Voihan perse! Aikuinen koira alkanut perseillä pennun tultua taloon!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja jossulla on toinen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
J

jossulla on toinen

Vieras
Meille tuli pari kuukautta sitten koiranpentu taloon. Alkuun kaikki menikin hyvin, mutta nyt tuosta aikuisesta uroksesta on tullut yks persreikä, varsinkin lenkittäessä.
Mulla ei ole aikaa lähteä lenkittämään noita erikseenkään ja se aikuinen koira perseilee silti, vaikka pentu ei edes ole mukana.

Se on ennen kulkenut tosi hienosti hihnassa. Vastaan on kestänyt tulla vaikka elefantti, eikä tuo ole ollut millänsäkään.
Nyt on ihan sama, tuleeko lenkillä vastaan lapsia, aikuisia, pyöriä, koirien taluttajia jne. toisia koiria. Tuo käyttäytyy kuin mikäkin aggressiivinen koira. Kaikki karvat pystyssä ja häntä korkealla kaarella selän päällä. TUo on ihan valmis hyökkäämään minkä tahansa päälle, kyselemättä. :(

Olen miettinyt, että mitä ihmettä olen tehnyt väärin, kun tuo perseilee noin pahasti. Meillä on aikaisemminkin ollut toinen koira, mutta sen kanssa tuo ei ole käyttäytynyt noin huonosti. :(
Kyseessä on ns. dominoiva koirarotu ja kun vielä uroksesta kyse, niin jonkun verran pöhinöitä on muutenkin, mutta nyt pennun tultua tuo käytös on korostunut entisestään. Tämä on aikaisemmin pöhissyt vain liian lähelle tuleville koirille, mutta nyt se pöhisee jo pelkästään näköpiirissä oleville jutuille. :(

Sanokaa, että tämä on ohimenevä vaihe ja korjaantuu ajan kanssa ja tiukalla kurilla! : /
 
Vahtii pentua ja ilmoittaa olevansamies talossa. Ihan luonnollinen ilmiö. Tämän takia pitääkin aina vanhemman koiran olla hallinnassa ennen kuin pentu tulee taloon. Nyt on iso riski että pentu oppii pahat tavat! Munat pois koiralta. Mitään muuta (toivottavasti) pikaisesti korjaavaa juttua ei voi tehdä. Saattaa mennä vähitellen ohi kurilla ja koulutuksella mutta sitten voi olla jä myöhäistä ja pentu on oppinut saman käytöksen jo myös...
 
Mitähän kohtaa et ymmärtänyt? Jo otsikko kertoo koiran muuttuneen tämmöiseksi vasta pennun tultua taloon.
Enpä usko, että tuo pentu nappaa tuolta käytösmallia kuitenkaan, koska nämä ovat aivan täysin eri luontoiset. Tämä pentu on eri rotuakin ja on olemassa ei-dominoiva rotu.
 
Suosittelen kyllä repimään jostain sen ajan, että saat lenkitettyä koirat erikseen. Pennut kyllä ottaa mallia vanhemmista koirista, vaikka olisivatkin eri luonteisia. Ja onhan se muutenkin tärkeää, että sinulla on kahdenkeskistä aikaa pennun kanssa, niin että se leimaantuu kunnolla sinuun, eikä siihen toiseen koiraan.
 
Mitähän kohtaa et ymmärtänyt? Jo otsikko kertoo koiran muuttuneen tämmöiseksi vasta pennun tultua taloon.
Enpä usko, että tuo pentu nappaa tuolta käytösmallia kuitenkaan, koska nämä ovat aivan täysin eri luontoiset. Tämä pentu on eri rotuakin ja on olemassa ei-dominoiva rotu.

kun vielä uroksesta kyse, niin jonkun verran pöhinöitä on muutenkin, mutta nyt pennun tultua tuo käytös on korostunut entisestään. Tämä on aikaisemmin pöhissyt vain liian lähelle tuleville koirille,

Oikein hyvin ymmärsin mielestäni. Sinä olet se jolla on se laumanvartijakoira vanhempi eikös? Yllättäen intät taas vastaan, ihan niin kuin silloinkin kun pidit koiriasi irti rivarin pihassa ja sanoit että tottelevat täysin. Eipä tainnut asia ollakaan niin...

Ystävällisesti olisi neuvonut jos et heti olisi ottanut tuota asennetta.
 
Meillä vanhempi koira alkoi suojella pentua pennun ollessa sairas (toipui leikkauksesta) ja rähisi kaikille muille koirille. No, sittemmin molemmista tuli remmiräyhiä. Sitäpä sitten ollaan yritetty kitkeä jo kauan..

Meillä oli ensimmäinen koira oikein mainiosti hallinnassa, totteli ja käyttäytyi kuin unelma ennen kuin pentu joutui leikkaukseen. Siitä se sitten lähti. Kaikkea mahdollista olen yrittänyt, välillä menee paremmin, mutta aina on jonkinsorttista remmirähjäystä edes välillä. En olisi edes ottanut toista koiraa, jos olisin tiennyt, vaikka molemmat niin rakkaita ovatkin :)
 
Yhteistyössä