Antaisitko miehelle anteeksi jos olisitte

  • Viestiketjun aloittaja nyt mitäss
  • Ensimmäinen viesti
nyt mitäss
kavereiden mökillä, isommalla porukalla. Yöpyisitte siis siellä. Mies menisi jossain vaiheessa iltaa toisen naisen kanssa pihalla olevaan asuntovaunuun ja olisivat siellä kahdestaan useamman tunnin. Jälkeenpäin mies sanoo kirkkain silmin "me vaan juteltiin."

Miten suhtautuisit? Uskositko että mitään ei olisi tapahtunut (kumpikaan ei kertoisi enempää kuin että "me vaan juteltiin")?
 
No ilmeisesti siellä punottais jotakin juonia jonkun päänmenoks.:D

Hyviin tapoihin mielestäni kuuluu pysyä seurueessa, mutta en mä nyt mitään anteekspyyntöä sentään vaatis.
Luultavasti mies kuitenkin pyytäisi anteeks poissaoloaan.
 
Mä pystyn hyvin kuvittelemaan, että olisimme tuollaisessa tilanteessa jollain mökkireissulla.

En näe mitään syytä anteeksipyynnölle, en kokisi tulleeni loukatuksi. Muotoilu "kirkkain silmin" antaa ymmärtää, että minun pitäisi epäillä miestä jostain. En epäilisi, ei olisi syytä sellaiseen, eikä kävisi mielessäkään. Todennäköisesti meidän kaveriporukat tuntien mä olisin kiinni jossain lauta-, kortti- tai roolipelissä, kun mies olisi taas parantamassa maailmaa jonkun kaverin kanssa (kun ei ollut samassa pelissä mukana).
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
"aloittaja"
Jälkeenpäin pari hyvää kaveria kertoisi, että mies on pettänyt siellä asuntovaunussa... uskoisitteko te tuota? Puhuisivat tuosta siis ihan useampaankin kertaan jälkeenpäin.
 
....
No eikai noihin mitään patenttiratkaisuja koskaan ole. Itse sen tietää millaisessa suhteessa elää ja jos tulee jotain epäluottamusjuttuja niin sen oman parin kanssa ne pitää selvittää. Ei siinä mitään muuta vaihtoehtoa ole. Tulta päin ja puhumaan ja puhumaan.
 
[QUOTE="aloittaja";29667733]Kyllä se oli tiedossa että ihan siellä vaunussa olivat.[/QUOTE]

Kappas. Alkaapi kuulostamaan porvoolta... Ei se mitään, jatketaan...

Jos jotain eppäilee, niin maaliman helpoin konsti on mennä kysymään, et " unohdinko stendarini tänne"?
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
"ttt"
Kappas. Alkaapi kuulostamaan porvoolta... Ei se mitään, jatketaan...

Jos jotain eppäilee, niin maaliman helpoin konsti on mennä kysymään, et " unohdinko stendarini tänne"?
Niinpä ja eihän siinä edes mitään tekosyytä tarvita, jos ollaan kaveriporukalla siellä. Kai sitä voi mennä samaan asuntovaunuun juttelemaan, jos siellä kerran oma mieskin on jo. Miksei vois?
 
Lähtisimme heti kotiin, enkä uskoisi selityksiä.
Suo kovasti anteeksi neitokaiseni, mut vilpitön veikkaukseni aakkosjärjestyksessä menee silviisiä, et a) Data ei kauheesti tee semmoista mikä tarttis selityksiä b) jos tekis tai tarttis, niin osais vaikkapa meikäläiseltä tilata hiton hyvän alibin (hintavaa, mut kannattavaa) c) mun kans vaik shakkipeli saattaapi kestää jokusen vuorokauden, joten ei kande tommottista pikkuseikkaa edes ihmetellä.
 
"vierailija"
Huhhuh.

Minä ainakin voisin uppoutua jonkun kanssa privaattikeskusteluun pariksi tunniksi, ellen pidemmäksikin aikaa. Oli kyseessä mies tai nainen. Kyllä tietynlaisia juttuja setviessä se aika vaan lentää siivillä, eikä siinä ole mitään sen hämärämpää, kuin että kyseiset jutut ei selkeästikään kuulu kaikille.

Jos ette kykene luottamaan kumppaneihinne sen vertaa, että he ovat toisen ihmisen kanssa kaksin jonkin aikaa, niin tehkää heille palvelus ja jättäkää heidät heti.
 
  • Tykkää
Reactions: MolliMelooni
[QUOTE="vierailija";29667796]Huhhuh.

Minä ainakin voisin [/QUOTE]

Voisin.

Mut parinkympin pakkasella tai järvi ihan rannassa niin en voisi. Ihmisistä pidetään huolta vaik olisivat mis tahansa pahanteossa.

Aikanaan yks kaveri "kuntolomalla" ollessamme lähti saunasta röökille. Miestä ei sit hetkeen näkyny, niin johan porukka alkoi ihmetellä. Käytiin sit kaivamassa alaston "Ville" sammuneena hangesta parinkympin pakkasella. On tänäpänä kolmen lapsen onnellinen isä.

Yhtä hyvin ei käyny systerini parhaan kaverin faijalle. Veti kapakissa kännit ja päätti oikaista kotiin valaisemattoman mettäpolun kautta. Se oli elämänsä huonoin ja viimeinen päätös. Parinkympin pakkasella.

Kyl mun mielestä marssijärjestys on se, et ensin pidetään kaverista huolta. Huomenna on aikaa miettiä kuka petti ketä.
 
Koita sinäkin oppia puhumaan samasta aiheesta kuin muut.

olen pahoillani traumoistasi.
 
"noh"
Ei minusta ole soveliasta käytöstä mennä vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa asuntovaunuun kahdestaan jos ollaan porukalla mökillä.

Eli ei. En hyväksyisi käytöstä ollenkaan.

Antaisinko anteeksi? siis mitä ? Sitä että meni asuntovaunuun? En hyväksyisi sitä ja ihmettelisin mitä vittua meinaa?

Sinuna varmaan epäilisin miestä uskottomuudesta ja itse olisin mennyt perään kysymään että mitä vittua te siellä kahdestaan teette.
 
Suo kovasti anteeksi neitokaiseni, mut vilpitön veikkaukseni aakkosjärjestyksessä menee silviisiä, et a) Data ei kauheesti tee semmoista mikä tarttis selityksiä b) jos tekis tai tarttis, niin osais vaikkapa meikäläiseltä tilata hiton hyvän alibin (hintavaa, mut kannattavaa) c) mun kans vaik shakkipeli saattaapi kestää jokusen vuorokauden, joten ei kande tommottista pikkuseikkaa edes ihmetellä.
Datalla on sen verran iso perhe, että parin päivän viaton shakkireissu ei ihan äkkiä onnistu; ellei sitten muutama lapsista tuu yleisöksi. Datan aika on melko lailla korvaamatonta, joten pari tuntia poissa hankala järjestää, pari päivää täysin mahdotonta.
 
Yhteistyössä