oletko koskaan korottanut lapselle ääntä/ollut vihainen? tms

  • Viestiketjun aloittaja "hilma"
  • Ensimmäinen viesti
,.,
No johan olis kummallista elämää, jos ei koskaan suututa. Kyllä se on parempi nähdä se suuttuminen kotona kuin sitten joskus jossain muualla. Joka päivä sitä, jos ei nyt suutu, niin jostain ärsyyntyy.
 
Ken guru
Olen.

Huutamatta voi varmasti lapsen kasvattaa, mutta ettei koskaan olisi lapselle vihainen...se kuulostaa luonnottomalta. Siinä vanhemmat jotenkin kykenee ulkopuoleistamaan omat lapsensa omien tunteidensa suhteen. Kai siihenkin joku pystyy...onko se sitten hyvä, en tiedä.
 
"Höh"
Eikö suuttuminen ja äänen korottaminen ole normaalia käytöstä? Ja eikö pitäisi juurikin sitä normaalin käytöksen mallia antaa lapselle? Kyllähän lapsikin saa välillä suuttua ja uhmaisena suuttuukin milloin mistäkin. Pitäisikö näyttää sellaista mallia että suuttuminen on jotenkin väärin? Ei kai nyt sentään?
 
v i e r a s
Ei suuttuminen ole mitään kaltoin kohtelua jos ei mene aivan mahdottomaksi huutamiseksi ,kiroiluksi ja solvaamiseksi. Se että lapselle kirotaan särähtää pahasti korvaan.
 
"Lili"
Kyllä. Olen ollut vihainen, korottanut ääntäni ja välillä karjaissutkin. Ihan normaalia ja arkista meillä. Meillä saa niin lapset kuin aikuisetkin suuttua ja näyttää suuttumuksensa. Haluaisin kyllä nähdä sellaisen tyypin, joka meillä jaksaisi parikin päivää olla ja touhuta lasten kanssa kertaakaan ärsyytymättä tai korottamatta ääntään...
 
kokkoko
[QUOTE="hilma";29631328]-joidenkin lapsettomien mielestä lapselle suuttuminen on kaltoinkohtelua,itse taas luulen että kaikki suuttuu joskus. miten on?[/QUOTE]

Lapsettomien mielestä? Hmm.

Olen korottanut ääntä ja ollut vihainen. Äänen korottaminen on musta ihan tarpeenkin joskus, karjuminen taas ei. Jotkut tarkoittaa äänen korottamisella naama punaisena karjumista, jotkut taas äänentason nousua muutaman desibelin.

Kaltoinkohtelu nyt riippuu vähän siitä mitä tulee vihoissaan sanoneeksi. Jos huutaa "jos vielä lyöt veljeäsi mailalla, otan mailan pois" on ok, kun taas "jos lyöt vielä kerran niin minä tapan sut" on kaltoinkohtelua.
 
Olen korottanut ääntä. Kyllä olen huutanut ja kyllä jopa kironnut huutaessa. Pohja hetkinä joskus muistan huutaneeni lapselle " painu vittuun mun naaman eestä nyt" eihän ne ole tilanteita joita myöhemmin muistaa ylpeydellä tai pyrkisi pysymään huutolinjalla.. Jos menee överiksi niin menee, onneksi ei kukaan ( edes lapset keskenään) ole turvautunut fyysiseen turhautumisen näyttämiseen.. Jälkikäteen puhutaan, pyydän anteeksi ja sovitaan. Mietin myös yksin mikä meni pieleen ja miten voin jatkossa olla ( jos en kokonaan huutamatta) niin edes kiroamatta lapselle kun onhan se ala-arvoista kuitenkin kun lapsi ei voi rangaistuksen pelossa antaa samalla mitalla takaisin.
 
Jepsunjee
EN IKINÄ. no, joka harvase päivähän tolle 3v:lle tulee huudettua, tää vaihe on ehkä oikeesti vaikeinta mun elämässä, kun toi lapsi ei tottele mitään, MIKÄÄN EI AUTA ja kaikkea paitsi tukkapöllöjä yms on kokeiltu (niitä ei kokeillakaan vaikka välillä on mieli tehnyt). Onneks tää menee joskus ohi ja toivottavasti kuopus on vähän rauhallisempi tapaus kun esikko.

eli joo, olen huutanut ja ollut vihainen.
 
halipupu harmaana
Enemmän se on kaltoinkohtelua, jos ei aiheesta suutu ja näytä lapselle sitä, että nyt tuli tehtyä jotain tyhmää. Jos aina vain lässyttää ja lässyttää vaikka lapsi tekisi mitä tyhmää, niin mitähän siitä seuraa?
 
lähes joka päivä. lapsi parka. olis jäänyt peruuttavan auton alle, jos en olis tänään tossa meidän parkkiksella karjaissut pahimmalla hyeenaäänellä, että seis Esco-Petteri, sieltä tulee auto!!!!!!! kun tempaisi itsensä käsipuolesta karkuun. prkl kun on iso, pitkä ja voimakas älykääpiö kolmivuotias, joka ei vielä itse havainnoi kunnolla.
ja sitten tietty huudan muutenkin. mutta en hakkaa lasta vyöllä tai remmillä, en nosta hiuksistaulos pakkaseen, niin että pikkuhousut jäätyi porrasralliin kiinni, kun unohdin hakea maitoa kaupasta. en lyö kepillä enkä kärpäslätkällä. enkä nyrkillä. kuten omassa lapsuudessani oli hyvin yleistä tehdä. näin meillä, muilla ehkä ollaan sivistyneitä.
 
Olisi kyllä omituista elämää jos ei koskaan suuttuisi. Miltähän se lapsen silmissä näyttäisi, että vanhemmat ovat tunteettomia robotteja, jotka eivät edes ääntään osaa korottaa kun lapsi koettelee rajojaan? Tällä en tarkoita kiroamista ja raivoamista, vaan ihan normaalia tunteiden näyttämistä.
 
"utopia"
No en todellakaan ole! Meillä täällä hattaralinnassa syödään vain sateenkaaria ja pierrään perhosia, ja lapsetkin puhaltelevat vain saippuakuplia päivät pitkät, ei niille tarvitse suuttua saatikka huutaa.
 

Yhteistyössä