Paula.
Löytyi PPH joka tuntui alkutapaamisessa tosi hyvältä, turvalliselta ja kokeneelta. Hieman mietin toki silloinkin, että miten kaikki sitten sujuu, kun ryhmässä on kolme niin pientä; 1,5v ja kaksi vähän alle 2-vuotiasta, yksi onneksi 2,5v. Omani on pari kk alta kahden. No, ilmaisin nämä mietteeni hoitajalle, johon hän vastasi, että hän on tehnyt tätä työtä 15 vuotta, ei ongelmaa. Vakuutuin, että näin asia sitten on.
Noh, nyt hoitoon meno lähestyy ja kävimme kaksi kertaa yhdessä lapsen kanssa leikkimässä hoitopaikassa ennen varsinaista aloitusta. Hoitaja alkoi ensin kysellä, että kai lapseni voi jo syödä tavallisella ruokailupöydän tuolilla pöydän ääressä (siis aikuisille mitoitetulla), kun hänellä ei ole kuin kaksi syöttötuolia! Lapsen syöminen on muutenkin hankalaa ja mietin vain miten outo istumapaikka isolla tuolilla kurkotellen vaikeuttaa sitä entisestään muutenkin uudessa ympäristössä. Sitten tuli seuraava ongelma - hoitajalla on kolme alta 2-vuotiasta ja puistoon on pitkä matka (kävelyä yli 15min suunta). 1,5-vuotias tietysti istuu rattaissa ja 2,5-v. kuulemma kävelee koko matkan, mutta entäs nämä kaksi alle 2v jotka eivät taatusti kumpikaan kävele edestakaisin tuommoista matkaa! :O Nyt yhtäkkiä tällainen ongelma, aika ikävää?! Mitä mieltä olette?
Hoitajan omalla pihalla ei ole MITÄÄN lapsille sopivaa leikkipaikkaa, ei edes hiekkalaatikkoa, eli puistoon on lähdettävä. Hän kysyi, että käveleekö minun lapseni noin pitkää matkaa, johon aika hämmästyneenä totesin, että no vaikea sanoa. Ihan kuin tämä olisi nyt sitten minun ongelma? :O
Mitä mieltä olette kokeneemmat, joiden lapset ovat olleet perhepäivähoidossa? Onko tämä nyt ihan ok vai pitäisikö olla huolissaan?