Täysin turha urputus, sorry, mutta ottaa päähän.
Nyt lomien jälkeen oireet ovat vielä pahemmat kuin aiemmin.
Talo jossa olen töissä on tutkitusti umpihomeessa, jossain päin taloa on täysin suljettuja osia (terveydellisiistä syistä), ja nyt käydään kilpajuoksua ajan kanssa.
Muutto edessä, mutta se ei käy käden käänteessä, ja työkavereita sairastuu astmaan jatkuvasti. Itselläni ja vähintään puolella muista henkilökunnasta on silmä-, kurkku- ja nenän limakalvoärsytystä, 3 tuntia työvuoron alusta tuntuu kuin silmissä ja poskionteloissa olisi pieniä lasinsiruja, päätä alkaa särkemään jne.
Tuntuu kamalalta, ettei asialle mahda mitään, kaikki eivät voi kuitenkaan jäädä sairaslomallekaan, eikä virkapaalle tms.
Työ itsessään on juuri se työ mitä haluan tehdä, eikä Suomessa ole toista täysin vastaavaa.
Varaan työterveyteen ajan juu, mutta jonoa riittää, kun koko talon väki siellä ravaa...