"mocca"
siis vain niille ketä kiinnostaa tämä aihe voi tulla juttelemaa kaikki muut menköön muualle mussuilemaan
Eli itse olen kärsinyt paniikkikohtauksista jo lähes puoltuost vuotta. Ongelmat alko siitä kun tein kaikkea typerää mitä myöhemmin katu ja piti sisällään ja yritin tukahduttaa tunteeni niistä kenellekkään kertomatta. oireet alko ilmaantua n. reilu kuukausi tekojen jälkeen. vaikka tiedostan tämän olevan "vain se vaaraton pelkotila joka tulee ja menee" se tieto ei enää helpota. Paniikkikohtaukset tulevat aina kotona yksin ollessa, tai kesken yötä herätessä siihen oloon. Töissä, ja julkisilla paikoilla muiden ihmisten kanssa tätä olo ei tule, siksi koitan hakeutua jatkuvasti paikkoihin missä ei joutuisi olemaan yksin. Ainut ihminen joka ei paljoa pysty tähän oloon auttamaan on mun mies joka ei kestä katsoa kärsimistäni ja alkaa olemaan jo aika turta tämän asian takia. Kohtauksen tullessa pulssi on pilvissä, pelkää kuolevansa sydänkohtaukseen ja ei saa henkeä. joskus saan itseni rauhoitettua lukemalla tai niin että huomioni siirtyy jonnekkin muualle. Pari päivää sitten kävin vihdoin lääkärin vastaanotolla, ja mulla todettiin olevan "traumaperäinen paniikkihäiriö". kohta alkaa psykiatri käynnit ja sain lääkkeet, jotka voin nappasta äärimmäisellä tuskan hetkellä. Opamox 15mg, ja Propral 10mg. Opamoxia otin eilen puoli tablettia ja auttoi viemään sen "hengen ahdistuksen pois", unetti kanssa aika lailla mutta auttoi kumminkin. Propalia en ehkä edes uskalla ottaa kun verenpainetta laskee aika paljon.
Oli ihana avautua toivottavasti teilläkin on omia kokemuksia kerrottavana
Eli itse olen kärsinyt paniikkikohtauksista jo lähes puoltuost vuotta. Ongelmat alko siitä kun tein kaikkea typerää mitä myöhemmin katu ja piti sisällään ja yritin tukahduttaa tunteeni niistä kenellekkään kertomatta. oireet alko ilmaantua n. reilu kuukausi tekojen jälkeen. vaikka tiedostan tämän olevan "vain se vaaraton pelkotila joka tulee ja menee" se tieto ei enää helpota. Paniikkikohtaukset tulevat aina kotona yksin ollessa, tai kesken yötä herätessä siihen oloon. Töissä, ja julkisilla paikoilla muiden ihmisten kanssa tätä olo ei tule, siksi koitan hakeutua jatkuvasti paikkoihin missä ei joutuisi olemaan yksin. Ainut ihminen joka ei paljoa pysty tähän oloon auttamaan on mun mies joka ei kestä katsoa kärsimistäni ja alkaa olemaan jo aika turta tämän asian takia. Kohtauksen tullessa pulssi on pilvissä, pelkää kuolevansa sydänkohtaukseen ja ei saa henkeä. joskus saan itseni rauhoitettua lukemalla tai niin että huomioni siirtyy jonnekkin muualle. Pari päivää sitten kävin vihdoin lääkärin vastaanotolla, ja mulla todettiin olevan "traumaperäinen paniikkihäiriö". kohta alkaa psykiatri käynnit ja sain lääkkeet, jotka voin nappasta äärimmäisellä tuskan hetkellä. Opamox 15mg, ja Propral 10mg. Opamoxia otin eilen puoli tablettia ja auttoi viemään sen "hengen ahdistuksen pois", unetti kanssa aika lailla mutta auttoi kumminkin. Propalia en ehkä edes uskalla ottaa kun verenpainetta laskee aika paljon.
Oli ihana avautua toivottavasti teilläkin on omia kokemuksia kerrottavana