Suomessa korkeakoulutetut tekevät yleisesti kirjaamattomia ylitöitä, näitä ei varmasti ole laskettu tilastoon Mikähän on tilanne muissa maissa?
Keski-Euroopassa opiskelleena en hehkuttaisi sikäläistä työmäärää, jos se on samanlaista kuin yliopistosta käsin näytti olevan niin opiskelijoilla kuin henkilökunnalla. Jos luento alkaa esim. klo 9:15, Suomessa se alkaa oikeasti silloin 9:15. Tuolla proffa tuli paikalle noin 9:20-9:25, sitten laitteli vähän tavaroita paikalleen ja jutteli. Välillä pidettiin 5-10 minuutin tauko (joka tietenkin laskettiin luentoajaksi, toisin kuin Suomessa), joka kuitenkin kesti yleensä 15-20 minuuttia, joskus pidempääkin, jos jollakin opiskelijalla sattui olemaan pidempään jotain kahdenkeskistä selviteltävää proffan kanssa.
Yliopiston toimistoissa oli yleisesti keskellä 2 tunnin tauko (ruokatauko?) ja muutenkin olivat yhteensä auki 4 h/päivä. En tiedä mitä muun ajan tekivät, eivät ainakaan olleet usein paikalla valoista päätellen. Pitkät lounaat ainakin näyttivät olevan tavallisia.
Harkkatyöt muiden opiskelijoiden kanssa olivat pääasiassa tehotonta jahkailua. Suomessa tehtiin vastaavia töitä kolme, kun tuolla meni aika siihen, että odoteltiin kaikki paikalle, jonkun piti käydä jossain ja sitten tehtiin hommaa rasittavan hitaasti ja aikaa kuluttavasti, eikä tulos ollut siis ajankäytöstä huolimatta yhtään laadukkaampi kuin mihin olin yliopistossa Suomessa tottunut, paremminkin päinvastoin.
Jos töiden teko on samanlaista, en yhtään hehkuttaisi siellä työpaikalla vietettyjä tunteja.