Luin äsken iltalehden nettisivuja ja päädyin katsomaan klippiä viidakon tähtösistä. Siellä tytöt kertoi mitä toimenpiteitä heille on tehty. Mutta sitten tuo Alisa Ranta-aho ihan pokerina kertoi, ettei hänelle olla tehty mitään.
Kilometrin päähän näkee, että hänellä on huulissa täytettä ja silarit. Näistä kummastakaan ei ole muutenkaan pienintäkään epäilystä, mutta sitten kun googlettaa vanhoja kuvia, niin homma on selvä. Olipa joukossa kuva, jossa näytti olevan arvetkin tisseissä.
Mullahan ei ole mitään sitä vastaan, että ihmiset leikkelee itseään. Ihan rauhassa vaan, itsekin voisin tehdä näille ketunhännille jotain. Mutta jäin ihan tosissani miettimään, että mikä tuolla Alisalla mahtaa olla motiivina jauhamiseensa? Siis kuvitteleeko hän, että joku oikeasti uskoo häntä, vai osaako taktikoida niin, että porukat kiinnostuu hänestä juurikin tuon läpinäkyvän valheen vuoksi? En ollut meinaan minäkään koskaan kuullutkaan hänestä, mutta niin vaan piti lähteä googlettamaan