Aborttiketju, puolesta-vastaan

Mäkään en Robinilta ottaisi edes finninhoito-ohjeita vastaan tässä iässä.
Mutta kullekin ikäryhmille omat vaikuttajansa, meille ehkä filosofit, kirjailijat, näyttelijät?
Vaikea kuvitella, että ihmiset lakkaisivat harrastamasta seksiä, jos heidän lempikirjailijansakaan ei sitä harrasta - saati joku näyttelijä. Taiteilijoilla on paljon paheita ja hyveitä, mutta eivät aikuiset niitä ala apinoida. Vaikea kuvitella myöskään, että taiteilijat haluaisivat lähteä viemään eteenpäin tällaista aatetta, ellei se tosiaan ole heidän omansa. Haluavat todennäköisesti keskittyä omaan työhönsä ja mieluummin markkinoivat kirjojaan kuin selibaattia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;30110884:
No ei ainakaan mitään tuollaista, missä elatusmaksut esitetään jonain rangaistuksena. Eikä kännipanoissa mitään pahaa ole, kunhan vaan muistaa sen ehkäisyn.

Itse asiassa teiniraskaudet vähenivät sen jälkeen, kun seksivalistus ja terveystieto tulivat kouluihin. Sittemmin terveyskasvatus taidettiin lopettaa säästösyistä, mutta en muista lisääntyivätkö teinien abortit taas.

Ehkä yhdyntäkeskeisen seksikäsityksen muuttaminen voisi olla yksi askel myös. Tosin nyt tuntuu, että toistan itseäni, kirjoitin tästä paljon toisessa ketjussa...
Kännissä vaan se muisti ja harkintakyky pettää...
 
Totta tuokin. Mutta ehkä esim.kännipanoihin voisi kohdistaa jotain mielipidevaikuttamista?

Mainos tv:ssä:
"Mies/nainen. Tuossa on känninen nainen/mies. Älä koske häneen nyt, jollet halua maksaa elareita seuraavat vuodet."
*Dressmannin musiikki soi taustalla*
Aikuinen ihminen ei voi väittää ettei valistusta olisi ollut tarjolla koko elämän ajan. Kyllä se on omaa tyhmyyttä/omia valintoja jos yhden illan panon kanssa ei käytä ehkäisyä ja toistaa tämän virheen vielä moneen kertaan. Muuten en mielelläni toivo kanssaihmisille pahaa, mutta joku pienen pieni kuppa tai tippuri saattaisi saada harkitsemaan seuraavalla kerralla
 
  • Tykkää
Reactions: Owl
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;30110894:
Vaikea kuvitella, että ihmiset lakkaisivat harrastamasta seksiä, jos heidän lempikirjailijansakaan ei sitä harrasta - saati joku näyttelijä. Taiteilijoilla on paljon paheita ja hyveitä, mutta eivät aikuiset niitä ala apinoida. Vaikea kuvitella myöskään, että taiteilijat haluaisivat lähteä viemään eteenpäin tällaista aatetta, ellei se tosiaan ole heidän omansa. Haluavat todennäköisesti keskittyä omaan työhönsä ja mieluummin markkinoivat kirjojaan kuin selibaattia.
Vaikea tietää kun semmoista ihmettä ei ole tullut mediassa julkkiksilta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;30110898:
No ei silloin muista mitään tietoiskujen neuvojakaan. Mutta jos tarpeeksi kännissä on, ei seksi varmaan edes onnistu. Joten pitäisiköhän ihmisten sittenkin alkaa dokailla rajummin? :xmas:
Haa, vai puututaanko vielä aikaisempaan vaiheeseen raskauden ehkäisemisessä eli pullon ostamiseen Alkosta? En jaksa, tämä kukkis menee nyt siivoamaan.
 
Ah, vielä tämä tuli mieleen (välttelen samalla siivousta), joku jo mainitsi tästä:

Se sikiö tai vastasyntynyt vauva ei ole tehnyt vielä elämässään mitään kuprua.
Sen elämä voi sossuperheessä mennä huonosti, mutta se ei ole automaatio:esim.Inhimillisessä tekijässä oli taannoin siskokset jotka oli saaneet perustettua tasapainoisen perhe-elämän aikuisiällä, vaikka lapsuudenkodissa näkivät nälkää ja väkivaltaa.

Miksi ne syntymättömät vauvat eivät saa elää, mutta ns.pahikset eli vankilassa istuvat vangit ja ihmisiä vahingoittaneet vaimonhakkaajat/rattijuopot/koulukiusaajat saavat?

Näillä em.ihmisillä
-ON hyvin todennäköisesti jo se surkea elämä jota abortin puolustajat niin pelkäävät syntymättömän lasten kohdalla (no koulukiusaajilla ei ole surkea elämä läheskään aina)
-heistä on vaaraa muille
-hekin tulevat yhteiskunnalle kalliiksi, kuormittavat poliisia, vankeinhoitolaitosta, uhrit kuormittavat mielenterveys-ja tk-palveluja.
 
Viimeksi muokattu:
Skanssen
Pitää olla mieleltään jollain tavalla sairas kun ehdottaa sterilisaatiota 40-vuotiaille tai että on innoissaan sterilisaatio trendin luomisesta.

Oma isäni oli tasan 70 vuotias kun synnyin ja parempaa isää en olisi voinut saada... Aikaa ja rakkautta riitti, turvattu koti ja taloudellinen tilanne. Isän saatoin haudan lepoon 28 vuotiaana, jolloin itselläni oli jo vaimo/koti/työ ja kaksi lasta, 4 ja 2-vuotiaat. Ei kaduta ettei minulla ollut isovanhempia kuin kaksi, ei harmita että isä ehti nähdä omat lapseni vain heidän ollessaan pieniä, rakkaus ja yhdessäolo oli isäni kanssa sen arvoista.

Mikä sinä olet määrittelemään kuka antaa arvokkaan elämän tänne yhteiskuntaan tai kuka ei... luoja sinua auttakoon valisemallasi tiellä.
 
Ggggg

Iso osa aborteista tehdään jo ns. kypsässä iässä, eiköhän Echo tarkoittanut lähinnä sitä että jos joskus 40veenä on lapsikiintiö täynnä, niin suositeltavaa ois tehdä sterilisaatio tai miehelle vasektomia.
 
  • Tykkää
Reactions: -
Owl
Teille, jotka puollatte aborttia:

Liittyykö teillä siihen häpeää? Miksi?
Jos ei liity, niin voisitteko esim. jossakin tilaisuudessa, jossa käsiteltäisiin intiimiasioita,
"huutaa" tehneesi abortin ja se on oikein, koska se on laissa?
Voitko kuvitella millaisia tunteita tuo herättäisi sinussa/kanssasisarissasi?

Uskon, että abortin "alasajoon" auttaisi laajemmin se, että perheitä tuetaan enemmän(nuori/lapsi kokee jos omassa lapsuudessaan on turvaa ja oppii ihmisarvon tärkeyden), häntä tuettaisiin asioissa, jotka ilmiselvästi tietää itsekin vääriksi, mutta että kokisi oikeudenmukaisuuden tapahtuvan, esim rikoksentekijä saa rangaistuksen->tulisi terve suhtautuminen toimivaan lakiin. Ihmistä ei jätetä yksin.
Uskon nimittäin, että suurin osa "vahinkoaborteista" olisi voitu välttää menemällä ajoissa abortintekijän elämän tueksi.
Se, että hän esim. saa rakkautta vanhemmiltaan, eikä hae hyväksyntää esim.seksillä...
Vaan, että arvostaisi itseään, niin että antaa itseään harkitummin.

Kuinkahan paljon alkoholilla on osuutta asiaan? Hällä väliä asennetta se ainakin kasvattaa.

Se, että lapsi saa jo nuorena itse rakkautta osakseen ja yhteiskunnan tukea, turvaa ja tietoa näistä asioista.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
Skanssen
Niin siis aivan älytöntä moista suositella vain abortin pelossa, voi luoja sentään... leikataan samalla vaikka munat kokonaan pois ja ommellaan reikä umpeen.

Moisella ajattelumallilla minunkaan elämääni, ihanaa perhettäni, ei olisi edes olemassa... kyllä siinä suurin vääryys tehdään. Ihmistä ei ole sitä varten tänne tehty, että itserakkaat yksilöt vain voisi sopivasti omien tarpeittensa mukaan tehdä tuollaisia turhia ja vaarallisia leikkauksia.
 
Niin kun se abortti on niin turvallinen ja tarpeellinen leikkaus? Ehkäisyä jos ei osata käyttää eikä lapsia haluta, niin miksei kannattais tehdä sterilisaatiota? Anna yksikin hyvä syy!
 
Olen abortin ja vapaan valinnan kannalla eikä siihen liity minkäänlaista häpeää. Itselleni on tehty lääkkeellinen keskeytys, raskaus oli tosin suunniteltu ja toivottu ja keskeytyksen syy oli keskeytynyt keskenmeno. Alkion kehitys oli pysähtynyt spontaanisti. Uskon, että suurella osalla aborttia puoltavista ei itsellään ole välttämättä minkäänlaista kokemusta abortista.

Merkittävä osa raskaudenkeskeytyksistä tehdään perheenäideille. Tähän ryhmään ei julkkisten esimerkki ja valistuslaulut taida juuri tehota.
 
Owl
Niin siis aivan älytöntä moista suositella vain abortin pelossa, voi luoja sentään... leikataan samalla vaikka munat kokonaan pois ja ommellaan reikä umpeen.

Moisella ajattelumallilla minunkaan elämääni, ihanaa perhettäni, ei olisi edes olemassa... kyllä siinä suurin vääryys tehdään. Ihmistä ei ole sitä varten tänne tehty, että itserakkaat yksilöt vain voisi sopivasti omien tarpeittensa mukaan tehdä tuollaisia turhia ja vaarallisia leikkauksia.
En kannata vasektomiaa/sterilisaatiota tässä aborttikeskustelussa.
Myös minulta olisi jäänyt perhe perustamatta yhden abortin jälkeen.
Kuitenkin, jos abortti olisi toinen tai kolmas tai useampi..ehkä sitten.
Toisaalta minulla saattaa olla tässä oma lehmä ojassa:rolleyes:
 
Ehkäisyä jos ei osata käyttää eikä lapsia haluta, niin miksei kannattais tehdä sterilisaatiota?
Tungen taas lusikkani tähän soppaan. Mutta kerro minulle, miten kierukkaa käytetään väärin? Tai ehkäisykapselia? Lääkärit eivät suosittele, että näiden kanssa yhdessä käytettäisiin kondomia varoajan sijasta jatkuvasti.

Minä söin pillereitä tarkasti, ja ne olivatkin toimineet moitteettomasti monta vuotta. Ja sitten eräänä kesäpäivänä kuusi vuotta takaperin totesin, että olen niistä huolimatta tukevasti raskaana.
 
ggggg
Olen abortin ja vapaan valinnan kannalla eikä siihen liity minkäänlaista häpeää. Itselleni on tehty lääkkeellinen keskeytys, raskaus oli tosin suunniteltu ja toivottu ja keskeytyksen syy oli keskeytynyt keskenmeno. Alkion kehitys oli pysähtynyt spontaanisti. Uskon, että suurella osalla aborttia puoltavista ei itsellään ole välttämättä minkäänlaista kokemusta abortista.

Merkittävä osa raskaudenkeskeytyksistä tehdään perheenäideille. Tähän ryhmään ei julkkisten esimerkki ja valistuslaulut taida juuri tehota.
Voi helvetti, oikeasti ajattelet että keskeytyneen keskenmenon lääkkeellinen tyhjentäminen on sama kuin abortti? Mulle on kuules tehty kaksi lääkkeellistä tyhjennystä keskeytyneiden keskenmenojen takia, enkä todellakaan ole koskaan tehnyt aborttia.
 
:LOL:
 
En minäkään ole koskaan tehnyt aborttia, mutta silti osaan asettua toisten asemaan ja ymmärtää miksi niitä tehdään.
 
ggggg
Tungen taas lusikkani tähän soppaan. Mutta kerro minulle, miten kierukkaa käytetään väärin? Tai ehkäisykapselia? Lääkärit eivät suosittele, että näiden kanssa yhdessä käytettäisiin kondomia varoajan sijasta jatkuvasti.

Minä söin pillereitä tarkasti, ja ne olivatkin toimineet moitteettomasti monta vuotta. Ja sitten eräänä kesäpäivänä kuusi vuotta takaperin totesin, että olen niistä huolimatta tukevasti raskaana.
Puhuin nyt niistä valopäistä, jotka raskautuu tiheään ehkäisystä huolimatta, eli eivät todellakaan osaa sitä käyttää eikä taida olla edes halua opetella. Astetta tyhmempiä käsittääkseni. Jos hormonaalinen ehkäisy sopii tai kierukka, niin mikä jottei. En vain kuitenkaan ymmärrä, että miksi sterilisaatiosta tehdään joku peikko. Paljon turvallisempaahan se on teetättää, kuin nappailla hormoneja tai pitää vierasesineitä kehossa. Siis jos lapsia ei oikeasti enää halua.
 
Owl
Olen abortin ja vapaan valinnan kannalla eikä siihen liity minkäänlaista häpeää. Itselleni on tehty lääkkeellinen keskeytys, raskaus oli tosin suunniteltu ja toivottu ja keskeytyksen syy oli keskeytynyt keskenmeno. Alkion kehitys oli pysähtynyt spontaanisti. Uskon, että suurella osalla aborttia puoltavista ei itsellään ole välttämättä minkäänlaista kokemusta abortista.

Merkittävä osa raskaudenkeskeytyksistä tehdään perheenäideille. Tähän ryhmään ei julkkisten esimerkki ja valistuslaulut taida juuri tehota.
Eli oliko lapsi jo kuollut? Pahoittelen.

Onko tuo totta, että perheenäideille tehdään suurin osa? Oma kokemukseni on vain lapsettomille sinkuille, toki he ovat sen jälkeen raskautuneet ja perustaneet perheen.

En myöskään usko julkkisten "valituslaulujen" tehoon:whistle:, mutta ehkä se, että alettaisiin laajemmin kannattamaan omaa vastuuta ehkäisyssä...
ehkä liika holtittoman seksin ja draaman ihannointi vaikuttaa myös asiaan. Katsoo sitten TV-sarjoja ja niiden vaikutusta nuorisoon/nuorison käyttäytymiseen.
 
Voi helvetti, oikeasti ajattelet että keskeytyneen keskenmenon lääkkeellinen tyhjentäminen on sama kuin abortti? Mulle on kuules tehty kaksi lääkkeellistä tyhjennystä keskeytyneiden keskenmenojen takia, enkä todellakaan ole koskaan tehnyt aborttia.
Mitä sinä kiroilet ja lämpiät siellä? Vastasin Owl:n abortin puolustajille esitettyyn kysymykseen siitä, liittyykö puoltavaan kantaan jonkinlaista häpeää. En koe tehneeni aborttia, kuten et sinäkään koe.
 
Puhuin nyt niistä valopäistä, jotka raskautuu tiheään ehkäisystä huolimatta, eli eivät todellakaan osaa sitä käyttää eikä taida olla edes halua opetella. Astetta tyhmempiä käsittääkseni. Jos hormonaalinen ehkäisy sopii tai kierukka, niin mikä jottei. En vain kuitenkaan ymmärrä, että miksi sterilisaatiosta tehdään joku peikko. Paljon turvallisempaahan se on teetättää, kuin nappailla hormoneja tai pitää vierasesineitä kehossa. Siis jos lapsia ei oikeasti enää halua.
Eli siis ymmärrät ne abortit, joissa oikein käytettynäkin ehkäisy on pettänyt? :D
 
Teille, jotka puollatte aborttia:

Liittyykö teillä siihen häpeää? Miksi?
Jos ei liity, niin voisitteko esim. jossakin tilaisuudessa, jossa käsiteltäisiin intiimiasioita,
"huutaa" tehneesi abortin ja se on oikein, koska se on laissa?
Voitko kuvitella millaisia tunteita tuo herättäisi sinussa/kanssasisarissasi?
En ole koskaan tehnyt aborttia. Periaatteessa voisin jossain tilanteessa sanoa tehneeni niin. Esim. jos olisin joidenkin uskovaisten seurassa ja he alkaisivat kauheasti paasata miten abortin tekijät ovat pahoja murhaajia. Voisin silloni sanoa tehneeni itse abortin, esim. jos tietäisin että huoneessa on joku, joka on oikeasti tehnyt. Saattaisin tietysti jäädä kiinni valheesta, mutta ei se varmaan haittaa. Eli ei, aborttiin ei liity häpeää. Tosin en mielelläni valehtelisi asiasta, koska se voi tuntua jostain abortin vastentahtoisesti tehneestä (esim. jos oma tai lapsen terveys on vaatinut sitä tms) loukkaavalta.

Mutta en silti huutaisi, vaan puhuisin rauhallisesti. Huutajat vaikuttavat tasapainottomilta.
 
Yhteistyössä