Minua jännittää ja ahdistaa mennä kylään, koska lapseni on ujo...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja appeltsiini
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

appeltsiini

Vieras
On siis ikää hänellä jo 6v mutta on hyvin ujo, aina ollut. Olen itsekin jonkin verran ujo ja ilmeisesti minulla on mitä huonoin itsetunto kun edes mietin moisia.

Tutuissa kyläpaikoissa lapsi lämpiää kunhan aikaa kuluu niin yleensä ainakin jollakin tasolla lämpeää... mutta nytkin olen menossa tapaamaan omia kavereitani, heitä on 4 kpl ja heidän lapsensa yhteensä 8 kpl... eri ikäisiä, kaikki kuitenkin vähän pienempiä kuin minun lapseni. Kaikkia näitä lapseni on joskus nähnyt, mutta ei mitenkään säännöllisesti.

Tiedän jo etukäteen mitenkä tuo 1-1,5 tunnin vierailu tulee menemään.

Menemme sisälle kylään, lastani tervehditään, hän ei todennäköisesti sano mitään. Istuu vieressäni koko vierailun ajan. Lähtiessä kun pyydä niin sanoo hissukseen heipat. Jos joku kysyy häneltä jotakin, vastaa hiljaa yhdellä kahdella sanalla.

Minua ahdistaa jo etukäteen aina nämä vierailut. Pelkään kai muitten reaktioita.

Mitenkä te reagoisitte jos saisitten kylään meidän kaltaiset tyypit? :)

Minun on kai syytä alkaa työstämään omaa itsetuntoani...
 
Turhaan murehdit. Itse olisin mielissäni jos ystävilläni olisi tuollaiset lapset. Nykyisin en voi ystäviäni kutsua muuten vain edes kylään kun olen kyllästynyt siihen, että aina joku menee rikki muka vahingossa ja vanhemmat eivät voi yhtään komentaa..
 
[QUOTE="Helluunen";29239171]Älä tuollaisia mieti! Minä ainakin ymmärtäisin, että kaikki ovat erilaisia.Käykää vain rohkeasti kylässä niin saatte molemmat sitä itseluottamusta :)[/QUOTE]

Kiitos :) :)
Minun on kovasti pitänyt työstää sitä etten itse ahdista lasta enempää. Olen kyllä pyytänyt tervehtimään reippaasti ja vastaamaan jos kysytään. Nämä tietysti aiheuttaa lapselle lisää stressiä..
 
Voisitko näyttää lapselle mallia leikkimisessä muualla. Mä oon niin lapsimielinen, että kylään mentäessä meen heti tutkimaan mitä leluja löytyy talosta :D vois kuvitella, että lapsen on helpompi lähteä leikkimään jos eka aikuisen kanssa vähän kattelee ympärilleen.
 
[QUOTE="aloittaja";29239242]Kiitos :) :)
Minun on kovasti pitänyt työstää sitä etten itse ahdista lasta enempää. Olen kyllä pyytänyt tervehtimään reippaasti ja vastaamaan jos kysytään. Nämä tietysti aiheuttaa lapselle lisää stressiä..[/QUOTE]

Minun mielestä tuo on tietynikäiselle lapselle aivan normaalia, ja mitä ujompi, sitä pitempään se vaihe kestää. Ja eihän se ole negatiivinen asia, että lapsi istuu hiljaa vieressä vierailun ajan, muutama vuosikymmen sitten sitä nimenomaan edellytettiin ja mielestäni ihan aiheesta. Siinä lapsi oppii paljon kuuntelemalla aikuisia ja luo maailmankuvaansa ja käsitystä siitä, millainen hänen äitinsä on ja millaisia muut ihmiset ovat. Sitten kun eivät jaksa istua, saavat siirtyä leikkimään hiukan kauemmas, mutta itse halusin aina välillä tulla kuuntelemaan aikuisten juttuja, koska se tuntui jo silloin jostain käsittämättömästä syystä tärkeältä, vaikkei puoliakaan ymmärtänyt.

Ei pidä suhtautua pelokkaasti siihen ujouteen. Siitä on hyötyäkin, sen äärimmäisyydet menevät iän myötä itsestään ohi rauhaan jätettyinä, eikä siinä yleensä jäädä mitään suurempaa paitsi, jos tuonikäinen ei saa vastattua kysymyksiin sosiaalisessa tilanteessa. Sitä nimen sanomista reippaasti voi harjoitella ilman painostusta tekemällä sen hauskaksi. Kun äiti ja lapsi myöntävät että ujojahan tässä, niin voitte vaikka leikkiä puhuvaa koiraa, ja kun koiralle annetaan nami, se antaa tassua ja haukahtaa nimensä. Ja sitten tosiaan annat sen namin oikeasti.

Toinen mietittävä konsti voisi olla miettiä yhdessä sen toisen osapuolen tunteita, että kokeeko hän itsensä torjutuksi jos toinen ei anna mitään itsestään, jos tämä onnistuisi tuottamaan jonkun muun tulkintakehyksen lapselle kuin sen, jossa leijonat hyökkäävät areenalle raatelemaan kristittyä marttyyriä. Mutta kykenetkö ihan oikeasti opettamaan tuollaista asiaa ilman ahdistuksen häivääkään ja huumorilla? Muutenhan viestit lapselle, että hän on niin kelvoton, että et usko hänen selviävän elämästään ollenkaan kun hänestä ei kerran ole nimeäänkään sanomaan. Ja voithan sinä sen nimen tuolla sanoa jos tiukkaa tekee, eikös? Tärkeintä on, että lapsi lähtee mielellään tuonne eikä jännitä etukäteen, että selviääkös hän velvollisuuksistaan. Paineet pois.
 
Mä ajattelisin, että onpas samanlainen kun mun lapset. Anna istua rauhassa ja sano nimikin puolesta, JOS se on lapselle ahdistavaa. Kun saa rauhassa kasvaa, niin yleensä jonain päivänä äitikin huomaa, että lapsi uskaltaakin sanoa nimensä ja osaa olla ryhmässä ja ottaa maailman haltuunsa, omalla tavallaan.
 
Joo, olen samoilla linjoilla kuin muut: älä stressaa. Helpommin ehkä sanottu kuin tehty, mutta se että lapsi näkee, ettet stressaa, auttaa sitä sopeutumaan omaan ominaisuuteensa ja tulemaan itsensä kanssa toimeen. Jos siis vaikka väkisin (!) pysyt rauhallisena lapsen ujouden kanssa, on tosi tosi hyödyllistä. Toisin kuin se, että yrität saada lasta mukaan porukkaan. Sitten ajallaan, jossain ikävaiheessa, lapsi alkaa kokeilla rajojaan ja uskaltaa lähteä nopeammin leikkiin mukaan.

Mä toivon, että joku olisi lohdutellut mua oman ujon lapseni kanssa aikoinaan. Ihan turhaan stressasin just noita tommosia tilanteita. Stressistä oli vain haittaa lapselle. Nyt kun se on saanut muutaman vuoden olla just semmonen kuin se on (ujo), niin rohkeus ja kiinnostus muita lapsia ja uusia tilanteita kohtaan on pukannut pintaan. Eli malttia!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vätti Räsynyt;29239253:
Voisitko näyttää lapselle mallia leikkimisessä muualla. Mä oon niin lapsimielinen, että kylään mentäessä meen heti tutkimaan mitä leluja löytyy talosta :D vois kuvitella, että lapsen on helpompi lähteä leikkimään jos eka aikuisen kanssa vähän kattelee ympärilleen.

Joo tätä olen kyllä usein tehnytkin. Pienempänä tuo toimi hyvin, mutta nykyään kun on 6v niin ei jotenkin innostu niistä leluista kylässä enää samalla tavalla kuin aiemmin. Toki joskus toimii sekin, mutta yleensä ei.
 
Minun mielestä tuo on tietynikäiselle lapselle aivan normaalia, ja mitä ujompi, sitä pitempään se vaihe kestää. Ja eihän se ole negatiivinen asia, että lapsi istuu hiljaa vieressä vierailun ajan, muutama vuosikymmen sitten sitä nimenomaan edellytettiin ja mielestäni ihan aiheesta. Siinä lapsi oppii paljon kuuntelemalla aikuisia ja luo maailmankuvaansa ja käsitystä siitä, millainen hänen äitinsä on ja millaisia muut ihmiset ovat. Sitten kun eivät jaksa istua, saavat siirtyä leikkimään hiukan kauemmas, mutta itse halusin aina välillä tulla kuuntelemaan aikuisten juttuja, koska se tuntui jo silloin jostain käsittämättömästä syystä tärkeältä, vaikkei puoliakaan ymmärtänyt.

Ei pidä suhtautua pelokkaasti siihen ujouteen. Siitä on hyötyäkin, sen äärimmäisyydet menevät iän myötä itsestään ohi rauhaan jätettyinä, eikä siinä yleensä jäädä mitään suurempaa paitsi, jos tuonikäinen ei saa vastattua kysymyksiin sosiaalisessa tilanteessa. Sitä nimen sanomista reippaasti voi harjoitella ilman painostusta tekemällä sen hauskaksi. Kun äiti ja lapsi myöntävät että ujojahan tässä, niin voitte vaikka leikkiä puhuvaa koiraa, ja kun koiralle annetaan nami, se antaa tassua ja haukahtaa nimensä. Ja sitten tosiaan annat sen namin oikeasti.

Toinen mietittävä konsti voisi olla miettiä yhdessä sen toisen osapuolen tunteita, että kokeeko hän itsensä torjutuksi jos toinen ei anna mitään itsestään, jos tämä onnistuisi tuottamaan jonkun muun tulkintakehyksen lapselle kuin sen, jossa leijonat hyökkäävät areenalle raatelemaan kristittyä marttyyriä. Mutta kykenetkö ihan oikeasti opettamaan tuollaista asiaa ilman ahdistuksen häivääkään ja huumorilla? Muutenhan viestit lapselle, että hän on niin kelvoton, että et usko hänen selviävän elämästään ollenkaan kun hänestä ei kerran ole nimeäänkään sanomaan. Ja voithan sinä sen nimen tuolla sanoa jos tiukkaa tekee, eikös? Tärkeintä on, että lapsi lähtee mielellään tuonne eikä jännitä etukäteen, että selviääkös hän velvollisuuksistaan. Paineet pois.

Olipas hyvä kirjoitus, kiitos!

Joo yleensä teen niin että jos lapselta kysytään vaikka että "mitenkä on eskarissa mennyt" niin hän yleensä hissukseen vastaa että "hyvin" tms, niin sitten olen sanonut että " joo tosi hyvin on kyllä mennyt" jne ja kertonut itseki jotain sitten eskarista tms. Tai jos hän ei vastaa ollenkaan, niin olen kysynyt häneltä saman itse tai sitten vaan vastannut itse hänen puolestaan.

Tuo että "tärkeinät on, että lapsi lähtee mielellään tuonne eikä jännitä etukäteen, että selviääkö hän velvollisuuksistaan." oli kyllä aika tärkeä juttu. Pelkään että joskus olen aiheuttanut itse valtavia paineita lapselle ja lopputulos on saattanut olla juuri tämä. Nyt olen päättänyt etten aseta etukäteis paineita, enkä juttele jälkeenpäin lapsen käytöksestä tai muustakaan siihen liittyvästä jos hän ei itse sitä puheeksi ota.
 
[QUOTE="äiree";29239470]Joo, olen samoilla linjoilla kuin muut: älä stressaa. Helpommin ehkä sanottu kuin tehty, mutta se että lapsi näkee, ettet stressaa, auttaa sitä sopeutumaan omaan ominaisuuteensa ja tulemaan itsensä kanssa toimeen. Jos siis vaikka väkisin (!) pysyt rauhallisena lapsen ujouden kanssa, on tosi tosi hyödyllistä. Toisin kuin se, että yrität saada lasta mukaan porukkaan. Sitten ajallaan, jossain ikävaiheessa, lapsi alkaa kokeilla rajojaan ja uskaltaa lähteä nopeammin leikkiin mukaan.

Mä toivon, että joku olisi lohdutellut mua oman ujon lapseni kanssa aikoinaan. Ihan turhaan stressasin just noita tommosia tilanteita. Stressistä oli vain haittaa lapselle. Nyt kun se on saanut muutaman vuoden olla just semmonen kuin se on (ujo), niin rohkeus ja kiinnostus muita lapsia ja uusia tilanteita kohtaan on pukannut pintaan. Eli malttia![/QUOTE]

Kiitos sinullekin!! saanko kysyä että minkä ikäinen lapsi sinulla on?

Meillä oli eskarin palautekeskustelu, niin siellä lastenhoitaja sanoi että lapsi uskaltaa kyllä viitata ja puhua jos ollaan pienessä 6-hengen ryhmässä, mutta isommassa 12-hengen ryhmässä ei niin viittaile, saattaa hiljaa vastata jos kysytään, mutta ei muuten. Hänen kommentti muutenkin oli, että "KYLLÄ PITÄÄ TULLA PALJON REIPPAUTTA JA ROHKEUTTA LISÄÄ ETTÄ PÄRJÄÄ KOULUSSA"... :( Tuntui jotenkin tosi kurjalta. Lapsella on kuitenkin kavereita paljon ja on oikeinkin suosittu ryhmässään tyttöjen keskuudessa. On minusta saanutkin jo joissain tilanteissa paljon rohkeutta. Mutta minkäs sitä ihminen luonteelleen voi, en minä ainakaan voi.
 
Mun ystävän 10v tyttö on todella ujo, siis ihan älyttömän ujo, just melkein kuin ap kuvaili omaa lastaan. Mut mä olin itsekkin lapsena aika ujo, joten yritän kuitenkin olla tälle ystävän lapselle ystävällinen (kuulostipa tyhmälle, tottakai mä oon kaikille lapsille ystävällinen mutta tälle lapselle pitää olla silleen extra ystävällinen ja sillai hmmmm miten sen selittäisi, silleen "lämmitellä" sitä) hymyilen sille paljon, yritän kysellä välillä vaikka koulusta. Ja en tosiaan liikaa kysele ja mielistele ettei lapsi vaan ahdistu ja vetäydy enemmän kuoreensa.
 
Meillä on ujo 5-vuotias.
Meidän tyttö on kanssa niin ujo, että ei uskalla edes katsoa päin kun puhutellaan. Saatika että suutansa avaisi.

Me ollaan kohdattu muutama tosi päällekäyvä tyyppi. Esimerkiksi lapsen oikomishoitaja tivasi, tivasi ja tivasi, että tyttö puhuisi, mutta eihän sieltä mitään ääntä tullut, kun toinen hiillosti koko ajan. : /
Joo, olisihan se kiva, jos hän olisi reippaampi myös vieraitten ihmisten seurassa, mutta ei niin ei. Kyllä meilläkin tyttö hitaasti tutustumalla rohkaistuu ja hänellä on pk:ssa paljon kavereita ja häntä oikein odotetaan sinne.
 
[QUOTE="aloittaja";29239512]Kiitos sinullekin!! saanko kysyä että minkä ikäinen lapsi sinulla on?

Meillä oli eskarin palautekeskustelu, niin siellä lastenhoitaja sanoi että lapsi uskaltaa kyllä viitata ja puhua jos ollaan pienessä 6-hengen ryhmässä, mutta isommassa 12-hengen ryhmässä ei niin viittaile, saattaa hiljaa vastata jos kysytään, mutta ei muuten. Hänen kommentti muutenkin oli, että "KYLLÄ PITÄÄ TULLA PALJON REIPPAUTTA JA ROHKEUTTA LISÄÄ ETTÄ PÄRJÄÄ KOULUSSA"... :( Tuntui jotenkin tosi kurjalta. Lapsella on kuitenkin kavereita paljon ja on oikeinkin suosittu ryhmässään tyttöjen keskuudessa. On minusta saanutkin jo joissain tilanteissa paljon rohkeutta. Mutta minkäs sitä ihminen luonteelleen voi, en minä ainakaan voi.[/QUOTE]

Itsekkin olin ala-asteella todella ujo, meillä oli iso luokka, melkein 30 lasta samassa ryhmässä. Yläasteella ryhmä puolittui ja tuli itsellekkin vähän rohkeutta lisää pikkuhiljaa. Ammattikoulussa en ollut oikeastaan enää yhtään ujo :)
 
Meillä on ujo 5-vuotias.
Meidän tyttö on kanssa niin ujo, että ei uskalla edes katsoa päin kun puhutellaan. Saatika että suutansa avaisi.

Me ollaan kohdattu muutama tosi päällekäyvä tyyppi. Esimerkiksi lapsen oikomishoitaja tivasi, tivasi ja tivasi, että tyttö puhuisi, mutta eihän sieltä mitään ääntä tullut, kun toinen hiillosti koko ajan. : /
Joo, olisihan se kiva, jos hän olisi reippaampi myös vieraitten ihmisten seurassa, mutta ei niin ei. Kyllä meilläkin tyttö hitaasti tutustumalla rohkaistuu ja hänellä on pk:ssa paljon kavereita ja häntä oikein odotetaan sinne.

Se on kyllä jännä just että meilläkin tyttö on tosi suosittu kaveripiirissä ja tuntuu kivalta kun joskus jos viedään myöhemmin hoitoon, niin kaverit tulevat vastaan ja halaavat :)

Onko teistä vanhemmista toinen ujo? meillä lapsen isä on ollut lapsena tosi ujo, minä en niinkään lapsena, mutta nyt aikuisena tunnistan kyllä ujoutta suuresti itsessäni. Ujous on kait aika voimakkaasti periytyä, että ihan tässä täytyy peiliin vilkaista :D
 
[QUOTE="Mie";29239533]Itsekkin olin ala-asteella todella ujo, meillä oli iso luokka, melkein 30 lasta samassa ryhmässä. Yläasteella ryhmä puolittui ja tuli itsellekkin vähän rohkeutta lisää pikkuhiljaa. Ammattikoulussa en ollut oikeastaan enää yhtään ujo :)[/QUOTE]

Niinpä, että aikaa kai tämä vaan ottaa ja tulee sitten aikanaan kuoresta sen verran kun tulee :) :)
 
ihanaa kun täällä on muitakin nysvääjälasten vanhempia! <3
mulla on just tällaiset tytöt. isompi on jo vähän rohkeampi, mutta kai se perusluonne on ja pysyy. en oikein tiiä itsekään miten aina olla tilanteissa koska vaivaannun lapsen vaivaantuneisuudesta, vaikka niistäkin selvitään... en ole vielä oppinut miten pitäisi olla tässä maailmassa, kun itse oon samanlainen. joskus tulee avuton ja voimaton olo, joskus taas suututtaa kun aina niin tahmeaa..
 
Alkuperäinen kirjoittaja västäräkki väsy;29239677:
ihanaa kun täällä on muitakin nysvääjälasten vanhempia! <3
mulla on just tällaiset tytöt. isompi on jo vähän rohkeampi, mutta kai se perusluonne on ja pysyy. en oikein tiiä itsekään miten aina olla tilanteissa koska vaivaannun lapsen vaivaantuneisuudesta, vaikka niistäkin selvitään... en ole vielä oppinut miten pitäisi olla tässä maailmassa, kun itse oon samanlainen. joskus tulee avuton ja voimaton olo, joskus taas suututtaa kun aina niin tahmeaa..

:)

Minkä ikäiset sun lapset on? Tuleeko muut ihmiset joskus sulle ihmettelemään että "kun sun lapset on niin ujoja" tai sitten lapsille suoraan näitä ah niin ihania " kissako kielen vei" tai muuta yhtä typerää?
 
[QUOTE="aloittaja";29239783]:)

Minkä ikäiset sun lapset on? Tuleeko muut ihmiset joskus sulle ihmettelemään että "kun sun lapset on niin ujoja" tai sitten lapsille suoraan näitä ah niin ihania " kissako kielen vei" tai muuta yhtä typerää?[/QUOTE]

ala-asteikäisiä. kyllä näitä välillä ihmetellään... sitten kaikenlaista probleemaa esim uusissa tilanteissa, lääkärillä jne ja iltselle tulee olo, että olenko paska äiti kun lapset on pelokkaita. tulee sellainen olo, että pitää alkaa puolustelemaan. joskus pitääkin kun kaikki ammatti-ihmisetkään ei osaa suhtautua.

mutta suurin ongelma taitaa olla tällä hetkellä se kun isomman lapsen on vaikea saada kavereita. nuoremmalla ei sen suhteen ongelmia...
 
[QUOTE="aloittaja";29239584]Se on kyllä jännä just että meilläkin tyttö on tosi suosittu kaveripiirissä ja tuntuu kivalta kun joskus jos viedään myöhemmin hoitoon, niin kaverit tulevat vastaan ja halaavat :)

Onko teistä vanhemmista toinen ujo? meillä lapsen isä on ollut lapsena tosi ujo, minä en niinkään lapsena, mutta nyt aikuisena tunnistan kyllä ujoutta suuresti itsessäni. Ujous on kait aika voimakkaasti periytyä, että ihan tässä täytyy peiliin vilkaista :D[/QUOTE]

No minä en mikään maailman rohkein ja rääväsuisin ole.
 

Yhteistyössä