Miten saada kyläilystä stressittömämpää tilanteessa, jossa olisi ihanaa nähdä kavereita mutta aikaa ja jaksamista on vähän? Minulle ja perheelleni sopisivat parhaiten lyhyet viikonloppuisin päiväsaikaan tapahtuvat kahvittelut, mutta vieraat viihtyisivät vaikka kuinka pitkään. Olen itse hoitovapaalla ja mies tekee paljon töitä.
Harrastetaanko lyhyitä kahvi- ja kuulumistenvaihtohetkiä muissa perheissä vai olemmeko me ainoita, jotka eivät halua kyläilystä liian isoa juttua? Tuntuu, että nykyään tuppaa jäämään kaverien tapaaminen sen takia, että meille tulevat vieraat asettavat meille liikaa paineita. Tarkoitan nyt kyläilytilanteita, joissa olemme koko perhe kotona ja meille tulee muitä kuin mammatuttuja kylään. En siis tarkoita päiväsaikaan tapahtuvia mammakavereiden ja lapsien leikkitreffejä, niissä on kaikilla omat eväät mukana ja voi olla kuinka räjähtänyt itse ja koti tahansa, vaan kaikkia muita kyläilyjä. Lähinnä perheiden välisiä kyläilyjä sellaisten ihmisten kanssa, joita ei nähdä viikoittain. Meillä on todella laaja ystäväpiiri, mistä tuntuu tulevan rasite, jos kyläilyjä ei saada pienimuotoisimmiksi.
Pystyn joten kuten tulemaan toimeen sen kanssa, että meidän koti ei nyt ole tip top (sänky kyllä pedataan ja vessa pidetään siistinä, mutta paperikasoja, hiekkaa, likatahroja ovissa jne. löytyy), itse en ole huoliteltu (olen kyllä käynyt suihkussa ja laittanut siistihköt vaatteet) ja että tarjottavat eivät ole kummoisia, kun vieraita tulee mutta mutta... Mutta miten vieraille kommunikoida, että 1,5 tuntia olisi hyvä maksimiaika viipyä? Joillekin olemme pystyneet huumorin varjolla sanomaan asiasta suoraankin, mutta silti saa olla kolmannen tunnin kohdalla kiemurtelemassa ja ajamassa vieraita pois. Miten vieraille kommunikoida, että nyt olisi hyvä aika lähteä? Yritämme ystäviä kutsuessamme muotoilla jotenkin niin, että tulisitteko meille piipahtamaan/pyörähtämään/kahville mutta silti vieraat eivät ala juuri koskaan tehdä itse lähtöä. Pitääkö isäntäväen aina ilmaista, että nyt olisi hyvä aika lähteä?
Harrastetaanko lyhyitä kahvi- ja kuulumistenvaihtohetkiä muissa perheissä vai olemmeko me ainoita, jotka eivät halua kyläilystä liian isoa juttua? Tuntuu, että nykyään tuppaa jäämään kaverien tapaaminen sen takia, että meille tulevat vieraat asettavat meille liikaa paineita. Tarkoitan nyt kyläilytilanteita, joissa olemme koko perhe kotona ja meille tulee muitä kuin mammatuttuja kylään. En siis tarkoita päiväsaikaan tapahtuvia mammakavereiden ja lapsien leikkitreffejä, niissä on kaikilla omat eväät mukana ja voi olla kuinka räjähtänyt itse ja koti tahansa, vaan kaikkia muita kyläilyjä. Lähinnä perheiden välisiä kyläilyjä sellaisten ihmisten kanssa, joita ei nähdä viikoittain. Meillä on todella laaja ystäväpiiri, mistä tuntuu tulevan rasite, jos kyläilyjä ei saada pienimuotoisimmiksi.
Pystyn joten kuten tulemaan toimeen sen kanssa, että meidän koti ei nyt ole tip top (sänky kyllä pedataan ja vessa pidetään siistinä, mutta paperikasoja, hiekkaa, likatahroja ovissa jne. löytyy), itse en ole huoliteltu (olen kyllä käynyt suihkussa ja laittanut siistihköt vaatteet) ja että tarjottavat eivät ole kummoisia, kun vieraita tulee mutta mutta... Mutta miten vieraille kommunikoida, että 1,5 tuntia olisi hyvä maksimiaika viipyä? Joillekin olemme pystyneet huumorin varjolla sanomaan asiasta suoraankin, mutta silti saa olla kolmannen tunnin kohdalla kiemurtelemassa ja ajamassa vieraita pois. Miten vieraille kommunikoida, että nyt olisi hyvä aika lähteä? Yritämme ystäviä kutsuessamme muotoilla jotenkin niin, että tulisitteko meille piipahtamaan/pyörähtämään/kahville mutta silti vieraat eivät ala juuri koskaan tehdä itse lähtöä. Pitääkö isäntäväen aina ilmaista, että nyt olisi hyvä aika lähteä?
Viimeksi muokattu: