E
Ensisynnyttäjä
Vieras
Hei! Huomasin eilen iltana täysin yllättäen että alavatsa kipeytyin aivan käsittämättömän paljo. Aikasemmin jo housujen saaminen jalkaa seisoaltaan oli ollut tuskaa, sillä en voinut varata painoa kummallekkaan jalalle yksistään. Nyt nämä kivut vain paheni iltaa kohden eikä sauna tai kylmä järvivesi (uiminen) auttanut mitenkään. Yöllä kivut muuttuivat todella pahoiksi. En kyennyt kääntämään enää kylkeä, sillä nivusiin sattui niin kovasti. Mies joutui myös valvomaan vasten tahtoaan kun voihkin asennon vaihdon kanssa. Selin makuulla kun nostin takapuolta patjasta oli huuto päästä. Eli siis jalat vain suoraksi ja yrittää siitä käsivoimin pukata toiselle kyljelle. Aamulla kivut jatkuivat yhtä pahana ja sängystä en päässyt enää omin avuin. Kun kyyhötin ns. doggy style-asennossa, kivut helpottivat. Lopulta miehen avulla pääsin ylös ja käveleminen oli yhtä tuskaa taas. Jouduin ottamaan kaikesta mahdollisesta tukea. Autossa istuessa kipu helpotti mutta noustessa autosta jouduin taas tukeutumaan kaikkeen mahdolliseen. Neuvolassa totesivat eilen että vauvan pää on jo todella alhaalla ja viikkojakin on nyt 38+3. Onko kellään ollut vastaavaa? Mistähän johtuu, liitoskivuista? Mitenhän olo helpottuisi? Yskiminenkin ruvennut jo sattumaan. Olen ajatellut soittaa äitiyspolille vaan ensin kuulisin mielelläni onko tämä ns. normaalia.. 