Olen tosi masentunut siitä, minkälainen maine mulla on kotikaupungissani (mustattu)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Leena.
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
L

Leena.

Vieras
Lapsuus ja nuoruus oli todella vaikea, ikävä uusperhekuvio, isäpuoli ja hänen suku suorastaan inhosivat minua. Jouduin jo alakouluaikana kuulemaan äpärää ym. kauheuksia. Kun kasvoin "rumasta ankanpoikasesta joutseneksi", tietty porukka otti asiakseen maineeni mustaamisen. Ts. ilman ensimmäistäkään seksuaalikokemusta minut olit leimattu huoraksi kotikaupungissani. Lähdin lukion jälkeen pois. Nyt 3-kymppisenä asun täällä taas, miehen (ja myös omien) työkuvioiden vuoksi. Tällä hetkellä kun töitä ei oikein tahdo mistään saada niin siellä on asuttava missä niitä on. Lisäksi ainoa sukulaiseni, äitini, asuu täällä. Sydän särkyisi jos joutuisin riistämään lapsilta rakastavan mummin..

Tässä kaupungissa asuu noin 50 000 ihmistä. Tuntuu, että joka kerta kun löydän jotain uutta ja mielenkiintoista, vaikka uusia tuttavuuksia ja mahdollisia ystäviä, niin joku vanha tuttu ystävällisesti juoruaa mitä minusta on joskus puhuttu (valehdeltu). Ja menetän taas kaiken. Nytkin kävi niin, löysin uuden harrastuksen ja kivan harrastusporukan ja totta kai niissä piireissä oli myös entinen koulu"kaveri". Huomasin viime kerralla uusien tuttavuuksieni asennemuutoksen. SE ILME kun näkee toisen naamasta, että ahaa, hänelle on juoruttu. Olen niin masentunut, mietin eilen illalla itkien, että onko mun pakko muuttaa täältä? Enkö ikinä saa olla ja elää rauhassa tässä kaupungissa?

Olisko kenelläkään kannustuksen sanoja tai ratkaisuehdotuksia? Olen oikeasti aika loppu ja yksin asian kanssa..
 
Olen melko varma, että kuvittelet kaiken.
Ei kukaan oikeesti jaksa juoruta eteenpäin 15v takaisia asioita, paitsi jos olisi jostain vakavasta asiasta kyse. Eikä kukaan täyspäinen ainakaan anna vanhojen lutka-juorujen haitata uudessa kaverisuhteessa.
 
Mitä sitten nuorena teit, käyttäydyitkö provosoivasti?

Vaikka kenen tahansa aikuisen tulisi tajuta että nuoruussekoilut kuuluu nuoruuteen, eihän ketään aikuista voi arvioida nuoruuden perusteella koska lähes jokainen törttöilee nuorena.

Ja ei tervejärkiset sukulaiset hauku äpäräksi tai huoraksi, ei edes 15 vuotta sitten. Sairasta on tuo suku ollut.
Olisiko niin että olet noilta ajoilta herkistynyt liikaa rekisteröimään ympäristöstäsi merkit jotka sun mielestä voisi kieliä muiden ivaamisesta, vaikka uusissa kuvioissa sitä ivallisuutta ei oisikaan?
 
Viimeksi muokattu:
[QUOTE="Taku";30039612]Olen melko varma, että kuvittelet kaiken.
Ei kukaan oikeesti jaksa juoruta eteenpäin 15v takaisia asioita, paitsi jos olisi jostain vakavasta asiasta kyse. Eikä kukaan täyspäinen ainakaan anna vanhojen lutka-juorujen haitata uudessa kaverisuhteessa.[/QUOTE]

Et ole tainnut voimakasta juoruakkaa tavatakaan.
 
Tuon takia minä en muuta pieneen syntymä kaupunkiini ikinä :(
Minusta liikkui mitä hurjempia huhuja, ja kaikki siksi kun ihmiset olivat kateellisia, luulivat vanhemmillani oleva rahaa ja kun minä en oikeasti mennyt mukaan en varastamisiin,
en juonut viikonloppuisin tai palelluttanut itseäni pikku pikku mekossa paikallisella lihatiskillä tarjoten itseäni kenelle tahansa (kauppojen edustat ) ;) terkkuja vaan tutuille jos nyt tunnistitte :D
En kyöskään vetänyt sitä röökiä kuten siihen aikaan sitä sai jo 15v ostaa ja polttaa, kokeilin kerran ja siihen jä ja mamikseksi haukuttiin ja lopulta saatoin näön vuoksi sen käteeni ottaa mutta imutellut en ja sekin nopeaan huomattiin ja taas hakuttiin.

Kai se kuuluu niin vahvasti jokaisen nuoren elämään kunnon kännit tupakanpoltto ja näpistely kaupoista että näitä kun et tee sinun maineesi oikeasti mustataan ja kunnolla.

T. se tyttö joka on kuulemma aina kännissä vedän tupakkaa varastan ja olen vielä huorakin kun annan kaikille eli täysi hulttio.
Mikä pahinta muutama sukulainenkin sitten uskoi nämä ja vielä tänä päivänäkin ihmettelee miten ihmeessä olen elämäni suunnan saanut käännettyä ja olen kunnollinen ja minulta ei ole edes lapsi huostaanotettu.

Nimimerkillä 2 seksikokemusta pitkän seurustelun jälkeen kunnes löysin aviomieheni likemmä 30vuotiaana ;)
 
Mitä sitten nuorena teit, käyttäydyitkö provosoivasti?

Vaikka kenen tahansa aikuisen tulisi tajuta että nuoruussekoilut kuuluu nuoruuteen, eihän ketään aikuista voi arvioida nuoruuden perusteella koska lähes jokainen törttöilee nuorena.

Ja ei tervejärkiset sukulaiset hauku äpäräksi tai huoraksi, ei edes 15 vuotta sitten. Sairasta on tuo suku ollut.
Olisiko niin että olet noilta ajoilta herkistynyt liikaa rekisteröimään ympäristöstäsi merkit jotka sun mielestä voisi kieliä muiden ivaamisesta, vaikka uusissa kuvioissa sitä ivallisuutta ei oisikaan?

En todellakaan käyttäytynyt, päinvastoin, olin ujohko, arka ja minusta kyllä näki sen päälle päin. Jossain vaiheessa (teini-iässä) kaveriporukassa oli ns. pahiksia, ehkä se oli jotain kompensointiyritystä omien voimattomuuden tunteiden kanssa.

Ei minun sukulaiset herjanneet äpäräksi, koulussa se tapahtui. Vaikka kyllähän isän sukukin puhui ala-arvoisesti ja ilkeasti. Ihan suututtaa kun nyt mietin nuoren tytön kasvutaistelua siinä ympäristössä, ei kyllä kukaan pätkääkään ajatellut miten nuori tyttö kokee itsensä tuommoisen kohtelun jälkeen. Eipä siinä hirveästi itseä osannut puolistaa.

Saattaa olla, että tulkitsen liikaa. Mutta kyllähän sen näkee ja tuntee jos toisen käytös muuttuu, sen varmasti tiedät itsekin?
 
Juu mut jos sä ajattelet nykytilannetta ja nykyihmisiä, niin jokainenhan lentää kukasta kukkaan ja äpärä-sanaa ei käytä enää kukaan uusperheiden määrän takia. Jos joku kertoo susta että olit nuorena horo (vaikket ollut) niin eihän ketään kiinnosta, kun joka puolella seksuaalisuus on vapautunut.

Jos mä olisin kuten sä, niin miettisin omaa itseäni. Joudutko helposti kiusatuksi käytökseni (arkuus, pelko?) takia, olenko liian varautunut jne? Sitten tekisin sen että jos pelkäisin että mua pidetään jakorasiana (asia mitä naiset ei taida ees pelätä) niin käyttäytyisin ja pukeutuisin päinvastaisella tavalla, eli tylsät caprit ja tunika päälle, hillitty meikki, puhe suuntautuu usein lapsiin ja siihen kuinka mahdottoman paljon oletkaan taas tehnyt kotiaskareita lastesi kanssa. ;)

Eli korostettuna mammatyyliä. Mutta en usko että sulla edes on kyse tuosta seksijutusta, vaan muutoin alttiudesta joutua ylipäätään kiusatuksi.
 
Yhteistyössä