onko täällä ketään joka rakastaa miestään enemmän

Vaikuttaako tuohon tai päätökseen siitä kenet pelastaisi yksinomaan rakkaus?

Lapsista varmasti kantaa toisenlaista vastuuta kuin aikuisesta puolisosta, jonka ainakin olettaisi selviävän paremmin itsekin pois vaaratilanteesta tai tekevän päätöksiä esim. sairauden/terveyden hoitamisesta. Lapsillesi olet huoltaja puolisollesi et sitä ole.

Ajattelin lähinnä semmosta tilannetta, että joku uhkaa pyssyn kans et joku kuolee. Eikä mitään mahollisuutta paeta.

Musta vähä tuntuu, että sitä valitsee aika itsekkäästi... Kenen menetys ois itselle vaikein kestettävä, sen pelastaa ekana. (Ellei sillä tosiaan ole selvästi isompi mahollisuus pelastaa itseään kuin jollain toisella rakkaalla.) Tai sen, kenestä tuntee olevansa eniten vastuussa.

 

Olen toisessa pitkässä parisuhteessani/rakkaussuhteessani. Nuoret aikuiset lapseni ovat siitä ensimmäisestä, joka päättyi suruun ja eroon. Se ero tapahtui lasteni ollessa 13 ja 16 vuotiaat. Nykyinen rakkaussuhteeni alkoi noin puoli vuotta eron jälkeen, ja on kestänyt nyt 8 vuotta.

Eipä noita paljon järkeä ole laittaa järjestykseen, miehiä ja lapsia. Lasteni isän kanssa ollessani aviossa, ja kun lapset olivat pieniä, ajattelin että voisin koska tahansa kuolla lasteni puolesta, ja mieheni puolesta voisin vaikka jäädä eloon, yhteisten lastemme vuoksi, vaikka kipeää se tekisi. Mitäköhän järkeä siinäkin oli?

Rakkaus, mitä se on? Omistamista ja haluamista, vai sitä että laittaa toisen hyvän omansa edelle?

 

Ajattelin lähinnä semmosta tilannetta, että joku uhkaa pyssyn kans et joku kuolee. Eikä mitään mahollisuutta paeta.

Musta vähä tuntuu, että sitä valitsee aika itsekkäästi... Kenen menetys ois itselle vaikein kestettävä, sen pelastaa ekana. (Ellei sillä tosiaan ole selvästi isompi mahollisuus pelastaa itseään kuin jollain toisella rakkaalla.) Tai sen, kenestä tuntee olevansa eniten vastuussa.

Valintaan todellisuudessa vaikuttaisi ihan hirveän moni asia ja voi olla että pakkotilanteessa tekisi täysin vääriä ratkaisuja eli yrittäisi esim. pelastaa henkilön täysin mahdottomasta tilanteesta ja molemmat esim. menehtyy.

Toisaalta itse ajattele silti että joku suojeluvaisto ajaisi suojelemaan enemmän sitä heikompaa esim. lasta. Jotakin tekemistä sillä on rakkauden kanssakin toki mutta voiko sen perusteella kiistattomasti mitata rakkautta.

 

Lasten osalta rakkaus on vain erilaista, se ei ole omistavaa. Lasten haluaa kasvavan onnellisiksi ja itsenäisiksi, puolison taas haluaa elää luonaan elämän loppuun. Kumpaa silloin rakastaa enemmän?

Miten tuo sulkee pois sen että rakastaa lapsiaan vähintään yhtä paljon kuin miestään? Ei se rakkaus omiin lapsiin mihinkään häviä tai laimene vaikkei yhteisessä osoitteessa asutakaan. Toisin kuten usein käy puolisoiden muuttaessa erilleen.

Lapsillesi suot ja toivot onnea kanssasi tai ilman sinua, puolisollesi yleensä vain kanssasi.

Rakkaus omiin lapsiin on usein ehdottomampaa kuin puolisoon.

 

Rakastan lapsiani erilailla kuin ketään muuta ihmistä. Ja heistä kutakin vielä vähän erilailla. En enempää, tai vähempää, mutta heistä jokaisella on oma ainutkertainen paikkansa sydämessäni.
Miestäni kohtaan tunnen toisenlaista rakkautta, ja jos sitä sitten olisi prosentuaalisesti määriteltävä ( onneksi ei ole ) olisi se sitten prosentteina alhaisempi lukema.

Rakastan äitiänikin, enkä rakkautta häneen kanssa lähtisi laittamaan millekään ketä rakastat enemmän/ vähemmän viivalle.

Lapsilleni olen äiti, synnyttäjä, suojelija, kasvattaja, emo, vartioija, huolehtija jne.
Miehelle puoliso, kumppani, rinnalla kulkija, arjen ja aviovuoteen jakaja jne.

Äidille tytär, ehkä en enää samalla lailla tarvitsijan asemassa kuin lapsena. Mutta tytär silti.

Jos mies kuolisi, surisin toki ihan omaa menetystäni, mutta vielä enemmän sitä, että lapset menettäisivät isänsä. Ja sitä surua en voisi heiltä ottaa pois, en paikata sitä aukkoa, joka siitä heidän sydämeensä syntyisi.

 

Kyllä ultamariini kirjoitti ihanasti.

 

Rakastan miestäni enemmän kuin mitään muuta! Hän on minulle tärkeintä maailmassa.

Rakastan lastamme enemmän kuin mitään muuta! Hän on minulle tärkeintä maailmassa.

Rakastan myös itseäni enemmän kuin mitään muuta. Olen oman elämäni tärkein ihminen.

 

Minusta puolisoaan enemmän kuin lapsiaan rakastavat ovat varmaan heikkoitsetuntoisia riippakiviä jotka elää elämään kumppanin hyväksynnän kautta. Echokin varmaan rakastaa jeesusta enemmän kuin miestään, ei vaan ole vielä sanonut?
Sinänsä sana rakkaus tuo enemmän mieleen romanttisen rakkauden kun taas suhde lapsiin on välittämistä ja kiintymystä. Ei pitäisi olla kenellekään terveelle ihmiselle kumpaa lähtee ensimmäisenä pelastamaan esim. autokolarista ja uppoavasta veneestä?

Asiaa voisi ajatella toiseltakin puolelta, kumpaa pidät enemmän mahdollisena: kumppanisi jättäisi sinut ja hommaisi uuden elämän vai lapsesi jättäisi sinut ja hommaisi uuden vanhemman itselleen?

 

Rakastan miestäni ja lapsiani saman verran. Toki eri tavoin. Miksi laittaa järjestykseen? Me miehen kanssa muodostamme rakkaudellamme kasvualustan lapsillemme. Se on meidän tehtävä. Sillä takaamme lapsillemme rakastavan kodin jossa vanhempien välinen kunnioitus ja rakkaus toimii lannoitteena niille siemenille jotka olemme rakkaudesta aikaan saanneet. Voiko tuota rakkautta silloin vähätellä? Sen merkiteyksellisyyttä minulle? Tai lapsille?

Tiedän että on perheitä joissa lapset on laitettu kaikessa nro ykköseksi. Onko tuokaan sitten oikein? Mielestäni ei. Kyllä se ihminen jonka olen rinnalleni valinnut ja jota olen luvannut rakastaa on oikeutettu rakkauden suhteen jaetulle ykkös pallille lasten kanssa. Jokainen on oikeutettu tuntemaan olonsa ainutlaatuiseksi jonkun silmissä ja tulla pyyteettömästi rakasteuksi muualtakin kuin omien vanhempien taholta. Näin ainakin toivon lapsilleni. Kun he aikanaan valitsee puolisin, toivon että tämä puoliso rakastaa lastani niin paljon kuin minäkin häntä rakastan. Kunnioitta, arvostaa ja ennen kaikkea rakastaa ja hyväksyy lapseni sellaisena ihmisenä kuin hän on rinnalleen.

Rakastetuksi ja tärkeimmäksi itsensä kokeminen ei saisi olla vaan lasten etuoikeus.

 

Miehen kanssa meinaan olla yhdessä loppuelämäni. Lapset ovat lainassa.
En voi verrata rakkauttani heitä kohtaan, rakastan kaikkia kolmea jokaisella solullani. Surisin jokaisen menetystä yhtä paljon. En pysty kyllä säätämään tarkemmin.
Mies on mun elämänkumppani ja rakastan häntä niin että sydämeen sattuu. Sama tunne on kun esimerkiksi eilen molemmat lapset olivat kainalossani ja katsottiin elokuvaa. Tuoksuttelin heidän hiuksiaan ja puristin kylkiäni vasten. Valtava rakkaus lämmitti sydäntäni.
Parisuhde on lasten koti, kyllä lapsilla on ihana elää elämää siten että näkevät joka päivä vanhempiensa rakkauden toisiaan kohtaan.
Meidän perhe on vahva yksikkö jota ei pienet myrskyt kaada, rakkauden määrää ei voi kuvata eikä laittaa järjestykseen. Viime aikoina vain enemmän ja enemmän se on tullut todettua ettei mikään mikä on perheemme ulkopuolella, pääse lähellekään sitä kehää jossa elämme. Meidän keskinäinen rakkaus on panssari joka meitä suojelee ja sitä riittää aikojen loppuun saakka.

 

En tiedä miten väärin on sanoa näin... mutta toipuisin mieheni menetyksestä huomattavasti helpommin, kuin oman lapseni.
Rakastan miestäni hyvin paljon, mutta se, miten rakastan lapsiani on jossain aivan eri svääreissä.

 

Minusta puolisoaan enemmän kuin lapsiaan rakastavat ovat varmaan heikkoitsetuntoisia riippakiviä jotka elää elämään kumppanin hyväksynnän kautta. Echokin varmaan rakastaa jeesusta enemmän kuin miestään, ei vaan ole vielä sanonut?
Sinänsä sana rakkaus tuo enemmän mieleen romanttisen rakkauden kun taas suhde lapsiin on välittämistä ja kiintymystä. Ei pitäisi olla kenellekään terveelle ihmiselle kumpaa lähtee ensimmäisenä pelastamaan esim. autokolarista ja uppoavasta veneestä?

Asiaa voisi ajatella toiseltakin puolelta, kumpaa pidät enemmän mahdollisena: kumppanisi jättäisi sinut ja hommaisi uuden elämän vai lapsesi jättäisi sinut ja hommaisi uuden vanhemman itselleen?

Ei sen enempää kuin että lapsiaan enemmän rakastavat eläisivät lastensa kautta. Terve ihminen taas pelastaisi lapset ensin vaikka he eivät olisi omia.

Lapset eivät taas hommaa uusia vanhempia, mutta toivon mukaan he eivät jää loppuiäkseen nurkkiisi asumaan taikka sinä heidän nurkkiinsa. Lasten oletetaan lähtevän jossain vaiheessa yhteisestä kodista. Ainakin suurin osa olettaa niin tapahtuvan.

 

Ei sen enempää kuin että lapsiaan enemmän rakastavat eläisivät lastensa kautta. Terve ihminen taas pelastaisi lapset ensin vaikka he eivät olisi omia.

Lapset eivät taas hommaa uusia vanhempia, mutta toivon mukaan he eivät jää loppuiäkseen nurkkiisi asumaan taikka sinä heidän nurkkiinsa. Lasten oletetaan lähtevän jossain vaiheessa yhteisestä kodista. Ainakin suurin osa olettaa niin tapahtuvan.

Kysyn nyt kolmannen kerran, että miten tämä seikka vähentää rakkautta lapsiin? Himmeneekö rakkautesi lapsiin kun tulevat täysi-ikäisiksi tai kun muuttavat pois kotoa?

 

Joillakin menee aate taikka uskonto (tai Jumala) lapsen edelle. Nämä ovat kauheita kanssa.

Tai alkoholi. Tai pelaaminen.

 

Kysyn nyt kolmannen kerran, että miten tämä seikka vähentää rakkautta lapsiin? Himmeneekö rakkautesi lapsiin kun tulevat täysi-ikäisiksi tai kun muuttavat pois kotoa?

muuttaa se ainakin sitä kenet priorisoidaan. joku omillaan asuva aikuinen lapsi ei ole enää huoltolistan kärjessä, jos kotona on eläköitynyt puoliso. ja kellään ei varmaan ole mitään sitä vastaan jos eläkeläispari pitää toinen toisiaan toisilleen tärkeimpinä ihmisinä?

 

Minusta puolisoaan enemmän kuin lapsiaan rakastavat ovat varmaan heikkoitsetuntoisia riippakiviä jotka elää elämään kumppanin hyväksynnän kautta. Echokin varmaan rakastaa jeesusta enemmän kuin miestään, ei vaan ole vielä sanonut?
Sinänsä sana rakkaus tuo enemmän mieleen romanttisen rakkauden kun taas suhde lapsiin on välittämistä ja kiintymystä. Ei pitäisi olla kenellekään terveelle ihmiselle kumpaa lähtee ensimmäisenä pelastamaan esim. autokolarista ja uppoavasta veneestä?

Asiaa voisi ajatella toiseltakin puolelta, kumpaa pidät enemmän mahdollisena: kumppanisi jättäisi sinut ja hommaisi uuden elämän vai lapsesi jättäisi sinut ja hommaisi uuden vanhemman itselleen?

Jotenkin käsittämätöntä, mutta taidan olla kanssasi samaa mieltä.
Näen asian yksiselitteisesti niin, että mieheni on korvattavissa, mutta lapseni eivät. Kuulostaa kamalalle. Rakastan toki miestäni paljon, mutta kaikki ei romahtaisi, jos hän yhtäkkiä päättäisi lähteä toisen matkaan tai jäisi rekan alle. Se olisi kamalaa, muttei musertavaa. Se, jos omille lapsilleni tapahtuisi jotain todella pahaa tai he menhtyisivät, tai päättäisivät, etteivät halua olla kanssani missään tekemisissä enää ikinä, olisi musertavaa. En olisi enää entiselläni, enkä usko, että siitä menetyksestä voisin toipua ikinä.

 

muuttaa se ainakin sitä kenet priorisoidaan. joku omillaan asuva aikuinen lapsi ei ole enää huoltolistan kärjessä, jos kotona on eläköitynyt puoliso. ja kellään ei varmaan ole mitään sitä vastaan jos eläkeläispari pitää toinen toisiaan toisilleen tärkeimpinä ihmisinä?

Sitäkö teillä eniten rakastetaan ketä eniten "huolletaan"?

 

Kysyn nyt kolmannen kerran, että miten tämä seikka vähentää rakkautta lapsiin? Himmeneekö rakkautesi lapsiin kun tulevat täysi-ikäisiksi tai kun muuttavat pois kotoa?

Ei se vähennäkään. Mutta rakkaus heihin on erilaista, vaikka se olisi yhtä suurta.

Minä ihmettelen miten helposti ihmiset mittaavat rakkautta ja sen määrää. Se mitä tekee toisen puolesta tai kenet pelastaa ensimmäisenä ei kerro sitä ketä rakastaa eniten.

 

Sitäkö teillä eniten rakastetaan ketä eniten "huolletaan"?

no ei. sie oot kyllä sellanen jänkkäjäärä, että tahot väännellä sanoja ja väkisin ymmärtää väärin. läheinen huoltosuhde pitää lapsen läheisenä. jos joku lapsi aikuisena vaikka ois merillä 30 vuotta eikä hänestä kuulis ku kerta vuoteen niin kokisi esim.lähellä asuvat lastenlapset läheisemmiksi kuin merillä olevan lapsensa, jota tuskin ees tuntis. rakkaus varmaan säilyis mut muuttais muotoaan, koska muiston varassahan siinä oltais. samoissa olosuhteissa monen ns. rakkaus omaan puolisoon kyllä kuolis, en ihan tajua näitä teidän tunnekuvauksia, mutta

oma puolisoni on mulle ihan yhtä korvaamaton kuin lapsetkin.

 

Minä ihmettelen miten helposti ihmiset mittaavat rakkautta ja sen määrää. Se mitä tekee toisen puolesta tai kenet pelastaa ensimmäisenä ei kerro sitä ketä rakastaa eniten.

Tämä ajatus jäi minullekin tästä ketjusta päällimmäiseksi.

Sekä lievä kauhistus, jota koen aina noiden "kenet pelastaisit ensimmäiseksi" -juttujen yhteydessä. Miettivätköhän nämä ihmiset ikinä sitä, millaista olisi elää joka ainoa loppuelämänsä päivä sen jälkeen kun olisi käytännössä joutunut toteuttamaan pelastussuunnitelmaansa.

 

oma puolisoni on mulle ihan yhtä korvaamaton kuin lapsetkin.

Katsotaan sitten kun alkuhuuma on ohi

 

[QUOTE="orion";29281130]Jos jonku ois pakko kuolla... Miksi ennemmin aikuinen kuin lapsi? Eikö itsekkäämpää ois pelastaa se lapsi, joka sit joutuu jäämään jo pienenä ymmärtämättömänä lapsena ikävöimään ja suremaan isänsä tai äitinsä perään? Jos lapsi kuolis, ei hänen tarvis kärsiä. Vanhemmasta tuntus kyllä varmasti kivemmalta että lapsi (suvun jatkaja) jäis eloon.

Onneksi tämmösiä ei ihan oikeesti tarvi miettiä. Eikä tarvi laittaa ketään järjestykseen rakkauden määrässä... Saa rakastaa määrättömän paljon niin itseään, lastaan kuin miestäki.[/QUOTE]

Herranjumala. *Vanhemmasta tuntuis varmaan kivemmalta että suvun jatkaja jäis eloon'

Minä en yksinkertaisesti haluaisi enää elää, jos menettäisin lapseni. Kyse ei ole mistään suvun jatkamisesta. Olen ihan järkyttynyt, miten moni täällä laittaa miehen lastensa edelle. *Mielummin menetän lapseni, koska sitä voin surra miehen kanssa* -Echo sanoi. Miten kukaan äiti voi ajatella noin. :O

 

Kysyn nyt kolmannen kerran, että miten tämä seikka vähentää rakkautta lapsiin? Himmeneekö rakkautesi lapsiin kun tulevat täysi-ikäisiksi tai kun muuttavat pois kotoa?

Vastaan vaikka multa ei kysytä. Rakkaus lapseen ei himmene vaikka hän lähtee pois kotoa ja muuttaa omilleen. Mutta se muuttuu. Sen pitääkin muuttua. No kaikki ei sitä tajua ne ne on niitä vittumaisia anoppeja jotka ei osaa irroittaa lapsestaan. Omaa rakkautta tungetaan vaikka sitten väkisin (ja vasta rakkautta odotetaan lapselta vaikka oma käytös on lähinnä tungettelevaa). Lapsen puolisolle ollaan mustasukkaisia, kukaan muu ei osaa eikä saa rakastaa omaa lasta niin kuin armas äiti.

Mä en jaksa uskoa että noin käy niille ihmisille jotka ymmärtävät sen että elämässä on muutakin yhtä syvää rakkautta kuin rakkaus omaan lapseen. Lapsen toki asettaa edelle näissä "mitäs jos olisi valitta jos toisen on kuoltava". Lapsella on elämä vielä edessä enemmän kuin meillä aikuisilla jne. perustelut löytyy kyllä muualtakin kuin pelkästään rakkaus-näkökulmasta.

Rakkauden jakauttaminen ei vähennä rakkauden määrää.

 

Katsotaan sitten kun alkuhuuma on ohi

No meillä ei ole alkuhuumasta enää kyllä kysymys. On takana elettyä yhteistä elämää ja kumpikaan ei toista täydellisenä näe ja tunne, mutta rakastetaan kyllä tasan tarkkaan. Ja ihan yhtä korvaamaton on mies mulle kuin lapsetkin.
Kukaan eikä mikään voisi heidän paikalleen tulla, heitä korvata. Ei edes sitä miestä, ikinä.

 

[QUOTE="mie";29282424]Vastaan vaikka multa ei kysytä. Rakkaus lapseen ei himmene vaikka hän lähtee pois kotoa ja muuttaa omilleen. Mutta se muuttuu. Sen pitääkin muuttua. No kaikki ei sitä tajua ne ne on niitä vittumaisia anoppeja jotka ei osaa irroittaa lapsestaan. Omaa rakkautta tungetaan vaikka sitten väkisin (ja vasta rakkautta odotetaan lapselta vaikka oma käytös on lähinnä tungettelevaa). Lapsen puolisolle ollaan mustasukkaisia, kukaan muu ei osaa eikä saa rakastaa omaa lasta niin kuin armas äiti.

Mä en jaksa uskoa että noin käy niille ihmisille jotka ymmärtävät sen että elämässä on muutakin yhtä syvää rakkautta kuin rakkaus omaan lapseen. Lapsen toki asettaa edelle näissä "mitäs jos olisi valitta jos toisen on kuoltava". Lapsella on elämä vielä edessä enemmän kuin meillä aikuisilla jne. perustelut löytyy kyllä muualtakin kuin pelkästään rakkaus-näkökulmasta.

Rakkauden jakauttaminen ei vähennä rakkauden määrää.[/QUOTE]

Puhut nyt sairaasta, omistavasta rakkaudesta. Ei kai normaaleilla ihmisillä sellaista ole lapsiaan kohtaan vaikka kotona asuvatkin?

Mulla esim. on aiiiiiiivan upea anoppi, ja on sanonut viimeksi pari vuotta sitten, että rakastaa lapsiaan enemmän kuin miestään, muttei todellakaan ole omistava tai tungetteleva.