Jatkuva keinuttava huimaus ja pahoinvointi. Töissä käynti ei enää onnistu...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "epätoivoinen"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

"epätoivoinen"

Vieras
Niin p.....a mieli. Kärsin jatkuvasta keinutuksen tunteesta pääni sisällä ja kehossani, liike tuntuu edestakaisena tai sivuttaisena. Välillä tulee myös pudotuksen tunne ja sellainen, että päätäni vedettäisiin taaksepäin/ sivulle. Mieheni mainitsi jo, että keinutuksen huomaa ulospäinkin. Huojun siis. Nyt lisäksi tullut kahden kerran järkyttävä keinutukseen liittyvä pahoinvointi, oksennus meinaa tulla. Nyt lähdin töistä kotiin, en enää pysty olla. Keinutus näkyy myös ulospäin, mikä on sosiaalisesti melko ahdistavaa. Silmät kiinni en pysty olla ollenkaan.

Edellinen tällainen jakso minulla oli vuodenvaihteessa, silloin lääkäri diagnosoi "tension niskan" ja määräsi lihasrelaksantteja ja pahoinvointilääkettä. Lihakset eivät kuit. olleet eivätkä ole jumissa yhtään! En usko tuohon lääkärin diagnoosiin yhtään. Lihakset ovat kädellekin aivan pehmeät, eikä niskaa säre yhtään.

Lisänä liuta neurologisia oireita (työskentelen terveydenhuollon kuntoutuksessa) mm. toispuoleista pistelyä, käsien koordinaation ongelmaa (kahmaisen usein tyhjää), tuntohäiriöitä (muurahaiset kävelevät ihon alla), jalkapohjissa tuntuu kuuma vesi, puutumisia.

Lääkäri puoli kolmen aikaa... Onko täällä jollain kokemusta tällaisesta kamaluudesta? Olen hyvin väsynyt varsinkin jatkuvasta keinutuksesta ja huojumisesta...
 
Mulla on samaa ja olisi kiva jos joku keksisi mitä tämä on. Mulla löydetty sjögrenin syndrooma,meierin tauti ja rytmihäiriöitäkin on paljon mutta lääkärit on kyllä aika ihmeissään eikä keksi mitään järkevää lääkitystäkään.
 
Aivojen MRI 1,5v sitten pudas, tosin nopeasti sinne niitä muutoksia tulee, jos on tullakseen. Olis "ihanaa", jos tää olis vain korvaperäistä. Saa nyt nähdä, mitä lääkäri tekee ja sanoo. En vaan pysty enää olla ylipäätänsä, jokainen hetki on pinnistelyä ja suorittamista. Ainut, missä on hyvä olla, on joku liikenneväline, siinä se kehossa tuntuva liike eliminoi keinutuksen. Kohta ajelen päivät autolla sitten varmaan... Onko muilla kokemusta tällaisesta?
 
[QUOTE="epätoivoinen";29869162]Aivojen MRI 1,5v sitten pudas, tosin nopeasti sinne niitä muutoksia tulee, jos on tullakseen. Olis "ihanaa", jos tää olis vain korvaperäistä. Saa nyt nähdä, mitä lääkäri tekee ja sanoo. En vaan pysty enää olla ylipäätänsä, jokainen hetki on pinnistelyä ja suorittamista. Ainut, missä on hyvä olla, on joku liikenneväline, siinä se kehossa tuntuva liike eliminoi keinutuksen. Kohta ajelen päivät autolla sitten varmaan... Onko muilla kokemusta tällaisesta?[/QUOTE]

Mulla on ja siitähän on palstallakin vittuiltu vaikka kuinka, mua ei yleensä autossa huimaa, tosin nykyään on alkanut huimaamaan oikealle puolelle siellä korvassa tuntuu jotain painetta ja laivassa mua ei yhteen aikaan huimannut lainkaan mutta enää sekään ei oikein tehoa.
 
Sulla on vähän liikaa kaikkea. Ehkä se ittuilu johtuu siitä. Sulta puuttuu vain Kiinan keisari kummisetänä.
 
[QUOTE="epätoivoinen";29869187]Aivokasvain .... ihanaa (sarkasmia)! Voiko aivokasvaimen oireet olla useamman kuukauden poissa ja sitten aplata (keinutus)?[/QUOTE]

Voi. Ja toisin kuin usein luullaan, aivokasvaimen ensiaikojen oire ei useinkaan ole päänsärky vaan sen kohdalla puhutaan jo pitkälle edenneestä (usein jo metasoituneestakin) kasvaimesta.
 
[QUOTE="epätoivoinen";29869187]Aivokasvain .... ihanaa (sarkasmia)! Voiko aivokasvaimen oireet olla useamman kuukauden poissa ja sitten aplata (keinutus)?[/QUOTE]

Ainakin siinä tapauksessa että kasvain kasvaa ensin, sitten kasvu/sairauden eteneminen syystä tai toisesta pysähtyy hetkeksi ja jatkuu sitten uudelleen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Pakko kysyä;29869199:
Millaisia oireita Meniere sulla sitten aiheuttaa, ellei vastaavia kuin aloittajalla?

Samanlaisia kuin ap.lle. Jatkuvaa keinutusta,tasapainohäiriöitä,päänsärkyä, oikean puolen korva ns pullottaa eli tuntuu kuin siellä olisi joku roska tunkemassa esille. Mulla otettu muutama kuva aivoista ja niissä ollut jotain muutoksia mutta mitään enempää ei ole asiasta sanottu.
 
Mulla on ollut ihan samoja oireita kuin ap:llä, mutta onneksi syynä todellakin vain jännitysniska. Parikymmentä vuotta sitten oli kahden vuoden jakso, ettei ollut ainuttakaan päivää ilman jatkuvaa huiimausta ja pahaa oloa, puutumista ja pistelyä. Nyt oireita on enää ajoittain.
 
moi! vanha ketju,mut onko syytä löytyny huimaukselle? kyselijää meinaa keinuttaa..

Sama täällä, jo 2vk sairaslomalla, aina kävellessä tasapaino heittää. Autoa ei uskalla ajaa kun tuntuu ettei pää pysy perässä. Samoin jalat voimattomat. Verikokeissa ei mitään eikä ct kuvassa. Alkaa olla jo todella pelottavaa. Kävin jo kerran urheiluhierojalla jonka mukaan koko ranka jumissa, päivän oli parempi minkä jälkeen taas alkoi pahenemaan.
 
Hei, huimaa täälläkin ja juuri samalla tavalla. Vuosi ja viisi kuukautta mennyt :( kerran aiemminkin oli, mutta meni 2 viikossa ohi. Onko Suomessa tunnettu MdDS-syndrooma? Laittakaahan jotain vinkkiä, millä tämä loppuisi.
 
Lienee tyhmä kysymys, mutta oletteko kokeilleet asentohuimauksen hoitoa? Ohjeet löytyvät hakukoneella. Minä kävelin viikon seiniä pitkin, kun muuten en pysynyt pystyssä, ja se oli asentohuimausta, koska parissa päivässä asentohuimauksen hoito auttoi. Aina välillä oireet taas tulevat takaisin, mutta asentohoito auttaa aina.
 
Moi, vanha ketju mutta täällä samoja vaivoja kuin ap:lla! Jatkuva keinuttava huimaus jo 3kk ja pahenee!! Olen jo todella epätoivoinen :( Myös pistelyitä raajoissa ja kasvoissa. Onko jollain joku konsti auttanut?
 
Hei. Yritin etsiä keskustelupalstoja menieren tautia sairastaville. Enkä löytänyt kuin tämän mikä on kyllä vanha ketju tämäkin. Toivottavasti joku löytää tänne. Itselläni todettu lapsena meniere mikä on hyvin harvinainaista ilmeisesti. Olen 26 vuotias nyt. Meniereni oli pahinta ensimmäiset 6-7 vuotta toteamisesta. Huimauskohtauksia, tinnitystä,oksentelua, kuulon alenemaa yms. En muista ihan kaikkea toteaimisesta olin alakoulu ikäinen tuolloin. Lääkitys silloin pahimpina vuosina oli betaserc mitä vissiin nykyäänkin käytetään Oireita ei ole vuosiin pahoina tullut enkä ole lääkitystä tarvinnut yli 5 vuoteen. Aikalailla normaalia elämää olen pystynyt elämään. Nyt viimeisen viikon aikana on tullut huimaus/ tasapainohäiriö kohtauksia sekä hirvittävää päänsärkyä lähes oksennukseen asti aivan kuin mikreenipäänsärky. En ole tavannut ketään jolla olisi todettu lapsena tämä menieri.
Olisi mukava löytää kohtalotoveri joka ei ihmettele miten alle 30 v voi olla tämä sairaus enkä ole viitsinyt siksi meniereliiton oman alueeni yhdistykseen liittyä koska muut yli keski iän eikä ole kiva olla ainut nuorempi kokoontumisissa tapahtumissa jne.
 
Yhteistyössä