Onko kaikki aikuiset yksinäisiä ?

Töissä, naapurustossa, opiskellessa (vaihdoin nelikymppisenä alaa), netissä, koirapuistossa.

hmm... Tuollaisissa paikoissa minäkin olen yrittänyt, töissä ja harrastuksissa siis, mutta ikinä ei vaan tunnu onnistuvan mikään tutustuminen.

En vaan sitten osaa ilmeisesti. Olen koittanut jutella tuttujen ihmisten kanssa, kysellä kuulumisia ja tutustua paremmin, mutta aina tuntuu jossain vaiheessa nousevan seinä vastaan. Ja lisäksi ne tutustumisyritykset ovat käytännössä yksipuolisia. En muista että kukaan ihminen olisi tehnyt minkäänlaista yritystä tutustua minuun saati ystävystyä kanssani.

 

En kyllä tunnista omasta lähipiiristä tuollaista.
Meillä on ainakin molemmilla hyviä ystäviä. Mulla itselläni 5 naista joiden kanssa pidetään viikottain yhteyttä. Ystävät ovat elämän suola ja vuosien varrella ne aidot kyllä pysyvät kelkassa vaikka tilanteet muuttuvat.
Aina on joku joka ehtii kahvittelemaan, lähtee meidän kanssa lomalle, jonka kanssa jutella syntyjä syviä maratonpuheluissa.
Miehellä muutama läheinen ystävä myös joiden kanssa viettää/vietetään aikaa.
Ne ovat luottoihmisiä, joihin voi luottaa tilateessa kuin tilanteessa ja joille voidaan kertoa kipeätkin asiat ja joiden tuki ja turva mekin ollaan.

Viimeisen vuoden aikana kaksi hyvää ystävää on menetetty mutta niin se vain menee että kaksi uutta on tullut tilalle

 

hmm... Tuollaisissa paikoissa minäkin olen yrittänyt, töissä ja harrastuksissa siis, mutta ikinä ei vaan tunnu onnistuvan mikään tutustuminen.

En vaan sitten osaa ilmeisesti. Olen koittanut jutella tuttujen ihmisten kanssa, kysellä kuulumisia ja tutustua paremmin, mutta aina tuntuu jossain vaiheessa nousevan seinä vastaan. Ja lisäksi ne tutustumisyritykset ovat käytännössä yksipuolisia. En muista että kukaan ihminen olisi tehnyt minkäänlaista yritystä tutustua minuun saati ystävystyä kanssani.

Kiirehditkö sä ystävyyden syntymistä? tarkoitan, että odotatko, että ekasta tapaamisesta alle vuodessa olisitte jo hyviä ystäviä? Mulla on yksi hyvä ystävä, johon tutustuin ekaa kertaa 14 vuotta sitten uudessa työpaikassa. Olimme silloin vain työkavereita. Hän vaihtoi työpaikkaa ja vinkkasi sitten pomolleen minusta, joten mä menin puoli vuotta myöhemmin samaan firmaan. Ja siellä oltiin jo vähän enemmän ystävystyneet kuin edellisessä paikassa. Noh, mä lähdin sieltä nykyiseen työpaikkaani ja kolme vuotta myöhemmin tämä työkaverini tuli perässä Siitä lähtien ollaan oltukin hyviä ystäviä ja hän odottelee mua nyt Miamissa, jonne mä lennän huomenna. Vietetään sunnuntaihin asti lomaa siellä ja sitten mennään Orlandoon konferenssiin. Ystävystyminen on siis tapahtunut vähitellen.

Yhden ystäväni olen tuntenut jo melkein 20 vuotta koirien kautta (meidän koirat oli aina kavereita ), mutta ystävystynyt vasta viime kesänä, kun kummallekin tuli uusi koira. Toisen opin tuntemaan tällä palstalla ... kuinkahan kauan siitä onkaan ... 7 vuotta sitten, mutta vasta viimeiset pari vuotta ollaan oltu aktiivisesti tekemisissä toistemme kanssa. Nykyisin pidetään yhteyttä päivittäin ja meillä on samankaltaisia kiinnostuksenkohteita eli retro, kirppis, kengät ja käsilaukut sekä ruoka. Eli mun ystävyyssuhteeni muodostavat aika samaa kaavaa eli tuttavasta (työ)kaveriksi ja siitä kaverista ystäväksi. Kun tapaan uusia ihmisiä, en heistä ala hakemaan ystävää tai edes kaveria, mutta silti monesta vähitellen sellainen tulee. Oleellista on se yhteinen tekeminen (työ, koirapuisto, kirppiksillä kiertely tms).

 

Nää on kyllä niin ongelmallisia nämä ihmisten eri tyylit ylläpitää tai "ylläpitää" ystävyyttä.

Mulla oli yksi ystävä jonka kanssa yhteydenpito jäi aina mun hartioilleni. Tuli ajatus että suostuuko hän tapaamisiin vain koska ei kehtaa kieltäytyäkään. Sehän olisi kurjaa joten kysyin asiaa suoraan mihin hän vastasi että hän nyt vaan ei ole sellainen yhteydenpitäjä, että mun pitää vaan hyväksyä hänet sellasena kuin hän on ja pitää itse huolta siitä yhteydenottamisesta. Vihjaisi vielä että mulla taitaa olla ongelmia sosiaalisissa suhteissa tai huono itsetunto jos tuollaista jään miettimään.

Noh, joskus myöhemmin tämä samainen ystävä alkoi päivitellä suureen ääneen toista ihmistä johon oli tutustunut. Kyseinen ihminen ei vielä tuntenut montaa ihmistä koska oli juuri muuttanut kaupunkiin, joten tuli pitäneeksi silloin tällöin yhteyttä ystävääni. Niin tästä kauhea ihmettely että kun hän ei ole kiinnostunut sen ihmisen ystävyydestä että miten ihmeessä se ei tajua jättää häntä rauhaan vaikka hän ei itse ota sinne suuntaan yhteyttä! Että millainen ihminen ei tajua vihjettä. Kuitenkin itse aina kauniisti suostui tapaamisiin ja kyläilyihin.

Hmmmm. Joidenkin kanssa ei vain ikinä onnistu toimimaan oikein...

 

ei ole. mä en ainakaan ole. mulla on tosi paljon ystäviä ja kavereita. ja kaikki, tai ainakin melkein kaikk on hankitt kouluaikojen jälkeen

 

Kiirehditkö sä ystävyyden syntymistä? tarkoitan, että odotatko, että ekasta tapaamisesta alle vuodessa olisitte jo hyviä ystäviä? Mulla on yksi hyvä ystävä, johon tutustuin ekaa kertaa 14 vuotta sitten uudessa työpaikassa. Olimme silloin vain työkavereita. Hän vaihtoi työpaikkaa ja vinkkasi sitten pomolleen minusta, joten mä menin puoli vuotta myöhemmin samaan firmaan. Ja siellä oltiin jo vähän enemmän ystävystyneet kuin edellisessä paikassa. Noh, mä lähdin sieltä nykyiseen työpaikkaani ja kolme vuotta myöhemmin tämä työkaverini tuli perässä Siitä lähtien ollaan oltukin hyviä ystäviä ja hän odottelee mua nyt Miamissa, jonne mä lennän huomenna. Vietetään sunnuntaihin asti lomaa siellä ja sitten mennään Orlandoon konferenssiin. Ystävystyminen on siis tapahtunut vähitellen.

Yhden ystäväni olen tuntenut jo melkein 20 vuotta koirien kautta (meidän koirat oli aina kavereita ), mutta ystävystynyt vasta viime kesänä, kun kummallekin tuli uusi koira. Toisen opin tuntemaan tällä palstalla ... kuinkahan kauan siitä onkaan ... 7 vuotta sitten, mutta vasta viimeiset pari vuotta ollaan oltu aktiivisesti tekemisissä toistemme kanssa. Nykyisin pidetään yhteyttä päivittäin ja meillä on samankaltaisia kiinnostuksenkohteita eli retro, kirppis, kengät ja käsilaukut sekä ruoka. Eli mun ystävyyssuhteeni muodostavat aika samaa kaavaa eli tuttavasta (työ)kaveriksi ja siitä kaverista ystäväksi. Kun tapaan uusia ihmisiä, en heistä ala hakemaan ystävää tai edes kaveria, mutta silti monesta vähitellen sellainen tulee. Oleellista on se yhteinen tekeminen (työ, koirapuisto, kirppiksillä kiertely tms).

Hmm, tuossa kieltämättä voi olla jotain. En nyt tietenkään oleta ystävystyväni kenenkään kanssa parin juttelukerran jälkeen, mutta jotenkin sitä aina odottaa (ehkä liian pian), saavansa jotain vastakaikua yrityksilleen. Tai sitten en vain osaa tulkita ihmisiä ja en ole tajunnut asioita.

Oma elämäni on aina ollut varsin muuttuvaa ja olen mennyt työpaikasta toiseen ja asuinkaupungista toiseen usein ihan tahtomattani, ja ikinä ei oikein ole ollut tilaisuutta tutustua pitkän kaavan mukaan kehenkään.