Otatko tuttavia yökylään?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Kyllästynyt"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

"Kyllästynyt"

Vieras
Miten suhtaudut tuttaviin, jotka haluavat majoittua asunnossasi? Itselläni alkaa tällä hetkellä olla yhden ulkomailla asuvan pariskunnan kanssa mitta täynnä. Tänään tuli taas pyyntö, voivatko asua meillä muutaman päivän tullessaan Suomeen? No eipä siinä mitään, mutta siinähän menee sitten käytännössä koko viikko, kun ensin pitää siivota ja käydä kaupassa, ja sitten kun vieraat ovat lähteneet niin siivota paikat. Kaiken lisäksi kaikilla edellisillä vierailuilla (viimeisin noin kuukausi sitten) ovat odottaneet täysihoitoa. Paikalle tullaan tyhjin käsin ja nälkäisenä. Siinä sitten pitäisi olla laittamassa ruokaa ja tarjoilemassa juotavaa. Lisäksi odottavat, että majoitukseen sisältyvät pyyhkeet, shampoot ym. hygieniatuotteet. Viimeksi ko. pariskunnan muutaman päivän vierailu tuli maksamaan meille melkein pitkälti yli sata euroa. Tuntuu siltä, että käyttävät asuntoamme hotellina.

Ymmärtäisin asian paremmin, jos vastavuoroisesti vierailisimme heillä. Tilanne on kuitenkin se, että ko. lapsettomalla parilla on sen verran pieni asunto, ettei meidän kolmihenkinen perhe mahdu sinne yökylään. Ne pari kertaa, mitä olemme heidän kotikaupungissaan vierailleet, olemme siis asuneet hotellissa. Varmaan omaa tyhmyyttä, kun en ole osannut sanoa "ei". Nyt kun tämä majoitusjärjestely on jatkunut jo jonkin aikaa, on entistä hankalampaa laittaa sille stoppia. Miten voisi hienotunteisesti vihjaista, että hotellejakin on olemassa?
 
Meille ei nyt sovi mutta tuossa xx matkan päässä on pari ihan kivaa ja edullistakin hotellia/majoituspaikkaa

- joko ei vaan sovi tai selität vatsataudista/rokosta tms jos et muuten kehtaa. Vatsa möyrii tms
 
[QUOTE="näin on";30059257]Tai sitten vaan ystävällisesti ilmoitat että sopii, jos tuovat omat eväät, kokkaavat itse ja siivoavat jälkensä. Suoruus kunniaan.[/QUOTE]
Toi on niin totta, että pitäis sanoa suoraan eikä valittaa takanapäin. Mutta miten se onkin niin hankalaa...:/ Kun olis alusta lähtien toiminut noin, niin ei olis tällaista ongelmaa. Mutta kun mekin lähdettiin siihen, että "onpas kiva kun tuutte käymään Suomessa", "tottakai meillä voi yöpyä", "tässä on pyyhkeet"... Ja tietysti vielä ensimmäisillä kerroilla ihan mielelläni kokkailin suomiherkkuja ja tarjoilimme palanpainikkeeksi aperitiivit ja viinit. Eli omaa syytä.
 
Sittenhän se onkin helppo käydä useasti, jos asuminen lomapaikassa ei maksa mitään. Vitsi, kun mä en tajua näitä vieraita, jotka edes kehtaa tulla kaksin käsin ja odottaa palvelua. Tietysti sitä mielellään laittaa kerran tai kaksi, joten turha sun on itseäsi syyttää. Ehkä kieltäytymisestä seuraa hetki hiljaiseloa väleihinne, mutta anna seurata. Mä en kyllä viittisi oman väen lisäksi kuukauden välein majoittaa tuttavia. Vai olenko mä vain laiska? Ehkä sitäkin. Mutta ap tässä asiassa mun mielestä valkoiset valheetkin on ok.

Onko kyseessä sukulaisia vai ihan tuttavia?
 
[QUOTE="Kyllästynyt";30059302]Nii... Tuota hotellia en sitten millään kehtaisi ehdottaa, kun valittelevat aina, kuinka kallista se on jo muutenkin tulla Suomeen. Valkoista valhetta vatsataudista voisi ajatella, mutta sehän poistaa tämän ongelman vain kertaluonteisesti. Mitäs sitten seuraavalla kerralla... Miks mun pitää olla tällainen mamis.[/QUOTE]

Miksi huolehdit heidän rahatilanteestaan? Kallista tulla Suomeen? Miten olisi säästäminen.
 
Sittenhän se onkin helppo käydä useasti, jos asuminen lomapaikassa ei maksa mitään. Vitsi, kun mä en tajua näitä vieraita, jotka edes kehtaa tulla kaksin käsin ja odottaa palvelua. Tietysti sitä mielellään laittaa kerran tai kaksi, joten turha sun on itseäsi syyttää. Ehkä kieltäytymisestä seuraa hetki hiljaiseloa väleihinne, mutta anna seurata. Mä en kyllä viittisi oman väen lisäksi kuukauden välein majoittaa tuttavia. Vai olenko mä vain laiska? Ehkä sitäkin. Mutta ap tässä asiassa mun mielestä valkoiset valheetkin on ok.

Onko kyseessä sukulaisia vai ihan tuttavia?

Ihan tuttavia ovat. Tosin ko. nainen on lapsuudenystäväni, jonka kanssa on jaettu vuosien mittaan ilot ja surut. Pahus, kun pelkään, että välit menee, jos olen avoin... Kerran vuoteen voisin majoittaa ja passata, mutta kun tämä alkaa nyt olla liian usein toistuvaa. En myöskään oikein ymmärrä sitä, kun samalla reissulla sitten kuitenkin näkevät muita kavereita ja sukulaisia, mutta meidän luo ollaan tulossa yöpymään, kun muilla ei kuulemma ole "tilaa" majoittaa. Me sitten ollaan aina ne vierailupäivät passissa, että mikä pariskunnan aikataulu on ja joudutaan suunnittelemaan meidän menot sen mukaan. Viimeksi yritin vähän vihjailla, että rahat on vähän tiukilla, kun oon nyt kotihoidon tuella, mutta eivät silti tarjoutuneet osallistumaan ruokakuluihin. Kai mun täytyy nyt noihin valkoisiin valheisiin turvautua parilla seuraavalla kerralla, jos vaikka sillä tavalla "vinkki" menisi perille.
 
Liian hyvä palvelu taas kerran. Patja nurkkaan, talo elää ihan omalla tavallaan, vieraat kulkekoot ja syökööt miten haluavat...

Itse en kyllä viitsisi yökylään majoittaa tuttavia monta kertaa vuodessa. Sanoisin varmaan ihan että sorry mutta tuolloin (suunniteltuna ajankohtana) meillä on muuta häslinkiä eli ei meille silloin sovi. Ja se muu häslinki voi olla vaikka muita yökyläläisiä, itellä tai miehellä tentti ja tarvitsee lukurauhan, keittiössä remontti tai kylppärissä vesivahinko. Tai olet itse muualla... Jos taas kyläilijät kyselevät päivien perään jo lentoja varatessaan, sanoisin että meille ei sovi koko syksynä eikä talvena, täytyy katsella sitten vuoden päästä...

Jos ne nyt ovat tulossa niin ÄLÄ PASSAA! Vieraat hommiin eikä olla liian mukavia isäntiä...
 
Minusta nyt sanotte vain että teillä ei ole tilaa ihan kuten muutkin tuntuvat sanovan. Ei heillä ole mitään sanomista ja jos joka tapauksessa tunkevat teille ovesta sisään niin sanotte ettei teillä ole tilaa eikä rahaa ruokkia ja annatte olla omillaan. Pakkohan tuohon on stoppi tehdä.
 
Voisko niitten muitten kavereiden kanssa jutella asiasta? Jos voisivat majoittaa, nyt ovat tuudittautuneet siihen että sinä ehtoisana emäntänä passaat. Jos saisit sovittua että ens kerralla voivat kysyä vaikka Saaralta, Saara ottais kotiinsa mutta tyylillä talo elää tavallaan ja
vieras tulee ajallaan. Näin kun jatkaisitte vuoroperiaatteella niin keneellekään ei kävis rankaks ja teillä ois kivaa. Lisäks vieraat huomais että ette halua olla täysihoitoloita, majoitatte kyllä, makaronilaatikkoa voi tarjota, mut kotitöissä pitää auttaa.
 
Tästä muistuukin miehen veli tyttöystävineen mieleen, olivat tulossa yhdeksi yöksi viikonloppuna , mutta oli niin kivaa että jäivät toiseksikin... lähtöpäivämäärä oli epäselvä. Meiilä oli arkisin töitä, pieni plavelutason alennus toimi :)
 
Voisko niitten muitten kavereiden kanssa jutella asiasta? Jos voisivat majoittaa, nyt ovat tuudittautuneet siihen että sinä ehtoisana emäntänä passaat. Jos saisit sovittua että ens kerralla voivat kysyä vaikka Saaralta, Saara ottais kotiinsa mutta tyylillä talo elää tavallaan ja
vieras tulee ajallaan. Näin kun jatkaisitte vuoroperiaatteella niin keneellekään ei kävis rankaks ja teillä ois kivaa. Lisäks vieraat huomais että ette halua olla täysihoitoloita, majoitatte kyllä, makaronilaatikkoa voi tarjota, mut kotitöissä pitää auttaa.

Vois olla ideaa jutella näiden muiden kanssa, jotka tunnemme. Tosin asuvat oikeesti aika ahtaasti ja kauempana keskustasta kuin me. Ehkä mun täytyy myös miettiä sitä "palvelutason" alentamista - viiden tähden hotellista yhden tähden murjuksi.
 
Se ahtaus ja kauempana asuminen vois olla hyväkin juttu. Taksihan kulkee jos on valmis maksamaan ja nukuttava on samaan aikaan talonväen kanssa. Tosin nyt nää vieraat todennäköisesti luulevat että majoitatte mielellämme ja odotatte seuraavaa vierailua innolla. En voi moittia Sinua, olen itse aivan samanlainen nössö :).
 
Viimeksi muokattu:
Ymmärtäisin ton jos he tulisivat nimenomaisesti tapaamaan teitä. Tää nyt ei ole ihan vertailukelpoista mutta läheinen sukulaiseni asuu toisessa maassa ja yleisesti tapaamisten suhteen"sopimus" on mennyt niin, että se kumpi tulee toisen luokse, maksaa omat lentonsa. Vastaavasti majoittaja tarjoaa ilmaisen majotuksen ja ruoat. Tällä mallilla tapaamisen kulut menevät suurin piirtein puoliksi, tai no itseasiassa majotuksen tarjoaja selvii paljon halvemmalla kuin lentävä osapuoli.
 
Se ahtaus ja kauempana asuminen vois olla hyväkin juttu. Taksihan kulkee jos on valmis maksamaan ja nukuttava on samaan aikaan talonväen kanssa. Tosin nyt nää vieraat todennäköisesti luulevat että majoitatte mielellämme ja odotatte seuraavaa vierailua innolla. En voi moittia Sinua, olen itse aivan samanlainen nössö :).
Sehän tässä just on, että vilpittömästi uskon heidän ajattelevan, että tuskin maltamme odottaa heidän seuraavaa vierailuaan. Eli en oikein voi heitäkään syyttää ajattelemattomuudesta. Oon just sellainen nössykkä, että sitten kun tulevat, sanon että ihanaa nähdä. Tavallaan se onkin ihanaa nähdä, koska kyseessä on vanha hyvä ystävä, mutta sitten on tämä kolikon toinen puoli. Kun ystäväni vielä asui Suomessa, oli paljon helpompi kertoa avoimesti, mistä tykkäsi ja mistä ei - silloin olimmekin käytännössä tekemisissä päivittäin. Nyt kun nähdään kuitenkin harvemmin ja mulla on perhe, on viestintäkulttuurimme jotenkin muuttunut. Tavallaan kai kaipaan sitä lapsuuden ja nuoruuden kaveria, jonka kanssa katsoimme yhdessä leffoja aamuun enkä tästä syystä saa sanottua, että vierailuista on tullut jo pieni taakka. Yritän tulevaisuudessa kannustaa heitä miettimään myös muita majapaikkoja.
 
[QUOTE="jemina";30059777]Ymmärtäisin ton jos he tulisivat nimenomaisesti tapaamaan teitä. Tää nyt ei ole ihan vertailukelpoista mutta läheinen sukulaiseni asuu toisessa maassa ja yleisesti tapaamisten suhteen"sopimus" on mennyt niin, että se kumpi tulee toisen luokse, maksaa omat lentonsa. Vastaavasti majoittaja tarjoaa ilmaisen majotuksen ja ruoat. Tällä mallilla tapaamisen kulut menevät suurin piirtein puoliksi, tai no itseasiassa majotuksen tarjoaja selvii paljon halvemmalla kuin lentävä osapuoli.[/QUOTE]

Sun viestistä varmaankin oli hirveesti hyötyä kun ap sanoi ettei heidän oma kolmihenkinen perhe majoitu koskaan matkan aikana näillä tuttavilla. Urpo.
 
[QUOTE="huoh";30059829]Sun viestistä varmaankin oli hirveesti hyötyä kun ap sanoi ettei heidän oma kolmihenkinen perhe majoitu koskaan matkan aikana näillä tuttavilla. Urpo.[/QUOTE]

Voi huoh. Vaikutat kaikinpuolin kivalta tyypiltä :D

Tarkotin vaan huomauttaa, että ei toi tuttavapariskunta varmaan ihan siipeilemään ole tullut. Voi olla että he ajattelevat vähän samoin kuin minä, että tapaamisen kustannukset kokonaisuudessaan voidaan jakaa. Lennot yleensä maksaat aika paljon joten on kiva että vastaanottava osapuoli osallistuu myös kustannuksiin muutenkin kuin omalta osaltaan.

Tämä tietty pätee vaan tapauksissa jossa ollaan nimenomaan tultu Suomeen ap:n takia, ja vietetään hänen perheensä kanssa runsaasti aikaa eikä tulla ja mennä niinkuin hotellissa.
 
Sanot vieraille ajoissa, että hitsi, kun olis tosi ihana saada teidät taas kylään, mutta meidän talous ei kestä tällä hetkellä ylimääräsiä ruokakuluja. Josko tajuaisivat siitä.
 
Mä laittaisin heikompaa ruokaa, sanoisin et nyt on rahat tosi tiukilla. Plus en odottelisi toisen menojen mukaan, vaan touhuisin omiani. Pyytäisin myös suoraan tulemaan kaupan kautta, koska oikeasti ei ole sapuskaa muuten kaikille!
 
[QUOTE="jemina";30059940]Voi huoh. Vaikutat kaikinpuolin kivalta tyypiltä :D

Tarkotin vaan huomauttaa, että ei toi tuttavapariskunta varmaan ihan siipeilemään ole tullut. Voi olla että he ajattelevat vähän samoin kuin minä, että tapaamisen kustannukset kokonaisuudessaan voidaan jakaa. Lennot yleensä maksaat aika paljon joten on kiva että vastaanottava osapuoli osallistuu myös kustannuksiin muutenkin kuin omalta osaltaan.

Tämä tietty pätee vaan tapauksissa jossa ollaan nimenomaan tultu Suomeen ap:n takia, ja vietetään hänen perheensä kanssa runsaasti aikaa eikä tulla ja mennä niinkuin hotellissa.[/QUOTE]

Siis osaatko sä lukea ollenkaan?? Kun ap sanoi että yhtä pasaamista vaan, vieraat ei anna takas yhtään mitään. Vittu sä olet kyllä tyhmä muija. Hienoa että voit sanoa mun vaikuttavan "kaikinpuolin" kivalta tyypiltä yhden vitun viestin jälkeen.
 

Yhteistyössä