Normi aamu:
nousen ylös ja raahaudun keittämään aamukaffeet. horjuttaa, olo sekava. kahvi läikkyy ohi kipon ja kiposta hieman lattiallekin.
huono tasapaino ja koordinaatio heikko. muisti toimii pätkittäin, yleensä ei. kaikki on suhteellisen hukassa.
ensimmäinen kahvi alas, sitten tupakille.
se on hassu tuo tupakki, mutta auttaa muistihäiriöihin. saan jotenkin jäsennettyä kasaan että nyt ollaan tässä ja mitäs tänään olisikaan ohjelmassa.
Lisää kahvia.
se on pahaa, mutta herättää kropan. tasapainokin alkaa jo olemaan ok. toinen jalka kun elää "omaa elämäänsä", vaatii aikaa tottuakseen työskentelemään. toinen käsikään ei enää tärise niin pahasti että kahvi läikkyisi kipostaan.
toisinaan kävelen edestakaisin asuntoa, olo hermostunut, levoton. etsin jotakin, mutten muista mitä / mistä / miksi.
menen tupakille. mieleeni tulee mitä oli tarkoitus löytää. mieleeni palautuu, missä se voisi olla.
ja kaikki ok. selässä on krooninen hermo"särky", mutta niin tottunut että eikun menoks vaan. liikkuminen auttaa tuohonkin vaivaan.
En ole pitänyt tuota vakavana asiana. olen mielestäni pärjännyt hienosti lapseni kanssa joka pian täyttää 3 vuotta.
Sopeutumalla omiin vikoihini olen kehittänyt keinoja, joilla selviän arjesta lapseni kanssa. päihteitä en käytä. lääkkeitä on, mutta oireet eivät ole lääkkeisiin sidonnaiset. oltuani yli 2 viikkoa ilman lääkkeitä, on herätessä edelleenkin tokkurainen ja sekava olo. huimaa, heitättää. tärisyttää ja nykii. mielestäni lääkkeettömyys jopa korostaa oirehdintaa.
En ole kykenevä yksinhuoltaja äidiksi oireitteni takia. näin minulle on kerrottu ja jopa ohjeistettu lopettamaan lääkkeitteni käyttö.
miksi omalääkärini on erimieltä sosiaaliviranomaisten kanssa? miksi omalääkärini kannustaa jatkamaan lääkitystäni, jonka sosiaali on katsonut vaarantavan lapseni kasvua ja kehitystä?
onko sosiaaliviranomaisilla oikeus viedä lapseni pois ja perustella se huolella joka pohjautuu oireitteni tulkintaan ja käsityksiin?
onko sosiaaliviranomaisilla oikeus tehdä oma diagnoosinsa, konsultoimatta ensin lääkäriäni?
nousen ylös ja raahaudun keittämään aamukaffeet. horjuttaa, olo sekava. kahvi läikkyy ohi kipon ja kiposta hieman lattiallekin.
huono tasapaino ja koordinaatio heikko. muisti toimii pätkittäin, yleensä ei. kaikki on suhteellisen hukassa.
ensimmäinen kahvi alas, sitten tupakille.
se on hassu tuo tupakki, mutta auttaa muistihäiriöihin. saan jotenkin jäsennettyä kasaan että nyt ollaan tässä ja mitäs tänään olisikaan ohjelmassa.
Lisää kahvia.
se on pahaa, mutta herättää kropan. tasapainokin alkaa jo olemaan ok. toinen jalka kun elää "omaa elämäänsä", vaatii aikaa tottuakseen työskentelemään. toinen käsikään ei enää tärise niin pahasti että kahvi läikkyisi kipostaan.
toisinaan kävelen edestakaisin asuntoa, olo hermostunut, levoton. etsin jotakin, mutten muista mitä / mistä / miksi.
menen tupakille. mieleeni tulee mitä oli tarkoitus löytää. mieleeni palautuu, missä se voisi olla.
ja kaikki ok. selässä on krooninen hermo"särky", mutta niin tottunut että eikun menoks vaan. liikkuminen auttaa tuohonkin vaivaan.
En ole pitänyt tuota vakavana asiana. olen mielestäni pärjännyt hienosti lapseni kanssa joka pian täyttää 3 vuotta.
Sopeutumalla omiin vikoihini olen kehittänyt keinoja, joilla selviän arjesta lapseni kanssa. päihteitä en käytä. lääkkeitä on, mutta oireet eivät ole lääkkeisiin sidonnaiset. oltuani yli 2 viikkoa ilman lääkkeitä, on herätessä edelleenkin tokkurainen ja sekava olo. huimaa, heitättää. tärisyttää ja nykii. mielestäni lääkkeettömyys jopa korostaa oirehdintaa.
En ole kykenevä yksinhuoltaja äidiksi oireitteni takia. näin minulle on kerrottu ja jopa ohjeistettu lopettamaan lääkkeitteni käyttö.
miksi omalääkärini on erimieltä sosiaaliviranomaisten kanssa? miksi omalääkärini kannustaa jatkamaan lääkitystäni, jonka sosiaali on katsonut vaarantavan lapseni kasvua ja kehitystä?
onko sosiaaliviranomaisilla oikeus viedä lapseni pois ja perustella se huolella joka pohjautuu oireitteni tulkintaan ja käsityksiin?
onko sosiaaliviranomaisilla oikeus tehdä oma diagnoosinsa, konsultoimatta ensin lääkäriäni?