Onko täällä lapsettomia - kertokaa koetteko NÄITÄ!

Pyytäisin teiltä lapsettomilta aikuisilta apua pohdintaani.

Olen ollut koko "parikymppiskauteni" äiti, eli 21-vuotiaasta eteenpäin. En enää muista millaista aika oli ennen lapsia, ja monet asiat laitan herkästi lapsiperhearjen piikkiin.

Pyytäisinkin teiltä, joilla ei ole lapsia, kommentit seuraaviin kohtiin:

Oletteko koskaan...

1. Olleet väsyneitä päivällä liian vähäisten yöunien vuoksi?
2. Unohdelleet sanoja tai tavaroita, koska olette olleet niin keskittyneitä johonkin uuteen asiaan tai elämäntilanteeseen?
3. Itkeneet jollekin mainokselle, ihmiskohtalolle tai vaikka nähtyänne jonkun vanhuksen kadulla?
4. Oletteko menettäneet hermonne ja saaneet "itkupotkuraivareita" kun asiat eivät mene kuten toivoit?
5. Oletko kokenut ahdistusta muiden ihmisten odotusten vuoksi? Esim. äitinä itseäni ahdisti monta vuotta leikkipuistossa vertailu, kilpavarustelu, se olenko varmasti hyvä äiti. Onko teillä mitään vastaavaa?
6. Syyllistytkö MISTÄÄN? Esim. äitinä syyllistyin jos joku kertoi että oli ikävöinyt lapsia reissussa ja minä en niin paljon ollut ikävöinyt, kun töitä oli paljon ja työprojekti oli mielenkiintoinen > heti armoton syyllisyys että olenko huono kun en koe kuten "pitää". Onko lapsettomillakin syyllisyyttä?

Kiitos vastauksista!

 

1. Olleet väsyneitä päivällä liian vähäisten yöunien vuoksi?
- KYLLÄ! Tälläkin hetkellä tekisi mieli mennä päikkäreille huonojen yöunien takia.

2. Unohdelleet sanoja tai tavaroita, koska olette olleet niin keskittyneitä johonkin uuteen asiaan tai elämäntilanteeseen?
- Tämänkin voin kyllä allekirjoittaa lähes päivittäin. Varsinkin väsyneenä tulee töppäiltyä sitten ihan kunnolla ja unohtelua on kokoajan, olinpa sitten virkeä tai väsyny. Höhelö mikä höhelö.

3. Itkeneet jollekin mainokselle, ihmiskohtalolle tai vaikka nähtyänne jonkun vanhuksen kadulla?
- No ei ainakaan tuu mielee, et tämmöstä olis koskan mulle tapahtunu.

4. Oletteko menettäneet hermonne ja saaneet "itkupotkuraivareita" kun asiat eivät mene kuten toivoit?
- Kyllä vain, ja vieläpä suht useinkin. Syy kyllä enemmän luonteessani kuin jossain muualla. Ja myös pillereiden lopetuksen jälkeen on ollu aikamoista tunnemyrskyä välillä laidasta laitaan.

5. Oletko kokenut ahdistusta muiden ihmisten odotusten vuoksi? Esim. äitinä itseäni ahdisti monta vuotta leikkipuistossa vertailu, kilpavarustelu, se olenko varmasti hyvä äiti. Onko teillä mitään vastaavaa?
- Kyllä. Näin työttömänä olen eniten paniikissa juurikin sukuni painostusten takia. Ahistaa aina kun joku sukulaisistani soittaa, koska tiedän utelun menevän aina työasioihin.

6. Syyllistytkö MISTÄÄN? Esim. äitinä syyllistyin jos joku kertoi että oli ikävöinyt lapsia reissussa ja minä en niin paljon ollut ikävöinyt, kun töitä oli paljon ja työprojekti oli mielenkiintoinen > heti armoton syyllisyys että olenko huono kun en koe kuten "pitää". Onko lapsettomillakin syyllisyyttä?
- Miksei olisi? Ihmisiä me lapsettomatkin ollaan ja jokainen kokee syyllisyyttä eri asioista. Ei se lapsen saaminen tee kenestäkään parempaa tai huonompaa ihmistä. Jokainen me ollaan yksilö jotka tuntee eri tavoin ja näin. On todella outo kysymys sinällään tämmöinen. Miksei muka lapseton voisi tuntea syyllisyyttä vaikkapa siitä, ettei aina ole aikaa tavata ystäviään tai vaikkapa puoliso valitaa liian vähästä yhteisestä ajasta toisen harrastusten takia.

 

1. Olen ollut äiti 8,5 v, mutta muistan hyvin vielä, että nukuin usein päiväunia. Olen aina tarvinnut
paljon unta ja jos jostain syystä yöunet jäivät vähiin, niin paikkasin niitä päivällä.

2. Nykyään unohtelen paljon enemmän, mutta uskon sen johtuvan ikääntymisestä ja myös lasten tuomasta aivokapasiteetin ylikuormituksesta.

3. Kyllä liikutuin ennenkin syvästi, esim. häissä.

4. Lasten myötä aloin menettämään hermoni jatkuvasti. Ennen lapsia sitä tapahtui äärimmäisen harvoin.

5. En ole kokenut ahdistusta muiden odotusten vuoksi ennen lapsia enkä niiden jälkeen. Ulkonäöstäni ja -muodostani olen murehtinut aina.

6. En muista syyllistyneeni ennen lapsia, enkä suostu syyllistymään nytkään.

 

1. Usein olen
2. Unohtelen aika paljon, en nyt tiedä onko se elämänmuutoksiin yhteydes
3. Itken tottakai, moni asia koskettaa
4. Harvemmin nykyään
5. Toki joskus, esim. kun oletetaan että kaikki haluavat lapsia
6. Toki on syyllisyyttä, ja pahoin pelkään että perheenjäsenen kuollessa hukun siihen, kun en ole jaksanut olla kärsivällinen sairaan kanssa.

 

1. Olleet väsyneitä päivällä liian vähäisten yöunien vuoksi?
- tottakai, mutta ei tätä järin usein tapahdu
2. Unohdelleet sanoja tai tavaroita, koska olette olleet niin keskittyneitä johonkin uuteen asiaan tai elämäntilanteeseen?
- tuleehan sitä sillin tällöin unohdeltua sanoja, tavaroita tai asioita. en tosin muista miksi niitä unohtelen, mutta unohtelenpa vaan
3. Itkeneet jollekin mainokselle, ihmiskohtalolle tai vaikka nähtyänne jonkun vanhuksen kadulla?
- en millekään näistä mainituista ole itkenyt, mutta kyllä aina toisinaan on kausia jolloin itku pääsee todella helposti pienistäkin asioista
4. Oletteko menettäneet hermonne ja saaneet "itkupotkuraivareita" kun asiat eivät mene kuten toivoit?
- voi kyllä
5. Oletko kokenut ahdistusta muiden ihmisten odotusten vuoksi? Esim. äitinä itseäni ahdisti monta vuotta leikkipuistossa vertailu, kilpavarustelu, se olenko varmasti hyvä äiti. Onko teillä mitään vastaavaa?
- ehdottomasti! nämä ovat ehkä omien vanhempien odotuksia mun elämän suhteen. jopa lemmikkien suhteen löytyy samankaltaista vertailua! puhumattakaan rahasta, elektroniikasta, älykkyydestä, mistä ikinä.
6. Syyllistytkö MISTÄÄN? Esim. äitinä syyllistyin jos joku kertoi että oli ikävöinyt lapsia reissussa ja minä en niin paljon ollut ikävöinyt, kun töitä oli paljon ja työprojekti oli mielenkiintoinen > heti armoton syyllisyys että olenko huono kun en koe kuten "pitää". Onko lapsettomillakin syyllisyyttä?
- kyllä tunnen välillä syyllisyyttä. erityistä esimerkkiä ei tule mieleen, mutta kuitenkin

 

Pyytäisin teiltä lapsettomilta aikuisilta apua pohdintaani.

Olen ollut koko "parikymppiskauteni" äiti, eli 21-vuotiaasta eteenpäin. En enää muista millaista aika oli ennen lapsia, ja monet asiat laitan herkästi lapsiperhearjen piikkiin.

Pyytäisinkin teiltä, joilla ei ole lapsia, kommentit seuraaviin kohtiin:

Oletteko koskaan...

1. Olleet väsyneitä päivällä liian vähäisten yöunien vuoksi?
- jatkuvasti, mulla on ollut unihäiriöitä lapsesta saakka

2. Unohdelleet sanoja tai tavaroita, koska olette olleet niin keskittyneitä johonkin uuteen asiaan tai elämäntilanteeseen?
- jatkuvasti, olen tosi hajamielinen

3. Itkeneet jollekin mainokselle, ihmiskohtalolle tai vaikka nähtyänne jonkun vanhuksen kadulla?
- en, en itkeskele tuommoisia

4. Oletteko menettäneet hermonne ja saaneet "itkupotkuraivareita" kun asiat eivät mene kuten toivoit?
- ikävä kyllä olen, mutta onneksi todella harvoin

5. Oletko kokenut ahdistusta muiden ihmisten odotusten vuoksi? Esim. äitinä itseäni ahdisti monta vuotta leikkipuistossa vertailu, kilpavarustelu, se olenko varmasti hyvä äiti. Onko teillä mitään vastaavaa?
- totta kai, esimerkiksi koulutusasioissa, parisuhdeasioissa jne

6. Syyllistytkö MISTÄÄN? Esim. äitinä syyllistyin jos joku kertoi että oli ikävöinyt lapsia reissussa ja minä en niin paljon ollut ikävöinyt, kun töitä oli paljon ja työprojekti oli mielenkiintoinen > heti armoton syyllisyys että olenko huono kun en koe kuten "pitää". Onko lapsettomillakin syyllisyyttä?
- koen usein syyllisyyttä; esimerkiksi siitä, etten ole menestynyt ammatillisesti sekä siitä, että olen kauhean laiska ihminen

Kiitos vastauksista!

Yhteenveto: kokemasi tunteet taitavat olla aika yleismaailmallisia ja normaaleja, ihmiset vain kokevat niitä eri syistä. Joskin itkupotkuraivarit ovat noloja kaikilla yli kolmevuotiailla ja kaikista syistä.

 

1. Olen kärsinyt unettomuudesta teini-iästä asti, joten semmoset 20 vuotta on mennyt väsyneenä.

2. Kyllä. Tämä kylläkin johtuu aika pitkälti stressistä. Toiseen maahan muuttaminen ja uuden työn aloittaminen on ollut noita viimeisimpiä.

3. Jep. Olisko ollut muutama viikko sitten viimeksi, kun liikutuin kyyneliin jostain onnettomasta katusoittajasta. Eläinten huono kohtelu itkettää aina.

4. Aikuisiällä kyllä, viime vuosina en.

5. No en tiedä ahdistusta, mutta ärsytystä ainakin. Omistusasunto oli pitkään sellainen, että ei haluttu moista, mutta joka tuutista tuli, että kolmekymppinen on nyt suunnilleen täysi luuseri, jos kartuttaa toisen kukkaroa. Ostettiin, kun tuli kohdalle ja maksetaan silti vuokraa.

6. Syyllistyn suunnilleen kaikesta. Olen aktiivisesti pyrkinyt eroon tuosta, se on joku sukuvika. Viime vuosina eniten olen tuntenut syyllisyyttä vahvimmin siitä, kun lähipiirissä on ollut kuolemantapauksia, enkä omasta mielestäni osaa surra tarpeeksi.

 

VÄsynyt olin ennen lastakin jos öisin valvoin, mutta se oli helpompi silloin paikata. Ja herkästi liikuttuva olen aina ollut. Muuten nuo mainitsemasi asiat ovat tosiaan lisääntyneet äidiksi tulemisen myötä -eikä se ole huono juttu

 

KIITOS! Näitä oli tosi ihana, hauska ja MIELENKIINTOISTA lukea! Olen tosi ilahtunut.

Tuosta syyllisyydestä halusin vielä kommentoida. Jossain äitiysoppaassa aloitettin joku kappale niin että "Syyllisyys - muistele aikaa ennen lapsia. Tunsitko syyllisyyttä - tuskinpa. Entä nyt - jatkuvasti, eikö vaan". Siitä sitten aloin miettiä että milloinkohan se tunne itselleni tuli vakiovarusteeksi.

 

1. Opiskeluaikoina pärjäsi lyhyilläkin yöunilla, koska viimeistään seuraavana aamuna sai nukkua pitkään. Työssäni ri ole tätä mahdollisuutta mutta skarppina pitää olla, joten riittävästä unesta ei vain voi tinkiä.

2. En unohtele asioita.

3. Ei ole taipumusta spontaaniin itkeskelyyn. Koskettavat elokuvat toki erikseen.

4. En menetä hermojani ja saa raivareita. Elämä tuntuu olevan balanssissa ja asiat rullaavat toiveideni mukaan. Leppoisaa on. Satunnaiset vastoinkäymiset harmittavat, mutta tunne on suhteessa tapahtumaan.

5. En tunne ahdistusta muiden odotusten vuoksi. Kun aloitin työssäni jännitin, olisinko riittävön hyvä. Kun parin vuoden jälkeen varmiatui, että olen hyvä työssäni, asiasta ei ole tarvinnut enää murehtia. Minulla ei työn lisäksi ole oikein muita rooleja, joissa toisten odotuksilla olisi merkitystä minulle.

6. En syyllisty juuri mistään. Jos mokaan, pyydän anteeksi ja tarjoudun hyvittämään asian. En pidä järkevänä rankaista itseäni vielä turhilla syyllisyyden tunteilla.

 

Kaikkiin kohtiin kyllä.

Totta hemmetissä lapsettomatkin kokevat syyllisyyttä. Lapsettomuus ei tarkoita psykopatiaa tai mitään lievempääkään tunne-elämän häiriötä.

 

1. Olleet väsyneitä päivällä liian vähäisten yöunien vuoksi? - Kyllä!
2. Unohdelleet sanoja tai tavaroita, koska olette olleet niin keskittyneitä johonkin uuteen asiaan tai elämäntilanteeseen? - Joskus
3. Itkeneet jollekin mainokselle, ihmiskohtalolle tai vaikka nähtyänne jonkun vanhuksen kadulla? - Yes
4. Oletteko menettäneet hermonne ja saaneet "itkupotkuraivareita" kun asiat eivät mene kuten toivoit? - Khyllä :ashamed:
5. Oletko kokenut ahdistusta muiden ihmisten odotusten vuoksi? Esim. äitinä itseäni ahdisti monta vuotta leikkipuistossa vertailu, kilpavarustelu, se olenko varmasti hyvä äiti. Onko teillä mitään vastaavaa? Olen kokenut.
6. Syyllistytkö MISTÄÄN? Esim. äitinä syyllistyin jos joku kertoi että oli ikävöinyt lapsia reissussa ja minä en niin paljon ollut ikävöinyt, kun töitä oli paljon ja työprojekti oli mielenkiintoinen > heti armoton syyllisyys että olenko huono kun en koe kuten "pitää". Onko lapsettomillakin syyllisyyttä? Tottakai mistään on silloin tällöin mutta en koe syyllisyyttä päivittäin..

 

1. Olleet väsyneitä päivällä liian vähäisten yöunien vuoksi?
=> kärsin unettomuudesta ja valvomiskauden alkaessa työtehoni päivällä on heikkoa
2. Unohdelleet sanoja tai tavaroita, koska olette olleet niin keskittyneitä johonkin uuteen asiaan tai elämäntilanteeseen?
=> olen heittäytyjä ja unohdan jopa, miten kotiin pääsee
3. Itkeneet jollekin mainokselle, ihmiskohtalolle tai vaikka nähtyänne jonkun vanhuksen kadulla?
=> liikutun aika monestakin asiasta: ohi ajavasta ambulanssista (nyt pelastetaan joku), ihmisten halatessa toisiaan, hyväntuulisen pikkuihmisen hymyillessä minulle, ihmisten naurusta jnejne.
4. Oletteko menettäneet hermonne ja saaneet "itkupotkuraivareita" kun asiat eivät mene kuten toivoit?
=> just pari päivää sitten naapurin rakentaessa ruman pihapömpelin ja viimeinen osa kaunista pihaa pilattiin minun niin toivoessa, että se pysyisi entisellään. Huusin ja raivosin, tosin miehelle kotona.
5. Oletko kokenut ahdistusta muiden ihmisten odotusten vuoksi? Esim. äitinä itseäni ahdisti monta vuotta leikkipuistossa vertailu, kilpavarustelu, se olenko varmasti hyvä äiti. Onko teillä mitään vastaavaa?
=> olen joutunut kasvamaan syyllisyyden kanssa niin, että nyt uskallan olla se joka olen ja vertaamatta muihin. Olen ihmisenä erikoinen ja karismaattinen, minkä vuoksi olen saanut kakkaa niskaani koko ikäni siksi kun en ole tavallinen tallukka
6. Syyllistytkö MISTÄÄN? Esim. äitinä syyllistyin jos joku kertoi että oli ikävöinyt lapsia reissussa ja minä en niin paljon ollut ikävöinyt, kun töitä oli paljon ja työprojekti oli mielenkiintoinen > heti armoton syyllisyys että olenko huono kun en koe kuten "pitää". Onko lapsettomillakin syyllisyyttä?
=> syyllisyys kuuluu kasvatukseemme ja sillä on helppo manipuloida ihmisiä. Siihen ei tarvita vanhemmuutta, se syntyy ihan vaikka siitä olenko itsekäs ilman lapsia.

 

Olin lapseton 43-ikävuoteen asti, nyt on 5-vuotias poika.
Kaikkiin muihin voin sanoa kyllä, koin niitä myös ennen lapsen saantia. Numerot 3 ja 6, en niinkään, mutta en koe niin myöskään nyt äitinä. Saatan joskus tirauttaa pienen kyyneleen herkemmin kuin aikaisemmin mutta hyvin pieni muutos siinä on.
Luulen että ikä auttaa tässä. En todellakaan koe mitään tarvetta vertailla muihin ja muiden lapsiin ja perheisiin. Niin kauan kuin tiedän että meillä on kaikki hyvin en niinkään mieti mitä muut meistä ajattelevat. Olen jo raskauden aikana joutunut tottumaan siihen että kaikki ajattelee että olen vanha äiti, se asia ei ole miksikään muuttunut. Eikä tule muuttumaankaan. Eli lähtökohta on ollut se että ihana sama mitä muut miettii kunhan meillä on kaikki hyvin.

 

Kaikkiin kohtiin kyllä.
En tosin usko ap:n olevan tosissaan kysymystensä kanssa, koska kaikki (perhetaustasta, kansallisuudesta ja elämäntilanteesta riippumatta) unohtelevat asioita, ovat väsyneitä huonosti nukutun yön jälkeen, tuntevat syyllisyyttä jne.

 

Oletteko koskaan...

1. Olleet väsyneitä päivällä liian vähäisten yöunien vuoksi?
Kyllä olen.
2. Unohdelleet sanoja tai tavaroita, koska olette olleet niin keskittyneitä johonkin uuteen asiaan tai elämäntilanteeseen?
Kyllä.
3. Itkeneet jollekin mainokselle, ihmiskohtalolle tai vaikka nähtyänne jonkun vanhuksen kadulla?
Kyllä
4. Oletteko menettäneet hermonne ja saaneet "itkupotkuraivareita" kun asiat eivät mene kuten toivoit?
En.
5. Oletko kokenut ahdistusta muiden ihmisten odotusten vuoksi? Esim. äitinä itseäni ahdisti monta vuotta leikkipuistossa vertailu, kilpavarustelu, se olenko varmasti hyvä äiti. Onko teillä mitään vastaavaa?
En ahdistu muiden odotuksista.
6. Syyllistytkö MISTÄÄN? Onko lapsettomillakin syyllisyyttä?
No jaa joskus sitä tuntee syylisyyttä jostain asiasta

Eiköhän jokainen joskus tunne näitä asioista, oli sitten lapseton tai lapsellinen.

 

Eiköhän jokainen joskus tunne näitä asioista, oli sitten lapseton tai lapsellinen.

Toisaalta ap on varmaankin oikeassa otettaessaan vanhempien kokevan näitä asioita useammin kuin lapsettomat. Lisäksi tuo syyllisyys on todennäköisesti myös sukupuolikysymys. Uskoakseni miehet potevat syyllisyyttä vähemmän kuin naiset.

 

1. Olleet väsyneitä päivällä liian vähäisten yöunien vuoksi?

- Hetkellisesti, mutta en oikeastaan. Yhden yön vähäunisuus ei vaikuta oikein mitenkään ja sitten tietää että saa poistettua univelat ottamalla päiväunet, menemällä tosi aikaisin illalla nukkumaan tai sitten torkkuu sohvalla ja ottaa relasti.

Vasta palstalle tullessa mulle avautui maailma hiukan, täällä huokui sellainen painostava fiilis että millainen tulisi olla, miten tienata, miten hoitaa lapsia,kouluttautua. Lokeroa lokeron perään. Onkohan tämä joku äitiyden mukana tuleva juttu, vai mikä noita paineita tekee?

2. Unohdelleet sanoja tai tavaroita, koska olette olleet niin keskittyneitä johonkin uuteen asiaan tai elämäntilanteeseen?

- Ei tule kyllä mieleen tilannetta, jossa unohtelisin paljon tavaroita ja asioita. Joskus töissä unohtuu kynä tai kotiin avaimet, mutta tosi vähän tuota sattuu.

3. Itkeneet jollekin mainokselle, ihmiskohtalolle tai vaikka nähtyänne jonkun vanhuksen kadulla?

- Itken tosi vähän tuollaiselle. Joskus, harvoin, julkisesti en koskaan.

4. Oletteko menettäneet hermonne ja saaneet "itkupotkuraivareita" kun asiat eivät mene kuten toivoit?
- Muistan yhden tuollaisen tilanteen n. 2 vuotta sitten tapahtuneen, kun suutuin miehelle.

5. Oletko kokenut ahdistusta muiden ihmisten odotusten vuoksi? Esim. äitinä itseäni ahdisti monta vuotta leikkipuistossa vertailu, kilpavarustelu, se olenko varmasti hyvä äiti. Onko teillä mitään vastaavaa?

En koe tuollaista ahdistusta. Tiedän mitä minulta odotetaan esim. töissä ja jos en täytä sitä niin pitää korjata käytöstä. Lapsen hankinnasta kyllä tulee välillä kevyttä painostusta, kun pitäisi jo niitä olla, mutta en osaa kokea siitä ahdistusta tai ottaa paineita, koska olen sen itse ajatellut niin vahvasti mun omaksi asiaksi, mun päätettävä, mun elettävä, joten sisään-ulos- taktiikka on toiminut.

6. ei tule mieleen mitään, josta tuntisin syyllisyyttä-