Koiraihmiset HOI, koira ja koiratarha-asiaan vinkkejä ja neuvoja?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Koira-asiaa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

Koira-asiaa

Vieras
Nyt on mahdollista muuttaa maalle omakotitaloon. Pimeitten iltojen turvaksi haluaisin turvaksi koiran, ison koiran (perheeseemme ei kuulu miestä). Minulla on ollut koiria lapsena ja nuorena aikuisena, mutta eri tilanteessa - lapsuudessa maalla joku oli aina kotona koiran seurana ja nuorena koira oli kaupungissa. Perusjutut on siis tuttuja, nyt kiinnostaisi eniten koiratarhan käyttäminen käytännössä. Googlen kautta löysin valmiita tarhoja, joihin saa hankittua lämmitetyn koirankopin. Onko tuollaisista kokemusta? Millaisilla keleillä koiran on mukavampi olla ulkona kuin sisällä - onko hellepäivät ja räntäsateet sisäpäiviä? Entä talviaika? Ja koiratarhaa ajattelin käyttöön niitten työpäivien ajaksi, jos se on koiralle mukavampi? Kaiken muun ajan koira on sisällä, seurana ja ulkoilemassa perheen kanssa. Mikä rotu sopisi tähän tilanteeseen parhaiten?

Olisin kiitollinen kaikista rautalangasta väännetyistä vinkeistä! :)
 
Dobberi, Rotikka, Saku, Beussi...onhan noita.

Itse kuitenkin kallistelisin dobberiin, ja niitä mielellään kaksi. Dobberi toimii parhaiten pareittain. Parempaa vartioivaa parivaljakkoa saa etsiä!

Omien kokemuksien perusteella dobberi on erittäin perhekeskeinen koira ja on tarkka omistaan. Eli lauman hajoaminen saattaa ottaa koville, mutta tottuu kyllä olemaan itsekseenkin. Rotuna dobberi on erittäin miellyttämisenhaluinen ja fiksu koira. Todella pitkäpinnainen. Todella helppoja kouluttaa, oppivat nopeasti. Dobberit ovat äärimmäisen kestäviä koiria, siinä missä sakemannilla alkaa tassut hajoilla lenkeistä niin dobberi alkaa vasta lämmetä ja virtaa riittää.
Dobberi vaatii varman johtajan, kuten muutkin koirat.

Lämmitetyssä kopissa lyhytkarvainenkin koira pärjää talvella.
 
En jaksa muuhun löpinään keskittyä, mutta roduksi sopii tiibetinmastiffi.

Meillä on tiibetinmastiffi kodin turvana. Koko tontti on aidattu. Ulkona viihtyy enimmäkseen, mutta räntä-ja sadekeleillä vahtii sohvalta käsin :).
En suosittele ekaksi koiraksi kuitenkaan laumanvartijaa, tai ainakin suosittelen todella vahvasti tutustumaan laumanvartijakoirien ominaisuuksiin. Vaatii määrätietoisen kasvatuksen pennusta asti. Enkä tarkoita missään nimessä mitään kuritusta tms! Voi olla kova haukkumaan, tosin meidän tm ei onneksi ole. Nartut ovat tiffeistä kokemukseni mukaan kovempia vahteja.
 
Egokoiraa, hohhoijaa. Talo maalla metsän laidalla, niin sillä ei ole egon kanssa mitään tekemistä että aikuisuudesta huolimatta pelkään pimeää ja koira toisi minulle turvallisuuden tunnetta siellä vanhanpiian
elämää viettäessä.

Koko tontin aitaaminenhan olisikin fiksuin vaihtoehto.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti

Olisi pikemminkin outoa jos sitä koiraa ei olisi tuossa tilanteessa.:)

Ihanan rauhassa saa olla kun tietää, että ilmoitus tulee heti kun joku kulkee lähettyvillä.:heart:
 
Aitaa koko tontti, ja pihalle pyreneittenmastiffi tai kaksi. Ja koppiin riittää eristys, ei tarvi lämmitystä.
Tykkäävät olla ulkona, etenkin öisin kun ovat valppaimmillaan. Märkä loskakeli tai kaatosade on sellaisia milloin mielellään ovat hetkiä sisällä.

Jos haluat koiran jonka kanssa muutenkin harrastaa, niin suosittelen jotain dobberia, rotikkaa jne. Mutta noille isoille molosseille riittää "harrastukseksi" pelkkä vahtiminen. Eivät siis tarvi sitää aivojumppaa mitä nuo aktiivisemmat rodut tarvitsevat.
 
Meidän kodinturvajoukot käsittävät lapinkoiran, porokoiran ja irlanninsusikoiran. Jos joku pääsee siitä läpi huomaamatta ja ilman pysäyttämistä, niin sitten kyllä saakin tulla jo. Lappalaiset vahtivat ja ilmoittavat kaikesta huomionarvoisesta, mutta luojan kiitos ovat muuten hiljaa ja ovat hyvinkin vahtiviettisiä, vaikka pieniä ovatkin. Irlis lähinnä varoittaa ja tulee häiritsevästi iholle ja uhkailemaan jos joku edes harkitsee luvatta tuloa. En tiedä mitä tekisi jos joku tulisi siitä huolimatta, kukaan ei ole uskaltanut. Jo pelkkä irlis kyltti ulkona riittää.
 
Pyreneitten mastiffi näyttää sellaiselta, että rosvot vaan nauraisi näkiessään :)

Olen lapsuudessa asunut maalla ja siellä voi tulla voroja pihaan asukkaan nukkuessakin eli siltä osin haluaisin vahtikoiran ja kun tosiaan miestä ei ole talossa, se koira toisi turvallisuuden tunnetta.
 
Irlanninsusikoirat, tosiaan, ne ovat myös ihania! Urokset näköjään on melkein yhtä painavia kuin minä itse :D Pärjäisinköhän sellaisen kanssa.. tosin nehän ovat lauhkeita, muistan että lapsuudessa koulukaverin kotona oli montakin sellaista.
 
Sinuna aloittaisin ensin miettimään mitä voit ITSE tarjota koiralle, mihin tarpeisiin ja harrastuksiin koiraa etsi ja sen jälkeen etsiä näihin lähtökohtiin sopiva rotu. Kun rotu on selvillä, niin voi alkaa perehtyä ko. rodun ominaisuuksiin ja tarpeisiin ja pohtia onko itsestä sellaista yleensäkkään kouluttamaan. Suuri osa kysymyksistäsi on sellaisia, joihin voi vastata siinä vaiheessa kun tietää minkä rotuinen koira on kyseessä. Osa koirista viihtyy pihalla, osa haluaa olla koko ajan ihmisen kanssa, osa tarkenee Suomen oloissa, osa vaatii vaatteita päälleen jne.

Ja lähtökohtaisesti jos suinkin mahdollista niin suosittelen aitaamaan pihan/osan pihaa alueeksi, jossa koira voi vapaasti olla.
 
Niin siis mitään kokopäiväistä ulko/pihakoiraa en suinkaan ole hankkimassa vaan pohdin sitä tarhaa siltä osin, josko viihtyisi siellä hyvillä keleillä työpäivien ajan. Ja miten koiran näkökulmasta hyvä keli määritellään, siinäkin ilmeisesti eroja eri rotujen kanssa. Mulla on henkkoht kokemusta saksanpaimenkoirasta ja noutajista.

Heh. pystiffin kuvia googletin niin se näytti lutuiselta pehmolelulta, toiselta kuin tuossa linkin kuvassa :)

Eli päivätyöni ulkopuolella koiralle olisi suunnilleen kaikki yhteinen aika ihmisen kanssa tarjolla ja maalla metsän laidalla tilaa temmeltää ja juosta ympäriinsä. Tontti on 3000 neliötä, tarvitseeko aitaamiseen jotain erityislupia? Joo, olen asunut maalla mutta en itse aiemmin talon emäntänä että ihan kaikki pienet yksityiskohdat tietäisin. Farmariauto sentään jo löytyy, johon hauvakin mahtuu.
 
Jos koiran on tarkoitus olla ulkona työpäivien ajan niin tee tarha. Se on sekä koiralle että muille turvallisempi (kukaan ei pääse ottamaan koiraa ja koira ei pääse karkuun). Koko pihaan ympäröivästä aidasta ei saa tehdä (ainakaan ilman erikoislupia) niin korkeaa etteikö iso koira hyppää siitä kevyesti yli tai varas pääse koiraa pihasta hakemaan.
 
Niin siis mitään kokopäiväistä ulko/pihakoiraa en suinkaan ole hankkimassa vaan pohdin sitä tarhaa siltä osin, josko viihtyisi siellä hyvillä keleillä työpäivien ajan. Ja miten koiran näkökulmasta hyvä keli määritellään, siinäkin ilmeisesti eroja eri rotujen kanssa. Mulla on henkkoht kokemusta saksanpaimenkoirasta ja noutajista.

Heh. pystiffin kuvia googletin niin se näytti lutuiselta pehmolelulta, toiselta kuin tuossa linkin kuvassa :)

Eli päivätyöni ulkopuolella koiralle olisi suunnilleen kaikki yhteinen aika ihmisen kanssa tarjolla ja maalla metsän laidalla tilaa temmeltää ja juosta ympäriinsä. Tontti on 3000 neliötä, tarvitseeko aitaamiseen jotain erityislupia? Joo, olen asunut maalla mutta en itse aiemmin talon emäntänä että ihan kaikki pienet yksityiskohdat tietäisin. Farmariauto sentään jo löytyy, johon hauvakin mahtuu.

Tuossa linkin kuvassa on tiibetinmastiffi!
 
Tuossa linkin kuvassa on tiibetinmastiffi!

Ah, kiitos, en älynnyt! Tämähän kuulostaisi hyvältä: "Tiibetinmastiffin vartiointivaisto on korkea, ja sillä olisikin hyvä olla oma piha vartioivana. Tästä syystä se ei juuri sovellu kerrostaloihin. Ihanteellinen tiibetinmastiffi ilmoittaa haukulla vieraista, ja seuraa tarkkaan miten laumanjohtaja eli ihminen suhtautuu vieraisiin."

Tuon kanssa uskaltaisi lenkkeillä pimeillä metsäpoluillakin ilman pelkoa raiskaajista. Kuten sanottua, olen itse 60-kiloinen nainen ja iso koira olisi siis turvamieheni :)
 
Joo, puhuinhan minä :)

Koirarodun pitäisi olla kuitenkin mielellään sellainen, joka pysyy siinä pihassa silloin kun minä esim. teen lumitöitä. Pimeinä aamuina ja pimeinä iltoina - mä en tajua, miten joku kehitteli tähän egoasian.
 
Yhteistyössä