan jäädä sinne eteiseen vatvomaan asiaa pidemmäksi aikaa.
 
Jotenkin tuntuu kummalliselta, että nykypäivänä monien mielestä lapsille pitäisi puhua koko ajan hiljaa, rauhallisesti, ystävällisesti ja äärimmäisen pitkäpinnaisesti (eikä vahingossakaan rangaista tai pakottaa fyysisesti mihinkään) kuin toiselle aikuiselle ikään, kun ottaa huomioon, miten lapset itse käyttäytyvät aikuisia kohtaan.

Jos ajattelee, että nämä ihmiset itse törmäisivät johonkin toiseen aikuiseen joka käyttäytyisi kuin huonolla tuulella oleva lapsi (itkisi, potkisi, huutaisi, heittäytyisi lattialle, juoksisi karkuun, tekisi kaikki mahdolliset hölmöydet ym.), niin kokisivatko he silloinkin huonoa omaatuntoa siitä, että tuli oltua sille toiselle aikuiselle tiukka ja huudettua?
 
[QUOTE="...";30388289]Meillä ei ole lasta laitettu nurkkaan/jäähylle, eikä ole pahemmin huudettukaan. Tiukasti on sanottu, kun on ollut tarvetta. Kaupassa ei pahemmin kinuta, kun ei olla koskaan annettu mankumiselle periksi, joten lapsi on tajunnut sen turhaksi. Eli ei sitä tarvitse räyhätä tai lasta rangaista, kyllä sitä muutenkin saan lapsesta kunnollisen kasvatettua.[/QUOTE]

Onko sulla monta lasta???
 
Yhteistyössä