Keräättekö lapsillenne muistolaatikkoa tms.?

  • Viestiketjun aloittaja "säästäjä"
  • Ensimmäinen viesti
"säästäjä"
Jos niin mitä olette säästäneet sinne? Jospa tuli itellekkin lisäajatusta mitä säästää :) Millaseen lootaan ootte keränneet?

Meillä esikonen on nyt reilu 4v ja kuopus muutaman kk:n, erisukupuolta. Nyt olen käynyt esikoisen säästettyjä vaatteita läpi ja lajitellut mitä ei vauvalla tod. näk. käytetä. Haluaisi säästää kaiken! Mutta järki sanoo että reilulla kädellä kiertoon ja jokuset tärkeimmät säästöön :)
 
"Rauni"
Olen itsekin miettinyt, että muistolaatikko olisi kiva, mutta vielä en ole sitä varsinaisesti tehnyt. Ottanut muuten vain piirustuksia jne. talteen. Vaatteista olen kuullut, että sellaiset kannattaisi säästää, jotka ovat olleet kuvissa päällä. Kun sitten lapset vanhempana katsovat kuvia, saattavat alkaa kaipailemaan juuri niitä vaatteita itsekin. :)
 
vierass
En varsinaisia muistolaatikoita, mutta jokaiselta olen laittanut talteen muutaman juuri häneen liittyvän vaatekappaleen ensimmäisten vuosien ajalta. Ja miedän kuopus täytti jo 11 v, esikoinen on kohta 18 v.
 
wer
Lapseni ovat 3 ja 6 ja molemmille olen kerännyt muistoja talteen. Laatikkoina on (muuhun sisustukseen) sopivat kannelliset kovapahviset laatikot, joita säilytän näkyvillä. Laatikoissa on onnittelukortteja syntymisen johdosta, synttärikortteja menneiltä synttäreiltä, pikkulahjoja juhlapäiviltä (eivät ole leluja vaan muistoja), poikkeuksellisen ihania vauvaleluja taitaa olla pari ja muutama erityisen ihana askartelu tai piirros. Omassa jemmassa on molempien poikien sairaalastakotiutumisvaatteet, aivan järjettömän ihanat collegepuvut kokoa 50cm. :)
 
Kortteja on säästelty, Kulta-aika lapsuuden -kirjoja täytelty ja esikoinen sai kuusivuotislahjaksi alumiinisen ison salkun, jonne saa kerätä "aarteita". Sinne on päätynyt ulkomaanreissuilta kiviä ja simpukankuoria, piirustuksia ja muita syystä tai kolmannesta rakkaita esineitä. Olen vauva-ajalta myös säästellyt sitä sun tätä, mitä lapset saavat sitten joskus kun lähtevät kotoa tai lisääntyvät, katsotaan miten tulevaisuus menee.
 
"mei"
Kerään!
Aloitan sanomalehdistä lapsen syntymäpäivänä (mukava vanhempana katsoa mitä on synttäripäivänä tapahtunut :D ).
Vauvakirjoja täytän peräti 3 kpl, yksi molemmille vanhemmille ja yksi lapselle itselleen.
vaatteita myös esim. vauvana käytetty joku erikoisempi potkupuku. Kouluaikojen piirrustuksia ym. neuvolakortit, paperit synnytyssairaalasta jne,.,,
 
"minttu"
Vaatteita, joitain leluja, ehkä syntymävuoden äippäpakkauksen makuupussi ja vaatetta vaikken niitä silloin ottanut....
Piirustuksia, synttärikortteja ja vauvakirja on myös tallessa.
Otin ensin lahjaksi saatuja, perintövaatteita ja valokuvissa olevia talteen. Äkkiä tulee paljon, kun haluaa muitakin kuin vauvavaatteita. Joten toisen synnyttyä otin osan taas käyttöön.
 
Lehti päivänä jolloin lapsi on syntynyt,kortit,sairaalaranneke yms,vaatteet jotka on ristiäisissä olleet päällä samaten 1v kuvan vaatteet,ensikengät,paita joka on ollut ensimmäisenä koulupäivänä päällä,olen ykkönen lippis..nuo nyt ainakin on tähän mennessä tullut laitettua syrjään
 
Muistoja
Synnyinpäivän sanomalehdet, sairaalarannekkeet, muistoesineet, kastevettä, joitain erityisiä vaatteita, onnittelukortit, askarteluja ja piirrustuksia, lippusia ja lappusia joilla on joku merkitys, neuvolakortit. Vauvakirjaa ja valokuvakirjaa vielä täytän erikseen.
 
alottaja
Lapseni ovat 3 ja 6 ja molemmille olen kerännyt muistoja talteen. Laatikkoina on (muuhun sisustukseen) sopivat kannelliset kovapahviset laatikot, joita säilytän näkyvillä. Laatikoissa on onnittelukortteja syntymisen johdosta, synttärikortteja menneiltä synttäreiltä, pikkulahjoja juhlapäiviltä (eivät ole leluja vaan muistoja), poikkeuksellisen ihania vauvaleluja taitaa olla pari ja muutama erityisen ihana askartelu tai piirros. Omassa jemmassa on molempien poikien sairaalastakotiutumisvaatteet, aivan järjettömän ihanat collegepuvut kokoa 50cm. :)
Hei hyvä idea toi kannellinen nätti laatikko, taidan just tietää mitä tarkoitat :) Mietin että äippakkauksen on ehkä kuitenki turhan iso vain niille rakkaimmille muistoille ja kohlo säilyttää. Kiva kuitenki et olisi muualla kun jossain tallin vintillä jemmassa ;)
 
alottaja
Miten muuten noin yleisesti säilytätte kortteja? Joulukortteja, omia synttäri- ym.kortteja?
Entäs lapsen?

Mä oon säästänyt itsetehdyt kortit ja jos niissä on muutakin kirjoitettua tekstiä kun "Onnea! t.Martta ja Viljo"

4v:ltä on vielä joka ikinen kortti tallessa, mutta en tiedä kuinka pitkään siinäkään on järkeä, kun aina on kuitenki samoilta ihmisiltä ne kortit :D Muistoja toki, mutta mutta..
 
"Heissan"
[QUOTE="mei";30094044]Kerään!
Aloitan sanomalehdistä lapsen syntymäpäivänä (mukava vanhempana katsoa mitä on synttäripäivänä tapahtunut :D ).
Vauvakirjoja täytän peräti 3 kpl, yksi molemmille vanhemmille ja yksi lapselle itselleen.
vaatteita myös esim. vauvana käytetty joku erikoisempi potkupuku. Kouluaikojen piirrustuksia ym. neuvolakortit, paperit synnytyssairaalasta jne,.,,[/QUOTE


Syntymäpäivän lehti sisältää edellisen päivän uutisia, oisko ollut parempi seuraavan päivän lehti.
 
Ensitutti, syntymäpäivän sanomalehti mun kotipaikkakunnalta, synnäriranneke ja kortti. Nimiäiskorteista laitoin yhden kappaleen muistoks, ensimmäisen vaatekokonaisuuden minkä ostin.. oiskohan vielä muuta?

Laitan vain asioita, jotka on olleet jollain tapaa merkityksellisiä tai ensimmäisiä asioita hänen elämässään. Tällä hetkellä laatikkona toimii vanha postin laatikko.
 
alottaja
Saako netistä etsittyä uutisia tietyltä päivältä vuosien takaa? Joskus koitin mutten oikee onnistunut, tai ei tullut sellasta mitä ois voinut tulostaa vaan videoita..

Vauvakirjassa on kohta "uutisia syntymäni ajoilta" ;)
 

Yhteistyössä