P
pettymys
Vieras
Tänään alkaa jo vähän helpottaa harmitus, joten pystyn jo katsomaan asiaa vähän eri vinkkelistä, mutta kyllä mä silti oon surullinen että mun joulu meni näin. Olen jopa hieman pystynyt analysoimaan että tää mun pettymys johtuu siitä että mulla on aina ennen ollut erilainen joulu. Lapsuudenperheessäni on monta lasta, mutta saimme aina silti paljon lahjoja jouluisin, vielä aikuisenakin jo poismuutettuamme. Nyt en ole ollenkaan ollut muutamaan vuoteen perheeni kanssa tekemisissä (pitkä juttu) ja olenkin vietänyt joulua mieheni suvun kanssa. Heillä on tosi erilaiset jouluperinteet kuin meillä, mutta olen edellisvuosina kyllä pärjäillyt sen kanssa. Tänä vuonna kaikki vaan sattui menemään pieleen.
Asumme itse etelä-suomessa, mutta tänä jouluna matkustimme keski-suomeen joulunviettoon, miehen veljen perheen luo. Olen tehnyt koko joulukuun paljon enemmän töitä kuin normaalisti, joten olin kaivannut joulun tuomaa 4 päivän lomaa ja odotin yhdessäoloa ja hyvää ruokaa. Mainittakoon tähän väliin että en ole kovinkaan paljon jouluruokien ystävä, mutta viime ja toissajoulun vietimme ensin meillä ja sitten mieheni isän luona, ja minulle (ja muillekin) on aina varattu muitakin ruokia kuin kinkkua ja laatikoita. Suunnitelmana oli että ajamme aattoaamuna miehen veljen luo, saunomme ja avantouimme jonka jälkeen joulupukki käy ja lahjojen aukomisen jälkeen syömme. Seuraavana aamuna ajaisimme takaisin kotiin, josta mieheni isä ottaisi lapsemme mukaansa ja meidän kotona vietettäisiin kavereiden kesken meille perinteeksi muodostunutta joulupäivän juhlaa.
Kaikki alkoi siitä kun mulle aatonaattona muistettiin kertoa ettemme menekään miehen veljen kotiin, vaan hän on vuokrannut lähialueeltaan jonkun mökin meille joulunviettoa varten. Ok, tämä ei vielä sekoittenut pasmojani. Kamat autoon ja menoksi. Kesken matkan muistimme että unohdimme tuliaiset olohuoneen pöydälle (joulukahvia ja pipareita). Olimme kuitenkin jo melkein puolivälissä matkaa niin päätimme ettemme käänny takaisin. Perille päästyämme selvisi ettei kukaan muukaan ollut ottenut kahvia mukaan, koska miehen isä oli juorunnut meiheni ostaneen hyvää kahvia paikallisesta pienpaahtimosta. Itseäni tämäkään ei haitannut kun en kahvia juo, mutta huomasin että mieheni pahoitti mielensä kun veljensä piruilivat hänelle siitä että nyt jäädään kokonaan ilman kahvia.
Purimme kuitenkin auton hyvillä mielin ja serkukset pääsivät leikkimään keskenään. Kun sauna oli lämmin, sovittiin että kaikki käyvät vuorollaan perhe kerrallaan löyöyissä ja halukkaat pulahtavat avantoon. Hetken vaiheilun jälkeen huomasin kuitenkin yllätyksekseni että kaikki miehet olivat päätyneet saunomaan, ja me kolme vaimoa olimme keittiössä valmistelemassa jouluillallista.
Ei siinä mitään, miehet kun olivat ottaneet myös kaikki lapset mukaansa saunaan, ajattelimme että saamme kerrankin saunoa rauhassa. Miehet palasivat saunasta, me naiset puimme lapsille juhlavaatteet ja aloimme suunnittelemaan saunaan menoa. Siinä oli kaikenlaista sähläystä, ja yht äkkiä huomasin miehen toisen veljen vaimon puuttuvan. ihmettelin hetken kunnes kysyin joltain mihin hän meni, odottelimme josko hän palaisi jotta saunaan päästäisi, kunnes kuulimme että joku heittää löylyä saunassa yksin. Siitä sitten pukuhuoneen kautta saunaan, jossa tämä veljen vaimo oli jo aloittanut saunomisen meille kahdelle mitään mainitsematta? Ei kai siinä, liityimme seuraan. Sauna oli tolkuttoman kuuma, yli 100 astetta lämmintä, ja koko saunomisen ajan miehen toisen veljen vaimo tivasi multa tietoa mun työstä, kyseli palkkaa moneen otteeseen (törkeää mielestäni) ja halusi neuvoja miten hän voi tehdä itse asiat ilman ammattikuntani palveluita. Rentouttava sauna kerrassaan. Pukuhuoneessa kuuntelinkin sitten "miten sä oot noin laiha, söisit jotain" kommentteja, vaikka toinen näistä naisista ilmoitti myöhemmin illalla painavansa mua 10kg vähemmän. 
Saunan jälkeen leikittiin yhdessä lasten kanssa, pelailtiin lautapelejä jne. kunnes pukki saapui. Se olikin sitten ainut iloinen hetki koko aatossa. Lapset olivat haltioissaan, lauloivat kauniisti pukille ja auttoivat tätä jakamaan lahjat. Pukki lähti ja alkoi lahjojen avaaminen. Kaikki muut saivat suunnilleen saman verran lahjoja, paitsi minä en saanut YHTÄÄN pakettia, ja miehenikin vain yhden. Onnistuin iloitsemaan lapsen kanssa paketeistaan löytyvistä lahjoista, mutta silti kurkkua kuristi, tunsin itseni täysin typertyneeksi. Ei yhtään lahjaa, oikeastiko? Lasten saatua pakettinsa auki, aloin kiinnittämään huomiota muiden serkkujen lahjoihin. Kaikki kolme muuta olivat kiskoneet paketeistaan tavaraa useamman satasen edestä. Meidän pojalle oli osunut keskimäärin 10-15euron pikkulahjoja 7kpl:tta. Onneksi lapsi ei tätä epäsuhtaa vielä tajunnut kun on vasta neljän vanha, mutta kyllä itseäni harmitti vähän. Muut aikuiset saivat paketeistaan koruja, lahjakortteja kauneushoitoihin, kalliita työkaluja ja harrastustarvikkeita, kirjoja, suklaata, villasukkia. Mieheni sain paketin pikkulusikoita, ja mä en saanut mitään. En edes yhtä suklaarasiaa. Edes mieheni ei ollut tajunnut ostaa mulle mitään.
Seuraavaksi siirryimme ruokapöytään, ja mun nälkä oli karjuva. Asetit kiersivät pöydässä ja kaikki keräsivät itselleen isot annokset. Paitsi minä, koska mulle ei ollut kukaan varannut mitään esim. kinkun tilalle, eikä mulle myöskään oltu asiasta infottu etukäteen, olisin toki itse voinut tuoda jotain. Lopulta mun lautasella oli salaattia, kylmäsavulohta, sekä peruna- ja porkkanalaatikoita. Poroakin tarjottiin, ja kun kieltäydyin, multa kysyttiin alentuvaan sävyyn "ai onks sun mielestä porot liian söpöjä syötäväksi?" (ei, en vaan tykkää porosta). Ei hirveesti auttanut nälkään kun me ei oltu mitään muuta syöty koko päivänä, ja aamulla oltiin jo lähdetty liikkeelle.
Ruokailun jälkeen lapset leikkivät hetken, ja yks kaks muut ilmoittivat lähtevänsä miehen veljen luo nukkumaan. Meidän perhe oli suunniteltu jätettäväksi mökille nukkumaan, koska heille ei enempää mahtunut. Olin oikeastaan tyytyväinen tästä, koska tajusin etten joudukaan aamuun asti esittämään iloista vaikka oikeasti itketti edelleen se lahjattomuus ja kaikki muukin. Kaikki lähtivät, ja aloimme tutkimaan mökkiä ja sen ulkorakennuksia tarkemmin (olimme viettäneet iltaa vain tuvassa, saunassa ja keittiössä). Jokun hetken päästä tajusimme ettei mökissä ole ollenkaan sänkyjä. Kaivoimme jostain patjoja, mulle ja miehelle levitimme jonkun 70-luvun laverisohvan maailman ohuimmalla patjalla, ja poika nukkui ilmapatjalla. Koska mökissä ei sisällä ollut oikein muuta tilaa, jouduimme nukkumaan kaikki samassa huoneessa, joka siis tarkoitti sitä että myös meidä vanhempien oli pakko hiljentyä ja sammutella valot puoli yhdeksän maissa. Siinä sitten itkeskelin tyynyyni about kahteen asti yöllä, miehen ja lapsen kuorsatessa.
Aamulla heräilimme, ja alimme vähän siivoilemaan. Tyhjensimme loput astiat pöydästä, siivoilimme nukkumapaikkamme pois ja pakkailimme tavaroita. Oltiin sovittu että muu porukka palaa aamulla vielä saunomaan ja sitten lähdemme kotiin, joten katoimme samalla aamupalan pöytään. Sitten odotimme. Ja odotimme. Mies yritti soittaa mutta kukaan ei vastannut. 11 maissa sanoin miehelleni että mä en jaksa enää, haluan kotiin. Odotimme vielä hetken. Puolen päivän aikaan aloimme pakkaamaan tavaroitamme autoon. Kun kannoimme viimeisiä kasseja, miehen loppuperhe kurvaa pihaan ja alkaa kyselemään olemmeko jo lähdössä kun saunaan piti mennä. Tässä vaiheessa vetosin koiriimme jotka olemme luvanneet hakea hoidosta, ja kiipesimme autoon poistuaksemme.
Kun pääsimme kotiin, aloin valmistelemaan tarjottavia illaksi kavereita varten, ja mies siivoili. Seitsemän maissa aloimme odottamaan vieraita. Taas odotimme, ja odotimme... Kymmenen aikaan luovutimme, totesimme ettei kukaan tullut, eikä myöskään ilmoittanut ettei tullut. Katsoimme sitten jonkun leffan ja kömmimme sänkyyn. Tänään pitäisi kohta lähteä kyläilemään mun sukulaisten luona. Arvatkaa huvittaako.
Loppuviimeeks mua ehkä itseäni ärsyttää kaikkein eniten oma materialistisuuteni. En oo koskaan ajatellut itseäni materialistiksi tai kateelliseksi, mutta kyllä mua silti harmittaa että mä teen pitkää päivää jotta on varaa juhlia ja lahjoa jouluna, järjestän, leivon ja jouluostostelen, tuhlaan yli 300e muihin ihmisiin, ja mitä mä saan vastalahjaksi. Pahan mielen, kauheen nälän, turhaan järjestetyt juhlat ja en yhden yhtä lahjaa.
Asumme itse etelä-suomessa, mutta tänä jouluna matkustimme keski-suomeen joulunviettoon, miehen veljen perheen luo. Olen tehnyt koko joulukuun paljon enemmän töitä kuin normaalisti, joten olin kaivannut joulun tuomaa 4 päivän lomaa ja odotin yhdessäoloa ja hyvää ruokaa. Mainittakoon tähän väliin että en ole kovinkaan paljon jouluruokien ystävä, mutta viime ja toissajoulun vietimme ensin meillä ja sitten mieheni isän luona, ja minulle (ja muillekin) on aina varattu muitakin ruokia kuin kinkkua ja laatikoita. Suunnitelmana oli että ajamme aattoaamuna miehen veljen luo, saunomme ja avantouimme jonka jälkeen joulupukki käy ja lahjojen aukomisen jälkeen syömme. Seuraavana aamuna ajaisimme takaisin kotiin, josta mieheni isä ottaisi lapsemme mukaansa ja meidän kotona vietettäisiin kavereiden kesken meille perinteeksi muodostunutta joulupäivän juhlaa.
Kaikki alkoi siitä kun mulle aatonaattona muistettiin kertoa ettemme menekään miehen veljen kotiin, vaan hän on vuokrannut lähialueeltaan jonkun mökin meille joulunviettoa varten. Ok, tämä ei vielä sekoittenut pasmojani. Kamat autoon ja menoksi. Kesken matkan muistimme että unohdimme tuliaiset olohuoneen pöydälle (joulukahvia ja pipareita). Olimme kuitenkin jo melkein puolivälissä matkaa niin päätimme ettemme käänny takaisin. Perille päästyämme selvisi ettei kukaan muukaan ollut ottenut kahvia mukaan, koska miehen isä oli juorunnut meiheni ostaneen hyvää kahvia paikallisesta pienpaahtimosta. Itseäni tämäkään ei haitannut kun en kahvia juo, mutta huomasin että mieheni pahoitti mielensä kun veljensä piruilivat hänelle siitä että nyt jäädään kokonaan ilman kahvia.
Purimme kuitenkin auton hyvillä mielin ja serkukset pääsivät leikkimään keskenään. Kun sauna oli lämmin, sovittiin että kaikki käyvät vuorollaan perhe kerrallaan löyöyissä ja halukkaat pulahtavat avantoon. Hetken vaiheilun jälkeen huomasin kuitenkin yllätyksekseni että kaikki miehet olivat päätyneet saunomaan, ja me kolme vaimoa olimme keittiössä valmistelemassa jouluillallista.
Ei siinä mitään, miehet kun olivat ottaneet myös kaikki lapset mukaansa saunaan, ajattelimme että saamme kerrankin saunoa rauhassa. Miehet palasivat saunasta, me naiset puimme lapsille juhlavaatteet ja aloimme suunnittelemaan saunaan menoa. Siinä oli kaikenlaista sähläystä, ja yht äkkiä huomasin miehen toisen veljen vaimon puuttuvan. ihmettelin hetken kunnes kysyin joltain mihin hän meni, odottelimme josko hän palaisi jotta saunaan päästäisi, kunnes kuulimme että joku heittää löylyä saunassa yksin. Siitä sitten pukuhuoneen kautta saunaan, jossa tämä veljen vaimo oli jo aloittanut saunomisen meille kahdelle mitään mainitsematta? Ei kai siinä, liityimme seuraan. Sauna oli tolkuttoman kuuma, yli 100 astetta lämmintä, ja koko saunomisen ajan miehen toisen veljen vaimo tivasi multa tietoa mun työstä, kyseli palkkaa moneen otteeseen (törkeää mielestäni) ja halusi neuvoja miten hän voi tehdä itse asiat ilman ammattikuntani palveluita. Rentouttava sauna kerrassaan. Pukuhuoneessa kuuntelinkin sitten "miten sä oot noin laiha, söisit jotain" kommentteja, vaikka toinen näistä naisista ilmoitti myöhemmin illalla painavansa mua 10kg vähemmän. Saunan jälkeen leikittiin yhdessä lasten kanssa, pelailtiin lautapelejä jne. kunnes pukki saapui. Se olikin sitten ainut iloinen hetki koko aatossa. Lapset olivat haltioissaan, lauloivat kauniisti pukille ja auttoivat tätä jakamaan lahjat. Pukki lähti ja alkoi lahjojen avaaminen. Kaikki muut saivat suunnilleen saman verran lahjoja, paitsi minä en saanut YHTÄÄN pakettia, ja miehenikin vain yhden. Onnistuin iloitsemaan lapsen kanssa paketeistaan löytyvistä lahjoista, mutta silti kurkkua kuristi, tunsin itseni täysin typertyneeksi. Ei yhtään lahjaa, oikeastiko? Lasten saatua pakettinsa auki, aloin kiinnittämään huomiota muiden serkkujen lahjoihin. Kaikki kolme muuta olivat kiskoneet paketeistaan tavaraa useamman satasen edestä. Meidän pojalle oli osunut keskimäärin 10-15euron pikkulahjoja 7kpl:tta. Onneksi lapsi ei tätä epäsuhtaa vielä tajunnut kun on vasta neljän vanha, mutta kyllä itseäni harmitti vähän. Muut aikuiset saivat paketeistaan koruja, lahjakortteja kauneushoitoihin, kalliita työkaluja ja harrastustarvikkeita, kirjoja, suklaata, villasukkia. Mieheni sain paketin pikkulusikoita, ja mä en saanut mitään. En edes yhtä suklaarasiaa. Edes mieheni ei ollut tajunnut ostaa mulle mitään.
Seuraavaksi siirryimme ruokapöytään, ja mun nälkä oli karjuva. Asetit kiersivät pöydässä ja kaikki keräsivät itselleen isot annokset. Paitsi minä, koska mulle ei ollut kukaan varannut mitään esim. kinkun tilalle, eikä mulle myöskään oltu asiasta infottu etukäteen, olisin toki itse voinut tuoda jotain. Lopulta mun lautasella oli salaattia, kylmäsavulohta, sekä peruna- ja porkkanalaatikoita. Poroakin tarjottiin, ja kun kieltäydyin, multa kysyttiin alentuvaan sävyyn "ai onks sun mielestä porot liian söpöjä syötäväksi?" (ei, en vaan tykkää porosta). Ei hirveesti auttanut nälkään kun me ei oltu mitään muuta syöty koko päivänä, ja aamulla oltiin jo lähdetty liikkeelle.
Ruokailun jälkeen lapset leikkivät hetken, ja yks kaks muut ilmoittivat lähtevänsä miehen veljen luo nukkumaan. Meidän perhe oli suunniteltu jätettäväksi mökille nukkumaan, koska heille ei enempää mahtunut. Olin oikeastaan tyytyväinen tästä, koska tajusin etten joudukaan aamuun asti esittämään iloista vaikka oikeasti itketti edelleen se lahjattomuus ja kaikki muukin. Kaikki lähtivät, ja aloimme tutkimaan mökkiä ja sen ulkorakennuksia tarkemmin (olimme viettäneet iltaa vain tuvassa, saunassa ja keittiössä). Jokun hetken päästä tajusimme ettei mökissä ole ollenkaan sänkyjä. Kaivoimme jostain patjoja, mulle ja miehelle levitimme jonkun 70-luvun laverisohvan maailman ohuimmalla patjalla, ja poika nukkui ilmapatjalla. Koska mökissä ei sisällä ollut oikein muuta tilaa, jouduimme nukkumaan kaikki samassa huoneessa, joka siis tarkoitti sitä että myös meidä vanhempien oli pakko hiljentyä ja sammutella valot puoli yhdeksän maissa. Siinä sitten itkeskelin tyynyyni about kahteen asti yöllä, miehen ja lapsen kuorsatessa.
Aamulla heräilimme, ja alimme vähän siivoilemaan. Tyhjensimme loput astiat pöydästä, siivoilimme nukkumapaikkamme pois ja pakkailimme tavaroita. Oltiin sovittu että muu porukka palaa aamulla vielä saunomaan ja sitten lähdemme kotiin, joten katoimme samalla aamupalan pöytään. Sitten odotimme. Ja odotimme. Mies yritti soittaa mutta kukaan ei vastannut. 11 maissa sanoin miehelleni että mä en jaksa enää, haluan kotiin. Odotimme vielä hetken. Puolen päivän aikaan aloimme pakkaamaan tavaroitamme autoon. Kun kannoimme viimeisiä kasseja, miehen loppuperhe kurvaa pihaan ja alkaa kyselemään olemmeko jo lähdössä kun saunaan piti mennä. Tässä vaiheessa vetosin koiriimme jotka olemme luvanneet hakea hoidosta, ja kiipesimme autoon poistuaksemme.
Kun pääsimme kotiin, aloin valmistelemaan tarjottavia illaksi kavereita varten, ja mies siivoili. Seitsemän maissa aloimme odottamaan vieraita. Taas odotimme, ja odotimme... Kymmenen aikaan luovutimme, totesimme ettei kukaan tullut, eikä myöskään ilmoittanut ettei tullut. Katsoimme sitten jonkun leffan ja kömmimme sänkyyn. Tänään pitäisi kohta lähteä kyläilemään mun sukulaisten luona. Arvatkaa huvittaako.
Loppuviimeeks mua ehkä itseäni ärsyttää kaikkein eniten oma materialistisuuteni. En oo koskaan ajatellut itseäni materialistiksi tai kateelliseksi, mutta kyllä mua silti harmittaa että mä teen pitkää päivää jotta on varaa juhlia ja lahjoa jouluna, järjestän, leivon ja jouluostostelen, tuhlaan yli 300e muihin ihmisiin, ja mitä mä saan vastalahjaksi. Pahan mielen, kauheen nälän, turhaan järjestetyt juhlat ja en yhden yhtä lahjaa.
