Itsehän en ole seurustellut kunnolla oikeastaan koskaan, vaikka ikää on jo 37 v. Parikymppisenä oli jotain yritelmiä, mutta totesin hyvin pian, että en ole luonteeltani ja ominaisuuksiltani sellainen nainen, jota suurin osa miehistä haluaa, ja jonka kanssa voisi harkita parisuhdetta.
Minulle eräs suurimmista kynnyskysymyksistä on aina ollut se, että olen todella huono ja hidas tutustumaan ihmisiin, oli sitten kyse ystävyydestä tai potentiaalisesta seurustelusta. Ja ainakin minusta tuntuu siltä, että monikaan ei anna uutta mahdollisuutta. Että sitä on vaikutettava jo ensitapaamisella aivan täydelliseltä kumppaniehdokkaalta, että kukaan viitsii kiinnostua. (Ehkä syyllistyn tähän itsekin, en tiedä)
Olisi tietysti hienoa löytää joku, mutta sitten taas toisaalta, kun on tarpeeksi seuraillut ystäviensä parisuhde-, ero-, huoltajuus, ja mitä kaikkia muita mahdollisia sotkuja ja riitoja, niin en välttämättä tunne kovin suurta tyytymättömyyttä elämääni.