Millä ihmeellä saan 9 kk vauvan viihtymään vaunuissa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Huoh"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

"Huoh"

Vieras
Lähdetään aina päiväuniaikaan kauppaan ja muuallekin niin meno matka sujuu ihan ok. Jos lähdemme niin, että vauva on herännyt päiväunilta, syönyt ja saanut touhuta hetken kova kiukuttelu alkaa jo menomatkalla. vauva herää aina kun olemme olleet kaupassa sisällä noin 5 min eikä viihtyisi millään vaunuissa vaan haluaisi kääntyä kontilleen ja nousta polvilleen missä sitten heiluisi. Jos laitan vaunujen valjaat/ turvavyöt niin huuto on aivan järkyttävää kun koitaa punkea mahalleen. Lelut nakkaa noin 10 sekunnin Tutkimisen jälkeen pois vaunuista ja vaunuihin kiinnitettävien lelujen kanssa menettää hermonsa kun ei saa niitä irti. Rintarepussa tai kantoliinassa ei ainakaan kotona tai ulkoillessa viihdy.

Bussiaikataulujen takia meillä menee 2 tuntia jos käymme ruokakaupassa muualla kuin bussiaseman vieressä olevassa pikkukaupassa (joka on taas todella kallis). Ensimmäiset 30 min. Menee hyvin kun vauva nukkuu ja tulomatkasta noin 10 min minkä vauva viihtyy sylissä. Muuaika menee kun koitan saada vauvan viihtymään (heikoin tuloksin) ettei itkisi raivokasta itkua. Jos otan haalarin pois jo heti kun menemme kauppaan herää siihen välittömästi, yleensä olen siis vain aukaissut vetskarit, kääntänyt hihat auki ja napannut lapaset pois. Kun herää riisun haalarin ja myssyt.

Olen koittanut, että syö ja juo kauppareissulla, joskus syö ja joskus ei, sama homma maidon kanssa. Olemme käyneet ruokaostosten jälkeen leikkipaikassa missä vauva saa kontata, leikkiä yms. (Vaikka joudummekin tällöin menemään vasta seuraavalla bussilla). On tyytyväinen senaikaa kun saa möyriä leikkipaikassa mutta huuto alkaa taas pian kun joutuu olemaan vaunuissa.

Vinkkejä kiitos! Tuntuu, että kauppareissut ovat olleet ihan mahdottomia jo pitkään. Lisäksi aina unohtuu tai en viitsi hakea jotsin jos olen jo kävellyt hyllyn ohi kun meno on niin mahdotonta.
 
Jaa en tiä, keskimmäinen oli tyytyväinen tutin kanssa, sittenkun hylkäsi tutin nii. Oli vaikeaa. Esikoisen kanssa taas ei ollut tuota ongelmaa. Tuon ikänen taitaa vielä syödä puhelimen jos annat äypuhelimem ja siitä teletapit vaikka?
Eikai tuohon auta kuin aika, sillä välin voisit ehkä hoitaa ne ostokset ilman vauvaa. Vai oletko yh?
 
Pitääkö se vauva sitten viedä sinne kauppareissulle mukaan? Voiko jäädä kotiin? Voitko lähteä kauppaan jonkun toisen aikuisen ja vauvan kanssa?

Varmasti aika auttaa tuohon(kin) asiaan. Harvoin kun tuollaisiin pulmiin mitään kikkakolmosvinkkejä löytyy..
 
Välillä kokeilen musiikin soittamista mutta haluaisi aika nopeasti purra puhelinta ja sitten heittää sen pois vaunuista. En tiedä kuinka hyvin iphone kestää heittelyä eikä nyt viitsisi kokeillakkaan :)
Mies tekee pitkää ja sellaista työvuoroa, että ostokset jäävät minun hoidettavaksi enkä viitsisi aina kysyä hoitajaa kun on tarvetta käydä kaupassa. Eikä mies tykkää muutenkaan käydä kaupassa kuin pakonedesdä ja silloinkin tuo vain tyyliin seuraavaan päivään riittävät ruuat mutta ei muuta mitä puuttuu. Esim. Hammastahnaa, pesuainetta, tiskirättejä tai vastaavia. Eli mielummin käyn itse vaikka se hankalaa onkin.
 
Nuo saa istuma asentoon mutta ei viihdy edes sitä aikaa istumassa, että saisin turvavyöt kiinni van alkaa puskea mahalleen ja tuskastuu kun ei pääse. Auttaisikohan jotkut eri malliset rattaat? Meillä on brio kombit nyt käytössä.
 
Vauvat on niin erilaisia, meidän esikoinen köllötteli tyytyväisenä 9 kk-ikäisenä vielä vaunuissa, kuopus taas ei viihtynyt niissä enää 6 kk vanhanakaan vaan piti siirtyä rattaisiin. Ite suosittelen rattaisiin siirtymistä, jos ei meinaa heti onnistua, niin totuttelet vaan. Yleensä vauva tykkää ku näkee ympärilleen. Sit kaupassa voisit antaa esim. riisikakkua tai naksuja vauvalle, jos viihtyis niitä syöden paremmin. Meidänkin vauva on kunnon kiemurtelija, mutta rattaissa viihtyy kyllä kun saa katsella ympärilleen. Tsemppiä :)!
 
Harmittaa kun ostettiin nuo vaunut sillä perusteella ettei tarvitse kuin jotkut matkarattaat ostaa lisäksi. En tajunnut etteivät vaunuista tehdyt rattaat aja samaa asiaa kuin pelkät rattaat. Mutta olisi kyllä uudet rattaat hintansaväärti jos vauva viihtyisi niissä paremmin. Nyt on niin tuskaista liikkua mihinkään.
 
Matkarattaita saa suht. halvalla käytettynä, jos ei tarvitse olla viimeistä huutoa kaikilla lisävarusteilla. Meillä on esim. gracon matkikset, maksoin parikymppiä käytettynä ja on ollut käytössä kahdella muksulla melkein enemmän kuin vaunut. Autokaukalo naksahtaa noihin kiinni kätevästi ja selkänoja menee ihan makuuasentoon, eli voi käyttää syntymästä saakka (kaukalon kanssa ja parin kuukauden iästä ihan makuuasennossa).
Suosittelen ;)
 
Aloitinkin toisen topikin noista rattaista :)
Ei tarvitse muuta kuin sen, että ostokset mahtuu alakoriin ja kori on kestävä + ilmakumirenkaat koska kuljemme paljon pienempiä teitä ja metsässä lenkkipoluilla eikä auraus meilläpäin aina ole ihan aikataulussa eli usein saa rämpiä lumessakin. Autossa olemme ehkä noin jokatoinen kuukausi eli ei ole välttämätöntä kaukalon kiinnisaaminen.
 
[QUOTE="Huoh";29534752]Nuo saa istuma asentoon mutta ei viihdy edes sitä aikaa istumassa, että saisin turvavyöt kiinni van alkaa puskea mahalleen ja tuskastuu kun ei pääse. Auttaisikohan jotkut eri malliset rattaat? Meillä on brio kombit nyt käytössä.[/QUOTE]

Mutta kumpi osa sulla on siinä? Se ratas vaiko koppa?
 
[QUOTE="Huoh";29534739]Välillä kokeilen musiikin soittamista mutta haluaisi aika nopeasti purra puhelinta ja sitten heittää sen pois vaunuista. En tiedä kuinka hyvin iphone kestää heittelyä eikä nyt viitsisi kokeillakkaan :)
Mies tekee pitkää ja sellaista työvuoroa, että ostokset jäävät minun hoidettavaksi enkä viitsisi aina kysyä hoitajaa kun on tarvetta käydä kaupassa. Eikä mies tykkää muutenkaan käydä kaupassa kuin pakonedesdä ja silloinkin tuo vain tyyliin seuraavaan päivään riittävät ruuat mutta ei muuta mitä puuttuu. Esim. Hammastahnaa, pesuainetta, tiskirättejä tai vastaavia. Eli mielummin käyn itse vaikka se hankalaa onkin.[/QUOTE]

Käytte isommasti yhdessä miehen vapaapäivänä kaupassa. Ei joku hammastahnan ostaminen oo isolle miehelle valintakysymys, vaan ne mitä tarvitaan, ostetaan.
 
[QUOTE="Huoh";29534915]Harmittaa kun ostettiin nuo vaunut sillä perusteella ettei tarvitse kuin jotkut matkarattaat ostaa lisäksi. En tajunnut etteivät vaunuista tehdyt rattaat aja samaa asiaa kuin pelkät rattaat. Mutta olisi kyllä uudet rattaat hintansaväärti jos vauva viihtyisi niissä paremmin. Nyt on niin tuskaista liikkua mihinkään.[/QUOTE]

Rattaat menee kyllä pitkään, että kyllä kuulostaa siltä että olis aika vaihtaa vauvojen vaunuista jo pois. Ja kyllä yhdistelmävaunut rattailla ajaa kyllä saman asian ku pelkät rattaat, jos vaan valitsee kunnolliset :)
 
Minuli: kyllä tosiaan harmittaa kun ostettiin nuo brio kombit, että ne menisivät mahdollisimman pitkään mutta en tajunnut etteivät ole rattaina sellaiset missä vauva viihtyisi :(
 
Yleensä nuo yhdistelmävaunujen ratasosat on kuitenkin vauvalle paremmat kuin rattaat joissa voi olla vaikea pysyä pienen istumassa.

Onko teillä perheessä auto? Etkö voi käydä tekemässä autolla koko viikon ostokset kerralla sillä aikaa kun mies katsoo vauvaa niin ei tarvis tuosta murehtia. Tai lainaat tutulta auton bensatahoja vastaan jossei teillä oo.
 
[QUOTE="Höh";29535338]Minuli: kyllä tosiaan harmittaa kun ostettiin nuo brio kombit, että ne menisivät mahdollisimman pitkään mutta en tajunnut etteivät ole rattaina sellaiset missä vauva viihtyisi :([/QUOTE]

Jos sulla on brio kombit ja niissä ratas osa käytössä niin nehän on silloin rattaat. Tuskin se vauva alkaa paremmin viihtyä rattaiden merkkiä vaihtamalla. Samanlailla niissä kaikissa täytyy istua valjaissa. Meillä kuopuksella se on nimenomaan niistä valjaista kiinni. Ei sietiäisi niitä yhtään. Eipä tuohon taida auttaa kuin aika. Valitettavasti.
 
  • Tykkää
Reactions: Minuli
[QUOTE="Höh";29535349]olen myös miettinyt, että pusyisikö jo ostoskärryissä istumassa mutta en tiedä uskaltaako vaunuja jättää mihin ostoksilla käymisenajaksi.[/QUOTE]

Pysyy. Tai ainakin meidän 9 kk pysyy :)

Vaunut kiinni jonnekin ketjulla. Ja sitten siitä rungosta, ei pyöristä.
 
Tuli vielä mieleen että onko sulla se ratasosa niin että cauva on kasvot sinuunpäin vai selkä sinuun päin? Joskus ne lapset viihtyy oaremmin kun näkevät mihin ollaan menossa toisinsanoen selkä sinuunpäin.
Ja jos niissä rattaissa on 5-pistevaljaat niin ehkä riittäis että lannevyöt on kiinni, jos ne on napakasti niin vauva ei pääde karkuun mutta mahtuu silti liikkumaan niin ei ehkä ahdiatu niin paljon kuin olkavöistä.
 

Yhteistyössä