[QUOTE="vieras";29202913]"Uskonnottomat ihmiset ovat älykkäämpiä kuin uskonnolliset, selviää laajasta tutkimusten yhteenvedosta.
Tutkimuksessa käytiin tarkasti läpi yhteensä 63 tutkimusta kymmenien vuosien ajalta. Niistä 53:ssa löydettiin negatiivinen korrelaatio älykkyyden ja uskonnollisuuden välillä.
Tutkimus tehtiin professori Miron Zuckermanin johdolla Rochesterin yliopistossa. Sen perusteella jopa ihmisen varhaisina vuosina älykkäämmät lapset kääntyvät todennäköisemmin poispäin uskonnosta kuin siihen päin.
Myös ikääntyneiden joukossa keskimääräistä älykkäämmät ihmiset olivat uskovaisia epätodennäköisemmin kuin muut.
Yksi tutkimuksessa käytetyistä tutkimuksista on koko elämän ajan kestävä analyysi uskomuksista. Siinä on ollut mukana 1 500 lahjakasta lasta, joiden älykkyysosamäärä on yli 135. Tutkimus alkoi jo vuonna 1921 ja jatkuu edelleen. Jopa todella ikääntyneinä tutkimukseen osallistuneiden joukossa oli paljon vähemmän uskonnollisuutta kuin väestössä keskimäärin."
Aamulehti[/QUOTE]
Ymmärrän tuon. Nyt puhun vain kristinuskosta kun sen tiedän parhaiten, mutta kyllähän se monista saattaa tuntua järjen heittämiseltä romukoppaan uskoa johonkin ihmeisiin, enkeleihin, Jeesuksen ylösnousemiseen jne, eli siinä joutuu heittämään oman ajattelun SILTÄ OSIN pois.
Mutta vain siltä osin. Uskoontulo ei kuitenkaan heikennä kenenkään ÄO:ta tai psyykkisiä ominaisuuksia, eli älykäs ihminen voi olla myös uskonnollinen.
Se, että kristillinen kulttuuri tai semmoisessa perheessä eläminen latistuttaa muun tiedon omaksumista on tosiasia, mutta se ei ole Jumalan tahto vaan asia johon uskovat sortuvat. Jumala on kuitenkin älyn luoja ja antaja, ja ihminen on tehty tietoa hakevaksi olennoksi.
Mutta ei tehdä tästä uskontoketjua, pliis?