Mietityttää tosi paljon perhepäivähoitaja, jolla lapseni kohta aloittaa päivähoidon.. Kuinka aiheellista huolta?

  • Viestiketjun aloittaja Paula.
  • Ensimmäinen viesti
Paula.
Löytyi PPH joka tuntui alkutapaamisessa tosi hyvältä, turvalliselta ja kokeneelta. Hieman mietin toki silloinkin, että miten kaikki sitten sujuu, kun ryhmässä on kolme niin pientä; 1,5v ja kaksi vähän alle 2-vuotiasta, yksi onneksi 2,5v. Omani on pari kk alta kahden. No, ilmaisin nämä mietteeni hoitajalle, johon hän vastasi, että hän on tehnyt tätä työtä 15 vuotta, ei ongelmaa. Vakuutuin, että näin asia sitten on.

Noh, nyt hoitoon meno lähestyy ja kävimme kaksi kertaa yhdessä lapsen kanssa leikkimässä hoitopaikassa ennen varsinaista aloitusta. Hoitaja alkoi ensin kysellä, että kai lapseni voi jo syödä tavallisella ruokailupöydän tuolilla pöydän ääressä (siis aikuisille mitoitetulla), kun hänellä ei ole kuin kaksi syöttötuolia! Lapsen syöminen on muutenkin hankalaa ja mietin vain miten outo istumapaikka isolla tuolilla kurkotellen vaikeuttaa sitä entisestään muutenkin uudessa ympäristössä. Sitten tuli seuraava ongelma - hoitajalla on kolme alta 2-vuotiasta ja puistoon on pitkä matka (kävelyä yli 15min suunta). 1,5-vuotias tietysti istuu rattaissa ja 2,5-v. kuulemma kävelee koko matkan, mutta entäs nämä kaksi alle 2v jotka eivät taatusti kumpikaan kävele edestakaisin tuommoista matkaa! :O Nyt yhtäkkiä tällainen ongelma, aika ikävää?! Mitä mieltä olette?

Hoitajan omalla pihalla ei ole MITÄÄN lapsille sopivaa leikkipaikkaa, ei edes hiekkalaatikkoa, eli puistoon on lähdettävä. Hän kysyi, että käveleekö minun lapseni noin pitkää matkaa, johon aika hämmästyneenä totesin, että no vaikea sanoa. Ihan kuin tämä olisi nyt sitten minun ongelma? :O

Mitä mieltä olette kokeneemmat, joiden lapset ovat olleet perhepäivähoidossa? Onko tämä nyt ihan ok vai pitäisikö olla huolissaan?
 
Viera.s
Ihan varmasti kohta 2v jaksaa kävellä tuollaisen matkan. Hitaastihan siinä löntystellään. Vai onko sulla ihan varma tieto siitä, että omasi ei pysty kävelemään tuota matkaa? Oletteko koittaneet?
Meillä jaksaa alle puoltoista vuotiaskin kävellä tuommoisen matkan.

Ja ruokailu sujuu sekin varmasti hyvin.
 
dddd
Eikö hoitajalla ole edes seisomalautaa rattaissa? Tuo on juuri ongelma, kun kaikki noin pienet ympätään perhepäivähoitajille. En itse ainakaan selviytyisi päivästä neljän pienen kanssa ilman, että joku siitä kärsii. Varsinkin vielä, kun pph:n pitää tehdä ruoatkin siinä samalla. Päiväkoti on siinä mielessä parempi paikka, ettei hoitajien aikaa mene ruoan tekemiseen, siivoamiseen ja pihat on tehty turvallisiksi, samoin leikkitilat.

Esikoiseni ollessa pph:lla sattui kaikenlaisia vahinkoja, kun pph oli laittamassa ruokaa ja sillä välin isommat hoitolapset tönivät pienempiä kumoon ikävin seurauksin.
 
Älä vie sitä sinne. Ja tee asiasta ilmoitus, ei noin pieniä voi laittaa kävelee, eihän ne edes ymmärrä vieressä kävelyä vaan poukkoilee ympäriinsä ja miten se siellä puistossa noita kaikkia vahtii?

Mut laitettiin lapsella tollaseen paikkaan ja muutuin kuulemma ihan kummalliseksi. Äiti otti asiasta vähän selvää ja me lapset oltii ihan heitteillä kun eihän yksi ihminen saa noin pieniä lapsia hoidettua kunnolla ja meidätkin oli laitettu kävelemään, kun ei rattaissa ollu kaikille tilaa. Tää mun hoitaja sai ainaki kiellon hoitaa enää lapsia.
 
huihui
En veisi tuollaiseen ryhmään pientä lasta, ovat kaikki lapset vielä niin pieniä ja hoitajasta riippuvaisia. Miten pukeutumis/vessarumba tuolla sujuu? Yksi hoitaja tuon konkkaronkan kanssa liikenteessä kuulostaa hurjalta; minkälainen tie puistoon on? Nuo kaikki on kuitenkin vielä ihan kädestäpidettäviä lapsia. Vaihtaisin varmaan hoitajan tai vaatisin tuplarattaat jalkalaudalla sekä korkeat lastentuolit
 
Uskoisin
Uskoisin, että niitä rattaissa istujia voi välillä vaihdella jos joku ei jaksa. Tuskin on ongelma. En vain ymmärrä miksi hän sinulle jakaa tuollaisia asioita, sillä eikös ne ole hänen ratkaistava. Toki voit ostaa vaikka matkasyöttötuolin (ei maksa käytettynä juuri mitään) ja kiikuttaa sen hänelle jos ruokailu sinua häiritsee. Mikäli hoitaja on persoonana ok ja teillä muuten synkkaa niin ei kai noiden asioiden kannata antaa häiritä. Ainakin lapsellasi on saman ikäistä seuraa.
 
Ap.
Eikö hoitajalla ole edes seisomalautaa rattaissa? Tuo on juuri ongelma, kun kaikki noin pienet ympätään perhepäivähoitajille. En itse ainakaan selviytyisi päivästä neljän pienen kanssa ilman, että joku siitä kärsii. Varsinkin vielä, kun pph:n pitää tehdä ruoatkin siinä samalla. Päiväkoti on siinä mielessä parempi paikka, ettei hoitajien aikaa mene ruoan tekemiseen, siivoamiseen ja pihat on tehty turvallisiksi, samoin leikkitilat.

Esikoiseni ollessa pph:lla sattui kaikenlaisia vahinkoja, kun pph oli laittamassa ruokaa ja sillä välin isommat hoitolapset tönivät pienempiä kumoon ikävin seurauksin.
Ei ole lautaa. Kysyin siitä, johon hän hieman kiemurrellen totesi, että kun hän on aikeissa jossain vaiheessa ostaa uudet rattaat... En ihan saanut selvää miksi ei lautaa ole.
 
Onko siellä puistossa mahdollisuus päästä vessaan?

Taitaisi tuossa käydä pian niin, että eivät ulkoilisi juuri koskaan, kun kyllähän tuollaisen porukan kanssa kävellen kulkeminen on aika työlästä. Itselleni ainakin on tärkeää, että päiväkodilla on hyvä piha ja ulkoilevat paljon, jolloin illalla ei välttämättä tarvitse paljoa ulkoilla, jos siltä tuntuu.

Ja tosiaan kaikkien kokkausten ja siivousten tekeminen.. taitaisivat lapset istua telkkarin ääressä aina kauan per päivä.
 
Ei ole puistossa vessaa.

Voi ei.. Tätä vähän pelkäsin, mun huoli on ihan aiheellista.. Hoitaja vaikuttaa ihan ok:lta, mutta nämä seikat huolettaa kyllä kovastikin... Hänen omalla pihallaan ei tosiaan ollut yhtään mitään lapsille. Sitä kieltämättä ihmettelin, sillä omakotitalossa asuvat.
 
Viera.s
Onko siellä puistossa mahdollisuus päästä vessaan?

Taitaisi tuossa käydä pian niin, että eivät ulkoilisi juuri koskaan, kun kyllähän tuollaisen porukan kanssa kävellen kulkeminen on aika työlästä. Itselleni ainakin on tärkeää, että päiväkodilla on hyvä piha ja ulkoilevat paljon, jolloin illalla ei välttämättä tarvitse paljoa ulkoilla, jos siltä tuntuu.

Ja tosiaan kaikkien kokkausten ja siivousten tekeminen.. taitaisivat lapset istua telkkarin ääressä aina kauan per päivä.
Mitä?! Puistossa vessamahdollisuus? Kuinka monessa leikkipuistossa olet nähnyt vessan?

Oma lapseni oli pph:lla. Ulkoilivat kaupungin leikkipuistossa (ei, ei ollut vessaa puistossa, silti kukaan ei pissinyt pöksyihinsä). Ulkoilua oli aamupäivisin n. 1,5-2 tuntia, iltapäivisin tunti-kaksi.

Ja ruoanlaitto. Hoitaja teki ruoan joko edellisenä iltana tai sitten laittoi ruoan uuniin kypsymään/liedelle hautumaan ulkoilun ajaksi.
Telkkaria lapset katsoivat vain aamulla Pikku Kakkosen verran. Ja joskus kovilla paukkupakkasilla jonkun lasten elokuvan.

Ja syöttötuoli oli ainoastaan sille alle 1-vuotiaalle. Silti kukaan ei jättänyt ruokiaan syömättä.
 
Miten ylettyivät syömään aikuisille mitotetuilta tuoleilta?
 
"Jenis"
Hmm... jos pph:n pihalla ois kunnon leikkipaikka, tilanne ois toinen. Mutta käytännössä noin pienten kanssa käy niin, että koska liikkellelähtö vessatuksineen ja pukemisineen vie niin kauan ja kävely on hidasta, koko aamupäivä menee siirtymisiin - ja sitten onkin jo kiire syödä & mennä päikkäreille. Iltapäivällä tuskin edes puistoon ehtivät, jos ensimmäisiä tullaan neljän jälkeen hakemaan. Itselleni ois kyllä ongelma tuollainen järjestely.
 
Mun muksu oli pph:lla missä vastaava lapsiryhmä. Tällä hoitajalla tosin oli oma aidattu piha, jossa keinut, hiekkis ja liukumäki lapsille sekä potkumopoja, kolmipyörä ym. Leikkivät vain hoitajan pihassa aina, mikä oli ihan hyvä ratkaisu kun kaikki lapset oli niin pieniä.

Yllättävän hyvin lapset kyllä jaksaa kävellä, mutta kyllä minuakin jännittäisi ehtiikö hoitaja vahtia noin montaa noin pientä ettei kukaan juokse auton alle tms.
 
Mitä?! Puistossa vessamahdollisuus? Kuinka monessa leikkipuistossa olet nähnyt vessan?
Ainakin Espoossa pph:t käyttivät ulkoiluun usein asukaspuistoja ja niissä pääsee sisälle vessaan ja sateella suojaan. Myös tässä meidän vieressä on avoin päiväkoti, jossa voi ulkoilla tai leikkiä sisällä. Eli suurimmassa osassa on vessa niissä puistoissa, joissa itse lasteni kanssa ulkoilin.
 
  • Tykkää
Reactions: Puuhippa
gjkk
Mulla ei ole pph:sta kokemusta, mutta mietityttäisi ainakin: Miten onnistuu pottailuharjoitukset vai käytetäänkö vaippoja helppouden vuoksi pitkäänkin? Miten pukemiset, varsinkin talvella? Ehtiikö lasten kanssa viettämään aikaa ollenkaan, kun ulkoilujen ja pukemisten lisäksi on ruuanlaitot ja siivoilut? Tuo puistomatka ei kyllä tule toimimaan, talven räntäkelitkin kun ottaa huomioon niin melkoinen show taitaa olla. Tuonikäinen ei ikäistään seuraa vielä kaipaa mutta turvallisia aikuisia kylläkin. Yhdellä aikuisella ei taida kädet riittää kyllä noin moneen pikkuiseen jos aikoo muutakin kuin pitää ne hengissä.
 
Viera.s
Ainakin Espoossa pph:t käyttivät ulkoiluun usein asukaspuistoja ja niissä pääsee sisälle vessaan ja sateella suojaan. Myös tässä meidän vieressä on avoin päiväkoti, jossa voi ulkoilla tai leikkiä sisällä. Eli suurimmassa osassa on vessa niissä puistoissa, joissa itse lasteni kanssa ulkoilin.
Täällä tuppukylillä pitää puistoissa pärjätä ilman vessaa. Eikä isompia ongelmia ole tullut.

Ulkoillaanhan lasten kanssa metsissäkin, ei sielläkään vessoja ole.
 
Viera.s
Alkuperäinen kirjoittaja viisikymppinen isoäiti;30195741:
kuulostaa niin avuttomalta tuo hoitaja, että omaani en hälle jättäisi
Hoitaja ei kovin avuton voi olla, jos on katsottu että pärjää neljän alle 3 vuotiaan kanssa.
Tässä ketjussa kyllä muutama äiti kuulostaa aika avuttomalta ;)

Eihän hoitaja itse hoidettaviaan valitse..
 
"nanna"
Mulla ei ole pph:sta kokemusta, mutta mietityttäisi ainakin: Miten onnistuu pottailuharjoitukset vai käytetäänkö vaippoja helppouden vuoksi pitkäänkin? Miten pukemiset, varsinkin talvella? Ehtiikö lasten kanssa viettämään aikaa ollenkaan, kun ulkoilujen ja pukemisten lisäksi on ruuanlaitot ja siivoilut? Tuo puistomatka ei kyllä tule toimimaan, talven räntäkelitkin kun ottaa huomioon niin melkoinen show taitaa olla. Tuonikäinen ei ikäistään seuraa vielä kaipaa mutta turvallisia aikuisia kylläkin. Yhdellä aikuisella ei taida kädet riittää kyllä noin moneen pikkuiseen jos aikoo muutakin kuin pitää ne hengissä.
Tässä ketjussa on ollut paljon hyviä vastauksia ja huonompiakin. Mutta tähän lainaamaani tekstiin on pakko kommentoida. :D

Mulla viisi lasta, joista vanhimmat kaksi koululaista. Nuorimmat on 2v8kk ja 1v5kk kaksoset. Kyllä mäkin joudun kolme pientä pukemaan oli kesä tai talvi, vaipattamaan ja pottailemaan. Siivoomiset ja ruuanlaitotkin täytyy tehdä. Silti ehdin leikkiä ja olla lasten kanssa. PPH:lla, jolla on jo vuosien kokemus, nuo kaikki sujuu varmasti myös. Ja kuule, kyllä ne pienet kummasti sitten vaan joutuvat itsenäistymään ja oppivat tekemään asioita myös itse kun ei kokoajan ole aikuinen tekemässä puolesta.
 
"pph"
Joskus ei ole valinnanvaraa. HOitajalle saatetaan ympätä tosiaan vain pieniä ja selvittävä on! Ja 15 vuoden kokemuksella kyllä hoitajalla joku kokemus pitää lastenhoidosta olla ;) Tässä on nyt ihan turha hoitajaa moittia. Parhaansa varmasti tekee, mutta raskas ryhmä on hällä kyllä hoidettavana.
 
Ken guru
Meillä 1v10kk:n on vaikea syödä tavalliselta tuolilta vaikka kasvaa +1 käyrällä. Ei ylety riittävän hyvin.

Lisäksi, kävelee kyllä 2km/suunta, mutta puistopäivän (1-3h) päätteeksi on yleensä tosi väsynyt ja istuu rattaissa takaisintulomatkan. Eli se takaisintulo tod.näk. tulee olemaan kaikille hankalaa, sekä hoitajalle että lapsille.

Aika pitkä matka ulos leikkimään kun sinne pitäisi mennä lähes joka päivä, lähes säällä kuin säällä. Me oltiin tänäänkin ulkona vaikka satoi kaatamalla. Mutta puiston sijaan oli kiva kun pystyi olemaan vain tuossa kotipihalla.
 
Yhteistyössä