Mitä mieltä mt-potilaasta jolla lapsia? Tai siis lasten asemasta?

On hiukka hakusessa ns. normaali-ihmisen ajattelu tilanteessa jossa lasten äiti on mielenterveyspotilas.. Miten suhtaudutte/ajattelette noin lapsia miettien. Kyseessä siis vakavampi homma. Miten ajattelet ihan oikeasti, vaikka kasvotusten sanoisit muuta? Kunhan kyselen... :ashamed:

 

No nyt on kyllä sellainen kysymys, että pitäisi avata enemmän. Ihan konkreettisesti, mikä sairaus, mistä kyse. Taustat, syyt jne.

 

Skitsoaffektiivinen häiriö, psykoosi- ja masennusoireet. Lääkitys. Lapsia kaksi alle 5v.

 

Hyvä ystäväni on melenterveyspotilas jolla on kaksi lasta. Hän n hyvä äiti, pärjää oikein hyvin.

 

No ihan niinkuin huolehdintaa tarvitsevien lasten vanhemman sairastumisesta mihin tahansa vakavaan tai toimintaa rajoittavaan sairauteen.

Jos vanhemmalla on jalka murtunut, niin se haittaa jonkin verran jonkin aikaa. Mutta jos sillä on neliraajahalvaus, niin kyllä on mahdoton asia että hän ilman apua yksin voisi pienistä lapsistaan huolehtia. Jos mielenterveysongelma on lievä ja hallinnassa niin haitta on pieni ja toivottavasti pian taas pärjätään. Mutta jos vanhemmalla on vaikea vuorovaikutukseen, päättelyyn, realiteettitajuun, säätelyyn ja arjenhallintaan vaikuttava mielenterveyshäiriö, joka on vaikeahoitoinenkin vielä - niin vrt neliraajahalvauspotilas.

 

Missä tilanteessa mun pitäisi ajatella jotain? En mä kyllä osaa sanoa mitään yleispätevää mielipidettä.

 

Ongelma se on vasta siinä vaiheessa jos ei kykene huolehtimaan lapsistaan.

 

Ajattelisin varmaankin että toivottavasti ja myös todennäköisesti lapset saavat myös tukea. Läheisenä varmasti yrittäisin sitä tukea myös itse lapsille tarjota; hoitoa, ulkoilua, leikkiä yms.

 

En mä osaa tuosta nyt lähteä mitään erikoista tai erityistä ajattelemaan, kun varmasti äiti rakastaa lapsiaan yli kaiken ja lapset rakastavat äitiään :heart:.

Tukijoukkoja tietysti toivon heille, mutta sitä toivon ihan itse kullekin.

Elämä kantaa kyllä, siihen uskon, heitäkin

 

Lasten asema saattaa olla varsin hyvä, tosin sen mt-potilaan ei, koska mt-potilaat kärsii sairaudestaan.

 

Täällä on ihanan ymmärtäväistä porukkaa. Joskus myös toisin. Sanottu mm. että minut ja lapseni tulisi steriloida, jottei paha siemen jatka yhteiskunnassa... :'( Ok, en ole paras tajuamaan näitä ihmisiä.

 

Skitsoaffektiivinen häiriö, psykoosi- ja masennusoireet. Lääkitys. Lapsia kaksi alle 5v.

No kyllä sinä äitinä varmasti olet riittävän hyvä, kun lapset ilmeisesti sinun luona asuvat. Onko sinulla miestä, lasten isää arjessa? Sillä on iso merkitys, että on terveitä aikuisia lasten elämässä. Ja minusta on tärkeä kertoa lapsille, että äiti on sairas, siksi käyttäytyy joskus erikoisesti tms.

En ajattele mitään pahaa, koen suurta ymmärrystä. Elämä jakelee kortteja, eikä ne tilanteet perheissä aina mene niin kuin unelmissa. Joku äiti tai isä voi sairastaa syöpää ja jopa kuolla (vain yksi esimerkki). Yhtä lailla siinä llasten elämä mullistuu, mutta tärkeää on sanoittaa tilanne lapsille ja hakea apua.

 

Riippuu paljon siitäkin, miten tämä vanhempi itse sairautensa kanssa toimii. Jos tosiaan syö lääkkeensä ja pitää muutenkin huolta siitä, että pysyy kunnossa jossa pystyy vanhempana toimimaan, niin kaikki on tosi ok. Plussaa tulee myös olemassa olevasta tukiverkostosta, oli kyseessä sitten vaikka sosiaalitoimi, mielenterveystoimisto tai sukulaiset tms. Mielestäni hyvän vanhemman tehtävä on ymmärtää jos ei jollain tavalla pysty lapsilleen aina olemaan sitä mitä he tarvitsevat, ja hän osaa ottaa sen avun sitten muualta.

Huolissani lapsista olen sitten jos vanhempi kieltää sairastavansa yhtään mitään vaikka oikeasti niin tekisikin, jättää lääkkeet kaappiin koska "ei tarvitse niitä", eikä huoli ketään avukseen.

 

Tuota juuri..miten lapset reagoi.. Ei siis nyt kun muuta ei tiedä, mutta joskus?

 

Ja lisään vielä, että riittää kelle tahansa äidille, että on riittävän hyvä äiti. Ei tarvi olla super.

 

Nämä uudet lääkkeet on niin tehokkaita että äiti varmasti pystyy samaan kuin ns. normi äiti arjessa.
En ajattele yhtään mitään pahaa äidistä tai lasten asemasta.

 

Kyse ei ole pelkästä reaktiosta vaan lapsen kasvuympäristöstä. Miten hän saa turvaa, vakautta, lupaa ollalapsi, lupaa tuntea tunteitaan ja mahdollisuutta saada vastauksia mieltään askarruttaviin kysymyksiin (esimerkiksi liittyen vanhemman poikkeavaan käytökseen tms.)

 

No kyllä sinä äitinä varmasti olet riittävän hyvä, kun lapset ilmeisesti sinun luona asuvat. Onko sinulla miestä, lasten isää arjessa? Sillä on iso merkitys, että on terveitä aikuisia lasten elämässä. Ja minusta on tärkeä kertoa lapsille, että äiti on sairas, siksi käyttäytyy joskus erikoisesti tms.

En ajattele mitään pahaa, koen suurta ymmärrystä. Elämä jakelee kortteja, eikä ne tilanteet perheissä aina mene niin kuin unelmissa. Joku äiti tai isä voi sairastaa syöpää ja jopa kuolla (vain yksi esimerkki). Yhtä lailla siinä llasten elämä mullistuu, mutta tärkeää on sanoittaa tilanne lapsille ja hakea apua.

On lapset minun luona ja lasten isä kanssa. Lasten kanssa on vaan niin vaikea puhua asiasta, kun olen aika ainoa malli miten kotona ollaan... : / Siis sanoo että paha mieli ja lapsi turhautuu että aina.

 

Täällä on ihanan ymmärtäväistä porukkaa. Joskus myös toisin. Sanottu mm. että minut ja lapseni tulisi steriloida, jottei paha siemen jatka yhteiskunnassa... :'( Ok, en ole paras tajuamaan näitä ihmisiä.

Aina löytyy heitä, jotka ovat ensimmäisinä etusormi ojossa arvostelemassa ja arvottamassa olipa kenen tahansa elämäntilanne mikä tahansa. Kun itse tietää asianlaidan, niin voi moiset ilkeät panettelut siirtää huolella mappi ööhön.

Eli ajatelkoot muut mitä tahtovat, pääasia on että itse keskittyy olennaiseen eli siihen oman elämänsä elämiseen juuri niillä keinoilla ja taidoilla, mitä on tarjolla

 

Kyse ei ole pelkästä reaktiosta vaan lapsen kasvuympäristöstä. Miten hän saa turvaa, vakautta, lupaa ollalapsi, lupaa tuntea tunteitaan ja mahdollisuutta saada vastauksia mieltään askarruttaviin kysymyksiin (esimerkiksi liittyen vanhemman poikkeavaan käytökseen tms.)

Niinpä... Miten ajattelisitte sen tarkistaa jos oma ajattelu ei aina olisi niin passeli? Siis toki lapset tekee niin kuin muutkin, mutta mistä tietää jos pinnan alla kytee? :|

 

Lapsille kertominen


Mielenterveyden häiriötä ei kannata salata omalta lapselta, koska lapsi huomaa muuttuneen tilanteen ja reagoi siihen esimerkiksi pelkäämällä ja huolestumalla. Jos lapsi ei tiedä, mistä on kyse, hän usein syyttää itseään vanhempansa ongelmista. Mielenterveyden häiriöstä on hyvä kertoa lapselle omin sanoin ikä- ja kehitystaso huomioiden. Erityisen tärkeää on kertoa, miten häiriö vaikuttaa vanhemman käytökseen. Voi esimerkiksi sanoa, että ”äiti sairastaa masennusta ja se on vähän niin kuin unitauti, koko ajan väsyttää.”

Lapselle kannattaa kertoa mielenterveyden häiriöön liittyvistä asioista itse sen sijaan, että odottaisi lapsen esittävän kysymyksiä. Lapselle on hyvä esimerkiksi selittää, millä kaikilla tavoilla mielenterveyden häiriö ilmenee, mihin asioihin se vaikuttaa ja että vanhempi saa lääkkeitä ja muuta hoitoa mielenterveyden ongelmaan. Lapselle voi sanoa, että hän voi aina myöhemminkin kysyä vanhemmalta, jos joku asia vanhemman käytöksessä askarruttaa. On olennaista, että asiasta voi tarvittaessa keskustella.

Jos kotona on ilotonta, on tärkeää että lapsella on kodin ulkopuolella ystäviä ja harrastuksia, joista saa hyvää oloa. Esimerkiksi perheenjäsenen masennus lähes väistämättä kaventaa kodin sosiaalista elämää. Lasta on hyvä muistuttaa siitä, että hänen kuuluu saada olla lapsi ja elää omaa elämäänsä vanhempansa sairaudesta huolimatta.

Kerro lapselle, miten häiriösi näkyy hänen arjessaan (vanhemman itkuisuus, väsymys, ilottomuus..)
Kerro, että lapsi ei ole mitenkään voinut vaikuttaa häiriön puhkeamiseen
Selitä, että saat häiriöön hoitoa
Muistuta, että jos lapsi haluaa kysyä häiriöstä vielä myöhemminkin, hän saa aina tehdä sen
Kerro lapselle, että hänen ei pidä alkaa huolehtia vanhemmastaan, vaan käydä harrastuksissa ja olla entiseen tapaan ystävien kanssa


Tuommoinen teksti ainakin netistä löytyy.

Ehkä sinun olisi hyvä myös saada purkaa tuntojasi vanhemmuudesta ja ajatuksiasi lasten tarpeista jonkun ammattilaisen kanssa. Onhan teillä jotain perhetyötä tms?

 

Näinhän se lienee, riittävän hyvä äiti kun lapset asuvat luonasi. Minun eivät asu, voitko kuvitella mitä minusta ajatellaan?

 

On lapset minun luona ja lasten isä kanssa. Lasten kanssa on vaan niin vaikea puhua asiasta, kun olen aika ainoa malli miten kotona ollaan... : / Siis sanoo että paha mieli ja lapsi turhautuu että aina.

Niin, teidän lapset on tosi pieniä vielä. Voisithan sanoa, että äitillä on sellainen sairaus, että joskus äiti käyttäytyy kummallisesti. Eikä se ole teidän lasten vika. Ovatko lapset päiväkodissa? Se vois olla ihan hyvä, kun olis toimintaa lapsille jne. Mites muu tukiverkosto? Onko hoitoapua?

 

Mielestäni mt-häiriöinen voi olla hyvä äiti. Itse kamppailen paniikki- ja pakko-oireisen häiriön, masennuksen ja ahdistushäiriöiden kanssa. Voin sanoa että moni ei todellakaan uskoisi minusta sitä. Lääkkeeni ovat olleet kohdallaan ja olen pystynyt tekemään todella raskasta työtä psyykkisesti erittäin huonokuntoisten potilaiden kanssa. Lapseni ja avioliitto voivat hyvin. Lääkkeiden kanssa pystyn samaan kuin muutkin, joskus vielä enempäänkin. Autan paljon läheisiäni ja pidän huolta että kaikki ympärilläni voivat hyvin. Tsemppiä kaikille mt-ongelmaisille. Elämä koko kirjossaan on kuitenkin elämisen arvoista.